Zizekistä Simpauttajaan

Kirjoitettu kommentiksi merin kommenttiin Kalevi Hotasen päreessä Kesäkeveää.
(Klo: 19.45: oikoluentaa harastetu- kirotut typo, joita simä ei esin erota! ;)
*
meri kirjoitti:

ripsakurttunen!

etsin käsiini tuon turusen
.…
'tahattomasti henkka oinosen [Heikki Turusen kirjan Maalainen päähenkilö/rr] kategorisoinnit saavat aikaan huvittavia assosiaatioita niin misogyyni august strindbergiin kuin sukupuolijärjestelmää dekonstruoineeseen filosofi judith butleriin.'
*
Hei kaikki kurttuset ja vähemmän kurttuset - täällä puhuu Rasse-setä. Ja ihan selvin päin!

Slavoj Zizek on ymmärtääkseni Judith Butlerin ystävä (ainakin hän on sanonut olevansa) - mutta he eivät ole suinkaan samaa mieltä kaikista asioista kuten esimerkiksi sukupuolijärjestelmän dekonstruoimisesta (siinä määrin kuin Butler tuon dekonstruoimisen ajattelee) ja feminismistä, jota Zizek pitänee provokatiivisesti käänteisenä alistumisena miehen valtaan (vrt. taistolaisuus - sic; oivalsitkin meri jo tämän pointin), koska feminismissä miehen dominoivuus perustuu hänen tiettyihin ('pahoihin') ominaisuuksiinsa, jotka naiselta yksinkertaisesti puuttuvat.

Mutta kaikkihan? tietävät?, että 'normaalissa' perheessä nainen on se, joka määrää kaapin paikan, vaikka hän onkin ehkä muka jne. alistettu ainakin siksi, että joutuu huolehtimaan/huolehtii kodin(oikos) asioista, kun taas miehet istuvat torilla (agora)/kapakassa puhumassa paskaa ja korottamassa heikkoa itsetuntoaan tyhjänpäiväisillä uhoiluillaan/kilpailuillaan, kunnianhimoisilla hankkeillaan/'valloitusretkillään' ja 'filosofioillaan' (ah - on niin ihanaa ruoskia itseään, sanoi ilkeä filosofinen (sado-) masokisti).

Zizekin ilmestyminen läntisen kulttuurikeskustelun kentälle 1990-luvulla sai myös Judith Butlerin tarkistamaan joitain käsityksiään.

En osaa tässä tarkemmin sanoa mitä, mutta veikkaanpa hieman itsestään selvästi, että kyse on subjektin, subjektiivisuuden ja minän ontologisen aseman määrittelystä. Butler oli nimittäin ymmärtääkseni ollut jossain määrin nietzscheläinen tässä asiassa, mikä tarkoittaisi subjektista puhuttaessa sitä, että subjekti on täysin vapaa suhteessa omiin positioihinsa, minkä Zizek perustellusti kiistää lacanilaiseen psykoanalyysiin, Hegeliin ja ('tunnistamattomaksi'?) modififioituun kartesiolaisuuteen vedoten.

Butler kirjoittaa Zizekin 'The Ticklish Subject - the absent centre of political ontology'/1999/2000 takakannessa: 'Discussing Hegel and Lacan is like breathing for Slavoj'. (Tämä nyt ei tietenkään kerro vielä mitään muuta kuin sen, että Butler arvostaa Zizekiä.)

Butler kertoo myös jossain (en tietenkään muista enää missä), että hän on kuullut Slavojn puhuvan kerran yhteen putkeen yli neljä tuntia! - viitaten tällä Zizekin hiukan neuroottiseen (hysteriseen) piirteeseen, joka ilmenee ehkä tuskallisenakin sanomisen tarpeena ja jopa pakkona.

Tämä on toki tuttua niille, jotka tuntevat uskonnollisten ja poliittisten liikkeitten historiaa, sillä 'profeetathan' (ja Sokrateet) ovat aina äänessä julistaen meidät joko syntisiksi tai tyhmiksi (mieluummin molemmiksi).
*
Mutta siinä olivat tämänkertaiset Zizek-uutiset. Mitä Heikki Turuseen tulee, niin 'symppaan' häntä kyllä, mutta pidän samalla tietyssä mielessä aika tyhmänä - uups - eikun epäkiinnostavana - enintään kirjallisuuden ja kansanperinteen tutkijoitten kävelevänä 'kenttäkohteena' - miehenä, josta tuli 'museo jo eläessään'.

Simpauttajassa Turusen symboliikka saavuttaa vielä myyttis-filosofisia ulottuvuuksia - sittemmin hänestä tuli Kalle Päätalon kaltainen 'metsuri-pienviljelijä', joka seisoo peltonsa päässä tuuhean männikön laidassa 25(!)- tuntisen työpäivänsä päätteeksi ja huhuilee oravia - eräänlainen romaaneja kirjoittava Jukolan Lauri siis.

'Mutta tylsennänpä mä nyt piikkini kärjen tuhmaa terää' (ks. PS.) ja sanon, että Markku Pölönen onneksi ymmärtää Heikki Turusen maailmaa sillä tavalla, että katsellessani Pölösen elokuvia ja Karjalan kunnailla tv-sarjaa minunkin teräsharjainen sydämeni sulaa liki pullean Amorin muotoon - ja hymyilee!

PS.
Adjektiivi 'tuhma' ei kai merkitykseltään sovi intentiooni tässä. Yritin kuitenkin etsiä termiä, jossa yhdistyisivät sekä terävyys että 'vaarallisuus' ja jopa 'pahuus'. Mikähän olisi sellainen sana? Foneettisesti tuhma sen sijaan sopii tähän yhteyteen niinkuin puolukka p - p - puurolautaselle.