December 20, 2008

Älä rakasta yhtä - rakasta kaikkia

21.12
Tämä teksti hieman oudoksutti minua, kun kirjoitin sitä. Jälkeenpäin suorastaan kammoksuin vähän aikaa sen perusideaa. Ettäkö mitä tuli väitettyä nyt? Vasta äsken luin jutun uudestaan ja korjasin huolestuneen näköisten kielimafialaisten kanssa erään sijamuotovirheen. Ai miksi he ovat niin huolestuneen näköisiä - jopa päitään pyörittelevät. 'Nyt Rauno - nyt otat rauhallisesti ja yrität ajatella positiivisesti lähimmäisistäsi', sanoo naispuolinen 'sihteerini'. - - - Pikkasen alkaa jo hymyillyttää hänen vakavuutensa. Olkoon - keitän kahvit ja rauhoitutaan pikku hiljaa terveen järjen tasolle...
###
Miehet eivät rakasta naisia vaan toisiaan. Stenka Razinin tarina on tästä vakuuttava esimerkki.

Miehet voivat puolustaa naisten asemaa parhaiten liittoutumalla yhteen, mutta rakastumalla yhteen naiseen erikseen, kukin kerrallaan, tekee heistä heikkoja.

Tämän vuoksi moniavioisuudessa on järkeä - yhtä lailla kuin naisten itsensä vapaaehtoisesti organisoimassa prostituutiossa on järkeä patriarkaalisen yhteisön 'paineitten' purkautumiskanavana. Mustasukkaisuudella ja kateudella ei tässä tilanteessa saa/voi periaatteessa olla mitään tekemistä. Kaikki kuuluvat toisilleen.

Pelisäännöistä ja 'vuorottelusta' sopiminen partnerien kesken on tietysti kaikkein vaikein ongelma, mutta kun ryhmäkoheesio muodostuu tarpeeksi yhtenäiseksi yhteisen ideologian, päämäärän tai vastaavan suhteen, mitään ylipääsemätöntä ongelmaa ei synny.

Kaikki rakastavat toisiaan eikä kukaan rakastu kehenkään yksilöllisesti. Tämä oli Platonin eräs perusidea Valtio-dialogissa - yhteisön toimivan, pysyvän ja tasa-arvoisen perustan luomisessa. Rakastamme toisiamme mutta emme ketään erikseen yksilöllisesti.

Toisin sanoen - rakastan sinua mutta en henkilökohtaisesti vaan saman yhteisön ja saman ideologian jakavana olentona. Olet minulle sukupuoliobjekti, jonka kautta puran sukupuoliviettini. Muuta rakkautta ei ole. Kaikki kiintymys on perustaltaan kiintymystä Valtioon, sen ideologiaan ja hyvinvointiin.

Emme ole seksuaalisuhteissa yksilöitä vaan 'eläimiä', jotka ovat pyhittäneet elämänsä valtion hyvinvoinnin palvelukseen.

Sitten tuli Jeesus ja romutti koko tämän erinomaisen järkevän joskin totalitaristisen ajatusmallin ihmisten välisestä yhteiselämästä lähimmäisenrakkauden ja anteeksiantamuksen opeillaan.

Hyvästi rauha ja järjestys. Tervetuloa vapaus ja riita.

Jumalan armo ei nyt kuitenkaan kovin paljon tässä lohduta, koska se ei riitä rauhoittamaan yksilöllisen vapautemme provosoimaa anarkiaa.

Platon ja Mooses olivat oikeassa yhteiskuntapoliittisesti - Jeesus puolestaan yksilöllisen psykologian tasolla, mutta näitä kahta mallia ei pystytä sovittamaan yhteen lopullisesti millään tavoin.

Kyseessä on kohtalokas halkeama yhteiselämämme jokapäiväisissä käytännöissä...

10 comments:

Homo Garrulus said...

Hyvä postaus mutta valtava virhe joka liittyy kehityspsykologiaan; jota et ole lukenut. Nyt näytit filosofisen aukkosi mutta toisaalta sanoit samalla hyvän esimerkin siitä, mitä tapahtuu kun aletaan yksilöinä pitämään kauneutta subjektiivisena ominaisuutena. Se on väärin. Kauneus on objektiivista; kaunis on luonto, kaunis on vauva, kaunis on elämä ja värit, toisissa ihmisissä on kauneutta etenkin sisäpuolella jne jne eli se ei ole valinnanvaraista kuten tyyli/muoti mutta nyt nämä kaksi sekottuvat ja olemme alkannet uskomaan, että kauneus olisi katsojan silmissä. Ei ole.

Mutta rakkaudessa olet pellolla ja Platonkin jos se oli noin. Rakkaus on tosin generoimista eli haluaa antaa mutta kyllä yksilötkin antavat toisilleen ja sydämellään, eli vapaasta tahdosta. Tässä meni siksi liian nopea cloussaus - muuten oli oikein.

Jatketaan kenties. Minä kylläkin jo lupasin lapsilleni, etten jauhaa täällä enää. Goodbye, miten pysyn poissa? Olen addiktoitunut teihin.

Mummo on arvoitus, Koo on arvoitus ja sinä (ykkösmuotona).

lomake said...

hei+ mità sinà haluaisit kysyà jumalalta

Tapsa P said...

Minkä sointulalaisen Matti Kurikka sinussa menittikään, Rauno, kun elät sata vuotta liian myöhään.

Mikään filosofia ei riitä rakkaudelle.

Akrasias said...

"Toisin sanoen - rakastan sinua mutta en henkilökohtaisesti vaan saman yhteisön ja saman ideologian jakavana olentona."

Tai ehkä yksinkertaisesti: rakastan toista omana peilikuvanani. Mitä samankaltaisempi rakastettu henkilö on kuin itse, sitä enemmän ei tarvitse rakastaa jotain muuta kuin itseään. Rakkaus on sublimoitua narsismia.
Ja eikös se Nietzschekin jo vittuillut, että "rakastamme tosissa ihmisissä vain omia toiveitamme."

Rauno Rasanen said...

Akrasias

Sanon tämän hyvin varovasti ja maltillisesti - mutatis mutandis - mutta sanon kuitenkin.

Olet oikeassa.

aku ankka said...

jos joku jaksaisi puhua sisaisesta kauneudesta vakuuttavasti olisi
ihanaa
..

Tapsa P said...

Vaikken mikään rakkauden apostoli olekaan, niin on pakko puuttua tähän "lopullinen totuus rakkaudesta" -hymistelyyn.

Millä helvetin kompetenssilla Nietzsche tai Kiergeraad tai Kant puhuvat rakkaudesta, kysynpä vaan. Nurripoikia kaikki tyynni.

Kun olin 15-vuotiaana kesätöissä tietyömaalla, niin siellä eräs mökinpoika filosofoi mielellään kaikenlaista, myös rakkaudesta, joka hänen mukaansa oli vain "lihan himoa ja sääliä".

Samanaisia peräkammarin poikien parran pärinöitä nämä "rakastamme tosissa ihmisissä vain omia toiveitamme" ovat.

On niissä totta sen verran, että parisuhteen ongelmat syntyvät yleensä siitä, etteivät kuvitelmamme ja odotuksemme kohtaa. Toinen onkin erilainen kuin romanttisessa hupsuudessamme luulimme. Elämä onkin erilaista kuin sydänsarjoissa.

Mutta rakkaudesta tämä puhe on niin kaukana, ettei se ole edes virheellistä.

Rauno Rasanen said...

Tapsa P

Kritiikkisi on ihailtavan tehokasta ja uskottavaa terveen järjen kannalta.

Mutta mitä filosofiaan tulee, niin sinä et kuitenkaan ole noiden kolmen kritisoimasi tyypin rinnalla juuri mitään (en ole minäkään).

Haluaisin kuitenkin kuulla sen kuuluisan totuuden rakkaudesta - siis Tapsa P:n totuuden.

Sana on vapaa - aina.

PS.
Muista myös, että suuri osa filosofoinnista on ajatuskokeitten tekemistä - ei mitään varmojen dogmien julistamista.

Nietzschenkin kutsuu itseään mieluummin houkaksi kuin pyhimykseksi.

Anonymous said...

Mieluummin kusipää kuin pyhimys? Tapsa on oikeassa. vain asianharrastajat puhukoo

Tapsa P said...

Kunnioitan tietysti suuresti filosofeja, mutta auktoriteettejä kieltäydyn pokkuroimasta - mieluummin potkaisen heitä tilaisuuden tullen nilkkaan.

Sitäpaitsi: minähän vain kysyin - toki kärjekkäästi ympäristön & olosuhteet huomioon ottaen - mihin perustuu heidän tietonsa nimenomaan rakkaudesta. En kritisoinut heitä muuten.

Enkä väittänyt omaavani totuutta rakkaudesta. Himo, sääli, rakkaus, jumala - kivoja subjektiivisia käsitteitä.

Mutta jos etsitään tietä rakkauden ymmärtämiseen, mielestäni Ni ja Ki ovat huonoja tienviittoja - siinä pyöriessä menee vain pää sekaisin. Kantista en ole ihan varma.