December 26, 2008

Kommentti filosofiasta

Tämä päre on vastaus Tapsa P:n kommenttiin päreessäni Filosofiaa.
(Kielimafia päätti tulla filosofiseksi neroksi ja kirjoitti PPS.:n 27.12. Parikolme korjausta PPS:iin klo: - klo: 19.50)
*
Tapsa P kirjoitti:

Tämä on ymmärtääkseni Zizekiä:

"Hegelin tärkein opetus on, ettei ontologian keskeisin kysymys koske niinkään todellisuutta kuin ilmenemistä;

kysymys ei siis kuulu ”Olemmekoikuisesti tuomitut seuraamaan ilmiöiden päättymättömätöntä leikkiä, vaionko meidän mahdollista tunkeutua niiden muodostaman verhon takana lymyävään todellisuuteen?”,

vaan pikemminkin ”Kuinka ihmeessä– keskelle tasaisen typerää todellisuutta, joka vain on – voi ilmestyä jotain sellaista kuin ilmeneminen?”

Tämä on se kysymys, jota olen ihmetellyt. Jopa niinkin, että mitä on tämä "tasaisen typerä todellisuus". Lisäksi "ilmenemisen" tilalla olen käyttänyt sanaa "olemassaolo", mutta samaa tarkoittaen. Siis kuinka voi olla olemassa mitään?

Minua ei juurikaan kiinnosta miksi- tai miten-kysymykset, vaan ihan yksinkertaisesti "mitä?".

Mitä perhanaa tämä on? Osaatkos sen sanoa?
*
RR

Selkeää tekstiä filosofisesti on ainakin tämän tekstinäytteesi Zizek (en ole sitä muistaakseni aiemmin lukenut).

Ilmeneminen on 'käännettävissä' ehkä pikemminkin tietoisuudeksi olemassaolosta kuin pelkäksi olemassaoloksi, joka on 'ei-mitään' ilman ihmistä.

'Tasaisen typerä todellisuus = ei mitään', jos nyt tulkkaan Zizekiä heideggerilaisittain. Et voi kysyä 'mitä' kysymättä samalla implisiittisesti 'miksi'.

Itse asiassa sinulla täytyy olla jonkinlainen - ikäänkuin 'esitietoinen' - vastaus miksi-kysymykseen, ennenkuin voit sanoa 'mitä' on.

Eläinkin kyllä näkee mitä, mutta se ei kysy sitä. Sillä ei nimittäin olisi mitään vastausta - tai sanokaamme paremminkin: se ei tarvitse vastausta. Se toimii vaistojensa varassa.

No - ehkä zen-buddhistinen ajattelu kykenee vastaamaan kysymykseen 'mitä' ilman miksi-kysymystä.

Mutta se vastaus - kuten tiedämme - on 'tyhjä'. Se kuuluisa yhden käden taputus.
Ja mikäs siinä.


Tiesitkö kuka eurooppalainen filosofi on ollut kaikkein suosituin Japanissa? Itse asiassa erittäin suosittu.

Vastaus: Heidegger.
*

Loppuun kommenttisi loppukysymystä komppaava esimerkki siitä, että eurooppalainenkin filosofia osaa kysyä 'tyhjän' perään.

Heideggerin mielisiteerauksiin kuului Leibnizin kysymys: 'Miksi mieluummin on jotain kuin ei mitään' (ks. PS.).

Siinä purtavaa 'teille' japanilaisillekin.

PS.
Itse asiassa Zizek kysyy juuri tämän saman kysymyksen hiukan eri sanoin hegeliläisen tulkintansa kautta.

PPS.
Sen verran lisään vielä, että 'ilmeneminen' on semantiikaltaan varsin vaikeasti ymmärrettävä käsite. Puhutaan ilmiöistä, joka ilmenevät. Sillä tarkoitetaan monia asioita - ontologisesta näkemyksestä riippuen.

Ylipäätään - saksalaisessa idealismissa (Kant perusesimerkkinä jälleen) 'pelkän' ilmiön ja ilmenemisen olemassaolo vailla ilmiön 'takana' olevaa perustaa - tosiolevaa (vrt. olio sinänsä) - on ajateltu olevan jotain näennäistä (apparent), ikäänkuin ohikiitävää harhaa, tietoisuuden illuusiota.

Mutta yhtä kaikki kysymys on tietoisuuden suhteesta maailmaan, joka ilmenee tietoisuudelle - ei tosiasioina vaan olioina. Silti tuo ilmeneminen on jotain tietoisuudelle ominaista - tietoisen reflektion tila, joka ei siis kuitenkaan takaa mitään itse ilmiön olemuksesta.

Tämä ajattelutapa ajautuu helposti subjektiiviseen idealismiin - käytännössä nominalismiin, jossa sanat eivät ole todellisuuden kuvia vaan tietoisuuden kontingentteja ja sopimuksenvaraisia nimiä ilmiöille sekä niiden ilmenemisen säännöille.

Schopenhaueria voinee pitää tietoteoreettisena nominalistina, mutta ontologisesti hän oli eräänlainen mystis-egoistinen voluntaristi, joka ristiriitaisesti pyrki sammuttamaan tahdon tahtomalla sen sammumista. (Impossible enough!)

Saksalaisen idealismin perinne Kantin jälkeen ratkaisi ilmiöiden takana olevan maailman (joka siis takaa, että ilmiöt ovat sitä, mitä ne ovat) Hegelin objektiivisella idealismilla - maailmanhengen immanentin kehityksen ajatuksella.

Empiristinen ajattelutapa on yleensä - etenkin nykyään - ratkaissut ilmenemisen ongelman reduktionismilla, mikä tarkoittaa, että ilmenevä todellisuus on emergoitunut perustavammista materiaalisista lähtökohdista ja myös ongelmattomasti palautettavissa sinne - siis ilman, että emergoitunut (ilmenevä tietoisuuden taso) taso menettäisi mitään omasta erityisluonteestaan.

(Tätä käsitystä en voi henkilökohtaisesti allekirjoittaa. Pidän sitä perimmältään 'uutena' metafysiikkana).

Metafysiikan perinteessä empiristinen reduktionismi muistuttaa Platonin ideaoppia ja anamnesis-käsitystä sekä kristinuskon oletusta Jumalasta kaiken alkuna ja olemuksena.

1 comment:

Tapsa P said...

RR: "Leibnizin kysymys: 'Miksi mieluummin on jotain kuin ei mitään' "

Tuossapa kysymys onkin muotoiltu aika hyvin. Miksi on jotakin? Eikö olisi loogisempaa, ettei olisi mitään?

Kvanttiteoreetikot ovat vieneet meiltä tyhjyyden käsitteenkin. Heillähän "tyhjiö" kiehuu ja kihisee virtuaalihiukkasia, jotka elävät ohikiitävän hetken ja tuhoavat toisensa - paitsi joku harva hiukkanen pääsee silloin tällöin karkuun: ja kas, valkeus tuli.

Toisin sanoen aineellinen maailma ilmestyi tyhjästä. Olikohan se prof. Kustaanheimo, joka sanoi maailmankaikkeuden olevan "tyhjyyden aaltoilua".

Argumentaatiosi on varmasti pätevää, mutta tekee kaltaiselleni yksinkertaiselle sielulle saman minkä sypressipuiden ja viinin tuoksu Topeliukselle - huumaa pään. Siispä palaan perusasioihin:

Miksi-kysymys on varmasti tärkeä, mutta sehän olettaa, että on joku joka kysyy. Miksi pitää olla ketään? Miksi on mitään?

Tietoisuuden ongelma on aivan uskomattoman kiehtova, mutta jotta sellainen ongelma olisi, on ensin oltava jokin, joka jossakin tulee tietoiseksi itsestään.

Mikä ja missä?

Torjun kaikenlaisen solipsismin ja maailman olemassaolon kieltämisen - en etsi siis vastausta sieltä - mutta en voi lakata ihmettelemästä. Ihan kuin Walt Whitman, joka näki ihmeitä kaikkialla.

Jokainen ilmentymä on minusta ihme.

No, nyt minulla on kiire saunaan, mikä ei ole ihme.