October 31, 2008

Sakotetaanko yhteisöllisyydestä?


Kuva: Rippiriihi [Aholansaaren] on nimensä mukaisesti lähinnä rippikoulujen käytössä oleva opetustila. Rippiriihi on vain kesäkäytössä. Riihessä on AV-varustus ja sinne mahtuu 35 henkilöä.
*
Kirjoitettu kommentiksi Petri Järveläisen päreeseen Erään taistelun kuvaus.
(Kielimafia teki muutoksia alkuperäiseen versioon yöllä 1.11)
*
Viimeistään tämä kirjoituksesi selvensi minulle Aholansaaren (ks. PS.) asian luonteen, joten allekirjoitin adressin jo pelkästään periaatteellisista syistä.

Perusteluiksi koen sanoa seuraavaa:

Jos tämänkaltaisesta yhteisöllisyydestä - talkootoiminnasta, jonka perusmotiivi ja päämäärä ei alunperinkään ole taloudellisen edun tavoittelu vaan luonteeltaan uskonnonharjoittamista ja siten kasvattavaa sanan yleiseettisessä merkityksessä - rangaistaan lisäveroilla, niin ainakin minulle (enkä liene ainoa) herää kysymys muun muassa siitä, mitä oikein merkitsevät ne puheet yhteisöllisyydestä ja sen lisäämisestä, joita esimerkiksi Jokelan ja Kauhajoen tapausten jälkeen on hallituspuolueitten taholta syvän huolestuneisuuden vallassa peräänkuulutettu.

Mikäli Aholansaaren verotuspäätös ei muutu, tätä voinee yksittäistapauksen ominaisuudessa pitää osoituksena siitä, ettei näillä puheilla todellakaan näyttäisi olevan muuta katetta kuin pyrkimys pelkkään retoriseen vaikuttavuuteen itsekkään poliittisen edun nimissä - vaikuttavuuteen, jota, ketään avoimesti syyttämättä, kutsun taikureitten terminologiaa käyttääkseni silmänkääntötemppuiluksi, johon äänestäjät haluttiin ja halutaan saada uskomaan.

Mutta hyvä usko (vai sanoisinko pikemminkin: bona fide), johon kansaa tuuditettiin taas kuntavaalienkin alla, merkitsee ja vaatii luvattujen, uskon kanssa linjassa olevien tekojen toteuttamista myös niiden lupausten osalta, jotka eivät tuota suoraan rahallista vaan eettistä 'voittoa', jonka korvaamatonta arvoa ei liene rahassa edes mahdollista mitata.

Tässä yksittäisessä - pienessä mutta periaatteellisesti erittäin tärkeässä tapauksessa Portaanpään kristillisen opiston entisen opettajan, valtiovarainministeri Jyrki Kataisen, Kauhajoen joukkomurhan jälkeiset puheet yhteisöllisyyden lisäämisen tarpeellisuudesta yhteiskuntamme sosiaalipsykologisen arvointergraation elvyttämiseksi (RR:n määritelmä) joutunevat varsin konkreettiseen testiin (PPS.).

Ainakin luulisi, että informaatio näissä asioissa etenee asianmukaisella tavalla ja nopeudella - mikäli niihin ylipäätään löytyy enää vakavaa kiinnostusta.

PS.
Aholansaari on erityisesti nuorten suosima leiri- ja kurssikeskus, jossa pidetään Herättäjä-Yhdistys ry.:n rippikouluja ja nuorisotapahtumia ja jonne voi mennä kesäisin ja muulloinkin talkoolaiseksi.

PPS.
Verojen kevennyksiä noin ylipäätään en kannata, koska ne ilman muuta parantaisivat konkreettisesti vain parhaiten toimeentulevan kansanosan asemaa ja todellakin kustannettaisiin velkarahalla.
4½ € eläkeläisen ja 100 € hyvin palkatun tilille lisää kuukaudessa saattaa kyllä toteuttaa tasa-arvoa prosentteina, mutta eläkeläisen ostovoimaa tämä tuskin sanottavammin parantaa kuin ehkä 3 tonnikalapurkin verran/kk, retorisoipa valtiovarainministeri asiaa sitten miten päin tahansa.
Mutta ei hätää - jos eläkeläinen sattuu olemaan laihdutuskuurilla, niin johan tuosta riittää hyvinkin syötävää yhdeksi vuorokaudeksi - ehkä jopa liikaakin.
*
http://www.aholansaari.fi/majoitus.html#kokous

6 comments:

Anonymous said...

yhteisollisyys on niitä hienoimpia asioita mitä olen Suomessa kokenut
kommunismi..

Homo Garrulus said...

Herätys nyt Rauno: uppåhoppa. Det är en ny dag idag. Hopi hopi hani.

Kommunismissa on varmasti samanlainen tiivistävä fiilis mitä sanotaan rikollisjärjestöissäkin olevan: missään ei kuulemma ole parempaa yhteisöllisyyttä! Kun on joku "yhteinen" vihollinen niin alkaa ilmeisesti tapahtumaan. Mutta me, jotka olemme vain kilttejä ja näin omasta mielestä nättejä (clairebloomlaiset mimmit kuten minä) niin meitä uhkaa sitten kaikki nämä eriskummalliset "rikosjärjestäjät" kuten politiikan sontaa hakevat idiootit, lääketieteeseen hurahtaneet idiootit, omaan pienuuteen kiinnijääneet idiootit jne eli he kaikki kollektiivisesti yrittävät falsifioida minunlaista olemusta vain siksi, että saisivat jatkaa sitä rikollisena olemista.

Joten on aika herättää hei. Älä kulje unissasi voisi sanoa: tsiigaa vähä ympäriisi jos uskallat: lähes kaikki on mafian hommia, katso vaan. Kellä on mikäkin target. Siitä se lähtee ja epäeettiset tuotteet ja palvelut tuottavat eniten fyrkkaa. Joten minne liummekaan kun kaikki kaunis kiellettiin ja redusoitiin pois.

? Kysyn vaan (tämä oli Pula-ahomainen loppukaneetti).

Hyvää Pyhäinpäivää sulle hanini, maihani; R. Tämän päivän lehdessä on tätini kuolin-ilmoitus ja minulla tagoren pieni verssu hänelle. Mutta jättivät pois Tagoren (maksoi varmasti rivin lisää).

Elämä ON Rauno; se ON: eikä miksikään muutu.

Rikollisena oleminen vai ei rikollisena oleminen (on siis valinta): yhteisöllisyys tai yksinäisyys. The question.

Anonymous said...

Sana lentää sinne - toinen tänne. Oppilaasi kuin pellon vaot, suut auki, odottavat lisää

(paskaa)...

Kevät tulee syksyllä toisen kerran tänä vuonna.

Homo Garrulus said...

http://www.city.fi/antitv/klippi/234/

Homo Garrulus said...

Olikohan tuo uhkaus, Rauno? Pitääkö ottaa poliisin yhteyttä?

Anonymous said...

Ei vaan Saarikoskea, arvon rouva.
Sössös.