October 1, 2008

Varokaa Übermenschiä!

Kukaan ei osaa aavistaa, että hiljainen ja sävyisä klassillisen filologian professori muuttuu vaaran uhatessa...
*
Nietzschen filosofia

Nietzsche keskittyi filosofiassaan ottamaan matsia koko länsimaisen ajattelun kanssa. Hän aloitti murjomalla kristinuskon ja jatkoi hyökkäämällä Hegelin kimppuun, jonka jälkeen rusikoi Wagnerin pimeällä kujalla Münchenissä.

Elämänsä loppupuolella Nietzsche alkoi ottaa erää itsensä kanssa varsin verisesti, ja tämä erikoinen ja väkivaltainen itsekritiikin muoto aiheutti jonkin verran sivullisia uhreja. Vielä vähän ennen kuolemaansa Nietzsche uhosi näyttävänsä Jumalalle "taivaan merkit", jos kuolisi.

Ainoat ihmiset, joiden ajattelun Nietzsche hyväksyi, olivat muinaiset kreikkalaiset, koska he olivat kuolleet jo niin kauan sitten, että olisi ollut mahdotonta enää 1800-luvulla löytää heidän hautojaan, kaivaa heitä ylös ja vetää heitä turpaan.

Nietzsche kehitti yli-ihmisopin selittääkseen oman etevämmyytensä ja paremmuutensa kaikkiin muihin ihmisiin nähden. Nietzschen mukaan yli-ihminen (Übermensch) on paitsi vapaa orjamoraalin kahleista ja kykenevä ikuiseen paluuseen, myös määritelmällisesti "komea, tumma saksalaisfilosofi, jolla on massiiviset viikset".

Juuri Nietzschen viikset aiheuttivatkin ongelmia, sillä niiden suunnaton vallantahto (der Wille zur Macht) haastoi usein filosofin itsensäkin.

hikipedia.info/wiki/Nietzsche.

6 comments:

Homo Garrulus said...

Jahaju apa häst* å villa

http://www.youtube.com/watch?v=fjUMZvLvzLQ


* hevonen puuttuu

Homo Garrulus said...

Hyvä huumori (ylläoleva). Hyvä olen - minä olen hyvä uebermensch ja nostan vain meteliä, en miehiä.

Homo Garrulus said...

osta osta

Anonymous said...

oonha miek jumallalle suuttunna vaah
enimmakseen myo keskustellaa iha savyisast

Homo Garrulus said...

dubi dubi duu (sinatra) :) sinullekin dvl

Anonymous said...

taalla sataa..