Miten Esko Salminen pudotetaan roolistaan

Kuvassa Seitsemän veljestä Turussa joskus 1970-luvulla. Etualalla Juhani eli Esko Salminen.
(Kielimafia kävi aamuhommissa teetä hörppiessään. Heilläkin oli hauskaa - klo: 08.10)
*
S. kertoi minulle tämän pikku tositapauksen Valamossa keväällä 1994 tai -95.

Se sattui muistaakseni ensimmäisen eroamisemme jälkeen, kun olin S:n tyrmistykseksi häipynyt yllättäen päivälukiosta sekä kotoani mielisairaalaan keväällä1972 (lähinnä äitiäni pakoon).

S. oli 1973 lähtenyt X:n kaupungin teatteriryhmän kanssa Turkuun katsomaan Kalle Holmbergin ohjaamaa Seitsemää veljestä, joka oli saanut loistavat arvostelut. Juhanin roolissa näytteli silloin Esko Salminen.

Jossain vaiheessa esitystä Juhani oli jälleen tölväyttänyt jonkun puolipöhköistä kommenteistaan, ja Esko Salminen jos kuka tietysti osasi vetää Juhanin repliikit täysin suvereenilla ja yleisöön menevällä tavalla.

Jopa niin vaikuttavasti, että S., joka istui muistaakseni toisessa tai kolmannessa penkkirivissä lavan edessä oli purskahtanut yhtäkkiä hersyvään ja kovaääniseen nauruun, joka ylitti koko muun yleisön äänen ja kuului Esko Salmisenkin korviin niin lujaa, että tämä yllättyi täysin.

Kun S. ei saanut nauruaan ihan heti loppumaan, oli Salminen kääntänyt katseensa häneen, katkaissut replikointinsa, mykistynyt muutamaksi sekunniksi ja purskahtanut itse nauramaan.

Täydellinen roolista tippuminen siis. Mutta voin S:n ja hänen naurunsa tuntien kyllä uskoa, että kertomus piti paikkansa.

Kyseiset tilanteet ovat näyttelijöille hieman hankalia, ja näin totaali roolista putoaminen varsinkin huippunäyttelijä-Salmiselle oli varmaan aika harvinainen kokemus.

Tällaista tietysti tapahtuu teattereissa jatkuvasti, eikä yleisö niitä välttämättä aina edes huomaa, mutta toistettakoon vielä, että S. taisi itse mennä tilanteessa hieman suunniltaan, kuten naisilla on joskus tapana.

Siinä ei sitten auta kuin odottaa ja antaa tilanteen rauhoittua. Jos se ylipäätään 'koskaan' rauhoittuu. Kunhan vain muuttuu ja saa emotionaalisesti uudentyyppisiä variaatioita.

Mutta jääköön lievää sarkastisempi asenteeni tällä(kin?) kertaa positiivisen sympatian asteelle.

Sillä mikä muu luonnonilmiö voisikaan olla ihastuttavampi kuin naisen heleä nauru. - - - - - Kunhan se ei vain muutu ivallisen halveksivaksi, jolloin se varsinkin mieheen kohdistuessaan tekee tästä pelkkää irvokasta ihmisjätettä, joka nyt on jostain syystä onnettomuudekseen sattunut joutumaan ressentimenttisen feminismin vihan kohteeksi vajotakseen itsetunnoltaan pakkasen puolelle, mikäli joutuu oleilemaan tällaisen naishirmun läheisyydessä viittä minuuttia kauempaa.

Mutta tässä tarinassani naurajan motiivi toki sentään oli täysin vilpitön ja aito (joskin siis ehkä hieman ylimitoitettu - jopa hysteerinen), - koomisen performaation aiheuttama odottavan jännityksen laukeaminen - ikäänkuin paradoksaalisen vitsin tultua yhtäkkiä oivalletuksi.
*
http://www.turunsanomat.fi/kulttuuri/?ts=1,3:1005:0:0,4:5:0:1:2005-09-02,104:5:324154,1:0:0:0:0:0: