December 10, 2008

Olinko mies, joka rakasti vain itseään - ja jota pelättiin?

Juice Leskinen Slam: Mies joka rakastaa itseään, elokuvasta Valehtelija - ohjaus Mika Kaurismäki - 1981. Akin näemme tuijottamassa 'eksistentialistisesti' - etten sanoisi vieraantuneesti ja poissaolevana - tanssilattiaa kerrassaan erinomaisen live-biisin aikana.

Olen kerran kokenut saman tunteen ja tilanteen itse eräissä tanssilavabileissä kesällä 1973, kun en löytänyt rakastamaani S:a, jonka kanssa olin seurustellut lukiossa vielä edellisenä vuonna.

S. oli pelästynyt minua hirveästi luullen, että olin sikakännissä. Ei - olin 'vain poissa' ja ajattelin vain häntä - muutaman viinipaukun juoneena - enkä tiennyt, että hän yhä seurasi minua salaa jostain kaukaa, muttei päästänyt silloin enää lähelleen.

Voi kohtaloa, voi nuoruutta, voi hulluutta - voi rakkautta! Menimme uudestaan yhteen vasta jotakuinkin 20:n vuoden kuluttua...
*

http://www.youtube.com/watch?v=JR8zeW6MsMc&feature=related
Juice - Mies joka rakastaa itseään
*
http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&aq=t&ie=UTF-8&rlz=1T4PCTA_enFI299FI299&q=aki++kaurism%c3%a4ki
http://www.elokuvaopas.com/t/valehtelijajackpot/
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/HS20080817SI1KA02iai

2 comments:

Anonymous said...

Pelättiinkö Raaka-Raunoa?

Ehkäpä jossakin joskus. Mummon kammarissa Roisi-Rauno heitti minullekin, muka toiselle alfaurokselle, haasteen, jota en kuitenkaan ottanut vastaan. En siksi, että olisin pelännyt verbaalista mittelöä, pois se minusta, mutta arvelin sen ihan oikein paisuvan niin laajaksi ja yltävän sellaisiin sfääreihin, ettei aikani ja tarmoni siihen riitä.

Mutta sitten astui kehään van Vaari, tuo lentävä hollantilainen, joka tarttui oitis Rietas-Raunon haasteeseen – ja loppu onkin blogirunouden historiaa.

Ällistyksestä mykkänä olen seurannut kahden jättimetson taistelua, jossa Vaari tanssahtelee ympäriinsä kuin M. Ali jaellen iskuja oikealta ja vasemmalta, yltä ja alta, edestä ja takaa; ja jossa Roju-Rauno jyrää kuin J. Frazier pakottaen Vaarin kerta toisensa jälkeen nurkkaan ja köysiin, josta tämä vikkelä verbaaliveteraani ponnahtaa irti ja jatkaa ilotulitustaan vasten Roikale-Raunon betonista suojausta.

Mahdotanta sanoa, kumpi tässä riivattujen henkien kamppailussa on voitolla ja kumpi tappiolla - luultavasti tässä liikutaan jo kaukana voittojen ja tappioiden tuolla puolen.

Tässä erätauolla onkin aika vastata Rehti-Raunon kysymyksiin: Ehkä olit, mutta et ole enää. Ehkä pelättiin, mutta oli syytäkin.

Rauno Rasanen said...

Tapsa P

Heh. Tilannearviointisi lienee niin osuva kuin olla saattaa.

van Vaari - tuo penteleen lainsuojaton libertiini: Der Fliegende Holländer wagneriaanisine hyperbolineen, megalomanioineen, seksiaddiktioineen ja verbaaliakrobatioineen on mulle ehkä paras mahdollinen 'vastus'.

Hyvä vihollinen on aina paljon arvokkaampi kuin huono ystävä (sanoi mm. Nietzsche)

Mutta hyvinpä tuo sinunkin kielesi ja ajatuksesi kulkee - ja on toki kulkenut aiemminkin.

Toisaalta - eikö meidän dynaaminen triomme voisi olla myös ikäänkuin kolme muskettisoturia: Me kaikki Mummon puolesta ja Mummo kaikkien meidän puolesta?

(to be continued - vain Errol Flynn puuttuu enää)