Täydellinen vapaus johtaa kaaokseen ja sensuuriin

Kuva: WikiLeaks kävi täällä
*
Päivän kärjistys

Täydellinen läpinäkyvyys tiedonvälityksessä tekee poliittiset neuvottelut ja lopulta itse politiikan mahdottomaksi.

Näin tapahtuu sen vuoksi [paradoksaalisen seuraannon logiikalla], että ulra-demokraattinen ultra-liberalismi nihiloi omat arvonsa eli vapaan kommunikaation, koska äärimmäinen läpinäkyvyys on yhtä kuin mielipiteiden anarkistinen kaaos, joka mahdollistaa ilman kontrollia sekä diskriminoivan uhkailun että toisia osapuolia harkitsevasti kuuntelevan keskustelun.

Nillä, jotka uskovat jonkin mystis-emansipatorisen transparenssin kaikkivaltiaaseen hyvyyteen, onkin paljon selittämistä siinä, miksi WikiLeaksin toiminta johtaa eri maiden hallitusten lisääntyvään varovaisuuteen ja jopa yhä suurempaan eristyneisyyteen suhteessa tiedonvälitykseen [esim. politiikan ja diplomatian (koodi)kielen hämärtyminen ja metaforistuminen entisestään],  vaikka sen tekemien paljastusten tarkoituksena lienee ollut täysin päinvastaisten informaatio-käytäntöjen edistäminen.

Tämä [sinänsä yksinkertainen] ongelma ei ole ymmärrettävissä pelkästään deskriptiivisesti ja kausaalisesti [empiirisenä ilmiönä] vaan sen sisäistä logiikkaa hahmottaakseen ja tajutakseen tulee välttämättömäksi ajatella myös filosofisen ja psykoanalyyttisen kysymyksenasettelun kautta [miksi poliittisen tiedonvälityksen täydellinen läpinäkyvyys ja äärimmäinen vapaus kääntyvät niitä itseään vastaan?].
*
http://en.wikipedia.org/wiki/WikiLeaks
http://my.opera.com/farisse/albums/showpic.dml?album=220615&picture=8471763

Fossiilien rakastajat ja planeetta-hullut moraalifilosofian asiantuntijoina

Kuva: Prehistoriallisen pariutumisen ja prehomidisen seksuaalikäyttäytymisen tohtori Nanny Pussy kertoo yllättävästä löydöstään: Fossiili muutti elämäni.
*
Kirjoitettu lähinnä Tomille hänen edellisessä päreessäni kirjoittamiensa kommenttien johdosta.
*
Goodbye Tomi, me tuskin väittelemme tämän jälkeen. Edellisen päretekstini näpäytys oli etukäteen harkittu teko.

Olen käynyt tätä väittelyä luonnontieteilijöitten kanssa jo niin kauan, että nyt se on loppu. Minulla on kiinnostavampia ja inspiroivampiakin kohteita, joihin tuhlata ruutia.

Pistän välit poikki, kun havaitsen, että mikään jatkokeskustelu ei johda yhtään mihinkään.

Kumma kyllä näyttäisi siltä, että Ironmistressiltä löytyy sivistyksellistä kapasiteettia omaksua laajempia perspektiivejä ajattelujärjestelmiin kuin alunperin olin luullut, vaikka toki tiedän, ettei hänen perusnäkemyksissään mikään tule koskaan muuttumaaan eikä toisaalta tietysti tarvitsekaan muuttua.

Mutta joillain ihmisillä on kykyä ajatella kulttuuria laajemmin ja samalla myös syvemmin kuin pelkkänä teknologiana eikä jämähtää tekno-ateisti-fundamentalistiksi kuten sinulle Tomi näyttää käyneen.

Nykyinen hölöhölo-kulttuuri korostaa keskustelua, mutta minun mielestäni siellä, missä keskustelu muuttuu pelkäksi parodiaksi, joka käy niin sanotusti tyhjää, on parempi vaieta, vetäytyä omiin oloihinsa ja miettiä omaa ajattelujärjestelmäänsä kaikessa rauhassa.

Kirjoja kyllä riittää. Netti on loputon informaation Sampo. Ei tarvitse kuin etsiä, mitä tarvitsee, ottaa selvää, ajatella ja taas kerran ajatella - siinä välillä sitten kirjoittaakin jotain.

Toivotan hyvää jatkoa. Puhtaiden semanttisesti merkityksettömien eli tyhjien tosiasioiden parissa. Niistä ei voi puhua - niitä voi vain laskea.

Kaikki muu - siis 'ei-puhtaat tosiasiat' - ovat joko filosofiaa, politiikkaa, etiikkaa, estetiikkaa tai teologiaa.

Ja jos minulla olisi kaikki valta, kieltäisin fakki-idioottisimmilta luonnontieteilijöiltä oikeuden esittää julkisesti mielipiteitään näistä aiheista.

Se lupa annettaisiin vain yhdellä ehdolla. Heidän pitää esiintyä yksityishenkilöinä eikä luonnontieteilijöinä, koska eihän heillä esim. fyysikkoina voi olla asiantuntijapätevyyttä saatikka nyt edes tarvetta puhua esim. etiikasta [minähän hitto soikoon vaadin tässä vain tieteen etiikan noudattamista].

Olkoot siis yksityishenkilöitä ja puhukoot yksityishenkilöinä, jotta vältyttäisiin siltä nykyäänkin vallitsevalta harhakäsitykseltä, että jos fyysikko sanoo jotain moraalista, niin häneen uskotaan, koska hän on vaikkapa kosmologian professori - toisin sanoen suuri universumin salaisuuksien asiantuntija.

Mutta mitä tietää kosmologi astro-fyysikon ammattitaidollaan moraalista? Hän ei voi tietää sitä yhtään mitään, koska avaruudessa ei ole hyvää eikä huonoa, ei hyvää eikä pahaa.

Kuitenkin jotkut Esko Valtaojat tai Kari Enqvistit tulevat 'kiinnostavia ihmisiä' etsivän median kutsusta hälyttävän usein höpisemään kantojaan uskonnosta sekä etiikasta ja heitä arvostetaan, koska he ovat tutkineet niin kovasti planeettojen ja galaksien välisiä 'eettisiä' suhteita.

Sallikaa mun nauraa. Vielä kerran. Sillä fyysikoiden ja matemaatikoiden tieteelliseen etiikkaan kuuluu poistaa omasta tutkimuksestaan ja diskurssistaan kaikki sellainen höpöhöpö, jossa havainnot eivät ole verifioitavissa matematiikalla.

Sorry vaan - mutta pitäkööt sitten turpansa kiinni sellaisista asioista myös julkisuudessa, mikäli edustavat vain omaa tieteenaluettaan. Muussa tapauksessa toki saa tavallisena tallaajana höpistä mitä sylki suuhun tuo.

Ei siis pidä antaa moraalista auktoriteettia sille, jonka tieteelliseen koulutukseen kuuluu moraalin eliminoiminen ellei peräti tuhoaminen vakavasti otettavana keskustelun aiheena.

Sellainen ihminen tulee nimittäin silloin ajautuneeksi eräänlaiseen performatiiviseen ristiriitaan paitsi oman tieteensä myös moraalifilosofian suhteen.

Samanlainen mutta toki lievempi ristiriita [koska politiikka on mahdollista kaikille] syntyy siitä, kun vaikkapa joku Sepi Kumpulainen olisi puolivahingossa asettunut aikoinaan eduskuntavaaliehdokkaaksi [tulihan hänestä rock-tähtikin(?) puolivahingossa] ja tullut valituksi. Kas siinä meillä todellinen kunnallispolitiikan eli arjen asiantuntija. Laulava talonmies.

No - oliko se Matti Klinge joka sanoi, että kyllä eduskuntaan aina yksi narri mahtuu [tarkoitti silloin Veltto 'orgoni' Virtasta]. Mutta entä jos niitä [uusia] narreja ilmestyy Arkadianmäelle persujen tulevan kevään voittoputken jälkeen lisää kymmenittäin?

Olkaamme siis tarkkoja keiltä suostumme kuulemaan asiantuntevia totuuksia asioista, joista heillä ei välttämättä ole hölkäsen pöläyksen ymmärrystä kuin vain 'siksi', että demokratiassa kuka tahansa idiootti saa sanoa mitä tahansa melkein missä tahansa.

Noihin idiootteihin luokittelen myös moraalifilosofiasta oman tutkimusalansa edustajina puhuvat luonnontieteilijät - varsinkin fossiilien rakastajat ja planeetta-hullut.
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sepi_Kumpulainen
http://viciousmomma.blogspot.com/2008_07_01_archive.html

Sokratesko rasisti?

Sokrates mutisee kävellessään agoralta himaan: 'Sofistit ovat saivartelevia typeryksiä ja rahanhimoisia paskiaisia. Minä menen nyt kotiin, mutta poikkean ensin tuolla Gorgiaan kapakassa. Rehellisen nihilistin kanssa on sentään aina mukavampi jutella kuin tosikkomaisten ja omahyväisten besserwissereitten'.
*
Vastaus Takkiraudalle hänen kysymykseensä edellisessä päreessäni.

Ironmistress kirjoitti:
Koko kysymys tiivistyy yhteen ydinkohtaan: minkä sortin rasisti olet itse?
*
En voi sietää typeriä ihmisiä tai ihmisissä vaikuttavaa typeryyttä, sillä sitä vastaan ei voi edes asettua, kuten vielä pahuutta vastaan voi. Typerä ihminen kun on aina oikeassa.

Jos tämä kuulostaa yhtä aikaa sekä röyhkeän subjektiiviselta että liian abstraktilta kuvaukselta, niin silti [tai juuri sen vuoksi] se on tosi kuvaus.

Esimerkiksi Tomin tämänpäiväinen vastaus Sammalkielelle päreessäsi Päivän sarkasmi [25.11] hipoo typeryyden rajoja. Haistan tuon typeryyden pikemminkin rivien välistä, Tomin asenteesta, kuin siitä, mitä hän kirjaimellisesti sanoo [toki myös hänen muita kommenttejaan seuranneena].

Ylipäätään ihminen, joka tietää 'liikaa' [sisältöjä koskien; metodi on asia erikseen] ei tiedä lopulta muuta kuin omat ennakkoluulonsa.

Tämän vuoksi esim. suuri osa ideologisesti aktiivisista ateisteista näyttäytyy minulle intellektuaalisesti varsin kapea-alaisena porukkana [ateistina miltei häpeän näitä ihmisiä].

Toinen esimerkki typeryydestä on esim. Richard Dawkins esittelemässä - luultavasti varsin ylevän tunteen vallassa - jotain fucking fossiilia opiskelija-teineille.

Vaihtakaa tilalle katolinen pappi ja Jeesuksen käärinliina.

Vaihdon jälkeen asetelmassa ei kuitenkaan ole muuttunut mikään muu kuin esittelijän ammattinimike ja [pyhäin]jäännöksen/fossiilin laji. Muuten kyseiset henkilöt ovat psykologisesti hyvin samantyyppisen pyhyyden kokemuksen vallassa - toinen dinosauruksensa, toinen käärinliinansa edessä.

Typeryyttä tässä on se, että Dawkins ihan vakavissaan väittää oman [pyhäin]jäännöksensä edustavan oikeaa todellisuutta, kun taas Torinon käärinliina on hänen mielestään huijausta [luonnollisesta tai yliluonnollisesta Jumalasta nyt puhumattakaan] eikä sen vuoksi kelpaa tutkimuksen/palvonnan kohteeksi.

Dawkinsin perustelun idea piilee siinä arvo-oletuksessa [sic], että vain sillä, joka edustaa oikeaa todellisuutta, pitäisi olla valta määritellä moraalisten arvojen sisällöt.

Mutta mitä todellisuudella tarkoitetaan ihmisestä puhuttaessa?

[.......] kuvatkoon loputonta ja tuloksetonta mutta juuri sen vuoksi aitoa väittelyä tästä asiasta.

Päädymme siis aina takaisin lähtöpisteeseen, koska perustelumme joko kiertävät kehää [perusteluilta puuttuu objektiivinen, perusteltavasta riippumaton kriteeri], joutuvat tukeutumaan auktoriteettiin [raamattuun. tiedeyhteisöön, omaan subjektiiviseen valintaamme] tai on tuomittu premissien/evidenssin regressioon [mikään laadullinen tai määrällinen näyttö ei riitä tiedon lopulliseksi kriteeriksi].

Näin ollen sekä Dawkins että se katolinen pappi näyttäytyvät minulle molemmat yhtä typerinä - paitsi Dawkins siis vielä typerämpänä, koska hän vaatii itselleen sellaista auktoriteettia, jonka mahdollisuuden on nimenomaan itse - luonnontieteilijänä - kumonnut.

Jos nimittäin arvoja ei voi johtaa tosiasioista, niin Dawkinsin hybrikseltä suhteessa uskontoon putoaa kirjaimellisesti pohja pois.

Jos Dawkins taas väittää olevansa oikeutettu määrittelemään arvoja [mikä siis itsessään on aina jo arvo-oletus!] sen vuoksi, että hänellä on todempaa tietoa todellisuudesta kuin papilla, vaikka mitään arvoja ei sinänsä olekaan olemassa, niin häntä voi pitää pelkkänä öykkärinä, joka ei joko tajua tai ei välitä siitä, että on langennut kategoriseen päättelyvirheeseen.

Sillä mistä hän muka on saanut oikeutuksen ja kriteerin, jolla pystyy nostamaan itsensä esim. papin yläpuolelle kiistassa, joka ei voi ratketa yksinomaan deskriptiivisiin tosiasioihin vetoamalla? Evoluutioltako? Itsekkäältä geeniltäkö?

[Olisi tosiaan mukava nähdä, kuka on allekirjoittanut Dawkinsin moraalifilosofiset valtuudet tai etuoikeuden, joka ylittää katolisen Jumalan kaikkivaltiuden. Kyseessä täytyy olla Überväkevä Voima].

Dawkinsilainen hybris on siis näin ollen filosofisesti [älyllisesti] alkeellista, psykologisesti egoistista eli sanalla sanoen typeryyttä.

Tällaista typeryyttä minä halveksin. Ja tällaista halveksuntaa voi kukin tykönään sitten pitää halutessaan rasistisena asenteena.

Joku neropatti voisi nimittäin väittää, että minä itse olen suurin typerys, joka haluaa olla aina oikeassa, mutta hän tekee kategorisen virheen, sillä minä en väitä tietäväni mitään tiedon ja moraalin sisällöistä kuten Dawkins ja pappi.

Minä väitän tietäväni vain sen, etten tiedä noista sisällöistä oikeasti juuri mitään - mutta myös sen, ettei niistä tiedä kukaan muukaan mitään, ellei hän sitten välttämättä halua ryhtyä papiksi, dawkinsiksi tai kaikkien alojen besserwisseriksi, joka on typeryksen virallinen arvonimi [tosin ehkä anteeksiannettava sellainen].
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sokrates
http://fi.wikipedia.org/wiki/Gorgias
http://takkirauta.blogspot.com/2010/11/paivan-sarkasmi_25.html
http://www.mlahanas.de/Greeks/Bios/SocratesInAthens.html

Ei synny oikeutta ilman taistelua, ei taistelua ilman yhteistä ahneutta

Viimeistään G. W Bushin tässä kuvatekstissä käyttämät perustelut tekivät hänestä muun muassa rasistin - viis siitä miten hän oikeutti tappamisen ja keitä hän tapatti. - - Periaatteessa kaikki suvereenit johtajat ovat automaattisesti [jo viran puolesta] jonkin asteen rasisteja - niin Osama bin Laden kuin aikoinaan Margaret Thatcher - jopa Barack Obama [ainakin niin kauan kuin hän sotii Afganistanissa].

Rasismi on imeytynyt ihmisluontoon samalla tavalla kuin kaikki muukin itsekkyys ja vainoharhainen syyllistämisen tarve. Se on osa perittyä pahuuttamme - perisyntiä.
*
Kantin moraalifilosofia kaatuu (jos on kaatuakseen) perisyntiin, jota autonomisen järjen postuloinut Immanuel ei tietenkään voinut hyväksyä. Mutta jos moraalia ylipäätään on olemassa, se konstituoituu Kantin universaalin velvollisuusetiikan periaatteille/a.

Utilitarismi/seurausetiikka sen sijaan on pelkkä väliaikaisen pragmaattisen sopimisen prosessi - sopimusten teon ja purkamisen loputon suo, jossa moraali perustuu lähinnä rangaistuksen pelkoon ja hyödyn tavoitteluun [poliisi kontrolloimassa ahneita paskiaisia] eikä itsenäisesti [yksilöllinen harkinta] ja rationaalisesti [universaali praktinen tieto] saavutettuun vakaumukselliseen päätökseen siitä, mikä on oikein [ehdoton maksiimi].

1
Kommentteja ruukinmatruunan kommentteihin päreessään Päivän mietelmä [23.11].
*
Siteeraan kohtaa Ironmistressin Tomille kirjoittamasta kommentista, koska siitä käy hyvin ilmi se naivi yksinkertaisuus, jolla utilitaristit/seuraamuseetikot luulevat rasismin ja oikeutetun syrjinnän olevan eroteltavissa toisistaan. Päreeni on kriittinen kommentti etenkin kyseiseen sitaattiin.

Mutta kuten todettu, nuivinta hankittujen ominaisuuksien, kuten elämäntavan, osalta ei ole rasismia. Se, kuinka oikeutettua tällainen diskriminaatio on, puolestaan ei ratkea perinteisen etiikan eikä ennakkoluulojen kautta. Voimme soveltaa siihen ainoastaan seuraamusetiikkaa, t.s. määritellä, onko kyseinen diskriminaatio oikeutettua vai epäoikeutettua, vain tarkastelemalla kyseisen diskriminaation kohteena olevan ryhmän aikaansaannoksia. Esimerkiksi kielteinen suhtautuminen koulukiusaajiin ei ole rasismia, sillä koulukiusaaminen on elämäntapa ja koulukiusaamisen seuraukset ovat tuhoisia.

2
Kommenttiketju alkoi seuraavasti. Ironmistress kirjoitti minulle vastauksena nöyrään pyyntööni, saisinko vihata häntä [mutta-ei-kovin-karkeasti] myös tulevaisuudessa:

Rauno, toki saat vihata. Itsellesi sillä vain karmaa keräät.
*
RR kommentoi:

Minä en kerää mitään karmaa vaan pelkästään sinun taikauskomuksesi väittävät minun keräävän.

Uskonnollisuutesi on pelagiolaisuuden ja animismin sekoitusta - kalvinistis-buddhalaista. Selkokielellä sanottuna kyse on nihilismiin perustuvasta egoismista [ihminen on paska, elämä turhaa ja kauheaa; esim. Veblen] ja evoluutioteoriaan [survival of the fittest] tukeutuvasta xenofobisesta rasismista.

Ei ole väliä sillä, miten sinä rasismin juridisesti [ikäänkuin tilastollis-standardisoivasti] määrittelet, koska eiväthän määritelmät poista tunnustamaasi ihmisen [myös sinun] paskiaismaisuutta, vaan sillä miten sinun omaksumasi uskonnollisuus [yritys elää nihilismin kanssa] tukee nihilismin turruttamaa egoismiasi eli antaa sinulle voimaa elää vain omassa varassasi [suoraa ateismia kun et näytä kestävän].

Ja karman laki jos mikä on helppo kääntää kapitalistisen itsepyhityksen eli soteriologisen pelagiolaisuuden puhetorveksi.

Tämä on sinun rasismisi ydin.
*
Ironmistress vastasi:
Rauno, tähän mennessä rasismi on tarkoittanut rotudiskriminaatiota ja rotuvihaa eli ihmisen syntyperään ja perinnöllisiin ominaisuuksiin, kuten ihonväriin, kohdistuvaa antipatiaa ja vihamielisyyttä.

On vielä näyttämättä, miten se ruukinmatruunassa ilmenisi. Ruukinmatruuna päinvastoin on sanoutunut useammassakin tekstissään jyrkästi irti rasismista.

Diskriminaatio hankittujen ominaisuuksien, kuten antisosiaalisen tai rikollisen elämäntavan, perusteella ei ole rasismia. Ihminen ei ole rasisti jos hän vaikkapa inhoaa koulukiusaajia.

3
RR jatkaa:

Joopa joo. Sama vanha laulu, mutta minä menen syvemmälle kuin nuo määritelmät - olkoonkin, että taidan niputtaa sillä tavoin kaikki ihmiset rasisteiksi.

Toisin sanoen kannatan eräänlaista perisyntioppia siinä missä sinäkin [mikäli ihmisen paskamaisuus ja perisyntisyys voidaan samaistaa].

Mutta toisin kuin sinä, joka määrittelet moraalin vain tekojen ja niiden seurausten perusteella, minä tulkitsen ihmisen perimmäisen pahuuden kaiken rasismin perimmäiseksi syyksi ja lähtökohdaksi. Siksi en tee selkeää erottelua sen suhteen, mikä diskriminointi on rasismia ja mikä ei.

Tässä törmätään jälleen liberaalin ja universaalin oikeusmoraalin [jollaiseksi velvollisuusetiikka on kapitalismissa vääristynyt] yhteen perimmäiseen ongelmaan.

Miten pelkkä yksittäisiin oikeuksiin ja tekojen seurauksiin kiinnittyvä juridiikka muka pystyy tekemään kategorisen eron a) rasistisen diskriminaation ja b] pelkästään antisosiaaliseksi luokitellun käyttäytymisen tai vain somaleihin muslimeina kohdistuvan inhon välillä, jos lähtökohta aina jo kuitenkin piilee siinä, että meillä on taipumus tehdä noita diskriminoivia erotteluja luontaisesti - ihmiseläin-luontomme itsesäilytystarpeen, seksuaalisen rivaliteetin ja reviirihakuisuuden takia?

Kun yritämme turvata reviirimme juridisesti [muodollisesti perustelut a) ja b) eivät eroa tässä toisistaan], niin eikö olekin melko kaksinaismoralistista väittää, että vain ja juuri me olemme oikeassa, vaikka nuo toiset, joita karsastamme, luultavasti ajattelevat oikeuksistaan aivan samalla tavoin - samoista lähtökohdista ja saman motivaation ajamana?

Mistä me sitten olemme saaneet 'esikoisoikeutemme' tähän maahan? Emme alunperin mistään muusta kuin maan ekspansiivisesta valtauksesta [ajamalla lappalaiset vähitellen Jäämeren rannoille] ja sen jälkeen automaattisesti perittyyn reviiriin lokeroituneesta itsesäilysvaistostamme [nimitimme sen sittemmin oikeudeksemme], mikä vaisto on kuitenkin jälleen yhteinen [ja globaali, siis ei-lokaali] kaikille eläville olennoille.

Maan valtaus, sen omistukseen ja hallinnoimiseen keksityt 'luonnollisen' oikeuden perustelut eivät kuitenkaan vielä riitä universaaliksi oikeutukseksi/perusteluksi omistusoikeutemme loukkaamattomuudelle muualla kuin lakitekstiin kirjoitetussa julistuksen omaisessa eli vallankaappauksen oikeuttavassa aksioomassa.

Toisin sanoen - mikään sofistikoitunut perustelu tässä tuskin riittää, sillä oikeudet eivät ole jumalallisia tai luonnollisia [ne ovat pelkkää retoriikkaa] - tai sitten on the contrary omistuksen oikeuttamiseen riittää mikä tahansa rikollinen riisto kuten Yhdysvaltojenkin synty raadollisesti opettaa.

Väestötieteellisesti asioita tarkastellen ihmisten ja valtioitten lait ovat pelkkää pintakuohua, jonka alla kytee ekspansiivinen ja vastustuksen tuhoamiseen pyrkivä saatanallinen voima - - .

Yritys poistaa rasismi lakisääteisesti on tietysti täysin välttämätöntä, mutta koska lait eivät pysty muuttamaan ihmisen perisyntiluonnetta miksikään - ainoastaan kontrolloimaan sitä ja rankaisemaan lain rikkomisesta eli lopulta kanavoimaan pahuuttamme sosialisaatioprosessiksi, jonka kulttuurin ja kapitalismin kesyttämä ihminen viime kädessä itse tuottaa [biovalta], päädymme kehään, joka produsoi yhä uudestaan joskin tietysti uusissa muodoissa [fantasiat ovat väkevä voima] sitä samaa diskriminaatiota, jonka lähde voidaan siis ad inf. identifioida ihmisen perisyntisyyteen.

Yhteenvedon omaisesti sanottuna - en halua vetää niin tiukkaa rajaa rasismin eli perinnöllisiin ominaisuuksiin ja 'oikeutetun' diskriminaation eli hankittuihin ominaisuuksiin [miten sinä hankitut ominaisuudet eksaktisti muka määrittelet?] kohdistuvan diskriminaation välillä kuin sinä, koska molemmat kumpuavat samasta juuresta, jolloin esimerkiksi sinun yrityksesi tehdä laadullinen ero muslimi-mamu-inhosi ja rodullisiin ominaisuuksiin kohdistuvan inhon välillä ei vakuuta ainakaan minua.

Kyseessä on keinotekoinen jako ad hoc, joka vain uusintaa ja modifioi sinun omaa pahuuttasi [perisyntiä] uudessa - sinulle paremmin soveltuvassa muodossa.

4
Huomaan ajautuneeni reduktionismiin perisyntiin vedotessani [minä - paraskin profeetta - -;\].

Ongelmakseni nousee nyt se, että mikäli en halua tehdä selkeää eroa rasismin ja muunlaisen syrjinnän välillä, syytökseni myös sinua kohtaan matruuna tavallaan raukeaa - siltä putoaa pohja pois, koska minulla ei ole enää kriteeriä, jolla tuon eron voi tunnistaa. Perisynti tekee meistä kaikista syyllisiä, mutta samalla se paradoksaalisesti myös vapauttaa meidät syyllisyydestä jonkin yksittäisen synnin suhteen.

Mutta kuten edellä totesin, tarvitsemme tietysti välttämättä lakeja rasistista syrjintää estämään ja kontrolloimaan.

Silti luottamukseni näiden lakien tehokkuuteen ei ole kovin suurta, koska rasistista syrjintää ei ole saatu lopetettua maailmasta - se vain on [kuten totesin] muuntunut ja saanut uusia ilmenemismuotoja, joita on hyvin hankala erottaa hankittuihin ominaisuuksiin [onko tietyn väkivaltaisena pidetyn uskonnon harjoittaminen hankittu ominaísuus?] kohdistuvasta syrjinnästä.

Esimerkiksi USA on käytännössä edelleenkin rasistinen valtio. Akerlof ja Shiller [2009] sivuavat aihetta hienosti luvussa Miksi köyhyys on poikkeuksellisen yleistä vähemmistöjen keskuudessa? He eivät kuitenkaan löydä syytä köyhyyteen siitä, että vähemmistöjen älykkyysosamäärät ovat alhaisempia kuin valkoisen enemmistön, kuten sinä matruuna luultavasti väittäisit.

[Kehotan sinua RM jälleen lukemaan ko. kirjan. Sieltä kyllä löytyy myös nippelitietoa sinulle - ei pelkästään niiden 'inhimillisten tekijöiden' analyysia, joita kirjan otsikko Animal Spirits-nimikkeellä pohtii, joten et välttämättä ikävysty sitä lukiessa ;?\].
*
http://takkirauta.blogspot.com/2010/11/paivan-mietelma_23.html
http://www.serendipity.li/impeachment.htm

Siperia opettaa ilman tietoteoreettista oikeuttamista tai ontologisia kategorisointeja

Tähänkö on tultu? Raha toimii [tavalla tai toisella] hyvyyden, totuuden ja kauneuden kriteerinä. Ilmeisesti jopa hoitotarpeen kiireellisyyden asteen priorisointikin tullaan yhä enenevässä määrin mittaamanaan rahassa.
*
Kirjoittu kommentiksi Ironmistressin päreen Rasismia vai jäsenten väliset kommenttiin minun kommentistani jne. - Päretän tämän keskeneräisen tekstin, koska pidän sitä tärkeänä ainakin itselleni.

1
Ironmistress kirjoitti:
'Kaikki näkemykset eivät tasan varmasti ole yhtä arvokkaita/RR.'

Ja millähän perusteella?
Jos väität, että "kaikki näkemykset eivät ole yhtä arvokkaita", sinun on määriteltävä käyttämäsi arvojärjestelmä ja -hierarkia; onko kyse absoluuttisista, subjektiivisista vai objektiivisista arvoista.

2
Toisin sanoen RM - kuten kirjoitin viimeisessä kappaleessa - 'millä kriteereillä se tehdään' - siis erottelu [ja samalla hierarkia] ei-moraalisten ja moraalisten sekä toistensa kanssa ristiriidassa olevien moraalisten [ja/tai esteettisten] arvojen välillä.

Mistä minä otan sen kriteerin, jolla mitata ja perustella eri arvojen keskinäisiä eroja [toistan: kyse on arvohierarkian legitimoinnista]?

Sanoisin näin. Ei ole olemassa mitään lopullisesti pätevää - internalistista tai eksternalistista kriteeriä [ks. tietoteoria-linkki].

Päätös eli priorisointi nyt vain yksinkertaisesti on jossain vaiheessa pakko tehdä - vatut siitä olivatpa arvot sitten määritelty teoreettisesti [ontologisesti] miten tahansa. Käytännön tilanteessa on yks hailee, pidänkö arvoja sujektiivisina, objektiivisina vai absoluttisina.

Lopputuloksen sanelevat useimmiten täysin pragmaattinen tarve eli/sekä raha ja valta. - Huomaan esittäväni mutatis mutandis hiukan samantyyppisen käytännön mallin kuin sinä RM siinä triage-esimerkissäsi.

Sanoisin pikemminkin, että tässä tulee korostaa priorisoivan päätösprosessin luonnetta - ei niinkään arvojen hypoteettista statusta, vaikka toki esim. sairaaloissa kiireellisimmät tapaukset pyritäänkin tietysti aina hoitamaan ensimmäisinä.

Toisin sanoen po. tapaukset ovat ikäänkuin moraalisesti arvokkaampia, mutta tämän tosiasian tunnistamiseksi emme tarvitse välttämättä [vaikkei sen selvittämisestä haittaakaan ole - päinvastoin] mitään tietoteoreettisia perusteluja tai ontologista hierarkiaa, koska Siperia [raaka todellisuus] kyllä opettaa.

Priorisointipäätökset ovat aina poliittisia ja performatiivisia - jopa kilpailevien luonnontieteellisten teorioiden arvioinnissa! - siinä mielessä kuin esim. tiedeyhteisön eli korkeimman asiantuntija-auktoriteetin ratifioinnit todella ihan oikeasti ovat [tiede]poliittisia perlokuutioita/performaatioita - siis puheakteja eli/tai sanoin/kirjoituksin aikaansaatuja tekoja.

Esimerkiksi näin - hyvin pelkistetysti ilmaistuna: Julistamme XX-määräisen tilastollisen todennäköisyyden asteen perusteella [XX-määrä legitimoitiin päteväksi kriteeriksi luultavasti äänestyksellä] tietyn teorian se ja se tällä julistuksella nyt tiedoksi ja totuudeksi. Teoriaa se ja se tulee tämän päätöksen jälkeen pitää vallitsevassa tieteen käsityksessä [esim.] luonnonlakina. Amen.

3
Olen kehitellyt pärettä po. teemasta, joka palautuu jo Aristoteleen konseptualismista alkaneeseen ongelmaan yleis- ja yksityiskäsitteiden välillä ja päätynyt jos ei nyt sentään luopumaan [se olisi typerää] niin ainakin melko radikaalisti irrottautumaan tietoteoreettisista saivarteluista.

Minulle tietoteoria on tavallaan kuollut [ei tosin vielä haudattu ja tuskin haudataankaan]. Sen korvaa John Austinin puheaktiteoria.

Totuudesta älkää kysykö mitään. Yhtä hyvin voisitte kysyä, uskonko Jumalaan. Vastaan kuin Zizek - yhtä aikaa sekä ironisesti että vakavissani: - 'hyvänä kristittynä ja tietysti ateistina ajattelen' - - jne.

[Tämä kommentti jää keskeneräiseksi]
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tietoteoria
http://fi.wikipedia.org/wiki/Arvoteoria
http://fi.wikipedia.org/wiki/Konseptualismi
http://en.wikipedia.org/wiki/Performative_utterance
http://plato.stanford.edu/entries/speech-acts/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedeyhteis%C3%B6
http://takkirauta.blogspot.com/2010/11/rasismia-vai-jasentenvaliset.html
http://opinnot.internetix.fi/fi/materiaalit/te/te1/2_terveys/2.1terveys_kasitteena?C:D=1466011&m:selres=1466011

I Will Derive [Mä tulen johtamaan]

Derivointi opettaa elämää[n]

1
Ennenkuin julkaisen jo valmiin ja julman rasismi-päreeni Takkiraudasta haluan hieman keventää tunnelmaa ja heittäytyä jopa sensitiiviseksi.

Tämä päre on kommentti Ironmistressin päreessään Talouden ja prosessimetallurgian analogiat hänen lähinnä Tomin kanssa käymäänsä kommentti'keskusteluun' [siis mikä ihmeen keskustelu?].

Pääsemme samalla tutustumaan matematiikan ihmeelliseen mutta ah niin selkeään ja johdonmukaiseen maailmaan myös kahden mainion musiikkiesityksen siivittäminä.

Korottamisiin!

2
'Pätkä I-palkkia:

r = dA/dt => dA/A = kdt
integroidaan = > ln(A_0/A) = kt
nostetaan potenssiin => A_O/A = e^kt
kerrotaan A:lla => A_0 = Ae^kt
jaetaan e^kt:lla => A_O/e^kt = A

=> A = A_0e^-kt

M.O.T.
*
http://hikipedia.info/wiki/Matemaatikko

3
???????

Onks täällä jonkun gnostilaisen salaseuran kokous vai?

Hmm.

No totta kai mäkin haluaisin korottaa mun I-palkki-pätkän potenssia. Ja vaihtaa sen jälkeen vähän etumerkkejä Takkiraudan kanssa.

Pääseeks tähän kerhoon vapaaehtoisesti? Vai pitääkö tulla väkisin?

[Tiedoksi RM:lle: Iltalääkkeet otin juuri äsken - no hätä siis]

4
Mä ihan oikeesti haluun päästä teidän kerhoon. Suosituksina mulla on seuraavanlaisia näyttöjä.

http://www.youtube.com/watch?v=UTby_e4-Rhg
Finite Simple Group (of Order Two) - [loistava esitys - henk. koht. Takkiraudalle]

The Klein Four Group is a very talented a cappella group "of the world of higher mathematics" of the Northwestern University mathematics department, composed of Clark Alexander, Scott Bailey, Mike Johnson, Kal Nanes, and Matt Salomone. Their viral single, a mathematical love song called Finite Simple Group (of Order Two), is funny and clever in an endearingly nerdy way.

The lyrics for Finite Simple Group (of Order Two):

The path of love is never smooth
But mine’s continuous for you
You’re the upper bound in the chains of my heart
You’re my Axiom of Choice, you know it’s true

But lately our relation’s not so well-defined
And I just can’t function without you
I’ll prove my proposition and I’m sure you’ll find
We’re a finite simple group of order two

I’m losing my identity
I’m getting tensor every day
And without loss of generality
I will assume that you feel the same way

Since every time I see you, you just quotient out
The faithful image that I map into
But when we’re one-to-one you’ll see what I’m about
‘Cause we’re a finite simple group of order two

Our equivalence was stable,
A principal love bundle sitting deep inside
But then you drove a wedge between our two-forms
Now everything is so complexified

When we first met, we simply connected
My heart was open but too dense
Our system was already directed
To have a finite limit, in some sense

I’m living in the kernel of a rank-one map
From my domain, its image looks so blue,
‘Cause all I see are zeroes, it’s a cruel trap
But we’re a finite simple group of order two

I’m not the smoothest operator in my class,
But we’re a mirror pair, me and you,
So let’s apply forgetful functors to the past
And be a finite simple group, a finite simple group,
Let’s be a finite simple group of order two
(Oughter: "Why not three?")

I’ve proved my proposition now, as you can see,
So let’s both be associative and free
And by corollary, this shows you and I to be
Purely inseparable. Q. E. D.

5
http://www.youtube.com/watch?v=P9dpTTpjymE&feature=related
I Will Derive!

Lyrics:
At first I was afraid, what could the answer be?
It said given this position find velocity.
So I tried to work it out, but I knew that I was wrong.
I struggled; I cried, "A problem shouldn't take this long!"
I tried to think, control my nerve.
It's evident that speed's tangential to that time-position curve.
This problem would be mine if I just knew that tangent line.
But what to do? Show me a sign!

So I thought back to Calculus.
Way back to Newton and to Leibniz,
And to problems just like this.
And just like that when I had given up all hope,
I said nope, there's just one way to find that slope.
And so now I, I will derive.
Find the derivative of x position with respect to time.
It's as easy as can be, just have to take dx/dt.
I will derive, I will derive. Hey, hey!

And then I went ahead to the second part.
But as I looked at it I wasn't sure quite how to start.
It was asking for the time at which velocity
Was at a maximum, and I was thinking "Woe is me."
But then I thought, this much I know.
I've gotta find acceleration, set it equal to zero.
Now if I only knew what the function was for a.
I guess I'm gonna have to solve for it someway.

So I thought back to Calculus.
Way back to Newton and to Leibniz,
And to problems just like this.
And just like that when I had given up all hope,
I said nope, there's just one way to find that slope.
And so now I, I will derive.
Find the derivative of velocity with respect to time.
It's as easy as can be, just have to take dv/dt.
I will derive, I will derive.

So I thought back to Calculus.
Way back to Newton and to Leibniz,
And to problems just like this.
And just like that when I had given up all hope,
I said nope, there's just one way to find that slope.
And so now I, I will derive.
Find the derivative of x position with respect to time.
It's as easy as can be, just have to take dx/dt.
I will derive, I will derive, I will derive!
*
http://takkirauta.blogspot.com/2010/11/talouden-ja-prosessimetallurgian.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Derivaatta
http://ivitamins.wordpress.com/

Miksi augustinolais-luterilainen monergisti rakastaa ortodoksista kirkkoa [mutta vastustaa sen luonnollista teologiaa]?

Aurelius Augustinus - kristinuskon merkittävin teologi
*
Kommentteja Takkiraudan päreestä Rasismia vai jäsentenväliset?

I
Takkirauta kirjoitti:
'Kalvinismi on mitä suurimmassa määrin augustinolaisuutta. Calvin'ille Pelagius oli Saatanan lähettiläs.'

Kalvinistit ovat pettäneet Augustinuksen eli tulkinneet monergismia kaksoistandardilla - pelagiolaisesti [mutta Calvin olikin lakimies - haha - johan mä alankin ymmärtää tätä pykälätemppuilua].

Halveksittava oppi siis. En hyväksy edes Barthilta eräitä kalvinistisia kytkentöjä [partikularismi].

Tiukkapipo-fundamentalistit nuoleskelemassa Jumalaa ja norkoamassa hänen suosiotaan, vaikka Jumala on kuitenkin säätänyt kaiken ja valinnut myös pelastetut etukäteen.

Tässä ei ilmeisesti ole kyse niinkään järjen puutteesta kuin törkeästä moraalittomuudesta - toisin sanoen nimenomaan perisyntisyydestä, jonka kalvinismi hyväksyykin [palaan perisyntiin rasismi-päre-kommentissani].

Paradoksi piilee siinä, etteivät kalvinistit halua tunnustaa itsepyhitykseen pyrkivän mentaliteettinsa ilmentävän juuri perisyntiä kaikkein pahimmillaan. Sillä hehän tekevät juuri sen, minkä monergismi kieltää sekä loogisesti että psykologisesti - tekoja - pelastuksen saavuttaakseen.

Päädymme tässä koko monergistisen kristinuskon soteriologiseen ytimeen, joka on dilemma. Miten on mahdollista elää ilman kateutta, kaunaa, vihaa ja mustasukkaisuutta ennalta määrättyjen pelastettujen [joita on vähän] maailmassa?

Tai miten ylipäätään voi edes pysyä järjissään tällaisessa maailmassa, mikäli ottaa predestinaation tosissaan? Sillä enhän voi tietää etukäteen yhtään mitään. Miksi ylipäätään siis teen yhtään mitään?

Vastaus. Pitää ryhtyä valehtelemaan itselleen ja muille - pitää ryhtyä korottamaan itseään vastoin monergistisen dogmin [yksin armosta, yksin uskosta] perimmäistä kieltoa.

Toinen vaihtoehto on karman lakiin uskominen. Samaa [piilo-]egoistista mantraa siinäkin hoetaan kuin kaksois-standardi-kalvinismissa.

Kolmas vaihtoehto on ei-fundamentalistinen ateismi, joka kieltäytyy veljeilemästä vapaa-ajattelijoitten ja S(k)epsis-yhdistyksen lahkolaisten kanssa.

Tuskin lienee epäselvyyttä, mikä on minun vaihtoehtoni.
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Partikularismi

II
1
Tomi kysyi: Rauno, millä perusteella skepsis-järjestö edustaa lahkolaisuutta?

Okei - se väite oli provokaatio, mutta en pidä noiden yhdistystyyppien [en ainakaan tiettyjen] pönöttövästä asenteesta, jossa ollaan niin omahyväisen maailmakatsomuksellisia että.

Ikäänkuin ateismi olisi jotenkin parempi aate kuin jokin uskonto. Ei asia niin ole. Jokainen tulkoon uskossaan/tiedossaan autuaaksi. Niin kai minäkin [vaikka väitän tietysti olevani enemmän oikeassa kuin moni muu ;\].

Minulle huuhaa ei kuitenkaan ole uskomustemme perimmäinen ongelma ja riesa, koska pidän tiedettä periaatteessa samanlaisena magiana kuin mitä tahansa animismiakin. Tiedemies vain osaa menetelmillään ennustaa hiukan paremmin kuin poppamies, mutta mitään radikaalisti merkittävää laadullista eroa heidän puuhasteluissaan en kulttuuriantropologisesti näe.

Tractatuksen Wittgensteinia hieman muunnellen sanoisin, että vaikka kaikki loogiset ja jopa luonnontieteen esiin nostattamat kysymykset olisi tiedollisesti ratkaistu, niin elämän ongelmiamme [esim. miksi ihmeessä meidän piti tänne syntyä nauttimaan, kitumaan, pelkäämään ja kuolemaan] ei olisi vielä edes sivuttu.

On kaksi eri asiaa vastata logiikan ja tieteen kuin uskonnon, moraalin ja taiteen kysymyksiin. Tämän vuoksi kantilais-hegeliläisen filosofian perusteet omaksunut, psykoanalyysin metapsykologiasta kiinnostunut ihminen ja luonnontieteilijä eivät koskaan kohtaa vaan puhuvat aina toistensa ohi - jopa silloin, kun puhuvat elämän ongelmista.

2
Se luonnontieteilijä kaveeraa luultavasti idän [aasialais-kreikkalaisen] subjektittoman tai 'subjektipakoisen' uskonnollisuuden kuin eurooppalais-latinalaisen eli subjektihakuisen/-keskeisen teologian kanssa, joka taas lienee lähempänä kantilaista perinnettä lähellä olevaa filosofia.

Tietenkin Lutherin protesti 'puhtaan' uskon puolesta saattaa miellyttää molempia tieteellisen ja filosofisen valistuksen henkeen kasvaneita tyyppejä. Onhan luterilaisuus myös tavallaan kristillisen monergismin päätepiste - ikäänkuin kirkkoon asumaan jäänyt, uskonsa menettänyt ja kadottanut ateisti. Eräänlaínen kirkon rotta ;\.

En tarkoita nyt itseäni, vaikka pidänkin monergistista soteriologiaa filosofiseen asenteeseeni erittäin sopivana. En sitäpaitsi koskaan ole uskomalla uskonut mihinkään yliluonnolliseen kuin ehkä metaforana, joten en koe milloinkaan menettäneeni jotain lapsen uskon kaltaista, kuten tiedän monelle papillekin käyneen.

En kuitenkaan rakasta luterilaisen kirkon tyhjää ja arkkitektonisesti rumaa kylmyyttä, sen saarnakeskeisyyttä [kolumnistipappi pakinoimassa henkevästi] ja banaalia maallistuneisuutta.

Rakastan paljon enemmän ortodoksisen kirkon lämpöä, kauneutta ja pyhyyttä [sekä erästä S.:a, joka minut tähän kirkkoon tutustutti keväällä 1994], vaikka kyseinen instituutio näyttäytyykin minulle opillisesti mitä taantumuksellisimman ja taikauskoisimman kristillisyyden pesäpaikkana, minkä kuvitella saattaa.

Mutta ehkä juuri tuon itäisen mystisyytensä, sakramentalistisen ritualisminsa ['taikauskonsa'] ja jumalakeskeisyytensä vuoksi ortodoksinen kirkko pystyy ihan oikeasti tai ainakin parhaiten edustamaan ihmiselle askelta ja ikkunaa ikuisuuteen [kuten ikoni] - olemaan ikäänkuin transsendenttinen koti, jonne me kaikki lopulta kaipaamme takaisin omassa kuolemassamme.

Katolisen kirkon Kristus-keskeisyys on liian legalistista ja veristä. Luterilaisen ja reformoidun liikkeen fanaattisuus, hurmoksellisuus ja askeettisuus painottuu Pyhän Hengen vaikutukseen, mutta entäs sitten, kun tuo vaikutus vähenee tai jopa loppuu? Siitä seuraa krapula kuten päihteiden käytöstä aina - krapula, joka saattaa johtaa siihen, ettei enää haluakaan nauttia hengellistä virvoketta sen huonon feedbackin takia.

3
Yhteenvedon omaisesti todettakoon, että en voi valita vain yhtä koherenttia pakettiratkaisua [yksi kirkko, yksi oppi] tässäkään asiassa. Minulle kelpaa etenkin Augustinuksen monergismi, jossa Jumalan armolle jää vielä paikka ihmisen sisimmässä, ja mikäli Jumala niin haluaa, hän voi asettaa armonsa tuohon sopukkaan vaikuttamaan meissä hyvien tekojen kautta.

Nämä teot eivät kuitenkaan ole meidän omaa ansiotamme.

Luther sen sijaan ajatteli, että ihminen on jopa niin itsekäs ja syntinen, että vain ulkoapäin tuleva armo - kuin salamanisku [käyttäkseni Barthin terminologiaa] voi hänet vanhurskauttaa.

Ihan näin pessimistinen en haluaisi olla, vaikka en tätä teologista ideaa ryhdy myöskään suoranaisesti vastustamaan, vaikka sen sanotaan jopa valmistaneen maaperää sille auktoriteettiuskolle ja fanatismille, jota natsismi sumeilematta hyödynsi [olkoonkin, että juuri katolinen kirkko teki yhteistyötä natsien kanssa - ei niinkään reformoidun kristillisyyden nokkamiehet - esimerkkinä Barth].

Reformatoris-luterilaisessa perinteessä tunnetaan imputatiivisen armon käsite [alunperin kai jo Melanchtonilta], jolla haluttiin lieventää Lutherin synkkää ihmiskäsitystä ja antaa edes joku mahdollisuus ihmisen oman toiminnan ja armon positiviiselle vuorovaikutukselle.

Jeesukselta nimittäin [näin on 'päätelty'] jäi ylenmäärin armoa yli, joten osallistumalla hänen sanomansa julistamiseen [seurakunnan elämään] ihmiselle voidaan lukea hyväksi [kyseessä ei siis ole ansio] pienen pieni osa tuosta ylijääneestä armosta.

Pidän tätä viilailua kuitenkin pelkkänä retoriikkana, joka ei voi lieventää Lutherin synkkää ihmiskuvaa, jossa ihmisen ja Jumalan välinen ero on taydellinen ja jota voi lieventää vain Kristuksen esimerkin seuraaminen, mikä ei silti sekään ole pelastusopillisesti ratkaisevaa vaan lähinnä etsivälle sielulle suotua lohdutusta.

Huomattaneen, että kalvinismi edustaa jossain määrin imputatiivis-tyyppistä ratkaisua, joskin maallisen menestyksen toimiessa nyt jopa konkreettisena merkkinä pelastettujen joukkoon kuulumisesta, mitä pidän edelleen törkeänä monergismin vääristelynä. Lakimieskään [Calvin] ei voi sentään ihan kaikkeen säätää poikkeussääntöjä kumoamatta aksiomaattista lähtökohtaansa [predestinaatio-oppi].

Calvinin poikkeussääntö on contradictio in adjecto - se siis kumoaa alkuperäisen väittämänsä/sitoumuksensa [predestinaatio] tietyllä lisäehdolla [menesty ja pelastu].

4
Arminiolaisuus on ehkä kaikkein kiinnostavin kompromissiyritys kritisoida predestinaatio-oppia, joskin myös sen ongelmana on kierrättää vanhaa dilemmaa armon ja tahdon suhteesta. Mutta mikäli usko ja etenkin 'uskon hyppy' ymmärretään kierkegaardilaisittain irrationaaliseksi [tahdon] teoksi, niin tämä kuulostaa jo ikäänkuin 'järkevältä' vastaukselta Lutherin kaksoissidokseen, jossa vain [armo ja] usko voi pelastaa.

Luther nimittäin haluaa irrottaa tahdon suorastaan väkivalloin uskosta, vaikka usko aktualisoituakseen tarvitsee nimenomaan tahdon sysäystä [joka siis kielletään: kaksoissidos]. Usko ei ole mikään ikiliikkuja. Ei edes Kierkegaardin irrationaalinen usko.

Sillä kuten todettiin - Sörenin usko 'hyppää' ei-mihinkään. Tämä tarkoittaa mutatis mutandis hiukan samaa kuin Nietzsche schopenhauerilaisittain, että 'ihminen tahtoo mieluummin ei-mitään kuin on tahtomatta'.

5
Kuten monesti aiemmin päreissäni olen todennut: luterilaisuus ja reformaatio hajottivat kirkon muuttuen epämääräisiksi lahkoliikkeiksi ja seuroiksi [toki jo alkukristillisyys oli alunperin juutalainen lahko, mutta se synnytti jotain uutta - ei vain hajottanut vanhaa] verrattuna aiempaan katoliseen yhtenäiskirkkoon. Enkä kuten edellä tuli todettua pidä muutenkaan luterilaisen kirkon hengestä.

Lutherin ja reformaation äärimmäinen monergismi, joka kasvatti ihmisen ja Jumalan välisen eron absoluuttiseksi, rapautti ne ainekset, joita tarvitaan, jotta kirkko voisi aivan kirjaimellisesti tulkittuna olla Pyhän olotila. Näin ollen luterilainen kirkko huokuu minulle kaikkea muuta kuin pyhää.

Toisin on siis ortodoksisen kirkon laita, vaikka sen uskonnollinen vaikutus ja elämyksellisyys, joita hyvin passiivisena osallistujana olen kokenut, vertautuvat vahvasti pikemminkin esteettiseen elämykseen kuin mihinkään uskon vakaumukseen siitä, että osallistumalla jumalanpalvelukseen todella pystyisin lähestymään Jumalaa ja Hän minua.

Taikauskoa mitä taikauskoa koko luonnollinen teologia - yliluonnollisesta puhumattakaan - ellemme sitten ryhdy siirtämään inkarnaatiota, Jeesuksen jumaluutta, ylösnousemusta ja ehtoollista johonkin toiseen kontekstiin eli diskurssiin ja selittämään sitä siellä - sen vokabulaarilla, logiikalla ja teoreettisilla periaatteilla.

Tällöin olemme kuitenkin jo vaihtaneet puheenaihetta ja siirtyneet uskon problematiikasta tieteelliseen ja/tai filosofiseen näkökulmaan.

Tätä siirtymää Karl Barth massiivisessa Kirkon dogmatikassaan [joka eroaa Barthin Roomalaiskirjeen 2. painoksen teoreettisen kehyslinjan esityksestä ja esitystavasta] vastusti mm. korostaen Uuden Testamentin Kristusta ainoana mahdollisuutena Jumalan toiminnan 'näkemiseen', ja minä toivon ymmärtäväni hänen intentionsa. Se on teologin - ei filosofin intentio, sillä filosofit eivät usko - he vain argumentoivat, teorisoivat ja kehittelevät uusia käsitteitä.
*
http://takkirauta.blogspot.com/2010/11/rasismia-vai-jasentenvaliset.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Monergismi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Augustinus
http://www.alexianerkloster.de/en/hl-augustinus/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Arminiolaisuus
http://fi.wikipedia.org/wiki/Karl_Barth
http://en.wikipedia.org/wiki/Karl_Barth
http://www.blogger.com/profile/10371550205236259463

Kanttia ajatteluun, jarrua kuvitteluun - jyrkkä ei piilorasismille

Immanuel Kant luennoi venäläisille upseereille - [I. Soyockina / V. Gracov, Kaliningradin Kant-museo].
*
Kommentti Ironmistressille hänen edellisessä päreessäni esittämänsä kommentin johdosta.

1
Ironmistress kirjoitti:
Jos jumalia on olemassa, ja me kaikki olemme yhtä ja samaa substanssia, niin tällöin me kaikki olemme jumalia - jumalia kuolevaisuuden ja eläimellisyyden valekaavussa, aina siihen saakka kunnes tiedostamme olevamme itsekin pieniä pisaroita jumaluutta (tathaghata-garbhaa) itseään.
Me samanaikaisesti sekä olemme jumalia (meissä jokaisessa on buddha-dhatu) että emme ole (meillä on kuolevainen, tuhoutuva, ohikiitävä ego, jonka vankeja olemme).

2
Kun triviasta tehdään mytologiaa ilman ironiaa ja satiiria [jota Nietzsche käytti esimerkissäni] saadaan tulokseksi juuri tuollaista hömppää - siis satuja aikuisille - etenkin horoskooppi-uskovaisille naisille.

Muodollisesti ongelmani kiteytyy Descartes'n, Spinozan ja Kantin filosofioiden eroissa suhteessa subjektin ontologiseen statukseen - sen olemisen määritykseen ja tapaan.

Sinä Ironmistress olet spinozalainen, eikä siinä sinänsä ole mitään pahaa. Spinoza on jumalattoman [kirjaimellisesti] suuri ajattelija, vaikken hänen yhden substanssin rakennelmaansa sellaisenaan hyväksykään.

Sinne ei nimittäin mahdu millään mentaalista [itsereflektoivaa] subjektia puhumattakaan subjektin vapaasta valinnasta, vaikka Spinoza yrittääkin asiaa parhain päin rationaalisen tietoisuuden kautta selvittää, jottei ajautuisi pragmaattis-praktisesti täysin mahdottomaan positioon.

Spinoza vain ei pysty esittämään tarpeeksi vakuuttavaa perustelua, sille, miksi subjekti olisi missään vaiheessa vapaa ja itsenäinen systeemissä, jonka sisällä kaikki syntyy ja palaa tiukkojen luonnonlakien säätelemänä aina vain yhteen ja samaan substanssiin [tämän ongelman kielifilosofinen versio löytyy etenkin Russellin paradoksista].

Kant hylkäsi Descartes'n grammaattis-metafyysisen dualismin [joka ei kyennyt selittämään tietoisuuden ja fysikaalisen vuorovaikutusta] ja Spinozan trivaalis-deterministisen monismin [joka ei kyennyt selittämään tietoisuuden luonnetta ja mahdollisuutta vapautena] nerokkaasti ja lopulta varsin yksinkertaisesti.

Subjekti asettaa tai sisäistää [inkorporaatio] oman vapautensa praktisen väistämättömyyden pohjalta ajattelunsa [tietoisuutensa] mahdollisuuden ehdot. Tämä tarkoittaa sitä, että subjekti yhtä aikaa sekä irtautuu [spinozalaiseen tapaan] että 'irtisanoutuu' [inkorporoitu praktinen tietoisuus hegeliläisenä retrospektiona] deterministisen monismin eli yhden substanssin sisällä tapahtuvasta kausaalisesta kierrosta.

Kant siis tavallaan hyväksyy tiettyyn rajaan asti Spinozan rationaalisen subjektin ei-itsenäisen aktiivisuuden [Spinoza nimittää oikeaa järjen käyttöä positiiviseksi passioksi] lähtökohtana subjektiiviselle vapaudelle, mutta lisää siihen ratkaisevasti muunnellun ja demetafysikalisoidun version Descartes'n cogito'sta, mikä operaatio nostaa subjekti-filosofian kokonaan uudelle tasolle länsmaisessa filosofiassa.

Vapautensa eli ajattelunsa rajat inkorporoinut tietoisuus on transsendentaalinen subjekti.

[Itse käytän mieluummin määritystä strukturaalisesti konstituoitu [rakenteellisesti hahmotettu] subjekti, koska se välttää paremmin universalisoivat/metafyysiset konnotaatiot ja/eli oletuksen psyykkiseen rakenteeseen sisältyvästä luonnollisesta kyvystä.]

Tämä subjekti ei ole mikään puolijumalallinen mentaalinen kyky tai deterministisestä luonnosta jollain epäuskottavasti perustellulla poikkeusehdolla hetkellisesti eroava moodi vaan olento, joka ymmärtää rajoittuneisuutensa juuri sen vuoksi, että kykenee autonomiansa perspektiivistä tajuamaan tietoisuutensa rajat.

Tällainen perspektiivi on spinozalaiselle subjektille vieras, koska se niin sanotussa vapaudessaankin on aina pelkkä osa kausaalisesti vaikuttavaa substanssia. Filosofisen ajattelun loogis-matemaattisin rationalisti sortuu siis itse fenomeno-loogiseeen mahdottomuuteen subjektin suhteen [kuten formaaliloogikot ja matemaatikot aina].

Sanottakoon vielä, että kantilaisessa ajattelussa me emme ole egon vaan pikemminkin vapauden vankeja, koska juuri autonominen tietoisuus mahdollisti meille omien kognitiivisten rajoitustemme tajuamisen. Spinozalais-buddhalaisella subjektilla sen sijaan ei voi olla muuta tietoisuutta kuin se, mikä sen substanssin määräämänä on mahdollista ja 'sallittua' saavuttaa [näin hämärästä ajattelusta on vain askel mystiikkaan eli huonoon filosofiaan].

Spinozalainen subjekti ei ole vapaa, koska sen on loogisesti täysin mahdotonta tajuta epävapauttaan. Se, mitä Spinoza kutsuu vapaudeksi on jotain aivan muuta: imaginaarista substanssiin sulautuneen itseidentiteetin harhaa.

Tähän loogiseen dilemmaan kaatuu sekä panteistis-itämainen että reduktiivis-luonnontieteellinen käsitys egon suhteellisuudesta tai egosta harhana.

Toisin sanoen - vielä kerran: voidakseen ymmärtää epävapautensa, on oltava vapaa - siis laadullisesti [ontologisesti] irti egoa determinoivasta luonnosta, joka toimii kuin äärimmäisen monimutkainen mutta lineaariseen aikaan ohjelmoitunut kone.

Vapaus sen sijaan on metaforisesti ilmaistuna ikuisuuden tunkeutumista aikaan - synkronisen läpäisemää lineaarisuutta.

Edellä kuvatusta syystä myös spinozalais-buddhalainen panteisti on ihmisenä peruuttamattomasti vapaa [eikä ainoastaan suhteellisesti, mikä sitäpaitsi on hyvin hämärä ja filosofisesti kelvoton käsite].

Spinozisti ei vain halua ymmärtää kyseistä itsestään selvyyttä vaan ikäänkuin pelkää ja pakenee subjektiivisuuttaan, koska ei pysty kohtaamaan sitä - siis kohtaamaan omaa itseään - omaa vapauttaan!

Joko me olemme vapaita Kantin tarkoittamassa mielessä tai sitten tietoisuutemme on pelkkä kaoottisen substanssin säälittävä marionetti, joka pakenee mielikuvituksensa pohjattomiin fantasioihin.

Itse kuulun mieluummin Kantin leiriin, vaikka onkin lähinnä ironista sanoa, että voisimme kognitiivisina subjekteina muka valita vapauden ja epävapauden välillä. Pikemminkin pitäisi sanoa, että me joko omaksumme ja ymmärrämme vapauden tai emme omaksu/ymmärrä sitä.

Sitä tosin ihmettelen monesti [vaikka tajuankin syitä jonkin verran], miksi niin monilla ihmisillä on tarve olla omaksumatta vapautta, vaikka he vapaita periaatteessa ovatkin. Sillä miksi kenelläkään olisi mitään järkevää syytä luopua sellaisesta, mikä kaikkein merkittävimmässä mielessä tekee hänet ihmiseksi.

Eteeni aukeaa merkillinen ja ikävä ongelma.

Miksi eräät selvästi rasismiin taipuvaiset ihmiset [häpeilemättömät populisti-egoistit] ovat samalla niin herkästi taipuvaisia heittämään kantilaisen käsityksen autonomisesta subjektista romukoppaan ja preferoimaan buddhalaisuudella terästettyä evoluutiobiologiaa, joka hyväksyy yhtä aikaa sekä subjektittoman kulttuuriantropologian että vahvemman [sopeutuvimman] oikeuteen perustuvan etiikan?

Sanoudun jyrkästi irti näiden ihmisten kaksinaismoralistisista  asenteista ja perusteluista. Oman ja muiden ihmisten vapauden nimissä.

3
Olen kyllä selvillä Kantin projektin eli transsendentaalisen idealismin ongelmista. Tässä niistä ehkä olennaisimmat.

Transsendentaalinen idealismi on saanut osakseen ankaraa kritiikkiä. Erityisesti siihen sisältyvä dualismi on koettu ongelmaksi: tajunta on sekä reseptiivinen että spontaani, ja näiden kahden välinen suhde ja vuorovaikutus johtaa monenlaisiin vaikeuksiin. Ensinnäkin ne toisaalta edellyttävät oliota sinänsä ja transsendentaalista subjektia, jotka kuitenkin toisaalta jäävät tuntemattomiksi – kuinka Kant voi vaatia niiden postuloimista samalla, kun väittää niiden olevan kaiken tiedon tuolla puolen? (Ks. Kant: Olio sinänsä.) Toisekseen niiden välistä vuorovaikutusta on vaikea ymmärtää: miten tajunnan aktiivinen puoli vaikuttaa sen passiiviseen puoleen, ja siirtääkö Kantin filosofia täten kartesiolaiseen dualismiin liittyvät interaktion ongelmat vain syvemmälle systeemiinsä kykenemättä kuitenkaan vapautumaan niistä?

Kolmanneksi on esitetty nk. ”laiminlyödyn vaihtoehdon” (neglected alternative) kritiikki, joka kyseenalaistaa Kantin ajatuksen siitä, että kokemuksen muoto olisi juuri tajunnan siihen asettamaa. Tämän ainakin Adolf Trendelenburgiin (1862) asti palautuvan kritiikin mukaan Kantin filosofia perustuu kahdelle toisensa poissulkevalle vaihtoehdolle: joko muoto on annettu kokemuksen materian mukana, ja on siis olion sinänsä ominaisuus, tai sitten se on tajunnan siihen asettama, ja on täten vain ilmiöiden ominaisuus. Vasta-argumentin mukaan on kuitenkin kolmaskin vaihtoehto: muoto on sekä ilmiöiden että olioiden sinänsä ominaisuus. Monien Kantin nykytutkijoiden (erit. Kenneth R. Westphal) mielestä tämä avaa tien varsinkin transsendentaalifilosofian naturalisoimiselle, koska tällöin voitaisiin ajatella tajunnan kokemukseen asettamien ennakkoehtojen olevan jollain tavalla ulkomaailman itsensä alun perin synnyttämiä, esimerkiksi evolutiivisten prosessien kautta.

http://filosofia.fi/node/2425

PS.
Jos uusplatonismi ja stoalaisuus ovat Spinozan panteismin isähahmoja, niin buddhalaisuus on sen itäinen sukulainen. Mutta buddhalaisuus ei ole [toisin kuin spinozizmi} teoreettis-spekulatiivinen rakennelma vaan pyrkii praxis-terapioillaan ja niin sanotuilla ikuisilla viisaus-matroillaan [vrt. zen-koanit eli tyhjät tautologiat] saattamaan noviisit valaistumisen tielle, jossa subjektin ja luonnon välinen 'unio mystica' pitäisi ilmetä, mutta mitään valaistumista ei todellisuudessa ole muuna kuin ehkä psyykkisen olotilan tasaantumisena, eli varsin banaalista asiasta on kyse [buddhalaisuus ei toki välttämättä muuta väitäkään].
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ren%C3%A9_Descartes
http://fi.wikipedia.org/wiki/Baruch_Spinoza
http://fi.wikipedia.org/wiki/Immanuel_Kant

Katoamisilmoitus. Poistui kotoaan eikä palannut. Tuntomerkit: kaikkivaltias, hyvä, näkymätön, tuntematon - mahdollisesti hiukan dementoitunut, mutta pärjää kyllä itsekseen [ei tarvitse etsiä]

Kuvan luontomies on bongaamassa elämän ja Jumalan mysteeriä keskellä luontoa [josko kohta tärppäisi ja Mysteerilintu viilettäisi yli ruovikon].

I
Pari kommenttia Finnsanitylle hänen Fiktiivinen uskontoperformanssi Espan lavalla-päreeseensä lisäämän Nukku-Matti-uskontunnustuksen vuoksi.

1
Finnsanity kirjoitti:

Ihmiset eivät kaipaa enää deskriptiivista moraaliuskonnon kuristusotetta.
Sen harha-aika on ohi.
Imaginäärinen, meditatiivinen ja symbolinen rituaaliterapia on se, millä ihmiset etsivät henkistä avartumista ja tilaa.
Ja niin olisi hyvä.
siinä olisi luterilaiselle kirkolle tila ja mahdollisuus.
Tuntemattoman Jumalan käsite oli Lutherille tärkeä. Protestantismi nousee siitä.
Etsimme.
Etsimme ja hiljennymme tarkoituksen ja hiljaisuuden edessä.
Etsimme. Autaita ovat hiljaiset ja etsivät.
Mykkinä Jumalan poissaolon edessä.
Toimivina itsensä tuntemisen kautta.

2
[Järjestyksessä toinen kommentti]

No jo oli varsinainen Nukku-Matti-litania. Et sinä F-sanity tarvitse enää muuta unilääkettä, joten hyvää yötä, koska olet ilmeisesti menossa nukkumaan.

Uni on todellisempaa kuin valve, koska se ei toimi valveen edellyttämän konstruktiivisen rationaalisuuden tavoin vaan syvemmällä [esitietoisella] tasolla, mutta ihminen [kuten sinä ja muut 'fantastit'], joka haluaa nukkua valveilla ollessaan, elää harhassa - ei suinkaan se deskriptiivisen [tässä: rationaalisen] teologian kirjoittaja, joka käyttää järkeään intuitiivisen briljantilla - symbolisesti kirkkaalla tavalla.

3
Jumala tyhjentyi jumalallisuudestaan [kenosis] ja tuli ihmiseksi - pysyvästi. - Jumala siis kuoli lopullisesti metafyysisena 'alienina' siirtyen Jeesukseen Kristukseen ja antaen meille itsestään Pyhän Hengen voiman ja innoituksen.

Ei siis ole mitään syytä jumalallisen tarkoituksen etsimiseen. Todellisuus on koko ajan suoraan silmiemme edessä. Ellemme sitten ryhdy kuvittelemaan jotain imaginaarista fantasia-hömppää ja/tai ryhdy kosmologeiksi sekä kvanttifyysikoiksi [toistan: matemaattinen fysiikka on kaikkein eksakteinta magiaa/metafysiikkaa].

Ja sinähän Finnsanity ryhdyt. Liekö mytologian kanssa flirttaileva Harry Potter uusi Jeesuksesi.

Mutta asioissa pätee oikeastaan vain yksi psykologinen peruslogiikka. Jos kerran jumalia on olemassa, niin miten voisin sietää sitä, etten itse ole jumala [Nietzsche].

Silti on syytä välttää visusti kaiken maailman ateisti-vapaa-ajattelijoita, jotka ovat samalla luonnontiede-fundamentalisteja par excellence.

Samassa mielessä sinä Finnsanity olet mystisen vapausteologian fundamentalisti eli myynyt sielusi abstraktille ja universaalille utopialle, josta sinulla ei kuitenkaan ole konkreettisesti eikä rationaalisesti hölkäsen pöläyksen ymmärrystä [ei voi olla - ei ole minullakaan].

Kristinusko on siis viime kädessä Jumalan kuoleman uskonto. Ja kun Jumala kuoli, niin hänen ei enää pitäisi olla mikään ongelma.

Mutta Jumalan kuoltua kävikin niin, etteivät metafyysiset ongelmamme suinkaan hävinneet tai tulleet ratkaistuiksi, sillä nyt ihmisestä tuli pysyvä ongelma itselleen, vaikka tiede sitten miten innokkaasti yrittäisi ratkoa subjektin ongelmaa.

Kysymys tietoisuudesta on nimittäin kognitio- ja luonnontieteissä asetettu täysin pieleen [kohteeksi ja ohjelmoiduksi koneeksi], koska tietoisuus on juuri se, joka mahdollistaa tietoisuuden kysymisen eikä suinkaan se, mitä/jota kysytään, kun tutkitaan tietoisuutta.

Tietoisuuden ongelmaa ei itse asiassa ole edes mahdollista ratkaista [koska se itsessään on itsensä ratkaisu - hieman zeniläiseen tapaan] - ellei sitten halua sammuttaa järkensä valoa imaginaarisilla [esim. mystinen identifikaatio universumin tyhjyyteen :\] tai reaalisilla päihde-huumausaineilla.

Yrittäessään ratkaista Jumalan kuolemasta seurannutta tietoisuuden, minuuden ja subjektiuden ongelmaa [koska Jumala ei enää kelvannut tietoisuuden takuumieheksi] ihmiset lankeavat mieluusti myös helppoon tieteelliseen reduktionismiin, joka ei siis selitä, sitä, mitä se yrittää selittää vaan ihan jotain muuta [vrt. Heideggerin jako olevan ja olemisen ajattelemiseen].

4
Jo Descartes'lle Jumala oli lopulta pelkkä tarpeeton muodollisuus [D. pakeni vapaamielisempään Hollantiin, sillä pelkäsi katolisen kirkon epäilevän häntä ateistiksi], koska aivoissa [käpyrauhasessa] 'asustava' cogito toimi autonomisena [metafyysisena] substanssina, joka jollain merkillisellä tavalla mahdollisti mentaalisen ja fysikaalisen välisen vuorovaikutuksen.

Miten - sitä D. ei siis tarkemmin kertonut kuten ei kukaan tiedemies vielä nytkään kuin hyvin kuvainnollisesti [metaforisesti] - eikä itse asiassa tule koskaan kertomaankaan, sillä tutkimusasetelmahan itsessään on jo väärä ja ennenkaikkea turha!.

Spinoza hylkäsi panteismissaan metafyysisen dualismin ja sulautti mentaalisen yhteen perimmäiseen substanssiin, josta se sitten putkahtelee esiin subjektina, kunhan tämä vain ensin tajuaa rationaalisesti ettei ole vapaa vaan täydellisesti luonnonlakien determinoima [mitä ihmeen mystiikkaa tämä on - hmm - onhan siinä tiettyä järkeä, mutta Spinozan asetelma on silti pielessä].

Kant ymmärsi, että subjektiivinen tietoisuus sisäistyy/-tetään kognitiivis-psykofyysisesti eli se inkorporoituu/-daan retrospektiivisesti [ei pidä sekoittaa genealogiaan eli syntyoppiin, joka päätyy lopulta aina ei-mihinkään, sillä mitään alkua ei ole] ihmisen ajattelussa vapauden ja autonomian transsendentaalisten ehtojen puitteissa - ikäänkuin ihminen oivaltaisi, että tietoisuus on laadullinen [kategorinen, ontologinen mutta ei metafyysinen] hyppäys ajattelun rajoitusten tajuamiseen - hyppäys, jota ei voi tapahtua ilman irtautumista deterministisen kausaliteetin rautaisesta lainalaisuudesta - [Spinozan selitysmalli suhteellisesta subjektista ja sen suhteellisesta vapaudesta on paitsi vajaa myös hämärä].

5
Luonnontieteen palvonnan ohella ihmiset ryhtyvät sekoittamaan päitään itämaisilla luontais-huumeilla [buddhalaisuus, transsendentaalinen [ei tarkoita samaa kuin Kantilla] meditaatio jne.] ja alistuvat samalla kiltisti [kiltimmin kuin eurooppalaiset valistuksen perilliset] kapitalismiin kuten aasialaiset jo näyttävät tekevänkin.

USA:n kansalaiset taas ovat poliittisesti utilitaristien, fundamentalistien, populistien, 'sensitivistien', kalvinistien ja metodistien kauppasukua. Pidän suurinta osaa heistä populaarikulttuuriin sitoutuneina [myös uskonnollisesti!] pintaliitäjinä ja koko Amerikan 'virallista' [roska-glamour-]kulttuuria typeränä, latteana ja ahneuden jumalakseen korottaneena [toki Yhdysvalloista löytyy lähes määrätön erilaisten kulttuurilahkojen kirjo].

Varmaa kuitenkin on, että todella suuret persoonat [joita demokraattinen liberalismi ja kapitalismi ei enää kasvata eikä juuri edes synnytä: se vain valmentaa ja kilpailuttaa voittamiseen] - esim. Goethe [joka ei piitannut vähääkään hyper-yläluokkaisen säätynsä [etenkin sen naisten] asettamista avioliittorajoituksista Weimarissa vaan nai rakkaudesta yksinkertaisen mutta iloisen ja energisen palvelustytön Christiane Vulpiuksen]  - eivät koskaan alistu ulkokultaisuuteen ja materiaaliseen ahneuteen tai johonkin minuudettomaan kestohymyyn kuten itämaiset new age-buddha-kloonit [olkoonkin, että Goethe, joka oli persoonana ikäänkuin luontaisesti kaikkien yläpuolella ja jota oli todella vaikea saada suuttumaan, harrasti biologiaa ja taipui panteismin suuntaan - tosin myös Kantiin].

Suuret persoonat ovat rehellisesti sitä, mitä ovat, vaikka saisivat massoilta tuomion: tuo ihminen on hirviö!

Massat eli kapitalistisen normalisaation [biovalta, johon Foucault samaistuu] koukuttama lauma tosin saattaa olla oikeassa tässä väitteessä, mutta sen oikeassa oleminen lähinnä säälittää, koska massat elävät aina pelosta ja uhkasta [jos niillä ei ole uhkaa, ne keksivät sellaisen] sekä imaginaarisen kamanvedon kulttuurista.

Mutta suuret persoonat ovat tavallaan myös vastaus massojen kokemaan ongelmaan tietoisuudesta. He uskaltavat olla sitä mitä kaikessa nerokkuudessaan ja traumaattisuudessaan ovat - ilman jumalia, ilman päänsekoitus-terapioita, ilman naivia metafyysis-teoreettis-kosmologis-esteettistä haltioitumista [joka on oire hämärästä imaginaarisesta uskosta] universumin käsittämättömän valtavuuden edessä [esimerkkinä vaikka 'tähtivaeltaja' Esko Valtaoja].

Suuret persoonat eivät tarvitse ketään [valitettavasti vain heidänkin heikkoutenaan on rakastuminen ja eräät muut addiktoivat houkutteet]. - He eivät tarvitse lopulta edes itseään. Sen vuoksi itsemurha on heille aina noin kahden metrin päässä oleva mahdollisuus ja vaihtoehto. Kuolema silmästä silmään katsottuna.

Nietzschen varoitus tosin on paikallaan, mitä omaan minuuteen, äärettömyyteen ja kuolemaan tulee:
Joka taistelee hirmuja vastaan, katsokoon, ettei hän itse muutu siinä hirmuksi. Ja kun katsot kauan kuiluun, katselee myös kuilu sinuun.

Tämä riski taistelevan kyynikon eli radikaalin satiirikon on silti otettava - ja varottava tuudittautumasta mihinkään hiljaiseen autuuteen - tuohon älyn ikuiseen uneen, joka ei enää osaa erottaa toisistaan maata eikä taivasta.
*
Taistelevan kyynikon radikaalin perverssi satiiri on äärimmillään kuin rivoa itkua ja armottoman armon kohtaamista - kauhistuttavaa ylevyyttä vailla naivia kauneutta.

II
[Ensimmäiseksi kirjoittamani kommentti]

Amen teille te kapitalismin lampaat, jotka Pääoman teuraaksi viedään - ilman vastarintaa kuin juutalaiset muinoin.

Osta nyt hyvä usko. Hiljainen ja säyseä. Silkkaa fantasiaa - kuten Harry Potter ja siihen verrattava puberteettinen kulutustavara.

Tällainen alistuminen imaginaarisen harhoihin vetää huvittuneesta hämmästyksestä hiljaiseksi myös radikaalin satiirikon ja taistelevan kyynikon.

Ainoa järkevä lähtökohta tässä asiassa on teologiasta ja uskonnosta intellektuaalisesti kiinnostunut zizekiläinen ateismi, joka sanoutuu jyrkästi irti vapaa-ajattelijoiden ja skeptikkojen uskonnollistyyppisestä lahkoliikkeestä, jota pidän mauttomuudessaan kirjaimellisesti fundamentalistisena [esimerkkinä Sepsis - anteeksi Skepsis-pilapiirtäjä Pertti Jarla].

Todellinen ateisti tajuaa, että joko hän itse on jumala tai sitten jumalia ei ole lainkaan olemassa. ['Jos kerran jumalia on olemassa, miten voisínkaan sietää, etten itse ole jumala' - Nietzsche].

Jos Jumala on tuntematon, hän myös pysyy sellaisena. Turha kuvitella sen enempää. Sillä imaginaarisesta [eikä älyllisestä] mielikuvituksestahan [projektiosta] tuntemattoman Jumalan hahmottamisessa aina on kyse.

Karl Barth on oikeassa. Jumala ei ilmesty maailmassa. Siksi meidän ainoa mahdollisuutemme ymmärtää uskoa on keskittyminen Uuden Testamentin Kristukseen.

Mikään tuskin on [taikauskoisen] jumala-uskon suhteen [joka alkaa taas palata] ollut naurettavampaa kuin antiikin pakana-polyteismi, jossa jumalia verrattiin toisiinsa ja kilpailtiin siitä, kenen jumala on paras ja pohdittiin vakavasti mikä jumala sopii itselle parhaiten [hevosenkenkäkin käy jumalan 'välineeksi' eikä siihen tarvitse edes uskoa, koska se toimii taikauskon mukaan muutenkin].

Kreikan [ja lopulta myös Kreikkaa kulttuurisssaan imitoineen Rooman] monijumalaisuudesta jäi jäljelle lopulta vain se Paavalin Ateenasta löytämä tuntemattomalle jumalalle pystytetyn patsaan jalusta.

Juutalaisen kauppamiehen, erinomaisen organisaattorin ja teologisen neron intuitiolla Paavali väitti tietävänsä, kehen tuo patsas viittasi. Jeesukseenpa tietenkin - yhden ja ainoan Jumalan poikaan. Ja siitä alkoi ennen näkemättömän menestyksekäs markkinointiprojekti eurooppalaisessa aatehistoriassa.

Nyt Jesse on kuitenkin muuttunut luterilaisuudessa lopullisesti ihmiseksi eikä sellaisesta rajatila-sosiopaatista taida olla edes idoliksi. Sen kanssa voi vain ryypätä tai vetää kamaa.

Näinköhän imaginaristit tosiaan alkavat kohta kaupata Harry Potteria uutena Jessenä. Tällainen valinta olisi täyttä fantasiaa - siis jonkinlaista imaginaarista mielihyvää ylläpitävää myto-pornografista illuusiota. Sillä sitähän uskonto on lopulta aina ollut. Seksuaalisen nautinnon myto-metafyysinen korvike ja hallintaväline. Jo gnostikot tämän tosiasian uskonnollisesta kokemuksesta oivalsivat.
*
http://finnsanity.blogspot.com/2010/11/paraikaa-menossa-fiktiivinen.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Kenosis
http://fi.wikipedia.org/wiki/Transsendentaalinen_idealismi
http://en.wikipedia.org/wiki/Transcendental_Meditation
http://www.valt.helsinki.fi/blogs/martela/post-63.htm
[David Lynch on nero, Inland Empire lävistää tajunnan, mutta transsendentaalisesta [meditaatiosta] se ei kerro minulle yhtään mitään, koska kyseessä on kokemus eikä havaintokäsite kuten Kantilla]
http://en.wikipedia.org/wiki/Sensitivity_(human)
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00604
http://newsgrist.typepad.com/underbelly/2006/03/zizeks_parallax.html
http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2006/2006-04-27/ajankohtaista/Elaman_ja_Jumalan_mysteeria_selvittamassa

Uskonnon harjoittamisen synty - kun maagisesta leikistä tuli enemmän kuin pelkkää näytelmää - jopa enemmän kuin totta

Yläkuva: Notice how the prayer position of these Coptic monks is similar to the prayer position common to Muslims in the Middle East.

Alakuva: Even more ancient than many Orthodox churches is the Coptic Church in Egypt. A community of Coptic monks at worship.

1
Päreeni 1.-luku on julkaistu kommenttina Finnsanityn päreessä Fiktiivinen uskontoperformanssi Espan lavalla.
*
Tuollainen performanssi on eräänlaista modernia animismia - tietoisuutensa ja minän tajunsa imaginaaris-reaaliseen mystiikka-hömppään kadottanutta ja siten älyllisesti vajaata henkiuskoa, josta kapitalisti tosin tykkää kovasti.

Kyseisen New Age'lle sukua olevan uskon on nimittäin täysin avoimesti tarkoitus mennä kaupaksi. Ei sillä mitään muuta väliä ole.

Leikit siellä leikittiin ja laulut laulettiin,
avaintakin kätkettiin ja laivaa lastattiin.
Viimein sentään kotilättiin kaikki matkattiin,
siellä kohta rinnatusten uinuttiin.
Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa,
oi jospa oisin saanut olla mukana.
[ks luku. 2.]

Lapsellista kivaa, kuten Putte-possun nimipäivillä. Mutta ei pyhää.
Pyhään kuuluu erottamattomasti ylevän elementti [ei kuitenkaan pelkkä ikävystyneen vakavuuden henki] ja juuri ylevä on meidän ajastamme hävinnyt ja hävitetty. Siten myös taju pyhästä.

Uskonto, jonka ymmärrys pyhästä on invalidisoitunut ja/tai latistunut ei kuitenkaan enää ole uskonto, jota kunnioitetaan vaan uusi kapitalismin trendi-brändi. Jäljelle on jäänyt pelkkä pelleily ja viihde - myös hautajaisissa.

Nykyään vain karkea ja itsensä nihiloiva satiiri saattaa [paradoksaalista kyllä] ehkä aika ajoin kyetä hipaisemaan ylevän kokemusta kaikessa ristiriitaisuudessaan.

2
Toki uskonto on sukua leikille [joka on lapselle yhtä totta ja vakavaa kuin uskonto uskovalle aikuiselle] mutta yhtä paljossa myös magialle, jossa pyritään vaikuttamaan todellisuuden [jumalien/Jumalan] arvaamattomaan toimintaan/tahtoon.

Juuri maaginen kytkös [etenkin VT:n luomiskertomus sekä Kristuksen mysteerinen jumaluus ja ylösnousemus] aiheutti soteriologiaa korostavan eskatologisen kristinuskon ja kokeellisesti mittaavan sekä ennustavan luonnontieteen välisen sekaannuksen/ristiriidan, mutta pitäisi ehdottomasti tajuta [contra kreationistit] Uuden Testamentin magian koskevan lähinnä pelastukseen liittyviä, Kristuksen kautta pohdittuja moraalis-psykologisia, ihmisen ja Jumalan välisiä ongelmia suhteessa siihen, miten pitäisi elää ja uskoa pelastuakseen - eikä fysikaalis-kosmologisia faktoja [jotka tosin nekin ovat Raamatun luomisoppiin implikoituneina olleet osaltaan merkittäviä luonnontieteen kehittymisessä; esim. Big Bang-theory].

Kristillisen uskonharjoituksen praktinen alkuperä löytyy sekä antiikin kreikkalaisesta jumal-marketista että juutalaisesta uhrikultista mutta myös kreikkalaisesta tragedia-näytelmästä kuoroineen.

Etenkään tragediassa ja uhrauksessa ei ole kyse pelkästään näyttämö-leikistä [theatre] tai jumalan kuvasta, jolle on tultu uhraamaan [lepytystarkoituksessa] tai jota on tultu vain katsomaan ja pohtimaan [theory] vaan jossa ihminen mikrokosmoksena osallistuu [participate] jumalanpalveluksessa [liturgy] makrokosmokseen vähintäinkin katharsiksen [catharsis] kokevana/kokeneena.

Leikistä pyhänä pidetyn ja pyhää palvovan uskonharjoittamisen erottaa usein myös pitkä ja tarkoin dramaturgisoitu traditio. Siinä missä leikki on sattumanvaraista mutta totista improvisaatiota [puhdasta magiaa] ja teatteri todellisuuden imitointia [valhe, joka kertoo totuuden] näytelmän juonen ja sen roolihenkilöiden kohtaloissa, siinä jumalanpalvelus on pyhän [joka on tavallaan enemmän kuin totta] saattamista läsnäolevaksi [presence] ja sen apuun huutamista - ei siis pelkkää improvisaatiota ja inspiraatiota vaan kirjaimellisesti liturgiaa ['julkista palvelua/työtä'; ihmisen ja Jumalan/Pyhän keskinäistä kommunikaatiota], joka huipentuu kiitokseen/kiitosateriaan eli ehtoolliseen [Eucharist].
*
http://finnsanity.blogspot.com/2010/11/paraikaa-menossa-fiktiivinen.html
http://www.etymonline.com/index.php?search=theater&searchmode=none
http://www.etymonline.com/index.php?search=theory&searchmode=none
http://www.etymonline.com/index.php?search=participate&searchmode=none
http://www.etymonline.com/index.php?search=presence&searchmode=none
http://www.etymonline.com/index.php?search=liturgy&searchmode=none
http://www.etymonline.com/index.php?search=katharsis&searchmode=none
http://www.catherinecollege.net/moodle/mod/resource/view.php?id=635

Seurakuntavaalien huikea yllätystulos: Pirjostako ennenaikaisesti uusi arkkipiispa?

Pirjo: 'Räsänen - minä soitan poliisin! Te olette perverssi!' - - RR: 'Rouva piispa on hyvä vaan, mutta pukee ensin päälleen. Ettei tule mitään väärinkäsityksiä. Nam'.

1
Vaihdoin kirkkoa ja kävin hiukan järjestelemässä muutamia [kymmeniä tuhansia] seurakuntavaaleissa annettuja ääniä ja valitsin tämän naisen Turun ja Suomen tulevaksi arkkipiispaksi suoraan ohi vaalikierrosten.

Ryhdyin myös vanhoilla päivilläni uskomaan Jumalaan - ellen peräti rakastamaan Häntä. - Jumala on nimittäin muuttumassa feminiiniseksi. Palaamme siis luterilaisessa[kin] kirkossa nyt kaikkein alkuperäisimpään, gnostilais-tyyppiseen kristilliseen uskoon, jossa palvotaan Naista [eli Luontoa]. 

2
Ohjeita sekä maksiimeja rakkauden uskonnon harjoittajalle

Tunnusta rakkautesi kaikille tapaamillesi naisille. Jos viisikin prosenttia vastaa siihen, on kyseessä hyvä investointi.
Arnold Bennett

Emme usko reumatismiin tai rakkauteen ennen niiden ensimmäistä hyökkäystä.
Marie von Ebner-Eschenbach

Rakkaus on kuin vesirokko – sitä pahempi, mitä myöhemmin elämässä se tulee.
Douglas William Jerrold

Rakkaus on ongelmaton kuin mikä tahansa kulkuneuvo. Ongelmallisia ovat vain kuljettaja, matkustajat ja tiet.
Franz Kafka

Rakkaus on mielikuvituksen voitto älystä.
Mencken

Rakkaus on itsekkyyttä kahdelle.
Madame de Staël

Ihanteellinen rakkaussuhde hoidetaan postin välityksellä.
George Bernard Shaw

Mitä rakkaus muka on sipulipihviin verrattuna?
Shaw

3
http://www.youtube.com/watch?v=CvjbA2CjxnY
Johanna Kurkela - Rakkauslaulu - - Saattaa olla, että tämä liberaalikristittyjen uusi rakkauden virsi ei miellytä ainakaan kaikkia [mies-]homoja, mutta onhan heillä mahdollisuus kirjoittaa lisää omia kappaleitaan.

Näin äkkiseltään muistuu mieleeni eräs vanha tuttu disco-humppa, joka lienee ollut homohäitten suosituinta hippamusaa jo yli 30 vuotta. - Jospa ev.lut.kirkko sen nyt hyväksyisi oikein virallisesti ohjelmistoonsa [;?\]
*
http://www.youtube.com/watch?v=CS9OO0S5w2k&feature=channel
Original YMCA Music Video 1978, Village people
*
http://hikipedia.info/wiki/K%C3%A4ytt%C3%A4j%C3%A4:Napoleon/sitaattiantologia

Miten naiset pystyivät valtaamaan luterilaisen kirkon?

Liberaali-kristillisen rakkauden teologian musta aukko tulee ja imaisee itseensä miesten aiemmin hallitseman autoritaarisen kirkko-instituution - empaattisesti - naisen aseita[?] käyttäen.
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Musta_aukko
http://www.stumbleupon.com/stumbler/squiffy2/tag/logic/

Ei oo nimeä sulle sinä kaikkein ihanin ja kauhein

'Pänttää nyt päähäsi, että sinä - Ego - olet nero' [Sibelius nuoremman iän päivärjassaan].
*
http://www.youtube.com/watch?v=aIxzXDoOm34&feature=related
Jean Sibelius - Sydämeni laulu - Aleksis Kivi [kaukana kavala maailma]
*
http://www.youtube.com/watch?v=nkzrSZKA4cM
Sibelius - Symphony No. 5 - III. Finale - [Yks nuori nero tässä kapillimesteeraa; loistava lopetus - yks parhaista mä luulen - siis mitä tähän sinfoniaan tulee].
*
http://www.youtube.com/watch?v=9t0FBQ3xeVA
Deutsche Kammerphilharmonie, Jean Sibelius: Valse Triste - [Mikä on tanssin ja liikkeen ero? Sitä myös kysyy maaginen Valse Triste. - Kapellimestari Paavo Järvi tuo mieleen isäni].
*
http://www.lastfm.se/music/Jean+Sibelius

Maailman suurin ihme

Pakanavaikutteista kristillisyyttä parhaimmillaan: ortodoksipappi pyhittämässä [lut. kään. siunaamassa] talven ensimmäisen kantavan teräsjään.
*
Jatkoa edellisen päreen keskustelulle ja teemalle.

1
Finnsanity kirjoitti:
Kommenttisi kuulostaa tyypilliseltä yhtenäiskulttuurin toivojalta, lineaarisen historiakuvan kannattajalta. Sinun mielestäsi kirkko täyty olla osa meitä ja ajattelutapaamme jalolla tavalla, koska se on ollut osa kulttuuria. - Sinä projisoit minuun pahan "kapinallisena", koska uskallan kritisoida jotakin "kulttuurillemme" "itsestäänselvää". - Olen siis petturi.
*
Minulle sinä et ole mikään petturi senkään vuoksi, että minä en edusta kirkkoa. Mutta naivi ja kaunainen sinä kyllä olet - ja sen vuoksi jämähtänyt tiettyyn asemaan, vaikka en historiallista kirkko-kritiikkiäsi pääosiltaan kielläkään.

Asenteesi viestii minulle kuitenkin siitä, että haluat totaalisti lopettaa nykyisen kaltaisen kirkon. Siinä menee valitettavasti lapsi pesuveden mukana ja jäljelle jää kertakäyttötavaraa kauppaava sirkus-market, jonka asiakkaina hengailee pirstoutunut ja identiteettinsä menettänyt harekhrisna-jengi.

Kristillisyyttä siinä jengi-kirkossa on enää vuorisaarnan idealismin verran, mutta toistan yhä uudestaan: rakkauden varaan ei ole rakennettu ainoatakaan valtakuntaa tässä maailmassa [sanoipa esim. armon ilmaisjakelija Antti Kylliäinen mitä tahansa].

Minun ja koko kristinuskon suurin dilemma sisältyy etenkin Lutherin uudelleen ja rehellisimmin asettamaan peruskysmykseen siitä, onko ihmisen milloinkaan mahdollista rakastaa [uskon edellytys] epäitsekkäästi toisia ihmisiä ja/tai Jumalaa.

Lutherin [toisin kuin pelagiolaisten ja synergistien] mielestä ei ole, mutta Jumala kyllä armahtaa hänet syntisyydessään - kunhan ensin uskoo[?]. Ja mitä syntisempi ihminen, sitä lähempänä hän on pelastusta ristin teologian mukaan [kalvinistit käänsivät tämän perverssin ja piilopelagiolaisen (kilvoittelu heikkoudessa; Paavali) ajatuksen päälaelleen].

Uskon vaatiminen tässä asiassa on kuitenkin minun mielestäni samaa kuin salakuljettaisi ulos heitetyn itsekkään tahdon keittiön kautta takaisin olohuoneeseen. Sillä usko ja tahto eivät ole erotettavissa siten kuin äärimonergismi ajattelee.

Ensin monergismi tuomitsee itsekkään tahdon - sitten se vaatii uskoa, joka ei kuitenkaan ole mahdollista ilman tuota tahtoa. - Mikä väärinkäsitys ja sekasotku.

Toisin sanoen - käytännössä: miten monergismi ylipäätään on mahdollista ilman yhteisöllisiä ja eettisiä velvoitteita [tekoja], joita liberaali harekhrisna-jengi [tuo kapitalismin käsikassara] ymmärtääkseni pitää yksilön vapauden rajoituksina?

Ääriliberaali kristillisyys on kuitenkin protestanttisen luterilaisuuden aidoin ja alkuperäisin muoto. Se taistelee yksilöllisen vapauden puolesta yhteisöllisiä normituksia ja standardeja vastaan. Mutta korottaessaan individualistisen halun toteutumisen [pelagiolaisuuden] luterilaisuuden keskiöön se laukaisee ja tuhoaa Lutherin pelastusoppiin sisältyvän sadomasokistisen mutta nerokkaan jännitteen.

Sanalla sanoen: ääriliberalismi ei ole kristillisyyttä vaan ainoastaan leikkii sitä - ilman Jumalaa. Se on heresia par excellence. Populistista pelleilyä.

Armon jakaminen kuin laarista ilman mitään takeita uskosta on halpaa armoa [kunhan hänes on], joka johtaa tekopyhyyteen, teeskentelyyn ja hällä väliä asenteeseen. Mutta heti kun ryhdytään vaatimaan vastuullisuutta eli käytetään [joskus myös hyvin kyseenalaisia] kriteereitä [esim. heterous, 'oikea' asenne, 'hyvät' teot], niin jo alkaa liberaali-hihhuleitten lauma kirkua hysteerisesti: miksi meitä sorretaan?!

Vastaus: siksi, että kirkko ei ole mikään promiskuiteettinen hippileiri, jossa vallitsee anarkismi.

Sitäpaitsi mitä vatun väliä tuollaiselle porukalle merkitsee avioliiton kirkollinen siunaaminen, jos kerran esim. kolme viidestä avioliitosta kuitenkin päättyy eroon [2000-luvun tilasto Helsingin aluleelta], ja jos kuka tahansa voi vapaasti hässiä kenen kanssa huvittaa - missä tahansa ja milloin tahansa - riippumatta siitä, onko avoliitossa, avioliitossa vai ties missä sateekaari-perhe-ryhmäseksi-party-unionissa.

Mutta ei kai kristillinen kirkko mikään yleinen panopaikka ole. Jossa siunataan promiskuiteetti. Eihän silloin tarvittaisi kuin yksi ainoa siunaus:

Julistan teidät - yleiset hässijät - toistenne kanssa naimisissa oleviksi ja siunaan teidät vielä kaupan päälle Jessen nimeen.

Amen. Se on siinä. Tämän jälkeen koko papisto voidaan siirtää eläkkeelle.

2
Sinä itse Arhi olet joko tekopyhä vallanhaluinen fanaatikko, joka ei tajua omaa egoismiaan ja/tai sitten foucault'lainen vähemmistöaktivisti, joka haluaa tulla tunnustetuksi samanlaisena muiden kanssa, mikä tarkoittaa tuottavan ja normalisoivan vallan periaatteella sopeutumista kapitalismiin.

Identiteettitekniikat kyseenalaisessa luovuudessaan ovat nekin pelkkä sopeutumisen muoto [Foucault ei tätä seikkaa luultavasti halunnut huomata]. Niinpä juuri osallistuminen vähemmistöjen oikeuksien puolesta järjestettyyn mielenosoitukseen foucault'laisiin periaatteisiin vedoten, on paradoksaalisesti foucault'laisuuden suurin parodia: hyväksykää minut järjestelmäänne!

Asian pitäisi olla tasan päinvastoin. Todellinen radikaali ei halua hyväksyntää. Hän ei halua tulla sopeutetuksi järjestelmään. Mutta hän ei kiellä, että jonkinlaista järjestelmää tarvitaan. Ilman organisoitua systeemiä arvoineen ei ole olemassa yhteiskuntaa [hippileiri ei ole yhteiskunta eikä yhteiskunta ole hippileiri].

Anarkistisen liberalismin oletus ihmisluonnon hyvyydestä ja ihmisten kyvystä elää rauhanomaisesti keskenään, kunhan vain kaikki rajoitukset poistetaan, on väärä utopia.

Tsekkaapa tiettyjen homoyhteisöjen tilaa San Franciscossa. Niissä vallitsee niin tiukka sisäinen roolitus-systeemi, että jopa fundamentalisti-kristityt kadehtisivat moista järjestystä. Varsinkin militarismiin taipuvaiset miehet.

Vapaus on utopia ja pysyy sellaisena myös kaikkein liberaalimpien keskuudessa - ainakin, mikäli he haluavat olla jotain muutakin kuin pelkkä nomadinen narkkarilauma.

3
Sisäisestä [sekä psykologisesta että loogisesta] ristiriitaisuudestaan huolimatta pidän Paavalista [contra Jaakob] ja Augustinuksesta [contra Pelagius] alkanutta monergistista linjaa psykologisesti ja dogmaattisesti oikeammassa kuin idän synergismiä ja lännen tomismia [olkonkin että katolisuudessa vallitsee positiivinen jännite Augustinuksen ja Akvinolaisen välillä].

Tästä seuraa toinen dilemmani [eikä siis vain minun]. Arvostan vahvaa [ja vanhaa] kirkkoa, vaikka olen houkkamaisesti aina valmis pilkkaamaan sen absurdeja tapoja sekä kalkkeutuneita moralismeja.

Arvostan yhtenäiskulttuuria vähintäin yhtä paljon kuin omaa vapauttani satiirikkona [eikö jo tämä ristiriita aja minua hulluuden partaalle - kyllä].

Muun muassa näitten seikkojen vuoksi ortodoksinen kirkko on minulle instituutiona se oikea ja turvallinen kirkko, vaikka filosofinen asennoitumiseni onkin paljon lähempänä Barthin dialektista teologiaa ja Lutherin sadomasokistista monergismia kuin idän kristillisyyden luonnollista teologiaa, joka absurdeimmillaan vaikuttaa liki panteistiselta henkien kanssa hääräilyltä.

Lyhyesti: vahva kirkko voidaan perustaa vain hyvin organisoidun taikauskon varaan, ja ne jotka haluavat poistaa taikauskon kirkosta, hajottavat sen pirstaleiksi. Luther ei siis ymmärtänyt lainkaan, mitä oli tekemässä kirkolle instituutiona.

Luterilainen kirkko sairastaa omaa historiaansa: separatismia, partikularismia ja sekularismia. Ja jos minulta kysytään, niin ääriliberalistit kuuluvat kaikkiin noihin kolmesta ryhmästä - jopa partikularisteihin [siinä mielessä kuin esim. San Franciscon homot tai muinaiset stalinistit]. He vain ovat naamioineet oman ryhmä-itsekkyytensä pluralistisiin iskulauseisiin saadakseen toteuttaa mielihalujaan mahdollisimman vapaasti kirkon sisällä.

4
Kuulut Finnsanity kirkon hajottajiin. Varaudu siis siihen, että se armo ja siunaus, jonka haikailemasi 'vapaa' kirkko sinulle voi antaa, ei juurikaan eroa maistraatin päätöksestä [vaikka kulissit olisivat kuin Halloweenissa]. Puitteet vain ovat toiset, mutta pyhyys puuttuu - kadonnut tai paennut. - Sinä itse ääriliberalisteinesi olet sen ajanut maanpakoon. Te halusitte kaiken ja saitte ei-mitään.

Armo ei ole eikä voi [latistumatta tyhjäksi mantraksi] olla ilmaista. Ja juuri tämän paradoksin tai ristiriidan vuoksi armo on maailman ehkä suurin ihme - että se on ilmaista, mutta vain jos sitä uskomalla haluaa - olemalla valmis maksamaan siitä vaikka elämällään kuten marttyyrit.

Se on nimeltään Kristus - - eikä mikään Jesse.
*
http://www.youtube.com/watch?v=KjfsWVg15Rg
Jope Ruonansuu - Pappi Vaan Joi [hippi-harekhrisnalaisten rippivirsi - mutta mä diggaan siitä myös]
*
http://finnsanity.blogspot.com/2010/11/kirkolliskokous-turussa-turku-kirkko.html
ttp://en.wikipedia.org/wiki/Bear_(gay_culture)
http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&aq=0h&oq=par&ie=UTF-8&rlz=1T4PCTA_enFI299FI299&q=partikularismi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Armo
http://fi.wikipedia.org/wiki/Monergismi
http://en.wikipedia.org/wiki/Faith_in_Christianity
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kodin_pyhitt%C3%A4minen
http://fi.wikipedia.org/wiki/Siunaus
http://fi.wikipedia.org/wiki/Promiskuiteetti
http://www.savonsanomat.fi/viihde/kirjat/antti-kylli%C3%A4inen-armoa-ty%C3%B6h%C3%B6n/493233
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Markkinatalous++ei+tunne+armoa/HS20091023SI1KU02gmb
http://en.wikipedia.org/wiki/Theophany
http://fatherstephen.wordpress.com/2008/01/03