Pragmaattista solipismia (?)

(Lisäys ja korjauksia 29.7)

Sedis kyselee bloginsa Sokrates ja Jeesus - pahan alku? (27.9) alkukappaleessa.

Pragmaattisen solipsisti - minun on aina tehnyt mieli kysyä paitsi tuosta kirjoitusvirheestä otsikossa myös sitä, mihin solipsisti tarvitsee pragmaattisuuden määrittelyynsä,...

I

Olen tätä asiaa selventänyt ainakin yhdessä kommentissani, jonka sijainti ei nyt kuitenkaan ihan äkkiseltään muistu mieleen, enkä näköjään muista sen löytämiseen sopivia linkkisanojakaan, mutta viis tuosta - en ole unohtanut kirjoittamaani, joskaan en nyt aio tässä turvautua pelkästään vääntöön Jacques Derridan "Différancesta", johon solipismiani - ehkä hieman keinotekoisesti(?) - aiemmin vertasin.

***
Oikein kirjoitettuna otsikon pitäisi kuulua Pragmaattista solipsismia, mikä viittaisi siihen, että solipsisti on nyt ryhtynyt ottamaan huomioon käytännön asioita - hänestä on siis tullut pragmaattinen.

Tietenkin jo tähän oikeinkirjoitettuun määritelmään sisältyy ironiaa ja paradoksaalisuutta, mutta miksei solipsisti voisi kokea sisäisen muutoksen - ikäänkuin "metanoian" ja päätellä, että hän tulee paremmin toimeen muiden solipsistien (koska solipsistin maailmassa kaikki muutkin lienevät solipsisteja) kanssa, mikäli ottaa huomioon eräitä käytännöllisen järjen ehdotuksia ja neuvoja?
Onko tämä lainkaan mahdollista solipsistille solipsismin määritelmän perusteella ei kiinnosta minua. Suositeltavaa se varmasti olisi.

***
Mutta - käsite kirjoitetaankin solipismi - ilman keskellä olevaa s-kirjainta. Miksi?

Ihan totta puhuen - kyseessä on alunperin kirjoitusvirhe, jonka viime vuoden syyskuussa pyysin Leevi Lehtoa korjaamaan hänen kotivuillaan julkaisemaansa esseeheni Rauno Räsänen Päivästä - koskien siis Leevin "teosta" Päivä (huom!" lainausmerkit - sillä en todellakaan tiedä, onko kyseessä kirja, teos vai mikä?).
Kommentoinnin jälkimainingeissa Leevi kertoi omista "typoistaan" ja niiden "kohtaloista" erään -70-lukua koskevan runous-teeman käsittelyssä - Muistan (1991).

Tuo Muistan-runo "kirjoitusvirheineen" ja "korjauksineen" huvitti minua suuresti.

Siitä minä sitten pohtimaan, että mikäs vika solipismissa lopulta olisi. Itse asiassa typo oli aivan alkuperäisimmässä muodossaan vielä "pahempi" eli solipisimi", mutta muunsin sen kuitenkin tähän nykyiseen muotoon ("kivempi" lausua?)
Leevi sitten itse ehdotti parin päivän "ahaa-elämykseni" tulosta - Pragmaattinen solipismi - jopa erinomaiseksi nimeksi omalle blogilleni. Leevi nimittäin on juuri se henkilö, joka minut Blogistaniin - tähän "paholais(t)en kirjeopistoon" - vokotteli - (kts. C.S. Lewis, The Screwtape Letters).

Enkä vielä silloin tajunnut edes sitä, että mieshän on "paatunut" dadaisti, joka kokeilee ihan mitä vain - tekee runoa vaikka almanakasta tai kauppalaskuista.
Minä - runodiletantti - preferoin sentään hartaasti kuin virsiä laulaen esim. Eino Leinon mitallista paatosta; - mitä nyt hieman diggaan T.S Eliotia ja William Carlos Williamsia, kun oikein "radikaaliksi" rupean.

Olen siis pahasti jälkijunaan jäänyt konservatiivi, joka romanttisessa nostalgiassaan yhä etsii tunteen syvää - lähes primaalista "huutoa" elämän sietämättömän selittämättömyyden artikuloimiseksi, runokielen rytmisen sykkeen ja sen metaforis-transkendenttisen syvyyden kautta...(eiköhän tullut tarpeeksi selvästi sanottua).

Tällä tavoin - puolittain vahingossa eli ahaa-elämyksen siivittämänä ja puolittain manipuloituna - tuon dadaistisen "runolusiferuksen" ja "kääntäjäakrobaatin" auktoriteettia kunnioittaen, päädyin kirjaamaan blogini nimeksi Pragmaattista solipismia. (Enkä ole katunut).

***
Edellä on kerrottu noin suurin piirtein toden mukaisesti solipismi-sanan ja sen valinnan perusteitten faktis-historiallinen tausta, mikä selvitys tyydyttänee(?) Sedistä, joka haluaa historioitsijana muistaa sen, mitä muut eivät muista (Kai nyt joku sentään on joskus muistanut sen, mitä Sedis itse ei seuraavana päivänä muista?).

Selitykset eivät valitettavasti lopu vielä tähän. Seuraa spekulatiivinen osuus (Periaatteessa lukemisen voi kyllä lopettaa tähän, jos haluaa pysytellä vain niin sanotuissa faktoissa.)

II

Pragmaattisella solipismilla on minulle erityinen - sanoisinko de-filosofinen merkitys, jonka yritän esittää mahdollisimman (?) tiivistetysti seuraavassa.

Paitsi että tähän määritelmään sisältyy jo heti alussa kuvaamani ironinen ja paradoksinen merkitystaso, se viestii myös, etten halua luokitella itseäni ainakaan akateemiseksi filosofiksi, vaikka arvosanoja sillä alueella on tullut suoritettuakin, ja aiheesta luettu vähän enemmän kuin 2 ja ½ kirjaa (ja luetaan jatkuvasti).

Solipismi siis haluaa symbolisoida myös irtiottoa "virallisesta" ja "kanonisoidusta" filosofoinnista.
Filosofia on mielestäni lopultakin sanojen ja päättelyn leikkiä ja peliä siinä, missä kaikki sanojen ja käsitteitten käyttö on leikin- tai pelinomaista.
Vakava looginen argumentaatio taistelee epätoivoisesti kehäpäättelyyn lankeamista vastaan, vaikken henkilökohtaisesti näe mitään mahdollisuutta sille, että ihminen kykenisi yhtä aikaa olemaan sekä käsitteitä käyttävä että käsitteiden ulkopuolisen havainnon maailmassa elävä, neutraali tarkkailija, mitä moinen asenne toteutuakseen vaatisi.

Ja tämä epäusko tekee minusta filosofisen realismin (1 a) vastustajan. En tosin pidä itseäni ainakaan goodmanilaisena antirealistina (1 b) enkä oikein äärimmäisenä non-realistinakaan (1 c) a´la Don Cupitt.
Ehkä Ludwig Wittgensteinin ja Arthur Finen neutraali (mutta ei skeptinen) asenne koko realismi-antirealismi kiistaan on sittenkin ainut oikea (1 d).

Joka tapauksessa jyrkän antirealistin ja non-realistin mielestä "totuus on symbolien, metaforien ja metonymioiden liikkuva armeija" kuten Nietzsche kirjoittaa julkaisemattomassa esseessään On Truth and Lie in an Extra-Moral Sense, 1873 (*).

Ja solipsismi jos mikään sopii erinomaisesti esimerkiksi käsitteestä, joka viittaa sellaiseen (asiain-)tilaan, jota me emme ymmärrä, vaikka pystymmekin määrittelemään sen käsitteellisesti.
Toisin sanoen - kun sanon, ettemme ymmärrä, mihin käsite tässä tapauksessa viittaa, tarkoitan, ettemme voi tietämällä tietää - argumentatiivisesti - siis havainnon ja käsitteen vastaavuuteen vetoamalla, että joku on solipsisti tai että mahdollisesti minä itse olen solipsisti.

Meillä on vain tämä kummallinen käsite, jolle on olemassa selkeä määritelmä, mutta joka - kun sitä tarkkaan pohdimme - ei paljasta vielä oikeastaan yhtään mitään siitä, mistä siinä havainnon ja kokemuksen tasolla on kysymys.
Siten se on metafora (2) tai metonymia (3) -, jotain jonka kieli itsessään, meidän toiveitamme, todennäköisyyksiämme ja ennakkoluulojamme myötäillen on luonut. Sitä ei siis ole "todella" olemassa kuin symbolina, joka viittaa toisiin symboleihin eli sen kielellisiin lisämääreisiin.

Miksi en siis näin epämääräisestä käsitteestä voisi ja saisi käyttää ihan minkälaista kielellistä väännöstä itse haluan? Eihän kukaan voi kuitenkaan väittää minua vastaan kuin toisilla kielellisillä väännöksillä - ei edes truthlikeness-teoreetikko Ilkka Niiniluoto (Helsingin yliopisto).
Ja jos hän sanoo tähän kykenevänsä, hän on korottanut itsensä kaikkitietävän Jumalan asemaan, joka julistaa ylhäiseltä valtaistuimeltaan, miten asiat ovat, ja miten ne esimerkiksi tarskilaisen, semanttisen totuusteorian (4) merkityksessä pitää ymmärtää.

Mutta minä EN ymmärrä. Ja on toki turha vaatia, että minä uskoisin moista tiedeyhteisön auktoriteetin kaapuun verhoutunutta tautologista höpinää, joka on lopultakin pelkkää mystifioitua kehäpäättelyä.

TÄMÄN(kin) VUOKSI - PRAGMAATTISTA SOLIPISMIA!

29.7 Dixi et salvavi animam meam

***
(*) Über Wahrheit und Lüge im aussermoralischen Sinn (suom. NIIN & NÄIN 4/2004)

(1 a)
realism (philosophy)
Realism

(1 b) (Ote linkistä Survix)
Yhteenvetona listaus ’siedettävälle’ sosiaaliselle konstruktionismille luonteenomaisista piirteistä:

1. psykologinen antiessentialismi
2. käsitys siitä, että kieli on ajattelun edellytys
3. kielenkäytön korostaminen aktiivisena sosiaalisena toimintana
4. vuorovaikutuksen ja sosiaalisten käytäntöjen ominaispiirteiden ja prosessien korostaminen
5. konkreettisen vuorovaikutuksen painottaminen relevanttien selitysten lähteenä
6. tiedon historia- ja kulttuurisidonnaisuus
7. antirealismi, jota usein täydentää metodologinen skepsismi.

(1 c)
Don Cupitt academic credentials, Fideism, Neutralism and Critical Dialogue

(1 d)
LUDWIG WITTGENSTEIN (Philosophical Investigations) Wittgenstein`s attitude to Realism and Anti-Realism controversy
Referat:Fine's Natural Ontological Attitude and Critiques
The Natural Ontological Attitude
Heidegger and the Natural Ontological Attitude

(2) METAFORA tarkoittaa kahden asian rinnastamista ilman kuin-sanaa. Esimerkiksi lauseessa Aamu on maitoa kahden asian rinnastaminen näkyy selvästi. Metaforat ovat arkikielessämmekin hyvin yleisiä: järven selkä, työn orja.
Metaphor - Wikipedia, the free encyclopedia

(3) Metonymia tarkoittaa tilanteita, joissa johonkin käsitteeseen viitataan nimeämällä jokin toinen, tuohon käsitteeseen (esim. ajallisesti, paikallisesti tai asiayhteydellisesti) läheisesti liittyvä, käsite.
metonymy
Metonymy - Wikipedia, the free encyclopedia
What is metonymy?

(4) Semanttinen totuusteoria. Tarskin semanttinen korrespondenssiteoria: Propositio "Lumi on valkeaa" on tosi jos ja vain jos lumi on valkeaa.

Metakielessä annettu määritelmä totuudelle. Totuus voidaan määritellä vain jossakin kielessä toisen sitä semanttisesti "rikkaamman" kielen avulla. Totuus käsitteenä on määritelty jonkin kielen L sisällä, jossa sillä tarkoitetaan vastaavuutta kielen ja asiantilan välillä.

RR:n kritiikki.

Tarski samaistaa tässä havainnon ja kielen semanttisen realismin nimissä eli tekee mielestäni pelkän argumentatiivisen "silmänkääntötempun".
Millä kriteereillä me voimme löytää tai kehittää "semanttisesti rikkaamman" kielen, mikäli kielen ja havainnon/havaitun suhde voidaan määritellä vain käsitteitten ja teorioitten - ei "puhtaitten havaintojen" välisenä suhteena?

Tarskin teoriassa otetaan itsestään selvyytenä tällainen "rikkaamman kielen" tai "hypermetakielen"/RR semantiikka, ja siten se lankeaa "annetun myyttiin" kuten loogisten empiristienkin teoriat havainnon semanttisesta verifioituvuudesta.

Siinä missä loogisille empiristeille tietyt havainnot olivat itsestään selviä annetun myytin pohjalta, siinä Tarskin semanttinen totuusteoria pitää mahdollisena johtaa havainnot metakielen ja objektikielen välisen erottelun pohjalta siten, että metakieli on havaintojen sekä teoreettinen että "empiirinen" (?) korrelaatti.

Tarskin määritelmä on varteenotettava teoreettinen vaihtoehto empiristien "havaintonaivismille", mutta sekään ei pysty pakenemaan mihinkään sitä tosiasiaa, että tiede on totuuden suhteen aina pikemminkin kontekstuaalista kuin korrespondentiaalista.

Sitäpaitsi Tarskin määritelmä ei selitä mitään, koska se selittää kaiken! (Tällaista määritelmää kutsutaan tieteenfilosofiassa deflatoriseksi.)

***
The Realism/Antirealism Debate in the Philosophy of Science

Sellars and the Myth of the Given

Contextualism in Epistemology

The Fallacy of Contextualism (kontekstualismin kritiikkiä "kristillis-teologis-tieteellisen" vakaumuksen pohjalta)