Valtakunnan pessimisti (yhdyssana vai ei?) on kuollut. Koskaan en ollut hänen runojensa suuri fani (en kai ymmärtänyt niitä - kuka ymmärsi?), mutta linkolalainen ajattelutapansa ja kyyninen realisminsa, joka ei tehnyt ainoatakaan kompromissia, sai minut kumartamaan häntä - kuin alamaisen.
Todellinen realismi on lopultakin häikäilemätöntä kykyä ja uskallusta sanoa ei silloin, kun sanoo kyllä. Ja päinvastoin. Perustellusti. Epäröimättä. Kuin profeetta.
*
Koska olet nyt kuollut Paavo - haluan pilkata sinua. Se on minun tapani muistella ja rakastaa. Kiittää.
Kirjoitit merkillisiä - kuulemma moderneja - runoja, joita on ilo rääkätä, ja joista voi rustata 'näköisiään'. Sinusta saattaa todellakin olla minulle enemmän iloa kuolleena kuin elävänä...
*
Seuraava parodia löytyy Paavo Haavikon Atlantin valtamerelle, Suomen pankille ja pohjoisten tähtien asennoille omistetusta kokoelmasta:
Ehtiä, pakertaa, kunnes
Mainingit, kaikki teidän harmautenne.
Halusin antaa sinulle valtameren,
teekupissa,
koska oli syksy.
Ehdin.
Vielä on katetta raunioiden keskellä.
Osasi valehdella tyylikkäästi.
Analyytikko ei ymmärtänyt hänen
puheistaan muuta kuin ne
viimeiset, puuttuvat, kuusi nollaa.
Jotka lisättiin muodon vuoksi.
Kunnes vuorovesi,
tähdet
kuu
ja
maa
yhtä aikaa
*
Ks. mm.
http://petjar.blogspot.com/2008/10/runoruhtinas-yksin-valtias.html
http://kemppinen.blogspot.com/2008/10/haavikko-tohtori-honoris-causa.html
http://plaza.fi/ajassa/kolinaa-panuhuoneesta/maailma-haavikon-jalkeen
3 comments:
Runot, heidän sanansa, on parempi kirjoittaa itse. Etteivät ne - jotka tekevät ja vetävät ne väkevät - varasta.
Varas, varaampi, varain.
Varainhoito tulee ehkä siitä? Hmmm
kerran uin haavikon uima altaassa, vuorovesi ei vaikuttanut
Post a Comment