Amor fati - rakasta kohtaloasi!

Vastaus Sediksen kommenttiin päreestäni Arvauksia ja kumoamisia. (Vastausta on alkuperäiseen kommenttiin verrattuna editoitu merkittävästi tässä päreessä.)

Sedis said...
Mutta miten me voimme tietää, mitä Olympoksen jumalat tiesivät?

***
Emme mitenkään.

Kai tässä nyt vaaditaan sitä Nietzschen (stoalaisilta lainaamaa) amor fati-periaatetta. Kohtaloa ei pidä vastustaa - sitä pitää jopa rakastaa!

Nietzschen imperatiivi - "ole kova" - liittyy saumattomasti stoalaisten pyrkimykseen saavuttaa tunteitten tiukalla rationaalisella kontrollilla tyyneys ja mielenrauha maailman melskeitten ja epävarmuuksien keskellä, eikä sillä ole mitään yhteyksiä esim. antisemitismiin, nationalismiin tai rotuajatteluun, joita N. jyrkästi vastusti.

Nietzschelle, joka oli emotionaalisesti varsin herkkä ihminen ja kirjoittajana pikemminkin ekspressivisti eli elämysten kirjaaja kuin analyyttis-proosallinen dokumentoija, ei stoalainen tunteitten "eliminointi" (apatia=a-pathos) elämää koskevissa kysymyksissä ollut suinkaan ongelmaton asia.
Nietzsche ei ollut mikään stoalaisen ajattelun suuri ihailija, mutta sieltä hän joka tapauksessa otti myös "ikuisen paluun" ajatuksen, joka itse asiassa on kahden edellä mainitun kehotuksen lähtökohta (*).

***
Ihmisellä on "vaatimaton paikkansa tässä maailmankaikkeudessa" (Immanuel Kant). Se pitäisi vain osata jotenkin hyväksyä ja sen kanssa elää - resignoitumatta.

Nietzschen kehotus - "ole kova" onkin mielestäni eräänlainen vastaveto lamauttavalle tunteelle, joka saattaa syntyä, kun "ihminen kysyy, mutta maailma on hiljaa" (Albert Camus) .

Nietzschelle passiivinen nihilismi merkitsi jäämistä nihilistisen näköalattomuuden "loukkuun" - ikäänkuin "turhuuden vangiksi."
Aktiivinen nihilismi eli nihilismin ylittäminen sen sijaan tarkoitti - laajasti ottaen - vallantahdon tai retorisemmin ja ehkä myös latteammin todettuna - oman luovuutensa välitöntä hyväksymistä ja käyttöönottoa.

Tämän asian kun vielä sisäistän loppuun asti, niin pystyn ehkä vielä joskus - hetken ajan - keskittymään "olennaiseen" tässä elämässä. Eli viljelemään puutarhaa...

***
(*) Antiikin pyrrholainen skeptisismi kritikoi muun muassa stoalaisuutta sen epäluonollisesta ja suorastaan mahdottomasta pyrkimyksestä tunteitten tukahduttamiseksi, joksi se stoalaisen apatia-ihanteen leimasi.

Pyrrhon nimiin pantu ironinen tarina kertoo vaaralliseen myrskyyn joutuneesta laivasta. Sen matkustajat - eräs stoalaisia ajatuksia edustanut mies mukaan lukien - menivät täysin paniikkiin myrskyn riehuessa pahimmillaan.
Pyrrho kertoo, että kaikkein "stoalaisimmin" myrskyyn suhtautui sika, joka söi sen aikana kaikessa rauhassa kaukalostaan - mitä ilmeisimmin tippaakaan piittaamatta ulkoisista tapahtumista.

"Pyrrhon sika"- esimerkin kautta "käytännöllinen" skeptisismi (vastavetona Platonin Akatemian skeptisismille ja stoalaisuudelle) mitä ilmeisimmin pyrki osoittamaan, että ihmisen tulee hyväksyä luonnolliset tunnereaktionsa, koska niiden kätkeminen ja suoranainen tukahduttaminen on hänelle liki mahdotonta - tai ainakin ihmisluonnon vastaista.

Olen varsin vakuuttunut, että Nietzsche hyväksyi pyrrholaisen skeptisismin periaatteet myös tältä osin, vaikka sovelsikin a-pathos-periaatetta ihmisen olemassaoloa koskevaan ahdistavuuteen.

Joka tapauksessa Nietzscheltä löytyy kritiikki myös skeptikkoja kohtaan.
Hänen mielestään 1800-luvun Kantin jälkeinen, akateeminen filosofointi oli ajautunut Platonin jälkeistä Akatemiaa muistuttavaan tilanteeseen, jolloin filosofit skeptikkoina kieltäytyvät kaikista kannanotoista suuntaan tai toiseen ja pyrkivät ainoastaan analysoimaan tätä dialektista "pattitilannetta" sekä osoittamaan vastakkaisten mielipiteitten yhtäläisen perusteettomuuden.

Tällainen filosofointi ei Nietzschen mielestä voinut olla uusia arvoja luovaa. Mutta juuri hän itse edusti arvodestruktionismia myös skeptisimin hengessä! Jälleen eräänlainen ajattelun perustan contradictio in adjecto (lexicon) - joskin tämä oli mitä ilmeisimmin Nietzschen täysin tietoisesti valitsema filosofinen strategia ja hänen mielestään inhimillisen ajattelun "luonnollinen" situaatio.

Sextus Empiricus's Outlines of Pyrrhonism, CATHOLIC ENCYCLOPEDIA: Pyrrhonism