December 13, 2008

Muisto mielisairaala-ajoiltani 2

Tämä lyhyt kuvaus on kirjaimellisesti totta ja tapahtui Hesperian sairaalassa, suljetulla, niin sanotulla miesten levottomalla vastaanotto-osasto 6:lla - syyskuun lopulla 1986.
*
Osaston tupakkahuoneesta kuului avunhuutoja. Kiirehdin heti paikalle.

Tilanne vaikutti kauhistuttavalta, eikä ollut ehtinyt kestää kauaa - eikä tulisi enää kestämään paria kolmea sekuntia pitempään.

Tupakkahuoneen pikkuikkunan ohut metalliketju oli katki ja kapea ikkuna käännetty täysin auki.

Reiska piti kaksin käsin kiinni miehen jalasta, mutta mikään ei enää auttanut. Hän kurkotti kapeasta ikkunasta ollen näin vaarassa itsekin pudota alas.

Noin kolmikymppinen laihahko miespotilas oli repäissyt paniikissa tuuletusikkunan metalliketjun rikki, ujuttanut itsensä avoimen ikkunan läpi ja liukui vielä parin sekunnin ajan ulos pudotakseen kuudennesta kerroksesta alas lastauslaiturin asvalttitasanteelle.

Hänen omahoitajansa Reiska, joka oli aavistellut pahaa jo koko iltapäivän ja iltavuoron ajan keskustellessaan tämän kanssa, oli ehtinyt havaita, miten mies yhtäkkiä oli syöksähtänyt sekavassa mielentilassa tupakkahuoneeseen, jolloin Reiska oli lähtenyt perään niin nopeasti kuin vain pääsi.

Reiska kuten moni muukin tiesi, että, jos joku haluaisi katkaista kapeaa tuuletusikkunaa vain osittain aukeamaan päästävän ketjun, hän onnistuisi siinä tarpeeksi nopealla ja vahvalla nykäisyllä. Uuden, vahvemman ketjun asentamisesta oli jo ehditty soittaa huoltomiehille, mutta he eivät olleet vielä ehtineet tulla sitä vaihtamaan.

Nähtyäni Reiskan syöksyvän tupakkahuoneeseen ja huutavan apua juoksin hänen peräänsä niin nopeasti kuin pääsin, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä, kun miehen toinenkin jalka katosi ikkunan läpi hänen pudotessaan kuolemaan kuin märkä säkki.

Reiska kurkotti katsomaan alas ja kirosi raskaasti moneen kertaan. Toisessa kädessään hän puristi potilaan jalasta irronnutta kenkää.

Alas katsoessaan Reiska pystyi juuri ja juuri näkemään lastauslaiturille tippuneen miehen ympärille koko ajan kasvavan tumman alueen. Verta. Ja paljon. Varma kuolema. Kukaan ei voi selvitä hengissä pudottuaan kuudennesta kerroksesta suoraan asvalttiin.

Potilaan kuolema varmistui seuraavana päivänä. Murtumia päässä ja ruhjeita joka puolella ruumista.
*
Sen iltavuoron loppu oli vaisu ja hiljainen. Kuolema ja omat syyllisyydentunteet siitä, olisiko voinut ehtiä estämään pahimman kalvoivat kaikkien meidän neljän iltavuorolaisen mieltä.

On kuitenkin selvää, että kukaan ei olisi voinut estää tätä tapahtumaa, koska mies olisi voinut tehdä sen aivan milloin tahansa, ja etenkin silloin, kun ketään hoitajaa ei olisi ollut tupakkahuoneen lähistöllä. Esimerkiksi raportin tai kahvitaukojen aikana. Tai yövuorossa, jolloin kaksi hoitajaa pystyy vain yleisesti valvomaan osaston tilaa - ei tarkkailemaan jatkuvasti 25:n mahdollisesti itsemurhaa hautovan potilaan toimia heidän ajatuksistaan ja aikeistaan nyt puhumattakaan.

Itse asiassa Reiskalla oli ollut hyvän tuurin lisäksi rautaisen ammattimainen ennakkoaavitus, joka ei kuitenkaan sitten riittänyt. Miehen olisi ehkä pelastanut paria sekuntia nopeampi apu edellyttäen, että auttajalla olisi ollut 30 senttiä pidemmät, raskaan sarjan painnonostajan kädet.

Mutta siihen tuuletusaukkoon saatiin kyllä paitsi täysin uusi ja erikoisvahvistettu ikkuna, myös kolme kertaa vahvempi ketju jo seuraavana päivänä.

Liian myöhään.

PS.
Reiska kysyi iltavuoron lopussa, haluaisinko lähteä vähäksi aikaa istumaan ja juttelemaan ravintola Eliteen, joka sijaitsi muutaman sadan metrin päässä sairaalasta. Minulle sopi erittäin hyvin.

Istuimme valkoisen liinan peittämässä pöydässä klo 21:stä yli puoleen yöhön ja ehdimme kumota melko monta olutta. - - - Kuolema seurassamme. Ainoatakaan paukkua emme kuitenkaan sille tarjonneet. Se kun taitaa muutenkin olla raittiusväkeä, ja oli sitäpaitsi jo saanut omat kicksinsä sille päivälle...

5 comments:

Anonymous said...

Hei Raunosetä, kai sinulta saa kysyä lääjemminkin kuin blogin aiheesta kun kerran tietosi laajoja ovat. En tiedä filosofiasta mutta kai hyväksyt empiiriset kokeet, kuiteski. Nyt jos tehdään jotain koetta ja siitä saadaan tulokseksi useimmiten odotettu tulos, loogisesti mukava, myös todistajien läsnäollessa, niin eikö se ole jonkinlainen Tulos? nyt jos tulos joskus on sinne päin, eikä tarkalleen ja jos sitä voi tulkita eri tavoin, niin onko se silloinkin vielä hiukan niinku tieteellinenTULOS
jos se on sitä ollut muulloin , niinku joskus. tiettyna ajankohtana.
please

Rauno Rasanen said...

anonymous

Kysys nyt vaikka uudestaan hieman tiivistetymmin. Mä putosin jo alkumetreillä.

*
Miksi minä en hyväksyisi empiirisiä kokeita?

Joka tapauksella tieteellisellä kokeella on aina tarkoin määritellyt kriteerinsä ja struktuurinsa. Jos ne eivät täyty - kysymys on jostain muusta kuin tieteestä.

Filosofit eivät tee kokeita kuin ajatuksillaan - siis argumenteillaan ja esimerkeillään.

Ajatuskokeet eivät ole tiedettä, vaikka ovat toki antaneet tieteelle enemmän pohdittavaa ja purtavaa kuin se ikinä pystyy selvittämään.

Mutta kuten sanottu - kommenttisi loppu jäi minulle käsittämättömäksi.

Anonymous said...

no se ei olut vitsi kuiteskaan, melkeen. kiitos hienoista kirjoituksista ja positiivisuudestasi

Anonymous said...

niin puhuin empiirisestä kokeesta, joka silloni tällöin menee vähän pieleen, mutta enimmäkseen ei

Anonymous said...

eikö jotain meediota vois tutkia, sen saamia tuloksia ja tietoa, joka useimmiten tai aina menee oikein