Blogistan ja distinktio (*)

(Lisäys/päivitys 3.7)

Tulemme huomaamaan - tai "historia" tulee huomaamaan - taas kerran, että sananvapaus, joka nyt ennenkuulumattomalla tavalla, uuden teknologian myötä, mahdollistuu, tulee luomaan samalla tavalla kuin ennenkin, tilanteen, jossa ne, jotka eivät kumarra "Monopolia" - oli se sitten puolue tai kartelli - jäävät marginaaliin, ja ne jotka hössöttävät median perässä kuin pikku-murmelit saavat äänensä aina julki.
Kehtaavatpa nuo murmelit jopa "ihmisoikeuksiin" vedoten tuppaantua kaikkien muidenkin asioihin.

Ei! Näin ei saa olla, eikä näin ole koskaan ollutkaan - ainakaan siellä, missä "hengen aristokratia" jyllää. Olkoon miten vanhoillisesti tai epädemokraattisesti sanottu, niin jokainen yhteisö - myös kaoottinen Blogistan eriyttää eri intressipiirit toisistaan. Näinhän ei Suomessa - kuten esim. USA:ssa - ole vielä tapahtunut.
Mielestäni tämä kehitys on valitettava mutta väistämätön -tavallaan sosiologinen lainalaisuus, jos tällaista termiä uskallan käyttää tänä rahan ja umpireduktionistisen luonnontieteen voittokulun aikana.

(2.7) Tähän suuntaan kehitys menee, mutta se kertoo lopultakin vain tuon vanhan tosiasian, että osaamiseen perustuva hyveellisyys (kateellisten taholta elitismiksi usein leimattu) ei kuole koskaan, eikä se voi kuolla, koska ne, jotka osaavat jotain paremmin, ovat miltei aina myös - jos ei välittömästi niin epäsuorasti - suurimpia yhteiskunnallisia mielipidevaikuttajia - ainakin taustasellaisia.

Siten tällaisten ihmisten jääminen marginaaliin, pienin piirin kiinnostuksen kohteeksi, ei siis merkitse, etteikö heillä olisi vaikutusvaltaa ulospäin tämän pienen keskustelupiirin sisälläkin, koskapa he joka tapauksessa kuuluvat niihin, jotka ovat mahdollisesti juuri/myös Blogistanissa luoneet profiilia/karriääriä, jota ei voi matkia, eli josta ei voi tulla ainakaan mikään massatrendi.

Tällaisille henkilöille esimerkiksi keskustelu jostain "ruumismista" (mm. liian pitkistä ja rönsyävistä kommenteista) on osoitus lähinnä älyllisen, kielellisen ja tyylillisen omaperäisyyden puutteesta.
No - peliteoreetikoille, matemaatikoille ja luonnontieteilijöillehän on toki olemassa oma kuppikuntansa, jonka ihanteena on kirjoittaa toisilleen koodikieltä, jonka pyrkimyksenä ei tietenkään edes ole mikään retorinen (kielellis-sisällöllis-tyyylillinen) ihanne vaan täysin eksakti, digitaalinen o 1 "yleiskieli" matemaatikko, yleisnero Gottfried Wilhelm Leibnizin tapaan.
Kyse on hiukan samasta objektiivisten standardien "kaipuusta" kuin Ilkka Lovelace Kokkarisella.

Pitäkööt hyvänään - ja miksi ei: palveleehan sellainen kieli erinomaisesti sitä kontekstia, jossa nämä teknomaanikot elävät - eikä tämä ollut ironiaa! Pääasia, etteivät ryhdy kauppaamaan sitä puoliväkisin kaikille bloggareille.

Sitäpaitsi: tähän sopii jälleen oivallisesti eräs jo usein käyttämäni mieliesimerkki filosofiasta. Insinööriksi koulutettu Ludwig Wittgensteinkin luopui nuoruutensa tieteen kielen ihanteesta ainoana mahdollisena ja oikeana eksaktin kielenkäytön/kielipelin muotona/ihanteena.

***
(3.7) Kaavanikkareilla on siis omat, sinänsä perustellut syynsä, tiiviin ja ytimekkään ilmaisun käyttämiseen, mutta toki se on myös journalistinen periaate. Ymmärrän kyllä, että hyvä lööppi saattaa jopa pääasiallisesti ratkaista lehden ostopäätöksen.
(Päätoimitin vuosina -92-94 - täysin amatöörinä erästä pienehköä ammattikuntalehteä, joten aiheesta löytyy kokemusta ainakin sen verran.)

Mutta selkokielisyys journalismissa on aina kaksiteräinen miekka: se myös latistaa sekä sisältöä että tyyliä, koska painottuu (toki tiedottamisen periaatteilla) vain informaation esittämiseen - ei niinkään sen analysoitiin tai vapaampaan retoriseen ilmaisuun.

Valitettavasti "kaavakielisyyden" ja selkokielisyyden avioliitosta syntyy (kummallista kyllä) melko usein hieman lukihäiriöisiä lapsia/RR. (Tämä näin huomautuksena "ruumismin" kritikoijille.)

RR

(*)
Harvard University Press/Distinction
Pierre Bourdieu
Pierre Bourdieu