Kansalaistoiminta, yhteisöllisyys ja kommunismi

Kirjoitettu kommentiksi edellisen päreeni Sakotetaanko yhteisöllisyydestä? kommentaattoreille.
Kielimafia iltapäiväkäynnillä klo: 15.50.
*
Mitä tekemistä poliittisella kommunismilla, johon viittaatte, on kansalaistoiminnallisen yhteisöllisyyden kanssa, johon päreessäni itse viittasin? Kertokaa perustelut.

Voi tietysti olla, ettemme koskaan voi päästä yksimielisyyteen siitä, mistä yhteisöllisyydessä lopulta on kyse (koska emme edes ymmärrä, mistä oikein puhumme), mutta kovastipa yhteisöllisyyttä nyt vain kaivataan Jokelan, Kauhajoen ynnä muiden tragedioitten jälkeen. Jopa oikeiston taholla.

Kirjoitukseni kritiikki ei kuitenkaan ollut yksinomaan poliittista siinä mielessä, että epäselvästä yhteisöllisyydestä - sen puolesta tai sitä vastaan - puhuessaan poliitikko voi tarkoittaa ties minkälaisia tavoitteita (ja pyhittää ties mitä keinoja) ja ennenkaikkea mystifioida niitä - salata ja manipuloida - lopulta pettää lupauksensa, jos - kompromissin ja korruption eron hämärtyessä - vallassapysyminen ei muuten onnistu.

Kyse on samalla filosofisemmasta ongelmasta.

Yhteisöllisyyshän on samanlainen metakäsite kuin jumala, onni, vapaus, tasa-arvo, kauneus jne. Kaikki nämä ovat suuria käsitteellis-diskursiivisia utopioita ja ideaaleja, joiden perään haikailemme. Olemme aina haikailleet.

Melko yleisesti siis kuulee nykyään väitettävän, ja jos asiaa semanttisesti, ontologisesti sekä aatehistoriallisesti täsmennetään/selvennetään, pitää täysin paikkansa, että kaikki edellä mainitsemani ideaalit, utopiat ja illuusiot on nykyaikana jollain merkillisellä tavalla - jos ei kadotettu niin ainakin banalisoitu, latistettu ja trivialisoitu hedonistis-konemaisen kilpailukultin alttarille.

Silti kyseisten ideaalien kadottaminen elävinä fantasioina näyttäisi samalla aiheuttaneen jonkinlaisen psykologis-eksistentiaalisen trauman. Ja nyt nuo ihanteet (ja arvot) pitäisi muka löytää ja kyetä toteuttamaan tulevaisuudessa uudestaan.

Tämä ei tule onnistumaan kuin yksittäisissä tapauksissa, yksittäisten ihmisten ja yksittäisten yhteisöjen piirissä.
*
Lukuunottamatta ehkä niitä, jotka saavat ihan aidosti tyydytystä työstään (heitäkin sentään löytyy), en voi olla kärjistäen kysymättä laajemmin, miten löytää onnea sellaisesta toiminnasta, jonka eteen ei tarvitse (ainakaan ajatella keskittyneesti ja pitkäjänteisesti) nähdä muuta vaivaa kuin pelata jotain peliä (tarkoitan nyt lähinnä pokeria ja lottoa jne. - en liikunnallisia lajeja) tai katsoa tv:stä jotain typerää viihdettä (toki joskus voi löytää erittäin hyvätasoisiakin sarjoja) tai - mikä on vaikutukseltaan kaikkein nopein versio edellisistä: ostaa pullo viinaa - ehkä mieluiten hankkia kovia huumeita ja ajaa itsensä addiktioon?

Toisin sanoen ja kysyen - tehdäkseni taas melkoisen hypyn yksityisestä yleiseen: miten voi mimeettisen kilpailun, prostituution ja addiktion kulttuuri rakentua sellaisen yhteisöllisyyden varaan, joka olisi kantilaisittain vapaaehtoista sitoutumista johonkin universaaliin eettiseen maksiimiin? Miten saavuttaa yhteisöllisissä asioissa sensus-communis, joka ei olisi jonkun intressipiirin yksipuolisesti sanelemaa tai pelkkää byrokraattisen proseduurin tuottamaa äänestyslottoa? Miten kommunikatiivinen toiminta (erotuksena strategiseen) voi mahdollistua tänä uuden yleiskatsauksettomuuden (tai ideologisen näköalattomuuden) aikana, jolloin arvoista on tullut kaupallisia intressejä ja demokratiasta teknobyrokratiaa?

Ei kai mitenkään. Vaihtoehtoina on kokeiltu kommunistista ja (paraikaa kokeillaan) 'kapitalistista' totalitarismia (esim. Kiina), joskin vallitseva käytäntö länsimaissa näyttäisi olevan laissez-faire-anarkia, jota pyritään kontrolloimaan bethamilaisen panoptikonin periaatteella - ikäänkuin näkymättömän (byro-, bio- ja tekno-) vallan toimesta - toisin sanoen plutokraattisen oligarkian intresseistä käsin - plutokratian, joka on 'naamioitu' demokratiaksi ja liberalismiksi.
*
Kirjoitukseni pointti löytyy siitä, että Aholansaaren yhdistyksen kaltaista, suhteellisen pienen piirin kansalaisyhteisötoimintaa voi varmasti pitää ainakin yhdenlaisena, sellaisen yhteisöllisyyden ilmentäjänä, jota tässä, perinteisessä ja 'sisäisesti' (mutta ei poliittis-ideologisesti) utooppistyyppisessä yhteistoiminnallisuuden korostamisessa, tarkoitan.

Aholansaari-esimerkin ja kommunismin sekoittaminen toisiinsa yhteisöllisyydestä puhuttaessa sen sijaan antaisi ymmärtää, että kirjoittajat eivät joko osaa tai halua tehdä semanttisia tai ylipäätään hypoteettisia käsite-erotteluja tai sitten heidän asianaan on ollut pelkkä hedelmätön provokaatio vailla mitään rakentavaa perspektiiviä.

PS.
Yhteisöllisyydestä käytetään yhteiskuntafilosofiassa väärän käsiteassosiaation herättävää termiä: kommunitarismi, jolla ei ideologisesti ole mitään tekemistä poliittisen kommunismin kanssa. Asiaa voi selventää halutessaan annetuista linkeistä. Niistä saa ainakin yleiskuvan käsitteen käytöstä filosofiassa.

http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Communitarism
http://en.wikipedia.org/wiki/Communitarianism