Kommentti Vaarille - tiistaipäivän epistola

Kommentti Vaarille - ja vähän Mummollekin - päreeni Illan mauttomin ja säälittävin tunnepläjäys kommentteihin.
(Kielimafian kanssa pohdittiin ja lisättiin jotain, jonka koimme tärkeäksi - 9.12)
*
Vaari kommentoi:
RR sanoi: "Tällainen teksti tekee ihmisen nöyräksi! Ja jos se ei jotakuta saa itkemään, pidän häntä hirviönä!" (kts. linkki)
Sinulla on aika reippaita väitteitä, RR ystäväni. Luin esittelemäsi tekstin, enkä itkenyt. En edes pahasti liikuttunut. Silti en tunne itseäni hirviöksi. Vai onko kyseessä vain subjektiivinen käsitys?
*
RR
Juuri tämä on meidän eromme. Minä haluaisin uskoa Jumalaan, mutta en voi - en pysty.

Sinä sen sijaan et koskaan ole edes tullut ajatelleeksi kyseistä asiaa vakavasti.

Mitens tämän väitteet 'nielet'?
*
Kyseinen ongelma tuskin erottaa luonteitamme kovin paljon, mutta tietyssä oleellisessa mielessä näin kyllä tapahtuu.

Nyt ei nimittäin ole kyse siitä, että tulee tippa silmään omasta tekstistä tai puheesta, mitä toki minullekin saattaa tapahtua, mutta josta juuri sinä kerroit esimerkkinä ja vastauksena epäilyyni romanttisesta luonteestasi.

Ei romantiikassa ole kyse narsismista ja egoistisesta omaan itseen ihastumisesta vaan uskosta. Mihin? No - sitä minä en todellakaan täysin tiedä, mutta sanotaan nyt ikäänkuin itsestäänselvästi?: Jumalaan, Luontoon, Naiseen, Mieheen, Ihmiseen - Toiseen, toiseuteen jne.

Johonkin tämänkaltaisiin asioihin ja ilmiöihin.

Mutta sinä et usko kuin omaan itseesi/narsismiisi ja epäilemättä ajoittain lumoavaan vetovoimaasi.

Romanttisuudesta siinä ei siis kuitenkaan ole kyse vaan kovuudesta, jota aina joskus tarvitaan tässä elämässä. Minulta tuo kovuus puuttuu - minä vain näyttelen kovaa!

Ja tämä on meidän välisemme ero.

Sinä olet 'kova' - minä olen 'pehmeä' - jos nyt hiukan liioitellaan ja karakterisoidaan.

Minulle ei myöskään tuota vaikeuksia tunnustaa ko. asia, koska tunnen itseni ja tunnen nyt myös sinut - samalla sinua arvostaen.

Mummon suhteen asenteeni on samaan tapaan ambivalentti: sinä ja hän olette aivan käsittämättömän suoria ja rehellisiä olematta silti loukkaavia ja tunteettomia - päinvastoin. Kunnioitan molempia.

Mutta kuvattu luonne-ero on eittämätön tosiasia. Ei siitä mihinkään pääse.

Vaikeimmin ymmärrettävissä ja käsiteltävissä asia luonteessani on halveksunta ja vallanhalu, jotka muodostavat nöyryyden ja uskontaipumukseni vastapooliin.

En usko, että on olemassa ainoatakaan rehellistä ihmistä, joka ei tunnistaisi itsessään näitä vastapooleja.

Ja jos on - heidän on täytynyt syntyä merkillisten tähtien alla - ikäänkuin viattomina - kuin rikolliset, joilta puuttuu kalvava omatunto. Heillä on suoruus mutta ei tajua moraalisesta ambivalenssista ja ristiriidasta tekojensa suhteen.

Olen tuntenut elämässäni muutaman tällaisen henkilön ja kunnioituksestani huolimatta olen kokenut heidät vieraiksi - kuin toiselta planeetalta tulleiksi, jotka elävät täysin eri moraalikoodin puitteissa kuin minä.

Silti en edelleenkään tuomitse heitä - päinvastoin. Monesti he ovat olleet ihastuttavia ja huippulahjakkaita ihmisiä. Minun vain on ollut todella vaikea kestää tai rakastaa heitä...

Sanotaan, että lahjakkuus on narsistinen projekti. Mutta lahjakkuus ei taatusti synnytä kaikkein miellyttävimpiä ihmisiä - olkoonkin, että he ovat usein taidoiltaan ja tiedoiltaan häikäiseviä ja ansaitsevat ihailumme...
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2008/12/kommentti-iinekselle-isst.html#comments