Hegemonia, mediamoraali ja Blogistan

(Päivitys, lisäys 12.7, noin klo: 21.40)

Seuraavat kaksi kommenttia ovat blogin Loistava puhallus 7.7 veistetyn lastun/päreen London calling kommenttiosastolta.
Valitsin (tähän mennessä) yli kolmenkymmenen kommentin joukosta yhden noista Mirjamin kirjoituksista (lyhensin sitä hieman alusta ja lopusta), koska juuri siitä sain aiheen omaan kommenttiini, johon olen tehnyt melko paljon täydennyksiä ja lisäyksiä alkuperäiseen verrattuna.

09.07.2005 - 20:28

...Missä olivat maailman tuomio ja närkästyneet blogikirjoitukset silloin, kun venäläiset hyökkäsivät pieneen tsetseenikylään? Miksi ei uutisoitu ”ainakin viisikymmentä siviiliä kuoli”? Miksi surun raastamia valtionpäämiehiä ei ilmestynyt tv-ruutuihin kertomaan järkytyksestään? Siksi, että kukaan ei todellakaan välittänyt eikä välitä vieläkään. Vain meidän länsimainen elämämme on pyhä. Miksi ummistamme silmämme siltä, mikä ei vaikuta meidän oman hyvinvointimme jatkuvuuteen? Miksi emme ymmärrä, että epäoikeudenmukaisuus loppujen lopuksi aiheuttaa tämän kaiken? Miksi Irakiin saa hyökätä mutta ei esimerkiksi Saudi-Arabiaan, jossa siviileitä kivitetään ja ammutaan uskonnon nimissä jatkuvasti? Miksi jotkut murhat ovat hyväksyttäviä ja toiset taas eivät?...
Mirjam
09.07.2005 - 20:53

***
10.07.2005 - 02:00

Miten olis tällainen "tulkinta"?
Ne joilla on hallussaan poliittis-taloudellinen ja sitä myötä useimmiten myös sotilaallinen hegemonia (yleisesti sanoen - ideologinen valta) vetävät myös mediaa - tuota hyeenan hahmoista demokratian "moraalinvartijaa" ja kontrolli-instituutiota - perässään.

Mutta ei hyeenakaan loppujen lopuksi ole kiinnostunut mistään muusta kuin "isännästään" (hegemoniasta). Se haukkuu ääneen vain silloin, kun isännälle sattuu jotain ikävää.
Muut ovat "vähemmän" kuin isäntä ja sen kaverit - eräänlaisia nobodyja, joiden onnettomuuksista tai joihin kohdistuneesta väkivallasta tuo "raadonsyöjä-haaskaeläin" (media) ei hyödy mitään.

Tämä on median moraali, ja tämän vuoksi se pysyy lähes vaiti sellaisista kärsimyksistä, jotka EIVÄT MYY. (Esimerkki: Onko media ollut enää aikoihin kiinnostunut tsunamin aasialaisten uhrien kohtalosta? V. EI.)

Jos on olemassa perusteellisesti vääränlaista uskollisuutta, niin sitä on juuri median - useimmiten näkymätön tai naamioitu (mystifioitu) - uskollisuus hegemoniaa kohtaan.

Mutta mitä järkeä olisi hyeenankaan purra ruokkivaa kättä - ainakaan tosissaan..?

Valitettavasti vain - vielä kerran - mediahyeena on oppinut peittämään motiivinsa.
Toisin sanoen media uskottelee - selkokielellä: valehtelee - olevansa sananvapauden asialla, ja tämä jos mikä on äärimmäisen vaarallinen "kaksoissidos."
"Paljastipa" media liberaalin demokratian ja sananvapauden nimissä melkein mitä tahansa, niin aina sen "paljastuksiin" sisältyy piilevästi moraalinen välinpitämättömyys ja nihilismi, jota vaivoin kyetään peittelemään metsästämällä "kaikkia kiinnostavia" aiheita ja tekemällä niistä sensaatioita - vaikka väkisin.

Jos nyt "ärsytettynä" haluan antaa yhden esimerkin näistä kovan linjan nihilistisistä mediatyypeistä, niin tsekatkaa esimerkiksi niin sanotussa Uoti-jutussa syytteen saanut ja tämän vuoksi tehtävistään vapautettu Katso-lehden päätoimittaja, jonka juorupornojournalismi on kuin lukisi kuvausta (ihmis-)haaskalinnun ruokailutottumuksista.
Nimeä en ryhdy mainostamaan. Se kaveri ei ole tämän enempää mainostamisen arvoinen - ei vaikka kyseessä olisi hänelle epäedullinen mainos.

***
Mutta Blogistan on - ainakin toistaiseksi - lähes täysin poliittis-taloudellisen vallan kontrolloimattomissa. Se on tällä hetkellä ylivoimaisesti kaikkein vapain tiedonvälityssysteemi maailmassa. Kuinka kauan?

Silti herää kysymys: välitämmekö mekään "täällä" Blogistanissa "IHAN OIKEASTI" muusta kuin omista ja kaikkein läheisimpiemme kärsimyksistä? Kun jossain tärähtää, niin se kirpaisee vain hetken, ja kaikessa hiljaisuudessa siunaamme itseämme siitä, ettei se sattunut meille?

Sitäpaitsi mediahan on luonut sodista ja onnettomuuksista Tosi-TV:hen täysin verrattavaa ohjelmistoa - siis viihdettä, sensaatioita!
Mutta senhän tiesi akoinaan jo Four Cats laulaessaan "Uutispäivästä."

***
Minulle kaikki edellä kirjoittamani näyttäytyy itsestään selvästi tämän(kin) yhteiskunnan raadollisena totuutena, mikä ei merkitse, että allekirjoittaisin milloinkaan eräitten antihumanistien miltei patologisella kiihkolla suitsuttaman psykologisen egoismin.

Jos asiat ovat niinkuin psykologiset egoistit kovine arvoineen väittävät, niin itse asiassa (sic) - he ovat samalla julistaneet sodan kaikkia vastaan, eikä mikään estä silloin myöskään minua ampumasta kuulaa jonkun helvetin peliteoreetikon kalloon, koska hän tekisi minulle aivan samoin, jos vain ehtisi ensin.
Kovilla arvoilla ampuvien peliteoreetikkojen maailma on yhtä venäläistä rulettia - kohteena tosin eivät nyt ole omat vaan muitten AIVOT!

(11.7) "Hienommin" ilmaistuna kyse on Pareto-optimaalisuudesta (Po), jota voinee pitää pelkästään teoreettisena ideaalina: "A change that can make at least one individual better off, without making any other individual worse off is called a Pareto improvement: an allocation of resources is Pareto efficient when no further Pareto improvements can be made" (en.wikipedia.org/wiki/Pareto_optimum).

Kyseessä on kuitenkin nollasummapeli (zero-sum and non-zero-sum games, Game theory).

Selkokielellä sanottuna ja käytännössä Pareto-optimaalisuus toteutuu nollasumma-periaatteella: kun joku voittaa, niin joku toinen väistämättä häviää.
Mitään tasapainoa tai optimia ei koskaan voida saavuttaa, koska "tasapaino" on täysin hegemoniasidonnainen (Hegemon(1) - siis markkinavoimien ja talouspolittisten kabinettien intressisidonnaisista päätöksistä riippuvainen arvo-ideologinen valinta.

Mitään esim. John Rawlsin edustamaa Pareto-optimaalisuuden ja menetelmäoikeudellisuuden (procedural law) - periaatteisiin perustuvaa refleksiivisen tasapainon (reflective equilibrium) tilaa ei ole olemassakaan muuna kuin teoreettisena "luurankona."
Rawls pyrkii kantilais-peliteoreettisessa "arvoallergian" pelossa välttämään kaikkia sisältökysymyksiä säilyttääkseen teoriansa neutraalin koherenssin.
Mutta jos arvot heitetään etuovesta ulos, tai niitä ei päästetä sisään, ne palaavat Rawlsin Oikeudenmukaisuusteoriaan "takaoven" kautta.

A Theory of Justice (2) - tulee kaikessa neutraaliudessaan ja analyyttisuudessaan implisiittisesti sisällyttäneeksi omaan ("empiiriseen") konseptioonsa (ja tämä kritiikki ei ole minun keksintöni!) amerikkalaisen ylemmän keskiluokan arvomaailman.

Jürgen Habermasin Kommunikatiivisen toiminnan teoria (KTT) (The Theory of Communicative Action, Theorie des kommunikativen Handelns (3) pyrkii toteuttamaan yhteiskuntafilosofisesti periaatteessa samaa "makrososiaalisen itsesäätelyn"/RR/ periaatetta kuin Rawls, mutta Habermasin lähestymistapa on sentään huomattavasti käytännönläheisempi kuin puhtaasti analyyttista filosofiaa edustavan Rawlsin malli.
(KTT:nkin liittyy arvointressi-ongelmia - ennenkaikkea yhteiskunnallisen muutoksen ja sen kontrollin suhteen, mutta niitä en nyt tässä käsittele. Rawlsiahan tällaiset asiat taas eivät kiinnosta niin pätkääkään - hänhän on peliteoreetikko...)

Pareto-optimaalisuus on tyyppiesimerkki sellaisesta kaavasta tai mallista, joka teoreettisella (muodollisella) yksinkertaisuudellaan ja selkeydellään mystifioi - siis vääristää - prosessin (sisällön), jota sen pitäisi validisti kuvata.

Pareto-optimaalisuus ei siis käytännössä ole mikään win-win game vaan pelkkä hypoteesi: "silmänkääntötemppu", jolla on psykologisesti samanlainen vaikutus jopa Osmo Soininvaaran kaltaiseen tilastoneroon kuin loitsujen hokemisella "mökin mummoon."

12.7 (Sorry vaan "mummo"; - sä olit "pelkkä" metafora. "Ode" sen sijaan on "totta.").
Mutta se tällä erää kovien arvojen (todellisesta) käytöstä/käytännöstä Humen pelastusveneen logiikkaa soveltaen...

***
Siteeraan lopuksi erään arkkipessimistin toteamusta, joka tosin oli alunperin reaktio siihen, ettei hänen filosofiaansa lähes koko hänen elinaikanaan (vasta aivan vanhoilla päivillä) arvostettu, mutta se sopii käytettäväksi noin yleisemminkin.

"The truth can wait, for it lives a long time." (Arthur Schopenhauer.)
Tämä on "aidon" pessimistin katkeransuloista sanoilla ja ajatuksilla leikittelyä - hänen ehkä ainoa "todellinen onnensa."

Anekdootti: Schopenhauer, joka oli jonkinlainen nero myös kauppias-isältään perimänsä omaisuuden hoitamisessa ja jopa kartuttamisessa (toisin kuin pelkästään isänsä perinnön pääomalla elänyt suuri eksistenssifilosofi Søren Kierkegaard), kirjoitti omaisuuttaan hoitaneelle ja huijariksi aavistamalleen pankkiirille kieltäytyvänsä tämän ehdoista osakkeittensa uudelleen hinnoittelun suhteen (pankin maksuvaikeuksien takia).
Hän lopetti kirjeensä vihjaamalla (itse-)ironisesti vallitsevaan käsitykseen, jonka mukaan filosofit ovat omissa teoreettisissa ympyröissään eläviä, käytännön asioista tietämättömiä ja piittaamattomia fakki-idiootteja:"Vaikka olenkin filosofi, niin se ei merkitse sitä, että olisin typerys."

Niinpä Schopenhauer olikin ainut tämän pankkiirin asiakkaista, joka ei menettänyt vähintään kolmatta osaa talletustensa arvosta, eikä häntä vastaan uskallettu nostaa syytettä, koska se epäilemättä olisi välittömästi vienyt kyseisen pankin konkurssiin seurauksena väärien tietojen antamisesta - siis julkisesta asiakkaille valehtelusta (kuten muistaakseni jonkun verran myöhemmin sitten tapahtuikin).

(1) en.wikipedia.org/wiki/Hegemon

Antonio Gramsci - Wikipedia, vapaa tietosanakirja
Antonio Gramsci - Wikipedia, the free encyclopedia
Antonio Gramsci - Wikipedia

(2) Fairness and Justice and the rule of law

(3) Law in Habermas's Theory of Communicative Action