November 16, 2010

Maailman suurin ihme

Pakanavaikutteista kristillisyyttä parhaimmillaan: ortodoksipappi pyhittämässä [lut. kään. siunaamassa] talven ensimmäisen kantavan teräsjään.
*
Jatkoa edellisen päreen keskustelulle ja teemalle.

1
Finnsanity kirjoitti:
Kommenttisi kuulostaa tyypilliseltä yhtenäiskulttuurin toivojalta, lineaarisen historiakuvan kannattajalta. Sinun mielestäsi kirkko täyty olla osa meitä ja ajattelutapaamme jalolla tavalla, koska se on ollut osa kulttuuria. - Sinä projisoit minuun pahan "kapinallisena", koska uskallan kritisoida jotakin "kulttuurillemme" "itsestäänselvää". - Olen siis petturi.
*
Minulle sinä et ole mikään petturi senkään vuoksi, että minä en edusta kirkkoa. Mutta naivi ja kaunainen sinä kyllä olet - ja sen vuoksi jämähtänyt tiettyyn asemaan, vaikka en historiallista kirkko-kritiikkiäsi pääosiltaan kielläkään.

Asenteesi viestii minulle kuitenkin siitä, että haluat totaalisti lopettaa nykyisen kaltaisen kirkon. Siinä menee valitettavasti lapsi pesuveden mukana ja jäljelle jää kertakäyttötavaraa kauppaava sirkus-market, jonka asiakkaina hengailee pirstoutunut ja identiteettinsä menettänyt harekhrisna-jengi.

Kristillisyyttä siinä jengi-kirkossa on enää vuorisaarnan idealismin verran, mutta toistan yhä uudestaan: rakkauden varaan ei ole rakennettu ainoatakaan valtakuntaa tässä maailmassa [sanoipa esim. armon ilmaisjakelija Antti Kylliäinen mitä tahansa].

Minun ja koko kristinuskon suurin dilemma sisältyy etenkin Lutherin uudelleen ja rehellisimmin asettamaan peruskysmykseen siitä, onko ihmisen milloinkaan mahdollista rakastaa [uskon edellytys] epäitsekkäästi toisia ihmisiä ja/tai Jumalaa.

Lutherin [toisin kuin pelagiolaisten ja synergistien] mielestä ei ole, mutta Jumala kyllä armahtaa hänet syntisyydessään - kunhan ensin uskoo[?]. Ja mitä syntisempi ihminen, sitä lähempänä hän on pelastusta ristin teologian mukaan [kalvinistit käänsivät tämän perverssin ja piilopelagiolaisen (kilvoittelu heikkoudessa; Paavali) ajatuksen päälaelleen].

Uskon vaatiminen tässä asiassa on kuitenkin minun mielestäni samaa kuin salakuljettaisi ulos heitetyn itsekkään tahdon keittiön kautta takaisin olohuoneeseen. Sillä usko ja tahto eivät ole erotettavissa siten kuin äärimonergismi ajattelee.

Ensin monergismi tuomitsee itsekkään tahdon - sitten se vaatii uskoa, joka ei kuitenkaan ole mahdollista ilman tuota tahtoa. - Mikä väärinkäsitys ja sekasotku.

Toisin sanoen - käytännössä: miten monergismi ylipäätään on mahdollista ilman yhteisöllisiä ja eettisiä velvoitteita [tekoja], joita liberaali harekhrisna-jengi [tuo kapitalismin käsikassara] ymmärtääkseni pitää yksilön vapauden rajoituksina?

Ääriliberaali kristillisyys on kuitenkin protestanttisen luterilaisuuden aidoin ja alkuperäisin muoto. Se taistelee yksilöllisen vapauden puolesta yhteisöllisiä normituksia ja standardeja vastaan. Mutta korottaessaan individualistisen halun toteutumisen [pelagiolaisuuden] luterilaisuuden keskiöön se laukaisee ja tuhoaa Lutherin pelastusoppiin sisältyvän sadomasokistisen mutta nerokkaan jännitteen.

Sanalla sanoen: ääriliberalismi ei ole kristillisyyttä vaan ainoastaan leikkii sitä - ilman Jumalaa. Se on heresia par excellence. Populistista pelleilyä.

Armon jakaminen kuin laarista ilman mitään takeita uskosta on halpaa armoa [kunhan hänes on], joka johtaa tekopyhyyteen, teeskentelyyn ja hällä väliä asenteeseen. Mutta heti kun ryhdytään vaatimaan vastuullisuutta eli käytetään [joskus myös hyvin kyseenalaisia] kriteereitä [esim. heterous, 'oikea' asenne, 'hyvät' teot], niin jo alkaa liberaali-hihhuleitten lauma kirkua hysteerisesti: miksi meitä sorretaan?!

Vastaus: siksi, että kirkko ei ole mikään promiskuiteettinen hippileiri, jossa vallitsee anarkismi.

Sitäpaitsi mitä vatun väliä tuollaiselle porukalle merkitsee avioliiton kirkollinen siunaaminen, jos kerran esim. kolme viidestä avioliitosta kuitenkin päättyy eroon [2000-luvun tilasto Helsingin aluleelta], ja jos kuka tahansa voi vapaasti hässiä kenen kanssa huvittaa - missä tahansa ja milloin tahansa - riippumatta siitä, onko avoliitossa, avioliitossa vai ties missä sateekaari-perhe-ryhmäseksi-party-unionissa.

Mutta ei kai kristillinen kirkko mikään yleinen panopaikka ole. Jossa siunataan promiskuiteetti. Eihän silloin tarvittaisi kuin yksi ainoa siunaus:

Julistan teidät - yleiset hässijät - toistenne kanssa naimisissa oleviksi ja siunaan teidät vielä kaupan päälle Jessen nimeen.

Amen. Se on siinä. Tämän jälkeen koko papisto voidaan siirtää eläkkeelle.

2
Sinä itse Arhi olet joko tekopyhä vallanhaluinen fanaatikko, joka ei tajua omaa egoismiaan ja/tai sitten foucault'lainen vähemmistöaktivisti, joka haluaa tulla tunnustetuksi samanlaisena muiden kanssa, mikä tarkoittaa tuottavan ja normalisoivan vallan periaatteella sopeutumista kapitalismiin.

Identiteettitekniikat kyseenalaisessa luovuudessaan ovat nekin pelkkä sopeutumisen muoto [Foucault ei tätä seikkaa luultavasti halunnut huomata]. Niinpä juuri osallistuminen vähemmistöjen oikeuksien puolesta järjestettyyn mielenosoitukseen foucault'laisiin periaatteisiin vedoten, on paradoksaalisesti foucault'laisuuden suurin parodia: hyväksykää minut järjestelmäänne!

Asian pitäisi olla tasan päinvastoin. Todellinen radikaali ei halua hyväksyntää. Hän ei halua tulla sopeutetuksi järjestelmään. Mutta hän ei kiellä, että jonkinlaista järjestelmää tarvitaan. Ilman organisoitua systeemiä arvoineen ei ole olemassa yhteiskuntaa [hippileiri ei ole yhteiskunta eikä yhteiskunta ole hippileiri].

Anarkistisen liberalismin oletus ihmisluonnon hyvyydestä ja ihmisten kyvystä elää rauhanomaisesti keskenään, kunhan vain kaikki rajoitukset poistetaan, on väärä utopia.

Tsekkaapa tiettyjen homoyhteisöjen tilaa San Franciscossa. Niissä vallitsee niin tiukka sisäinen roolitus-systeemi, että jopa fundamentalisti-kristityt kadehtisivat moista järjestystä. Varsinkin militarismiin taipuvaiset miehet.

Vapaus on utopia ja pysyy sellaisena myös kaikkein liberaalimpien keskuudessa - ainakin, mikäli he haluavat olla jotain muutakin kuin pelkkä nomadinen narkkarilauma.

3
Sisäisestä [sekä psykologisesta että loogisesta] ristiriitaisuudestaan huolimatta pidän Paavalista [contra Jaakob] ja Augustinuksesta [contra Pelagius] alkanutta monergistista linjaa psykologisesti ja dogmaattisesti oikeammassa kuin idän synergismiä ja lännen tomismia [olkonkin että katolisuudessa vallitsee positiivinen jännite Augustinuksen ja Akvinolaisen välillä].

Tästä seuraa toinen dilemmani [eikä siis vain minun]. Arvostan vahvaa [ja vanhaa] kirkkoa, vaikka olen houkkamaisesti aina valmis pilkkaamaan sen absurdeja tapoja sekä kalkkeutuneita moralismeja.

Arvostan yhtenäiskulttuuria vähintäin yhtä paljon kuin omaa vapauttani satiirikkona [eikö jo tämä ristiriita aja minua hulluuden partaalle - kyllä].

Muun muassa näitten seikkojen vuoksi ortodoksinen kirkko on minulle instituutiona se oikea ja turvallinen kirkko, vaikka filosofinen asennoitumiseni onkin paljon lähempänä Barthin dialektista teologiaa ja Lutherin sadomasokistista monergismia kuin idän kristillisyyden luonnollista teologiaa, joka absurdeimmillaan vaikuttaa liki panteistiselta henkien kanssa hääräilyltä.

Lyhyesti: vahva kirkko voidaan perustaa vain hyvin organisoidun taikauskon varaan, ja ne jotka haluavat poistaa taikauskon kirkosta, hajottavat sen pirstaleiksi. Luther ei siis ymmärtänyt lainkaan, mitä oli tekemässä kirkolle instituutiona.

Luterilainen kirkko sairastaa omaa historiaansa: separatismia, partikularismia ja sekularismia. Ja jos minulta kysytään, niin ääriliberalistit kuuluvat kaikkiin noihin kolmesta ryhmästä - jopa partikularisteihin [siinä mielessä kuin esim. San Franciscon homot tai muinaiset stalinistit]. He vain ovat naamioineet oman ryhmä-itsekkyytensä pluralistisiin iskulauseisiin saadakseen toteuttaa mielihalujaan mahdollisimman vapaasti kirkon sisällä.

4
Kuulut Finnsanity kirkon hajottajiin. Varaudu siis siihen, että se armo ja siunaus, jonka haikailemasi 'vapaa' kirkko sinulle voi antaa, ei juurikaan eroa maistraatin päätöksestä [vaikka kulissit olisivat kuin Halloweenissa]. Puitteet vain ovat toiset, mutta pyhyys puuttuu - kadonnut tai paennut. - Sinä itse ääriliberalisteinesi olet sen ajanut maanpakoon. Te halusitte kaiken ja saitte ei-mitään.

Armo ei ole eikä voi [latistumatta tyhjäksi mantraksi] olla ilmaista. Ja juuri tämän paradoksin tai ristiriidan vuoksi armo on maailman ehkä suurin ihme - että se on ilmaista, mutta vain jos sitä uskomalla haluaa - olemalla valmis maksamaan siitä vaikka elämällään kuten marttyyrit.

Se on nimeltään Kristus - - eikä mikään Jesse.
*
http://www.youtube.com/watch?v=KjfsWVg15Rg
Jope Ruonansuu - Pappi Vaan Joi [hippi-harekhrisnalaisten rippivirsi - mutta mä diggaan siitä myös]
*
http://finnsanity.blogspot.com/2010/11/kirkolliskokous-turussa-turku-kirkko.html
ttp://en.wikipedia.org/wiki/Bear_(gay_culture)
http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&aq=0h&oq=par&ie=UTF-8&rlz=1T4PCTA_enFI299FI299&q=partikularismi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Armo
http://fi.wikipedia.org/wiki/Monergismi
http://en.wikipedia.org/wiki/Faith_in_Christianity
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kodin_pyhitt%C3%A4minen
http://fi.wikipedia.org/wiki/Siunaus
http://fi.wikipedia.org/wiki/Promiskuiteetti
http://www.savonsanomat.fi/viihde/kirjat/antti-kylli%C3%A4inen-armoa-ty%C3%B6h%C3%B6n/493233
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Markkinatalous++ei+tunne+armoa/HS20091023SI1KU02gmb
http://en.wikipedia.org/wiki/Theophany
http://fatherstephen.wordpress.com/2008/01/03

10 comments:

homogarru said...

Vastaus: siksi, että kirkko ei ole mikään promiskuiteettinen hippileiri, jossa vallitsee anarkismi.

Minua huvittaa se, että ne, jotka vähiten ovat analyyttisiä nostavat nokkansa ylös kattoon, sanovat itsevarmasti ja voimakkaasti mitä asioista tykkäävät.
- No, eipä näy tuo älykkyys, saattavat sanoa. Tai ei näy sitä tai tätä. Ei näy. He siis näkevät miten asiat on. Minä mietin olenko yhtä karmea kun sanon, että minä näen: niin mitä?

-Mutta kun näkee + tietää eli on sanoja millä sanoa mistä ilmiöstä on kyse ei ole ehkä ihan yhtä harakoilla näkemisen uskomisessa. Pateettista on silti ja mitä syvemmällä suossa tuossa yhteisliberaalisessa hybriksessä ja itseihailussa sitä vankempi usko siihen minän tykkäämiseen. Mutta kun facebookissa yritin pyytää naista kaveriksi ,jolleolin lähettänyt taitavan hakemuksen ja hakivat luovaa niin tämä kutsui minua että haen tykkäämisen perusteella.

Näin voimme olla ikuisia opettaja ja opettaa heitä ajattelemaan ja kun vastaan tulevat ovat silti niinqu edellä tai oikeammassa ja saavat käyttää ylivaltaa - niin femakkoja kun siinä välissä kuvittelevat olevan.

Niin tämä maailma menee: tyhmät edellä ja typerät perässä ja viisaat saa jäädä asemalle.

Se ei ole viisautta vaan siksi heidän silmissä vaan saa lisää säälittäviä katseita. Mitä siihen sanois?

dudivie said...

mää oon sitte påakana muitten muslimeitten kaa. alan olla yhä vakuuttuneempi että kristillisyyys annettin ns meille kaupalliseenkin tarkoitukseen. että saatais länsimäinen pystyyn ja sitten tehtäis se uuuellee, ei tämä voi jatkua
mitä veden pyhitykseen tulee on se tapa tapojen joukossa

Anonymous said...

jos jumala kerta on yksi niin meidän pitää rakentaa yhteinen kirko muslimien kanssa

nummi said...

Olihan Luther ns täysjärkisten asialla. Ihminen van ei ole sellainen. - Raunokin aika jäärä. etsii yhtä uskoa?

dudivie said...

minusta maailmasta käy selvasti ilmi ettei jumala halua kertoa itsestään, siis miksi etsiä.
tunteille voi etsiä esitystä, mielipidejohtajallakaan ei aina mene hyvin. ruotsi on käsittääkseni maailman pakanallisin maa.

dudivie said...

ihmisyhteisoja pitää aina yllä jokin usko, oppi tm koheesio, yhteison rakentaminen muuten maantieteellisten rajojen sisälle . .maapallon pallolle . haluat auttaa kirkkoa, joten kai sitoudut ensin ja sitten vastaat.

Anonymous said...

jos nyt ajattelen omaa elämääni - sen lisäksi etten tykkää kuunnella isoäidin juttuja - mietin mitä ihminen tarvitsee senjälkeen kun hän ei tarvitse mitään. ehkä
auttaa
sitten
muita
kirkkohan on sitä tehnyt vuosisadat sivuunsa . sitä voi tehdä kaikkialla muuallakin . ja kun meille tulee niitä ikuisuuskysymyksiä, niin hei jeesus, ei pidä pysähtyä

Anonymous said...

Horrorsc0pes Daily Horrorscopes
AQUARIUS: Let your soul be your pilot today. But only if you have professional flying experience. Chance of a shag: 17%.

nyyti said...

http://religion.blogs.cnn.com/2010/11/15/on-trial-faith-delusion-or-an-excuse-for-criminal-action/?hpt=C1

killes said...

"Something in the world forces us to tink. This somethings is an objetct not of recognition but a fundamental encounter." Gilles Deleuze