Kommentteja kirjoittamisesta

Nämä kommentit jatkavat Timo Salon aika ja minä 15.7. blogin lastusta Uusin valitus löytyvää kommenttisarjaa. (Omaa kommenttiani olen tässä päreessä hieman editoinut alkuperäisestä.)

Uusin valitus

Vieraalla koneella. Puhdas pöytä. Ei muistiinpanojen tukea, ei painolastia. Kun minä niin usein kirjoitan, miten haluaisin kirjoittaa mutta en pysty, niin siitä on kai pääteltävä, että todellakin haluaisin kirjoittaa mutta en pysty.
Suurimman osan ajastani mietin, mitä kirjoittaisin. Keskustelen itseni kanssa ja unohdan käymäni keskustelut. Siinä hyötyni yhteiskunnalle.
Olen keksinyt blogilleni uuden alaotsikon Ajatusleikkeitä. Se oli tarkoitus esittää eräässä merkinnässä alkuperäisessä mielleyhteydessään, mutta tuokin merkintä jäi järjestämättömien ajatusleikkeiden pinoon. Se tulisi taustakuvaan tuon "e-lääkettä kansalle" -sloganin paikalle. Tällä tiedoksiannolla kerään paineita fotarisessiota varten. Clap your hands!
Timo 14:04 Comments (6)


***
Ei siitä mitään tuollaista voi päätellä. Siis että haluaisit kirjoittaa, mutta et pysty. Ehkä ongelma on vain siinä, että mietit mitä kirjoittaisit sen sijaan että vain kirjoittaisit. Kirjoittaminen vaatii uskon hyppyä tuntemattomaan, sitä ettei tiedä mitä on tulossa, vai onko tulossa mitään, mutta sana kerrallaan puristaa itsestään ulos jotain ja luottaa että vaikka kaikessa mitä kirjoittaa ei välttämättä ole mieltä, sieltä tekstimassasta on kuitenkin löydettävissä myös jotain jossa on mieltä. Kirjoittaminen vaatii tiettyä hävyttömyyttä suhteessa yleisiin arvostuksiin. Pitää uskaltaa kirjoittaa myös soopaa. Sisäinen sensori pitäisi laittaa rautoihin, sitä mieltä minä olen.
Kirsti Homepage

***
Koetin vain torjua sen vääjäämättömältä vaikuttavan tulkinnan, etten oikeasti edes halua kirjoittaa ja että olen muutenkin laiska, tyhmä ja saamaton.Timo Homepage

***
No voi, ei ehkä lohduta, mutta tuttua on. Yritä ajatella niin, että mitä voimakkaammin sinusta tuntuu siltä, että olet laiska ja tyhmä ja saamaton, sitä todennäköisempää on, että sinulla on jotain tärkeää asiaa maailmalle. Mutta kaikki muutosta vastustavat psyykkiset voimat ovat nyt liittoutuneet kahlitakseen sinut tuohon negatiiviseen ajatukseen. Anderson kirjoittaa varsin vakuuttavasti Luovassa mielessä juuri tästä kirjoittajan alitajunnasta joka viimeiseen asti vastustaa luovaa prosessia.
Kirsti Homepage

***
Mitä tulee Kirstin kommentteihin, niin ainakin minun mielestäni hän kirjoittaa asiaa.

Jokin meissä vastustaa luovaa prosessia. Sen vuoksi sisäinen sensori pitäisi aina välillä pystyä heittämään jorpakkoon.

Ei ole kuitenkaan pelkoa, että sensori hukkuisi sinne rapakkoon, jos sen on saanut niskastaan karistettua.
Ihminen on konservatiivinen ja status quo-tilaa kaipaava sekä omantuntonsa ja ylpeytensä kiusaama otus.
Luova prosessi samalla, kun se vapauttaa, on myös psyykkistä työtä, jolle muutosvastarinta (sisäinen sensori, yliminä jne.) pyrkii aina asettamaan ylisepääsemättömiä esteitä.
Nämä esteet, vaatimukset ja luovuuden jarrut ilmaistaan arkisemmin esim. seuraavasti: "Olin asettanut riman liian korkealle, valkean paperin kammo/the fear of a blank monitor" jne.

Itselläni olisi kova hinku kirjoittaa ns. lyhyttä proosaa, mutta jokin, merkillinen esto jää aina päälle.
Novellini Hauen laulu oli yksi harvoista tämän alueen - ehkä(?) jopa onnistuneista - kokeiluistani.
Mutta siirtyminen esseestä novelliin ei ole ihan yksinkertaista.
Siinä pitää todellakin antaa intellekti-pirulle vähäksi aikaa kenkää, jotta teksti alkaisi virrata...

Itse asiassa esseitteni kirjoittaminen toteutuu nykyään aika lailla juuri tätä, melko anarkistista strategiaa soveltaen.
Ensin pitää tietysti saada "kipinä", jonkinlainen perusidea, mutta sen jälkeen ei sitten muuta kuin suin päin kirjoittamaan.
Jos jää funtsaamaan liikaa (mikä toki ON tarpeellista varsinkin esseen ja sitä strukturoidumpien tuotosten rakentamisessa), jokin ihmeellinen rationalisaatio-defenssi lamauttaa kaiken vähänkin improvisoidumman kirjoittamisen.

rauno.rasanen@pp8.inet.fi Homepage