Vankila jonka rakensi Vapaus

Kirjoitettu kommentiksi Mummolle hänen päreessään Suruhunnut.
(Kielimafia touhuaa tämän päreen kanssa - klo: 17.30.)
I
Provosoin. Tietenkin. Yritin puristaa sinusta enemmän kuin olit vielä koskaan aiemmin moraalista suoraan sanonut.

Ja nyt sinä sen sanoit - melkein.

Olettaisin olevani samoilla linjoilla kanssasi. Minäkin puhuisin omastunnosta, jos uskoisin Jumalaan.

On kuitenkin varmaa, että nimenomaan tunteeseen, tahtoon ja taipumuksiin perustuvaa moraalia vastaan protestoivasta Kantista tulee olemaan ainakin muodollista apua tässä tilanteessa - uskonnosta saadaan loput.

Kirjoitit:

'Mikä sinulle kertoo, että vauvojen hakkaaminen on väärin ja että vain paha sieppaa ruoan nälkiintyneen edestä? Ohjaako siinäkin pelkkä peli toimintaa?'

Olet ajautunut äärimmäisen mielenkiintoiseen ristiriitaan loogisesti ja emotionaalisesti. Älyni ja tahtoni suorastaan kihisee 'penetroida' sinut dialektisin keinoin, koska olet nyt kiinni loogisen ajatteluni pihdeissä.

Ensimmäinen sitaattisi antaa nimittäin ymmärtää, että moraali perustusi sympatiaan, sääliin tai ylipäätään johonkin positiiviseen moraalitunteeseen - emootioon.

Mutta sitten seuraa ongelmia tämän oletuksen suhteen.

'Nyt varmaan tunnustan sieluni uskonnolliseksi, mutta moraali on jotakin emootioiden yläpuolista. Sitä ei voi tarkastella itsessään eikä toisessa, koska emme kykene irrottautumaan tunteistamme.'

Tätä voisi pitää Kantin moraalifilosofisen ongelman eräänä formulointina.

Kantilla moraali perustuu autonomiseen järkeen, joka on vapaa emootioiden monesti niin itsekkäisiin motiiveihin perustavista yllykkeistä. Niihin todellinen moraali ei voi perustua, koska silloin kyseessä olisi pelkkä omien intressien ajaminen.

Jopa lapsista huolehtiessa ihminen ajaa oman intressiryhmänsänsä - sidosryhmänsä etua.

Mutta edes tämä ei vielä täytä todella moraalisen teon kriteerejä, jotka ovat puhtaasti ehdottoman käskyn noudattamisesta lähteviä - vapaaehtoista, joskin tavallaan automaattista toimintaa. Ja juuri sen vuoksi, että ihminen on vapaa ja rationaalinen.

Kant puhuu tässä yhteydessä 'vapauden kausaliteetista' ja myöntää itsekin, että kyseistä asiaa on erittäin vaikea ymmärtää, mutta se on pakko olettaa intuitiivisesti. Kyse on itse asiassa selkokielellä siitä, että ihminen noudattaa itse itselleen säätämää lakia. Vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta ei taatusti ole sitä.

Kantin mielestä autonomian (rationaalisuus) ja ehdottoman käskyn (kategorinen imperatiivi) dialektiikka on koko moraalisen toiminnan perusta.

Ihminen on vapaa. Hänellä on siis vapaus valita. Mutta koska hän voi vapaudessaan valita myös väärin, hän ei koskaan tule täyttämään ehdotonta käskyä täydellisesti ja juuri tämän vuoksi se, mikä mahdollistaa hänen moraalisuutensa: vapaus - aiheuttaa hänessä myös syyllisyyden, sillä vapaus valita (väärin) tekee ihmisestä samalla ikäänkuin vajaan Lain, Ehdottoman Käskyn suhteen.

Ja silti - vain ja vasta - yrittäessään noudattaa ehdotonta käskyä ihmisestä tulee moraalinen olento.

Vielä kerran - tunteilla ei ole tässä päättelyssä mitään tekemistä.

Kant tosin sanoo, että yhtä tunnetta/taipumusta ihmisellä saa ja pitäisikin olla mahdollisimman paljon: hyväntahtoisuutta.

Kun nyt koodaamme auki tuota äskeistä, niin kohtaamme - minkäs muunkaan kuin Vuorisaarnan universaalin kultaisen säännön, joka on tavallaan omantunnon artikuloitu maksiimi: tehkää ihmisille se, minkä haluaisitte itsellene tehtävän - ja siten että haluaisitte tuosta teosta tulevan yleisen lain.

Jälkimmäinen on Kantin itse formuloima universalisointilisäys, ja sen tarkoitus on korostaa, että me emme voi haluta yleiseksi laiksi ihan mitä tahansa.

Voihan joku sadomasokisti ajatella, että hän voi tehdä muille sitä, mitä hän haluaa itselleen tehtävän, mutta onko mielekästä korottaa tämä yleiseksi laiksi? Tuskin.

Toki sadomasokistit voivat sopia pelisäännöistä harjoittaessaan omaa nautintoaan, mutta tällöin kyse ei ole vielä moraalisesta sopimuksesta vaan nimenomaan pelin säännöistä. Mikä sinänsä on tietysti ihan ok, koska säännöt ovat molempien tiedossa ja hyväksymiä. Mutta moraalista tässä ei siis ole kysymys, koska tuo peli ja sen säännöt koskevat vain hyvin suppeaa ihmisryhmää.

Jos nyt joku kysyy, että miksi moraalin käsitettä ei voisi laajentaa koskemaan tällaisia tapauksia, Kant kai vastaisi sellaisen laajennuksen johtavan lopulta anarkiaan, jossa moraalista tulee lopulta täysin subjektiivinen tai ainakin täysin näkökulmasidonnainen asia, mikä merkitsee moraalin tuhoa.

Mutta juuri näin ajatteli Nietzsche omassa perspektivismissään - tosin erittäin vahvasti hyve-etiikkaan kiinnittyen (mitä seikkaa Foucault ei tosikkomaisuudessaan ota tarpeeksi huomioon).

II
Palaan vielä - arvasin kyllä, että puutut asiaan - 'syöttiin' eli esimerkkiini lasten rakastamisen moraalista tai sen pikemminkin kyseenalaisuudesta.

Vastasin siihen jo tiukan kantilaisen mallin mukaan, mutta voimme esittää toisenlaisen - ikäänkuin luonnollisemman ja 'lievemmän' tulkinnan ajautumatta avoimeen ristiriitaan itse Kantin moraalipäättelyjen hengen kanssa.

Lapset ovat jotain, joissa Kategorinen Imperatiivi - siis Laki (ehdoton käsky) ikäänkuin ruumiillistuvat ja personifioituvat.

Ollakseen moraalista ihmisen käytöksen on myös oltava inhimillistä ja hyväntahtoista - jopa vielä enemmän: rakastavaa niitä kohtaan, joista luontainen velvollisuumme vaatii huolehtimaan - ja juuri omat lapset ovat sellaisia olentoja - olkoonkin, että myös tämä huolehtiminen motivoituu itsekkäästä tunteesta käsin.

Altruismikin on siis vain itsekkyyden 'sofistikoituneempi' muoto - siitä on hyötyä niille, joita haluan puolustaa vaikka henkeni uhalla. - Ei ole olemassa epäitsekkäitä moraalitunteita.
*
Vahvennan vielä edellistä oletusta ajautuen nyt selvemmin tietoiseen ristiriitaan Kantin muodollisen etiikan kanssa. Toki Kant ei olisi eri mieltä asian sisällöstä.

Charles Taylor käyttää termiä gut-reactions sellaisista tuntemuksista, jolloin ihminen kokee äärimmäisen syvästi - psykosomaattisella tasolla jonkin pahan tapahtuneen läheiselleen.

Silloin hänelle herää lähes konkreettisesti sisäelimistä (guts) lähtevä tunne siitä, että jotain ihan aidosti väärää on tapahtunut, ja hän paheksuu sitä puolustaen ja hoivaten läheistään niin paljossa kuin vain voi.

Lapsista huolehtiminen on etenkin naisille tällainen gut-reaction: se on psyykkisesti ja somaattisesti jotain niin sisäistä, että kyseessä on juuri kaikessa vaistonvaraisuudessaan moraalinen - ikäänkuin omaantuntoon rinnastettava velvoite.

(Nietzsche kirjoittaa jotenkin seuraavasti Moraalin alkuperässä: 'Omatunto on sairaus, mutta se on sairaus samassa mielessä kuin raskaus on sairaus. Se synnyttää jotain...')

Kantin muodollisen moraalifilosofian ehdot eivät tässä siis täyty, mutta Kant ei olekaan kiinnostunut tekojen sisällöstä sinänsä (kultainen sääntö ja hyväntahtoisuus osittaisina poikkeuksina).

Tätä asiantilaa pidetään hänen formulointinsa heikkoutena tai ainakin liian jäykkänä formalismina, mitä se lieneekin. Silti Kant on oikeilla jäljillä, mitä nimenomaan moraaliin tulee. Emootiot ovat sitten asia erikseen. Olkoonkin, että niiden voimasta me tässä maailmassa elämme, koemme ja huolehdimme itsestämme sekä toisistamme - tai olemme huolehtimatta.

Mutta juuri siksi ne eivät ole moraalia, sillä moraalissa ei tunneta poikkeuksia. Tunteet sen sijaan ovat jo itsessään poikkeuksia - häilyviä ja muuttuvia.

III
Lopputulemani on ristiriitainen. Ja pysyy sellaisena. En pystynyt rakentamaan siltaa tunteitten ja järjen välille. Tunteet, vietit ja lähes vaistonvarainen hoivaamisen tarve ovat niin voimallisia tekijöitä kaiken toimintamme motiiveina, että on mahdotonta sulkea niitä moraalin ulkopuolelle.

Silti on kantilaisittain selvää, ettei emootioista ole moraalin perustaksi. Tarvitaan vapautta ja järkeä, jotta pystyisimme noudattamaan johdonmukaisesti itse itsellemme säätämää lakia emmekä vain impulsiivisesti olisi omien tunteittemme ja taipumustemme marionetteja - sätkynukkeja, joiden lankoja emootiot pakonomaisesti vetelevät minne sattuu.

Toisin sanoen - vielä kerran - Kantin moraalifilosofian perusparadoksi kuuluu:
Moraali on aina jonkinlainen Vankila (kategorinen imperatiivi), mutta sen vankilan rakensi Vapaus (autonominen järki).