Wittgenstein, kielipelit ja fideismi

Jatkoa Sediksen juttujen Väliaikatiedote ja Lapsettomuusideologiaa VIII 24.7 kommentteihin (muokattu versio, linkkilisäyksiä jne.).

***
Myöhemmälle Wittgensteinille kielen merkitys on sen käyttö kielipelissä. Kielipelit ovat traditioita, yhteisöllisiä elämänmuotoja tieteellisi ja muita diskursseja jne.
Kielen käyttö on aina kielen "pinta-ja syväkieliopin" implikoiman "säännön seuraamista." (kts. PS.)

Kielipelien pluralismi (/yhteisöjen/ moninaisuus) on kuitenkin aina vaarassa muuttua relativismiksi, ja tähän ongelmaan W:llä ei ymmärtääkseni ole vastausta.
Ellei sitten oleteta, että hän lopultakin siirtää asian ikäänkuin "uskonnolliseksi" (siitä ei voi puhua tosilausein kuten ei etiikasta eikä estetiikastakaan), jossa ainut perustelu voi olla vain yksilön rationaalisesta argmumentaatiota irrallaan vaikuttava "usko" - toisin sanoen jokin omaantuntoon verrattava "vakaumus." (jos omaatuntoa nyt mihinkään voi verrata.)

W. jatkaa käsitteiden rationaalisen merkitysanalyysin eli "eliminoivan tai negatiivisen" menetelmän (teologiassa apofaattisen eli/tai fideistisen ajattelun) perinnettä, joka alkoi mielestäni "virallisesti" Sokrateesta ja muuttui sitten äärimmillään filosofiseksi skeptisimiksi.

***
Kristinuskon puolella Augustinus hyväksyi skeptikkojen argumentit ja ratkaisi Jumala-todistuksen dilemman uskolla (uskon, jotta ymmärtäisin).
Mutta varsinainen ja kristinuskon ehkä merkittävin fideisti oli parisataa vuotta ennen häntä elänyt suuri teoreetikko ja samalla intohimoinen julistaja (ilmeisesti Nietzschen eniten arvostama kirkkoisä) Tertullianus (uskon koska se on mahdotonta).

Vähän ennen Augustinusta vaikutti Kappadokiassa (nykyistä Itä-Turkkia) apofaattisen teologian (kts. alla oleva lainaus Jumalallinen pimeys) ehkä suurin analyytikko - Gregorios Nyssalainen).
(Apofaattisuudelle vastakkaista, katafaattista koulukuntaa edusti myöhäiskeskiajalla katolinen aristoteelikko Tuomas Akvinolainen.

***
Fideistisen perinteen edustajista filosofian alueella mainittakoon esim. Blaise Pascal, Immanuel Kant ja Søren Kierkegaard. Wittgenstein oli ilmeisesti lukenut näitä kaikkia - myös Gregorios Nyssalaista.

Voidaan kysyä johtaako fideismi relativismiin, vai onko se sitä jo alunperinkin? Loogisesti kyllä, käytännössä ei välttämättä.
Voimme toki oppia kunnioittamaan erilaisuutta (minkä fideismi kokemuksellisesti väistämättä implikoi, vaikka uskoisimmekin "protokollanomaisesti" samaan "asiaan", esim. Jumalaan), mikäli se ei suoranaisesti uhkaa meidän olemassaoloanme.

***
PS. Mutta miten meidän oikeastaan pitäisi ymmärtää Wittgensteinin säännön seuraamisen ajatus? Asiaa on pohtinut mm. Wittgenstein-spesialisti dos. Heikki Kannisto kirjan Nykyajan filosofia (uusi painos, 2002) artikkellissaan "Ymmärtäminen, kritiikki ja hermeneutiikka".
Ei tässä siitä sen enempää.

Asia liittyy kuitenkin pohdintoihin moraalisista valinnoista ja eettisestä tiedosta, ja on mielestäni moraalista puhuessamme mitä tärkein keskustelun aihe.

PPS. Tämä ärsyttävä jako moraaliin ja etiikkaan.

Olen samaa mieltä kuin Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian professori Timo Airaksinen, joka totesi kerran, että jaottelu moraalin ja etiikan välillä on käytännöllisesti katsoen epäolennaista.
Teoreettisesti sillä toki on merkitystä tarkempien luokittelujen kannalta, mutta tämä koskee vain spesifiä, hyvin tarkoin rajattua filosofista keskustelua.

***
(Ote linkistä Ortodoksisen kirkon mystisestä teologiasta)

Jumalallinen pimeys

"Teologia, joka pyrkii selittämään, kuinka voidaan tuntea Jumalaa, pohjautuu paljolti Dionysios Areopagitan teokseen "Mystisestä teologiasta". Hän esittää kaksi keinoa tai tietä: katafaattinen eli positiivinen tutkimustapa ja apofaattinen eli negaatioiden kautta tapahtuva tiedon hankinta.

Jälkimmäinen on Dionysioksen mukaan täydellinen tie. Negaatioiden kautta voidaan oppia tuntemaan ehdottoman tietämättömyyden pimeydessä olevaa Tuntematonta. Jotta tämä olisi mahdollista, on tarpeellista sisäinen puhdistautuminen. Siihen päästään rukouksen ja mietiskelyn kautta. Negatiivinen teologia on näin ollen tie kohti mystistä yhteyttä jumalan kanssa, jonka luonne jää meille edelleenkin käsittämättömäksi.

Dionysiosta on sanottu uusplatonistiksi ja monet hänen ajatuksensa antavat aihetta tähän käsitykseen. Mitä tulee käsittämättömän Jumalan ymmärtämiseen, useimmat kirkon isistä ovat omaksuneet samankaltaisia käsityksiä.

Apofatismi, negatiivinen mystinen teologia, ei ole pelkästään teoriaa haltioitumistiloista tai muusta sellaisesta, vaan ilmaus perusasenteesta, joka muuttaa koko teologian ja johtaa jumalallisen ilmoituksen salaisuuksien sisäiseen mietiskelyyn ja näkemiseen.
Apofatismi opettaa näkemään kaiken yllä kielteisen merkityksen kirkon dogmeissa: se kieltää meitä seuraamasta ajattelun luonnollisia teitä ja luomasta käsitteitä, jotka ottaisivat hengellisten realiteettien aseman.
Kristinusko ei ole koulukunta abstraktisten käsitteiden spekuloimiseksi, vaan oleellisesti yhteys elävän Jumalan kanssa. Siksi huolimatta kaikista filosofisista opeistaan ja luonnollisesta taipumuksesta spekulointiin ortodoksisen tradition isät, pysyen uskollisina teologian apofaattisille periaatteille, eivät salli koskaan ajattelunsa murskata salaisuuden kynnystä tai asettaa epäjumalan kuvaa itsensä tilalle. Siksi ei myöskään ole filosofiaa, joka ei olisi enemmän tai vähemmän kristillistä.
Platon ei ole kristillisempi kuin Aristoteles. Kysymys filosofian ja teologian välisistä suhteista ei ole koskaan noussut esille ortodoksisessa maailmassa.

Tietämättömyys ei tarkoita agnostisismia tai kieltoa tuntea Jumala. Siitä huolimatta tämä tieto saavutetaan vain sitä tietä, joka ei johda tietoon vaan yhteyteen - jumaloitumiseen. Tästä johtuen teologia ei ole koskaan käsitteellistä, käsitteillä toimivaa, vaan mietiskelevää, joka kohottaa mielen niihin todellisuuksiin, jotka ohittavat kaiken ymmärryksen. Jumalallisen ilmestymisen tärkein kohta, Kolminaisuusdogmi, on ennen kaikkea antinomi.

Jotta saavutettaisiin mietiskelyllä tämä alkutodellisuus kaikessa täyteydessään, on välttämätöntä saavuttaa se päämäärä, jonka se asettaa eteemme, jumaloitumisen tila, sillä pyhän Gregorios Nasiansilaisen sanoin: " ... sanomaton valo ja Pyhä ja Korkein Kolminaisuus on ottava heidät vastaan... yhdistäen heidät kokonaan Pyhään Henkeen, missä yksin ja kaiken muun takana käsitän, mistä Taivaan valtakunta koostuu".

Apofaattinen tie ei johda poissaoloon, äärettömään tyhjyyteen, sillä kristityn tuntematon Jumala ei ole filosofien persoonaton Jumala."

***
CATHOLIC ENCYCLOPEDIA: Saint Gregory of Nyssa

St. Augustine of Hippo (354-430)
Augustine [Internet Encyclopedia of Philosophy]
CATHOLIC ENCYCLOPEDIA: St. Augustine of Hippo

Tertullian. The Columbia Encyclopedia, Sixth Edition. 2001
CATHOLIC ENCYCLOPEDIA: Tertullian

Thomas Aquinas - Wikipedia, the free encyclopedia
Thomas Aquinas [Internet Encyclopedia of Philosophy]

Soren Kierkegaard

Bluffiretoriikkaa
Asiantuntija: Timo Airaksinen