Arvauksia ja kumoamisia

Tämä on kooste sähköpostiviesteistä minun ja ANONYYMIn välillä.

Hei
Korrelaatio on tilastollinen käsite ja on totta (sinäkin varmasti myönnät tämän) että tietyt mitattavat ominaisuudet esiintyvät yhdessä hyvän selviytymisprosentin kanssa.
Korrelaatio ei siis ulotu yksittäistapauksiin, vaan se on puhtaasti tilastollinen käsite.
Lisäksi emmehän koskaan voi sanoa, että luonnossa joku ominaisuus AINA JA VÄTTÄMÄTTÄ johtaa selviämiseen!
Sillä ainahan on kyse myös sattumasta, esim. myrsky tai maanjäristys yms. voi tuhota yksilön jolla olisi lähes täydellinen perimä. Et voi vaatia sosiobiologiselta teorialta mitää tuollaista.

Tosiasiassa näytätkin arvostelevan sosiobiologiaa moraalisilta perusteilta, eli juuri moraalinen närkästyminen on kritiikkisi todellinen moottori.
Nietzschen tuntijana tunnetkin varmaan F.N sanat "kaikkein useimmista" ts. ihmisistä (joihin myös kuuluu ns. korkeita henkiä), joilla ei ole älyllistä omaatuntoa... Ja mitä Nietzsche opetti moraalista?
Onko se relativistista, historiallista ja ajaa aina jonkun etua, vai onko se taivaasta annettu kategorinen imperatiivi?
Sen mitä Nietzsche löysi toteaminen vaatii juuri tuota älyllistä omatuntoa.

***
(RR:n vastaus)

Hei

Okei. Tarkennus oli paikallaan, vaikken minä korrelaation käsitettä tuolla tavoin ole ymmärtänyt. Eivät korrelaatio ja kausaliteetti tietenkään ole samaistettavissa.
Halusin vain painottaa, että jos määrällisen tutkimuksen ihanteena ei ole välttämättämyyksistä (mahdollisesti) seuraavien lainalaisuuksien etsiminen, mikä tarkoittaa kausaalisuuden eri asteiden määrittämistä ilmiöiden/muuttujien välillä, niin mikä ihme se sitten on?

Ja koska tuota ihannetta ei induktiivisessa päättelyssä koskaan saavuteta, seurauksena on joko "Arvauksia ja kumoamisia" kuten (luonnon-)tieteenfilosofi Karl Popperin suomennetun artikkelikoosteen nimi kuuluu.
Minä en ole mikään tieteenfilosofian spesialisti (en ole minkään alan spesialisti), mutta tuo kirja on tutustumisen arvoinen. Itse olen lukenut siitä valikoiden vähän yli puolet.

Tuli näköjään blogikommenteissa (ne hemmetin "laatikot"!) melko huonosti valittua ilmaisunsa, mikä toki kertoo ainakin siitä, etten liiku nyt alueella, jota tuntisin niin hyvin kuin sinä.
Toisaalta - en (ainakaan tällä kertaa) myöskään halunnut arvostella evoluutioteoriaa suoraan moraaliselta pohjalta vaan ihan vain juuri sen tilastollisuuden takia.
Kun sattumalle jää varsin paljon sijaa sekä todellisuudessa että tutkimuksen konstruoinnissa ja tulkinnassa, ne yleistykset, joita siitä tilastoihin vedoten tehdään, ovat äärimmillään relatiivisia ja retorisia analogiapäätelmiä.

Tässä kohtaa tulee moraali (eli ennakkoluulot ja auktoriteettisitoumukset) mukaan.

"Again and again I am brought up against it, and again and again I resist it: I don't want to believe it, even though it is almost palpable: the vast majority lack an intellectual conscience; indeed, it often seems to me that to demand such a thing is to be in the most populous cities as solitary as in the desert." (Friedrich Nietzsche)

Jätin tämän pois valikoiduista Nietzsche-aforismeista, mutta kyllä se sinne sopii lisätä. Hyvä "runner-up" se oli jo eilen. Jätin aforismin pois lähinnä siksi, etten itse kovin hyvin ymmärrä, mitä Nietzsche sillä haluaa ilmaista.
Tätä pohtiessani ja kirjoittaessani minulle assosioituu älyllisestä omastatunnosta mieleen esim. Alvin Goldmanin naturalistinen hyve-reliabilismi (Markus Lammenranta (Helsingin yliopisto) - Suomen Goldman-spesialisti - on väitöskirjassaan "Two Problems of Natural Epistemic Rights" pohtinut asiaa.)

Mutta tällä tavoin kehä umpeutuu jälleen. Vaikka se, mitä tilastollisesta tutkimuksesta voitiin päätellä, jää älyllisen omantunnon (tutkimuksen tekemisen ja sen tulosten illuusiottoman tulkitsemisen hyveiden) varaan, olemme edelleen valintatilanteessa, jota tilastollinen korrelaatio ei voi suoraan meidän puolestamme "päättää".

Me teemme aina - laajasti ottaen - intressisidonnaisia (kuhnilaisittain - tutkimuksen hyväksyttyihin paradigmoihin sitoutuneita) valintoja.
Se, mitä nyt olen tässä koko ajan - skeptikkona - ollut esittämässä, voidaan poleemisesti sanoa myös näin: jos tiedemieheltä viedään hänen "uskonsa" tieteenalansa paradigmaattisiin metodeihin, häneltä viedään "kaikki."

"Historiasidonnaiset mutta 'objektiivisina pidetyt'" (contradictio in adjecto! -lexicon) tieteenteon paradigmat ovat hänen liturgiansa eli "totuuden (jumalan) palveluksensa".

Kari Enqvist tosin saattaisi väittää (kuten fyysikot jo sata vuotta sitten), että fysiikan ongelmat ratkeavat aivan lähiaikoina - (no - ans olla ja odotetaan sanoi skeptikko).

Minä en filosofina luota mihinkään - en myöskään tieteeseen!
Kun René Descartes`n metodinen epäily viedään loppuun saakka (mitä "iso D." ei tehnyt), jäljelle ei jää mitään kestävää tai pysyvää epistemologista perustaa - ei cogitoa, ei edes älyllistä omaatuntoa jonain ikäänkuin "korvaavana" tiedon perustana.
Vain intressisidonnaiset arvauksemme ja "kuvitelmamme" toteutuvat - todennäköisesti...
Tällainen tieto ei saa minua hihkumaan ilosta, vaikka se onkin meidän ainoaa "tietoamme"....

***
"Jokainen yksinään maan sydämellä
auringonsäteitten lävistämänä:
ja äkkiä on ilta."
Salvatore Quasimodo
*
Siinä kaikki.

T. Rauno R.

***
Miksei se riitä, että sanotaan vaikkapa, että jos jonkun lajin naaras tekee enemmän kuin 2 jälkeläistä niistä todennäköisesti selviää useampi kuin jos jälkeläisiä olisi vähemmän? Jälkikäteen ehkä voidaan sanoa, että jos jonkun ominaisuuden (vaikkapa paksun turkin ansiosta), joku eläin selvisi erityisen kylmästä talvesta, niin tässä on sitten ehkä kausaalisuhde. Jotkut ominaisuudet ovat kuitenkin hyödyllisiä useassa erilaisessa tilanteessa, ja vahva korrelaatio nimenomaan tässä tapauksessa toteaa, että nämä ja nämä ominaisuudet auttavat selviytymistä kertomatta tarkalleen MITEN ne sitä auttavat.
*
Jos lähdemme evoluutioparadigmasta ja ihmisestä evoluution tuotteena, siitä seuraa, että ihminen perimmältään pyrkii hyödyttämään itseään ja omia jälkeläisiään. Miten hän tämän tekee eli millaisen tietoisen tai tiedostamattoman strategian hän valitsee, se on toinen kysymys.
Tästä on (käsittääkseni) kyse sosiobiologisessa ihmiskuvassa.
*
...Mutta tiedeinstituutio ei salli, että joku pelaa koko ajan vain omaan pussiinsa.
Tieteellinen kritiikki varmistaa, että asioiden perustelemiseksi tarvitaan todisteita. On melko sama, mitkä intressit tiedemiehillä on, kunhan väitteet todistetaan.