Eksistentialistinen välisoitto

Eksistentialistinen primal scene [kantanäky] - boa-käärme syömässä rottaa.
*
Tämä on mitä tyypillisin rönsyämään lähtenyt kommentti, joka oli pakko pärettää tai jättää hautumaan. Otsikon välisoitto on olevinaan viittaus jonkinlaiseen keskeneräisyyteen ja se on kupattu Kierkegaardilta, joka käytti monikkoa. - No - eiväthän nämä päreet koskaan valmiita ole tai valmiiksi tule. - Tällä kertaa kuitenkin julkaisen tekeleeni [hautumassa on ainakin kymmenkunta tekstiä viime syksyn ja talven ajalta].
*
Ironmistress kirjoitti:
Rauno, eikö tällöin itsemurhapommi-isku ole yksi äärimmäisimmistä eksistentialistisista teoista? - Mistä päästäänkin kysymykseen: onko eksistentialismi egoismin (lue: k*sipäisyyden) äärimmäisin muoto?

1
Onko uhrautuminen jonkin itseään korkeampana ja arvokkaampana pitämänsä puolesta egoismia?

No - onhan se tietysti, mikäli [kaikki] muut ihmiset eivät jaa samaa ihannetta/uskoa.

Mutta niin on sitten äidinrakkauskin. Se ei ole eikä voi olla eikä sen pidäkään olla puolueetonta [jälkimmäisessä vaihtoehdossa ei tosin ole enää kyse egoismista vaan universaalista velvollisuudesta].

Emme me kuitenkaan tällä tavoin pääse etenemään egoismin kehästä yhtään mihinkään. Joko se on hyväksyttävä tai sitten tuomittava - egoistista syistä - ja keskustelu loppuu siihen. Kierrämme kehää. Piste.

Onhan tietysti ihmisoikeudet, puolueettomat oikeudenkäynti-proseduurit sun muut demokraattisiksi legitimoidut käytänteet, joilla voimme ylläpitää järjestystä, joka estää nihilistisen asenteen ylilyönnit [mihin eksistentialismin ei suinkaan käytännössä tarvitse johtaa, vaikkei se loogisesti perimmäisen totuuden sitovuutta eli nihilismiä kielläkään].

Nuorempana olin henkeen ja vereen eksistentialisti. Poltin jopa pari kolme vuotta Gaulois'ta [1974-76], jota tiesin Camus'nkin poltelleen ;\]. Värjäsin jopa viikseni mustiksi Nietzscheä imitoiden [neuroottista - yes]. Sittemmin minusta tuli kalju kuten Dostojevskista, joka ei oikeastaan edes ollut kalju [ehhehe].

Nykyään ymmärrän eksistentialismin kuitenkin melko sekavaksi ja hämäräksi hällä väliä asenteeksi - nihilistiseksi pseudo-uskonnoksi - pahimmillaan rappeutuneeksi väsähtäneisyydeksi, joka on seurausta elämän kauhistuttavan indifferenssin tajuamisesta - niin sotien kuin universaalin moraalin haurauden tai jopa mahdottomuuden vuoksi.

Tällainen asenne lähestukoon lamautti merkittävän osan ranskalaisista intellektuelleista moraalisesti [ei niinkään toiminnallisesti, koska eihän tappaminen ei vaadi moraalia - päinvastoin] natsien miehityksen aikana [ja sotien jälkeisinä vuosina] - olkoonkin, että monet heistä osallistuivat vastarintaliikkeeseen joko heti alusta lähtien [kuten Camus] tai paljon myöhemmin [kuten Sartre].

Toisaalta juuri tämän nihilistisen shokkivaikutuksen vuoksi varmaankin jokaisessa, joka vähänkään on sisimmästään taiteilija, piilee ainakin ripaus eksistentialistia elämänsä loppuun saakka - niin kai minussakin.

Arto Melleri kuvasi runoilijan eläytyvyydellä eksistenssin raadollisuuden ihanaa kauhistuttavuutta ja/tai sietämätöntä keveyttä enemmän kuin vakuuttavasti. Hän oli hyvin nuorena nähnyt, kun sirkuksen boa-käärme nielaisi sille ruuaksi annetun kaniinin elävältä - tuosta vain: - 'Siitä lähtien olen tiennnyt, että lumous on aina läsnä'.

Tämä on syvästi eksistentialistinen kokemus jos mikä. Se ei kuitenkaan kehoita ihmisiä syömään toisiaan elävältä. Olkoon se nyt sitten - jos ei muuta niin vaikka muistutus tai huomautus siitä, ettei ruokaa pidä hotkia kokonaisena, ellei satu olemaan boa-käärme [naurua, aplodeja].

Eksistentialismi on nimenomaan individualistista uhmaa elämän yhdentekevyyden kaiken nihiloivaa ja siten lamauttavaa voimaa vastaan.

Eksistentialismi nimittäin uhmaa tuota yhdentekevyyttä hyväksymällä sen ja yrittäen katsoa sitä silmästä silmään - loppuun asti - aivan kuten Mersault haistattaessaan typerän sattumanvaraisella elämällä pitkät - joskin yrittäen olla ainakaan tietoisesti vahingoittamatta muita ihmisiä [itsestä ei niin väliä], vaikkei sillekään mahdollisuudelle loppujen lopuksi löydy mitään moraalista estettä - ellei sitten eksistentialismin eettisen umpikujan ratkaistakseen sitoudu esim. marxismiin kuten Sartre.

Mutta Sartren valinta oli paitsi naivi myös epäjohdonmukainen suhteessa hänen omaan filosofiaansa.

Kun Sartre kritisoi huonoa uskoa [mauvaise foi oli ihmisen omaksuma yhteisöllinen rooli eksistenssin muka autenttisena tapana = itsepetos], hän tavallaan lankesi itse tuohon itsepetokseen ryhtyessään [hyväuskoisuudessaan?] nuoleskelemaan Moskovaa [jonne sai kutsun], missä ilmeisesti vain salaa naureskeltiin 'ihminen valitsee itse oman elämänsä'- maksiimille, joka suurvaltapolitiikan avaruudessa oli pelkkää hyttysen ininää jos sitäkään.
.....
Sartren varhais-eksistentialistisen nihilisminsä ratkaisuksi omaksuma situationistinen sitoutumisen etiikka on poliittiselta kannalta yleensä pelkkä päiväperho [kuten persujen pinnallisempi yksilö-populismikin], vaikka pidänkin sitä täysin vakavasti otettavana yksilötason ratkaisuja tehtäessä. Ihmisellä täytyy olla edes jokin moraalikonteksti, jolla perustella valintojaan.

En jatka perustelujani ko. aiheesta tämän pitemmällä nyt - muistutan vain taas, että Sartre kirjoitti -40-luvun lopussa 600-sivuisen teoksen etiikasta, muttei koskaan julkaissut sitä. Hän kyllä tajusi selvästi, minkälaisen moraalisen umpikujan eksistentialismi sisälsi. - Heideggerin situationismi oli erilaista - tavallaan universaalimpaa, mutta oliko se vakuuttavampaa - hmm - -].
.....
Moskovan komendantit eivät sitäpaitsi piitanneet ihmisarvosta yhtään sen enempää kuin natsit, ja jos Sartre ei muka tiennyt Stalinin terrorista, hän oli - ei ainoastaan naivi vaan jopa poliittisesti tyhmä.

No - ymmärrän kyllä, että taustalla oli toki harkittu strateginen valinta, jonka perimmäisenä päämääränä oli nostaa sodan loputtua kommunistinen puolue valtaan poliittisesti levottomassa Ranskassa. - Ei onnistunut.

Mutta eihän ranskalaisista olisi edes voinut tulla kommunisteja. He ovat isänmaallisuudestaan huolimatta liian epäyhtenäinen kansa - mentaliteetiltaan liian anarkistisia ihmisiä, joita ei koskaan saisi marssimaan suuren johtajan perässä samaan tapaan kuin erään toisen nimeltä mainitsemattoman kansan enemmistön on saanut useampaankin kertaan [Napoleon oli poikkeus, joka vahvistakoon tässä säännön] .

2
Camus oli kuitenkin se, joka lopulta kohdisti Dostojevskin Kellariloukon miehen hengessä terävimmän kritiikin myös entiseen itseensä [ja siten myös eksistentialismiin] kirjassaan Putoaminen.

Se kirja kohoaa Sivullisen yläpuolelle ja siitä hän sen Nobelin sai eikä Sivullisesta, niinkuin tuo edellisen päreen linkistä löytyvä kriitikko-Teemu 'melkein' väitti.

Jos ei ole lukenut Putoamista, ei ymmärrä Camus'n ajattelun kehitystä eikä myöskään hänen sekä itseensä että kaiken maailman itsetyytyväisiin [kuten myös Sartre] puoluepoliitikkoihin tai hienoperse-humanisteihin tai ylipäätään omahyväisiin besserwissreihin kohdistamaa kritiikkiä.

Putoaminen muuttaa Outsider-Mersaultin, jolla ei ole omaatuntoa Jean-Babtiste Clamenceksi - katumuksentekijä-tuomariksi, jonka hänen omatuntonsa lähes skalpeeraa elävältä.

Putoamisessa - jos saan hieman paradoksaalisesti ja ehkä romantisoiden liioitella - Camus muuttui ikäänkuin 'vaeltavaksi perisyntiseksi' - Mersaultin ollessa vielä tunteettomuuteen/välinpitämättömyyteen asti totuudellinen.

Edelleen voimme sanoa, että Putoamisessa Camus'n eksistentialismi yhdistyi lopullisesti 1600-luvun ranskalaisten moralistien perinteseen [kuten Sartre aivan oikein Camus'n hautajaisissa pitämässään puheessa hänet luokitteli]. Myös Nietzschen voi tietyiltä osin lukea tuohon perinteeseen kuuluvaksi.

Jostain noitten 1600-luvun moralistien kulttuuri-kriittisen elämän- ja ihmisluonteen filosofian sekä Frankfurtin koulukunnan kriittisen teorian perinteestä [nämä kaksi eivät tietenkään ole samojen aatteellisten vaikutteitten ilmentymiä] minä[kin] itseni löydän, joskin paljon ivallisempana kuin minua stoalaisempi Camus.

Samalla kuitenkin/tietenkin paljon nietzscheläisempänä - myös jossain määrin zizek'läisempänä ja toivottavasti tulevaisuudessa myös David Bentley Hartin teologisen ja filosofisen kulttuurihistoriallisuuden yhä suuremmassa määrin omaksuneena.

David B. Hart saattaa viimeinkin olla se henkilö, joka lähentää minua takaisin ortodoksiseen kirkkoon [mikä ei tarkoita, että tulisin uskoon: se lienee ('onneksi') täysin mahdotonta] tai ainakin saattaisi antaa minulle perspektiivin ajatella uskontoa aate- ja sosiaalihistorian kautta eikä pelkästään analyyttisena totuusarvo-pelinä, joka omasta mielestäni ei voi[nut] johtaa muuhun kuin eri ratkaisumallien väliseen joko-tai-erotteluun, loogiseen selkiyttämiseen ja lopulta ikäänkuin pattitilanteeseen - umpikujaan - eikä suinkaan siihen, mitä olen aina kaivannut: lopulliseen avautumiseen juuri aate-, idea-, ja oppihistoriasta kumpuavalle mahdollisuudelle uskoa ortodoksiseen kirkkoon [sanoin kirkkoon - en Jumalaan] edes hiukan vahvemmin kuin pelkästään as if - ikään kuin.
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Primal_scene
http://fi.wikipedia.org/wiki/Arto_Melleri
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jean-Paul_Sartre
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Fall_(Albert_Camus_novel)
http://en.wikipedia.org/wiki/David_Bentley_Hart
http://www.life.com/image/50500924

Kybele ja Outsider

Kybis siin tziigailee Out'ist sillä silmäl. Älä kuule yritä. Soon tough jäbä. Se mitään sun viettelyist välitä. Se tykkää vaa tappaa [lausutaan Turon äänellä].
*
Kommentti Ironmistressin päreeseen Valhe, rumuus, pahuus

1
Kun puhut totuudesta, Ironmistress, metaforasi kääntyvät aina rakkaaseen masuuniisi. Sieltäkö sinun moraalisi ja uskontosikin saavat syntynsä - Alkumönjästä? - Taidat olla alkemisti kuten profeettasi Isaac Newton.

Vai roolipelipöydässäkö te moraalista ja uskonnosta pelaatte? Rouva Fortuna ratkaisee lopulta aina itsekkäimmän eduksi [se siitä moraalista].

2
Muistutat alkukristillisen ajan kabbalisti-gnostikkoa, joka - sekä omiin tyhjiin jumaliinsa että kristittyjen Jeesus-fan-teistiseen bullshittiin tympiintyneenä rakensi itselleen uuden - täydellisen jumalan - Pyhän Mono-Masuunin eli Kybelen kemiallisen inkarnaation, joka on itse feminiinisen Alkumönjän suuri Kohtu.

Yritän pysyä palvontamenoissasi mukana. Siis - [kyllä lähtee!]:

Oi sinä Suuri Äiti! Minä palvon sinua rakas Masuuni! Anna minulle Totuus - älä Bullshittiä, joka saastuttaa minun mieleni ja kieleni kaiken maailman paskanjauhannalla. Poista minusta väärä kielellinen hybris ja anna minun löytää ikuinen Totuus Alkumönjän salatusta peruskaavasta, jota loputtomasti toistamalla saavutan ekstaasin ja pääsen pois tästä maailmallisten paskiaisten pesästä, jossa kammottavat vaarat alituiseen uhkaavat minua joka puolelta bullshittaajien sivallellessa ahteriani ilkeyksillään öin ja päivin kuin tuliset demonit, jotka piinaamisesta naaaauttiivaaaaat.

[Olen harjoitellut ääneen tuota litaniaa ortodoksisen resitatiiviin monotonisella tempolla. Hyvin kulkee. Naapurit ihmettelee?].

3
By the way - eksistentialismi-'esittelysi' meni jotakuinkin harakoille. Eksistentialistitko preferoisivat tappamista? Hehheh. Ampuiko Mersault [Camus'n Sivullinen] muka sen arabin tahallaan? Ei taatusti. Mutta hän ei katunut mitään, koska ei ollut syytä katua. Sattuman edessä ei tarvitse katua - you know - eikä tämä ole itsekkyyttä vaan rehellisyyttä ellei peräti totuudellisuutta.

'Todellisuudessa Meursault ei kuitenkaan ole tunteeton. Camus itse on kuvaillut päähenkilöään mieheksi, jossa asuu syvä intohimo totuutta kohtaan. Hän ei suostu valehtelemaan eikä tuntemaan tunteita, joita ei todellisuudessa tunne, vaikka näin onnistuisikin pelastamaan oman henkensä' [wiki].

Mutta sinä ilmeisesti tulkitset myös Mersault'n tapauksen esimerkiksi eksistentiaalisesta tappamisen oikeutuksesta [siis mistä?]. - Hmm. - Siinä taas Piru lukee Raamattua kuten niin monesti ennenkin ja niin monesti tässäkin jutussasi. Maailmasi on melkein yhtä yksinkertaistettu ja demoninen kuin meikäläisellä ;\]

Esimerkkisi kelpaa kuitenkin näytöksi syvästi eksistentiaalisesta [joskin samalla perverssistä] kokemuksesta. Aihe on yleisesti ottaen klassinen [tappaminen huvituksena; esim. gladiaattori-näytökset], joskin juuri Camus'n esittämässä muodossa moderni [moraalis-metafyysisen tyhjiön metafora].

Populaarimusiikista muistamme varmasti tämän rallin, jonka päähenkilö on ilman muuta pahempi tapaus kuin Mersault:

When I was just a baby,
My Mama told me, "Son,
Always be a good boy,
Don't ever play with guns,"
But I shot a man in Reno,
Just to watch him die,
When I hear that whistle blowin',
I hang my head and cry.

http://www.lyricsdepot.com/johnny-cash/folsom-prison-blues.html

3
http://www.youtube.com/watch?v=i1xSt7iganA
Johnny Cash - Folsom Prison Blues THP 1959
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kybele
http://en.wikipedia.org/wiki/Cybele
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sivullinen

http://aukkosivistyksessa.wordpress.com/2010/12/02/1011/
[Kyseisellä kriitikolla on ihan oikeasti tietoa ja älliä päässään, mutta komaan hei Teemu - miten on mahdollista kirjoittaa yhdentekevyydestä dramaattisesti? Tajuat kyllä, mitä tarkoitan, koska ymmärrät verrata Sivullista Kolmen sisaren dramaturgis-teoreettiseen dilemmaan, mikä on kerrassaan oivallista. - Olen joka tapauksessa sitä mieltä, ettei Sivullinen missään tapauksessa saa olla mukaansa tempaavaa luettavaa [paitsi minulle ;\].

http://takkirauta.blogspot.com/2010/12/valhe-rumuus-pahuus.html
http://www.transparent.com/latin/early-origins-of-easter/

Uskosta ja rooleista

Tässä opetetaan ymmärrettävää uskoa uskottavalla ymmärryksellä
*
Herra, en yritä päästä kohoamaan korkeuksiisi, siihen ei ymmärrykseni mitenkään yllä. Mutta jotakin toivoisin ymmärtäväni totuudestasi, jonka sydämeni jo uskoo ja jota se rakastaa. Ei niin, että pyrkisin ymmärtämään, jotta uskoisin, vaan uskon, jotta ymmärtäisin. Uskon nimittäin myös, että ilman uskoa minun on mahdotonta ymmärtää - [Anselm Canterburylainen: Ymmärrystä etsivä usko, 1. luku]

[Kielimafia korjasi yhdestä kappaleesta peräti neljä kirjoitusvirhettä! Oli jäänyt oikoluku tekemättä. - Toivottavasti ei päähäni tule oikosulku, joskin Ironmistressin mielestä siellä sellainen ilmeisesti lymyilee katkoen ajoittain sähköt aivotoiminnastani]

Tämä päre on jatkoa edelliselle

I
1
Usko [tai uskonto] ei ole perimmältään argumentatiivisen päättelyn ulottuvilla oleva asia, vaikka sitä pitääkin yrittää järjellä ymmärtää.

Mutta ei uskonto [tai natsismi - herrajumala miten mautonta!] ole myöskään roolipelaamista kuten Ironmistress ja/tai Finnsanity ajattelevat.

Itse asiassa roolipelaaminen on aidon uskonnollisuuden pilkkaamista. Senkin vuoksi inhoan luterilaista kirkkoa, joka on langennut näihin markkina-hypetyksiin.

Uskoon pitää kasvaa kuten järjen käyttöönkin. Järki ei ole matematiikkaa eikä edes shakkipeliä [niin hieno peli kuin shakki onkin].

Todellisessa viisaudessa järki on sopusoinnussa uskon kanssa.

2
Tarkkanäköisimmät huomauttavat nyt, että ajaudun viimeisessä lauseessani ainakin muodolliseen ristiriitaan epistemologisen fideismini [Kant, Wittgenstein, Barth] kanssa, mutta olkaa huoleti - muodollista ristiriitaa ei uskon ja järjen suhteen voi koskaan välttää, mutta pitääkö pelkän muodollisen ristiriidan antaa tuhota kaiken uskon mahdollisuus?

Eikö asia ole pikemminkin päinvastoin? Usko on silta ja tie, joka yhdistää mahdottoman mahdolliseen.

Pitää myös Nietzschen tavoin muistaa, että nihilismi on tietyssä mielessä yhä vielä jumalainen ajattelutapa [jokin puuttuu - Jumala, mikä merkitsee, että nihilismi on ottanut uskon paikan tietoisena Jumalan poissaolosta].

Toisaalta - onko järjelle ylipäätään mahdollista tuhota todella vahvaa uskoa?

Kerrattakoon, että metodinen [syntaktinen, kvantifioiva] järki itsessään - mikäli se haluaa olla muutakin kuin pelkkä organum [väline] - on puhdasta uskoa järjen absoluuttisiin ['metajärki'] ja siten muka kaikkivoipiin ehtoihin [Kant] ja/tai yhteen muka luotettavaan metodiin [Ockhamin partaveitsi].

Tätä tosiasiaa varsinkaan luonnontieteilijät eivät yleensä halua muistaa.

Uskon ja järjen välillä ei oikeastaan ole olemassa ristiriitaa, koska [liikkeen ja kaaoksen mahdollistava] ristiriita [metafyysinen dualismi] lymyää aina jo kaiken [jopa tukahduttavan] sopusoinnun [monistisen harmonian] ytimessä [PS.]. Sen kanssa vain pitää yrittää ja osata elää [ei mikään helppo missio;\].

Niinpä minunkin on pakko elää uskoni suhteen [edellyttäen että uskon] eräänlaista Tohtori Jekyllin ja Mr. Hyden elämää. Hyväksyn monergistisen soteriologian, joka kuitenkin loogiseen päätepisteeseensä vietynä johtaa joko fatalismiin ja/tai ateismiin.

Olen vakaasti [joskin tietenkin vain ajatuksen tasolla] sitä mieltä, että mitään kirkkoa ei tällaisen opin pohjalle voi tai pitäisi rakentaa. Se hajoaa kuitenkin pirstaleiksi, muuttuu pelkäksi byrokratiaksi ja lopulta sirkushuvien kaltaiseksi pinnalliseksi roolipelaamiseksi.

Usko on maailman vakavin asia, ja juuri tästä vakavuudesta kumpuaa sen 'keveys sekä vapauttavuus'.

Roolipelaamisessa [anteeksi nyt vain roolipelaajat, mutta roolipeli on tässä liian hyvä metafora ollakseni käyttämättä sitä omiin tarkoituksiini] sen sijaan keveys on yhtä aikaa sekä lähtökohta että lopputulos. Mihinkään ei tarvitse sitoutua tosissaan.

Jopa karnevaaliin sisältyy aina ja väistämättä traagisuutta. Kaiken maailman pelit [Hessen kiusallisen yliharmoninen Lasihelmipeli mukaan luettuna] sen sijaan ovat sekä kilpailemisen että taikauskon [tässä etenkin spiritismin] viihteellisiä versioita.

Toisaalta hyväksyn jotakuinkin täysin ortodoksisen kirkon ekklesiologian ja tietyin varauksin [hyvin ehdottomin, koska tässä järjen on vaikea antaa periksi] myös ortodoksien sakramentaalisen synergismin, jonka kuitenkin samalla erotan ehdottomasti pelagiolaisuudesta, jota pidän äärimonergismin syöpäkasvaimena.

Uskon ja järjen välisen loogis-metodisen mutta ei ontologisen ristiriidan äärellä haluan toistaa ja melkein kirjaimellisesti hyväksyä Anselm Canterburyläisen Augustinukselta johtaman suuren viisauden: Credo ut intelligam - uskon jotta ymmärtäisin.

II
Tarkoitukseni on paneutua myöhemmin roolien merkitykseen ryhmäkäyttäytymisen ja jopa yhteiskunnallisen elämän selittäjinä tai ainakin selitysyrityksinä.

Rooliteoria on mielestäni tärkeä ja heuristinen mutta lopultakin pelkästään viitteellinen - silti kuten sanottu ymmärrystämme merkittävästi lisäävä - käsitteellinen apuväline yhteisöllisten suhteiden ja tehtävien luonteen hahmottamisessa.

Erwin Goffmannin Arkielämän roolit ja Minuuden riistäjät vaikutti aikoinaan [20-30-vuotiaana] monen muun antipsykiatrian suuntaan kallellaan olevan kirjan ohella merkittävästi käsityksiini psykiatriasta [Foucault tuli hiukan myöhemmin], ja vaikka olenkin vuosien mittaan hieman lieventänyt [siten myös 'realistisoinut'] antipsykiatrisia kantojani, en koskaan ole luopunut siitä käsityksestä, että mielisairaalat ja psykiatrinen hoito eivät paranna ketään, ja että koko käsite mielisairaus tai mielen parantaminen on käsitteellis-kategorinen virhe.

Siirtyminen mielisairauden käsitteestä mielen häirön tai mielenterveyden käsitteisiin ei kuitenkaan tuonut mitään oleellista muutosta aiemmin vallitseviin käytäntöihin, joten ainakin minun mielestäni tuo siirtymä oli lähinnä psykiatrisen leiman poistamiseen tähtäävää semanttista kikkailua eli terveyspoliittinen silmänkääntötemppu, jolla - humanistisen 'eufemistiikan' innoittamana - pyrittiin vähentämään ihmisten ennakkoluuloja mielenterveyspotilaita kohtaan.

Näitä semanttisia silmänkääntötemppuja on käytetty ja käytetään - selkokielellä: väärinkäytetään - jokaisen yhteiskunnallisen diskurssin alueella yhä enevässä määrin. Kapitalistinen mainos-media-manipulaatio kyllä pitää siitä huolen.

Jotta mieltä voitaisiin parantaa, täytyisi tietää, mikä/mitä mieli on ja vielä enemmän: mitä on ihminen. Jos me tämän muka voimme tietää, niin silloin geeni-manipulaatiolle voidaan antaa myös neurologiassa täysin vapaat kädet.

Hämmästyttävää ehkä mutta aina on ollut ja tulee olemaan tiedemiehiä ja etiikan tekno-besserwissereitä, joiden mielestä kaikkea teknologiaa kuten geeni-manipulaatiota voidaan kokeilla, koska onhan geneettinen muuntelu ja vaihtelu jo itsessään evoluutiolle ominainen kehitystapa.

Siitä vaan Frankensteinit - kuka tarttuu ensimmäisenä siihen todella radikaaliin geenipuukkoon? Uusi uljas ihminen odottaa syntymistään kuin Hermes Praksitelestaan tai David Michelangeloaan ;\].

PS.
Sitäpaitsi tiedollinen oikeutus itsessään on aina eräänlainen argumentin transsendoiva maailmankatsomuksellinen uskon akti, jossa/jolla siunataan johtopäätöksen premisseistä seuraamisen ainutlaatuinen/itsenäinen luonne.

[Johtopäätöksen] oikeutus ei siis syy-seurausketjun osana [kuten kuvassa]

seuraa kausaalisesti premisseistä, koska silloin mitään erillistä tiedollista oikeutusta ei tietenkään tarvittaisi. - Ilmiöiden täydellinen riippuvuus [kausaalinen vuorovaikutus] toisistaan on ilmaistavissa perimmältään tautologisena vastavuutena - esim. 2 + 2 = 4.

Joku sanoisi nyt, että emme pysty oikeuttamaan näillä kriteereillä mitään tietoa. Okei. Ei sitten. Skeptisismi ei ole väheksyttävä kanta. Se vain tuppaa nihiloimaan kaikki perspektiivit - ainakin tieto-opin kannalta. - Mutta jäähän meille silti - - usko.
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Proslogion
http://en.wikipedia.org/wiki/Credo_ut_intelligam
http://fi.wikipedia.org/wiki/Anselm_Canterburylainen
http://en.wikipedia.org/wiki/Anselm_of_Canterbury
http://fi.wikipedia.org/wiki/Erving_Goffman
http://en.wikipedia.org/wiki/Erving_Goffman
http://hikipedia.info/wiki/Eufemismi
http://www.praedica.de/Heilige2.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Causality_(physics)

Jumalaa etsimässä ja karmaa keräilemässä

Jessekin löysi Darwinin - ja iskee meille silmää pitäen peukkua pystyssä. Arvaammeko miksi?
*
Kirjoitettu kommentiksi Ironmistressin kommenttiin edellisessä päreessäni 'Roolipelit' ym.
*
Matruuna kirjoitti:
Rauno, et vain uskalla. - Et vain uskalla lusikoida sitä itse itsellesi keittämääsi ateismin, materialismin, skientismin ja naturalismin soppaa loppuun asti, koska tiedät, mitä sen sopan syömisestä seuraa. - Tiedät vallan hyvin, että jos ateismi, niin tällöin materialismi. Ja jos materialismi, niin tällöin naturalismi. Ja jos kerran ateismi, materialismi ja naturalismi, niin silloin skientismi. Josta looginen seuraus on väistämättä relativismi - ja lopulta nihilismi. - Ruukinmatruuna nimittäin on sen jo läpikäynyt.
*
Olet loogisesti melkein oikeassa matruuna [jatkan kuitenkin ensin ikäänkuin olisit täysin oikeassa]. - Mutta minä etenen. Koko ajan. En tosin aivan siihen suuntaan kuin sinä, mutta periaatteessa samalla intentiolla [motiivilla, tarkoitteella].

Intentiosta ja perusteluista lienemme siis samaa mieltä, sillä uskottavaa [muutakin kuin pelkkää liikennesääntö- tai työehto- ja kauppasopimus-] moraalia ei voi olla ilman uskontoa - olipa tuo uskonto sitten moraalin perusta, kuten esim. kristillinen kirkko ajattelee tai sen tuki ja takaaja, kuten Kant agnostis-fideistisesti ajatteli.

Mutta tuossahan ongelma taas kerran uusiutui. Missä mielessä Kant ylipäätään tarvitsee uskontoa enää sen jälkeen, jos/kun ihminen on vapauden kausaliteetin 'pakosta' eli autonomisen järjen päätöksellä ryhtynyt tottelemaan moraalilakia.

Kant itsekriittisenä nerona ei itsekään sano täysin ymmärtävänsä, mitä vapauden kausaliteetti lopulta merkitsee - mitä siinä tapahtuu mutta niin vain täytyy tapahtua, jotta ihmisestä tulisi aidosti moraalinen [Kant ei sorru psykologisoimaan, koska yksilöllisten taipumusten olettaminen moraalin perustaksi hajottaisi tietysti koko deontologisen moraalitajun kognitiivisen integraation].

Ripaus fenomenologista asennetta olisi kuitenkin selventänyt tätä mysteeriä tehden siitä vähemmän yksilökeskeisen ja joustavamman. Hegel sitten yhteisöllisemmällä etiikallaan ja Sittlickeit-käsitteellään oikeutetusti korjaili Kantin rigorismeja, vaikka perimmältään hyväksyikin tämän moraalifilosofiset lähtökohdat.

Kant väitti toisaalta myös, että siirtäessään uskon pois tiedon kompetenssin alueelta, hän itse asiassa halusi tehdä tilaa uskolle [fideistinen ratkaisu]. - Hmm. Mitenköhän tosissaan tuo on sanottu - -?

Vielä kerran: jos usko ei ole moraalin perusta vaan järki, niin miksei järki sitten yksistään riitä? Ja se ei yksistään minun mielestäni riitä. Ristiriita jää yhä leijumaan pääni päälle kuin Damokleen miekka. Valitsinpa miten vain, maksan siitä hinnan, jota en haluaisi maksaa.

Uskontoon en ole valmis hyppäämään - enhän ymmärtääkseni usko Jumalaan, joten koen [nimenomaan] ortodoksiseen kirkkoon kuulumiseni ainakin siinä mielessä melko oudoksi 'sinnittelyksi'.

Toisaalta [kuten sanottu] en usko myöskään, että pelkkä järki voisi toimia todellisen moraalin perustana - tarvitaan sitoutuneisuutta ja eräänlaista kasvamista uskoon, jonka perustalle moraali voi rakentua.

2
Nyt on kuitenkin matruuna niin, että en pidä sinun valintaasi ryhtyä buddhalaiseksi kovínkaan uskottavana ja ymmärrettävänä - en edes niin perusteltuna kuin Kantin kirkolle jättämää seremoniallista paikkaa moraalin muodollisena takuumiehenä - ikäänkuin kirkko olisi todellista poliittista valtaa vailla oleva monarkki - eräänlainen valtion/kansan/moraalin fantasianomainen symboli.

Olet [kuten toistat] puhtaasti laskelmoiden etsinyt sellaisen uskonnon tai vastaavan, joka natsaa sinun maailmankuvaasi, mutta joka samalla pystyy muka antamaan tuon maailmankuvan [lähinnä evoluutioteoria] implikoimalle moraaliselle nihilismille inhimilliset kasvot.

Entä miten sinä pystyt jollain laskelmoidusti valitulla ['vähiten älyttömällä' kuten sanot] valheella [eikä kokemuksellisesti sisäistetyllä] - täysin persoonattomalla mutta silti omaa napaansa kiertävällä [karman kerääminen on pelagiolaista kalvinismia] buddhalaisuudella muka pääsemään sellaisen moraalisen tunteen ja tiedon tasolle, joka vakuuttaa edes sinut itsesi sen mahdollisuudesta muuttaa maailmankuvastasi [jonka kyllä olet sisäistänyt ihan tosissasi totena!] seuraavaa moraali-nihilismiä, joka on kuin Humen laki?

Triviaaleista materiaalisista tosiasioista ei todellakaan seuraa [tai ainakaan minun uskollani ja logiikallani ei seuraa] buddhalaisuudessa yhtään mitään pelastuksen suhteen, koska buddhalaisuus ei tunne eikä tunnusta kaikkivaltiasta ja hyvää Jumalaa, joka tietysti hänkään ei seuraa materiaalisesta kausaliteetista - koska [sic] Hän on itsessään materiaalisen maailman perimmäinen alku, syy ja luoja.

Näin on ilmoitettu Sanassa, ja meidän on parempi uskoa tähän ilmoitukseen, ellemme halua ajautua esimerkiksi reinkarnaation merkityksettömään tyhjyyteen. - Kristittyjen Jumala ei siis saarnaa sokeaa sattumaa eikä mitätöi meitä ihmisiä yksilöinä pelkiksi materialistisen kausaliteetin nukketeatteri-sätkyttelijöiksi [mikä olisi kaameaa].

Mitä helkkarin roolipeliä te luonnontieteilijä-buddhalaiset oikein pelaatte? Oletteko te tosissanne kaiken lisäksi? Uskotteko te vakavissannne moiseen karman keruuseen, jos kerran sokea sattuma kuitenkin lopulta ratkaisee, minkälaisen kyntöruunaan hahmoon te tulevassa elämässä onnettomuudeksenne ruumiillistutte.

Sitäpaitsi voiko uskonnon noin vain valita ja ryhtyä roolipelaamaan sitä? Ja silti yhä uskoa olevansa moraalisesti rehellinen itselleen ja muille? Minä en usko tuohon ainakaan tältä istumalta.

Ei uskonto ole mikään funktionaalisia derivointi-tarpeita tyydyttävä meemi-geeni, joka valitaan tuosta vain käytännöllisistä ja utilitaristisista syistä.

Kysynkin avoimesti: miten meemi-geenin ylipäätään voi valita? Ai tuosta vain - tosiasioitten perusteella. Voihan Lamarck sentään!

Darwinkin kääntyi jo haudassaan ja irvisti kuultuaan, että meemi-geeni [evoluutio, luonnonvalinta] on ihmisen olemassaolon perimmäinen selitys. - Sillä sitä Darwin ja Wallace eivät nimenomaan koskaan sanoneet, koska eivät katsoneet [päinvastoin kuin filosofisesti typerä Dawkins] tietävänsä vastausta niin valtavaan kysymykseen kuin olemassaolon alku ja syy - ja että mitä olemassaolon kysymyksellä ihmisen suhteen todella oikein tarkoitetaan.

[Edellinen kommenttini oli vapaasti muotoiltu David Bentley Hart'lta. Palaan rakkaat viholliseni prof. Hart'iin ja hiillostan teitä hänen suorastaan kiehtovan vakuuttavalla kulttuurihistorian tuntemuksellaan, teologis-filosofisella selkeydellään ja nietzscheläisen purevalla kielellään].

Mutta tietysti myös roolipelaajalle edellä esitetty on täysin mahdollista. Simsalabim! Se, mikä oli arvoitus jopa itse Darwinille ja Wallacelle, onkin yhtäkkiä selvää Dawkinsille ja Ironmistressille. - Nykyluonnontiede edistyy ja lähestyy siis huimaa vauhtia totuutta - - hmm - jarruttaisi nyt edes vähän, ettei tapahdu vakavaa kolaria - -.

The End

Anyway matruuna - huolemme uskonnon tarpeellisuudesta moraalin perustana/takaajana sekä uskonnon ja moraalin keskinäisestä suhteesta on melko samantyyppinen ja ajoittain yhtä vahvaa määrältään joskaan ei laadultaan - näin olen antanut itseni ymmärtää. Mutta silti se on ehkä ainoa aidosti yhteinen asia maailmankatsomustemme välillä - - .
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2010/12/roolipelit-paljastavat-kapitalistisen.html#comments
http://en.wikipedia.org/wiki/Sittlichkeit
http://www.wired.com/wiredscience/tag/geeky-science-humor/

Roolipelit paljastavat kapitalistisen etiikan irvokkuuden

Kuvassa hieman jo rupsahtanut mutta edelleenkin oikukas rouva Fortuna - tuo roolipelaajien epäjumala - Dürerin näkemänä.

[Kielimafia teki PS.-lisäyksen klo: 20.30]

Kirjoitettu kommentiksi Ironmistressin päreeseen Päivän mietelmä.
*
Jos elämä olisi roolipeli, niin minä haluaisin olla Jumala [pelinjohtaja, joka hallitsee myös sattumaa] ja lopettaisin sen pelin siihen paikkaan vihonviimeisenä typeryytenä eli täysin pinnallisen ja itsekkään psykologian ilmentymänä.

Siihen loppuisi myös Nopan eli Sattuman idolisointi - jolla [mikäli vain mahdollista] taikauskoisen tekopyhästi oikeutetaan omat itsekkäät valinnat - ja alkaisi järkevä sydämen etiikan aika - niin sanottu 'suunnitelmallinen hyvään elämään pyrkivä hyveellisyys'.

Ihmisen elämän tulee eettisimmillään olla nimenomaan kaikkien roolien dekonstruointia valheellisina ja teennäisinä ['ei tässä ole miestä eikä naista, ei juutalaista eikä kreikkalaista, ei orjaa eikä vapaata', kuten Saulus Tarsolainen sanoi].

Mitä enemmän on roolipelejä ['jumalia'], sitä enemmän on moraalittomuutta, koska moraali ei ole minkään roolin ominaisuus kuten ei pahuuskaan [esim.natsismi metaroolina].

Moraalinen ihminen [yhtä lailla kuin natsit] on tosissaan. Tämä on samalla todellisen moraalin kantilainen paradoksi: todellinen hyvyys ja radikaali pahuus kumpuavat samasta juuresta, mutta eivät tietenkään ole sama asia [kuten eivät ole armahtaminen ja teloittaminenkaan].

Meidän tuleekin elämämme aikana yrittää intensiivisesti ymmärtää, valitsemmeko hyvyyden vai pahuuden silloin, kun omaksumme jonkun ihmis- ja todellisuuskäsityksen, jonka perustalle hyveellinen etiikka voi rakentua.

Esimerkiksi evoluutiopsykologinen sosiaalidarwinismi ei ole sellainen ihmiskäsitys, koska siellä hyveet on korvattu nihilistisellä valinnan vapaudella ja tahdolla: kyse ei tällöin ole moraalista vaan egoistisen manipulaation ja siten väkivallan erilaisista muodoista, jotka mahdollinen onnekas sattuma varmentaa ja muka oikeuttaa.

Sokean itsekkyyden legitimoimana epäonnekas sattuma puolestaan sekin oikeuttaa entistä suurempaan strategisen voiman käyttöön. Mitään sattumaa ei siis tavallaan ole olemassakaan. On vain tapahtumia, joita on osattava hyödyntää sumeilematta omaksi edukseen - olivatpa ne sitten mitä tahansa [siten machiavellistit ovat kerrassaan esimerkillisiä roolipelaajia].

Roolipelit sopivatkin sosiaalidarwinistin 'sosiaalistamis-kalustooon' erinomaisesti, koska roolipelaajan ei tarvitse koskaan sitoutua rooliinsa koko elämällään.

Tässä mielessä rooli ei ole edes leikkiä [joka on lapselle maailman vakavin asia] vaan pelkkää peliä, jossa voidaan voittaa tai hävitä - jossa voidaan menestyä enemmän tai vähemmän vakuuttavasti.

Roolipelaajat ovatkin kuin kuluttaja-kapitalisteja, jotka voivat ostaa, vaihtaa ja myydä minkä moraalin tahansa. Roolipelaaja on utilitaristisen moraalifilosofian kannattaja, joka antaa itselleen luvan huijata, kunhan vain tekee sen tarpeeksi vakuuttavasti ja muodollisesti sovitun lain puitteissa.

Luottamuksesta [siten totuudellisuudesta ja uskottavuudesta] puhuminen tällaisessa seurassa on tietenkin irvokkuuksista suurin - varsinkin, koska juuri luottamukselle nämä tyhjyyttään kumisevat itsekkäät pellet sanovat roolien [laajemmin: kielipelien, diskurssien] välisen yhteistyön rakentavansa.

Roolipelaajien 'etiikkaa' [lue: pelleilyn kaapuun naamioitunutta itsekkyyttä] tulee vastustaa ennen muuta kantilaisen eli rationaalisen autonomian [= moraalisen integriteetin] ja kristillisen metanoian [= katumuksen ja mielenmuutoksen moraalin] nimissä. Aina.

Ei pidä uskoa sattumaan vaan [jos pystyy] Jumalaan ja itseensä Jumalan/Hyveen vartiomiehenä.

PS.
Moraalisesta onnesta voidaan kyllä perustellusti spekuloida, mutta näiden pohdintojen ongelmaksi jää aina se, voidaanko ihmistä pitää vastuullisena valinnoistaan, joihin hän ei itse ole voinut vaikuttaa, mikä tietysti tarkoittaa, etteivät ne itse asiassa olleet valintoja lainkaan vaan pelkästään huonoa tai hyvää onnea.

On varmasti totta, että ihmisten elämä olisi ollut toisenlaista, mikäli he olisivat syntyneet toisenlaiseen ympäristöön ja/tai päätyneetkin siihen toiseen kahdesta hyvin erityyppisestä vaihtoehdosta, jonka oli mahdollisuus toteutua. Tässä vain ei oteta huomioon sitä, että jouduttiinpa mihin tahansa tilanteeseen, ihminen ei menetä autonomiaansa koskaan totaalisti. Hän ei ole pelkkä robotti tai marionetti, mikäli pidämme häntä vähänkään moraalisesti vastuullisena.

Mikäli tuo autonomisuus ikäänkuin mitätöityisi moraalisen onnen [tai onnettomuuden seurauksena], menettäisi jopa oikeudenkäyttö legitimaationsa ja kaiken - niin pahan kuin hyvän - tulisi antaa tapahtua yhtä sattumanvaraisesti kuin se reaalimaailmassa näyttäisi tapahtuvan. - Näin absurdi ratkaisu johtaa kuitenkin anarkiaan ja kaaokseen, joten moraalisen onnen hyväksyminen eettisenä ohjelmana vaikuttaisi loppuun asti vietynä lähinnä mielipuoliselta projektilta.
*
http://takkirauta.blogspot.com/2010/12/paivan-mietelma_27.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Fortuna
http://en.wikipedia.org/wiki/Fortuna
http://fi.wikipedia.org/wiki/Moraalinen_onni

Friedrich Nietzsche ja vapaus - filosofista terrorismia aktiivisen nihilismin muodossa

Yläkuvassa [ja keskikuvassa]45-vuotias, edellisenä vuonna henkisesti romahtanut, mutta parhaimpien ystäviensä [teologian professori Frans Overbeck ja säveltäjä Peter Gast eli Heinrich Köselitz]  mukaan vielä erehdyttävästi normaalin oloinen Nietzsche katsoo äitiinsä. - - Overbeck ja Gast molemmat jopa väittivät, että Nietzsche vielä tuohon aikaan saattoi simuloida hulluutensa - samaan tapaan kuin oli nuorempana pilaillut eri rooleilla ystäviensä seurassa. Mutta niin asia ei ollut. Nietzschen psyykkinen ja fyysinen kunto huononi heti seuraavina vuosina nopeasti.

Alakuvassa 24-vuotias Nietzsche, viittä vaille Baselin yliopiston klassisen filologian professori, jolla ei ollut minkäänlaista perustutkintoa filosofiasta, mutta joka tunsi antiikin Kreikan ja Rooman kirjallisuuden kuin omat taskunsa.

[Kielimafia on tehnyt viimeisimmät muutokset tekstiin klo: 17.20 ja lisää saattaa tulla]
1
You can make a big deal of the play on guilt/debt - even economists have picked up on it, would you believe. Go back and read Nietzsche for that issue though - ‘The paradigm of capitalist religious thought is magnificently formulated in Nietzsche’s philosophy’, Benjamin says. You need to look at Genealogy of Morals in order to tease out the claim. ‘Have the previous exponents of the genealogy of morals had even the slightest inkling that the central moral concept of ‘guilt’ [Schuld] originated from the very material concept of ‘debt’ [Schulden]?’, Nietzsche asks in the second essay. - [The Money Blog - 27 -10 - 2010]
*
We feel free because we lack the very language to articulate our unfreedom [Slavoj Zizek].

2
Kommentti Ironmistressin kommenttiin edellisessä päreessäni.

[Kuten jälleen huomaat, pyörin yhä vain samantyyppisten ongelmien kentässä kuin sinäkin. Haluan selventää niitä päässäni pikku hiljaa, ja koska en todellakaan hyväksy eräitä sinun perusratkaisujasi [uskonnosta olen jossain määrin samaa mieltä, mutta sitä problematiikkaa aion vielä merkittävästi tarkentaa], joudun myös haukkumaan sinua - olkoon ad hominemia tai ei [minulle ad hominem ei ole mikään peikko (aivan typerimpiä lukuunottamatta) tai käänteinen loanheitto-peruste kuten sinulle].
*
Ironmistress kirjoitti: Jos kerran tykkäät vapaista, jaloista ja vahvoista ihmisistä ja ihailet Nietzscheä, niin miksi kapitalismi on sinulle sellainen mörkö? Eikö tällöin siekailematon hedonismi ja kapitalismi pitäisi pikemminkin olla ideaali?
*
Nietzsche on ollut ajatuksellisen kehitykseni kannalta äärimmäisen tärkeä ihminen - johon sittemmin tulin pettymään, koska hän on politiikan ja moraalin kannalta melko mahdoton ajattelija - totaali moraalinen umpikuja, joka vie Kantin transsendentaalisen idealismin äärimmäisyyksiin perspektivismissään [Nietzschen Kant-luenta suodattuu liikaa Schopenhauerin hieman yksipuolisten [subjektivististen] Kant-tulkintojen kautta].

Tämän vuoksi ikäänkuin palasin Kantiin tai pikemminkin löysin Kantin [ja saksalaisen idealismin] uudelleen 2000-luvulla [kiitos myös Zizekin]. - Mutta Nietzsche on kuitenkin yhä se filosofi, jonka  ajattelu - etenkin nihilismi-pohdinnat - määrittävät oman - ateistisen 'uskonnollisuuteni' luonnetta.

Huomautan Ironmistressille, että Nietzschen kristinusko-pohdinnat painottuvat nimenomaan juutalaisten historiaan [lue 'Moraalin alkuperästä', etenkin I ja II essee]. On sitten toinen juttu, miten hänen aatehistoriaansa suhtaudutaan.

Ironmistress on yksipuolinen historia-uskonto-yhteiskunta-analyysissaan. Pelkästään uskonto ei luo yhteiskuntia, joskin tärkeä tekijä se kyllä on. Uskonto on sosiaalinen konstruktio, jolle olosuhteet ja elinehdot toímivat välttämättöminä muttei riittävinä lähtökohtina.

Mutta uskonto ei todellakaan synny ikäänkuin itsestään ['tyhjästä'] täyttämään jotain hemmetin idea-meemi-tyhjiötä. Tällainen on naurettavan mekaanista reduktionismia, jota ei voi todistaa kuin vilkkaan evoluutio-biologisen mielikuvituksen omaava insinööri.

Meemeillä kun ei ole sisältöä ja niitä käytetäänkin kuin funktion arvoja/numeroita jonkin ad hoc-ongelman todennäköisyyden asteen määrittämiseksi [tämä 'kemiallinen' kaavako riittää selittämään uskontojen synnyn - ei herrajumala!].

Historiaa pitää osata tulkita laajemmissa idea- ja aatehistoriallisissa kaarissa eikä [kuten Ironmistress tekee] pelkistä yksityiskohdista suorastaan biologis-funktionalistisesti yleistämällä [olematonta memeettistä soppaa keittämällä].

Hyvä historioitsija on yhtä aikaa sekä tarkka että näkemyksellinen. Lue siis matruuna se Hart'in 'Ateismin harhat', niin ymmärrät, minkälaista aatehistoriaa minä arvostan. Hart kritisoi sinua paremmin kuin, mihin minä pystyn.

Totta kyllä - [mutatis mutandis Hart'in tavoin] ihailen Nietzscheä ja hänen selvänäköisyyttään - siis profeetallisuuttaan, mutta en astu enää ilman suuria varauksia sille ladulle, jota Nietzsche lähti kulkemaan. Sen tien päässä on taatusti jonkin tyyppinen sota eli tahdon/halun tyhjä ekspansiivinen kaaos tai ihmisten kutistuminen onnellisuus-automaateiksi.

Mutta jos on vain nämä kaksi vaihtoehtoa, niin ehkä on sitten valittava jonkinlainen 'sota' [aktiivinen nihilismi], sillä mitään muuta en vihaa niin paljon tässä maailmassa kuin kulutusmarionetiksi ajautumista [passiivinen nihilismi]!

[Lisättäköön vielä, että siedän joutavaa ja rikollisuuteen taipuvaista roskasakkia [erotuksena syyttään syrjäytyneisiin, sairaisiin ja vammaisiin] yhtä vähän kuin Nietzsche [jonka monesti säälimätön suhde heikompiin tosin oli vähintäin paradoksaalinen: olihan hän itse puolisokea migreeni- ja vatsapotilas - ajoittain täysin vuoteen oma] tai näköjään myös Hart - ainakin, mitä tulee hänen näkemyksiinsä siitä, missä velloo kaikkein impulsiivisin väkivaltaisuus]

Nietzsche itse aavisti nämä asiat, mutta ei välittänyt yli-ihmis-ajattelunsa riskeistä - mikä on oikeastaan anteeksiantamatonta, mutta minkäs profeetoille ja runoilijoille voi. He eivät tee kompromisseja. Heidän velvollisuutensa on sanoa se, minkä he näkevät.

Muussa tapauksessa heiltä viedään olemassaolon oikeutus - ja meiltä muilta heidän kykynsä ymmärtää maailman ja ihmisen mielettömyyttä - sekä [sic, obs!] myös mahdollisuus päätyä toisenlaiseen ratkaisuun älyllisesti. - - Jopa biologialle on pystyttävä sanomaan EI!, silloin, kun se on johtamassa meidät tuhoon.

Nietzschen yli-ihminen on nihilisti, joka on ylittänyt nihilismin. Hän on ideologisesti kaikkein vapain ja eksistentiaalisesti kaikkein [elämää] affirmoivin ihminen - ei mikään [rahalla muka-vapautensa ostanut] uusbarbaari, joka käy vain kauppaa tai [aivoton] sotilas, joka vain tottelee ja taistelee.

Jos nyt eräät puoliaivot tällä tavoin Nietzschestä ajattelisivat [ja heitä kyllä löytyy], niin minulla ei ole mitään tekemistä sellaisen yli-ihmisen kanssa.

3
Joka tapauksessa sodan ja rauhan välille piirretty raja tulee koko ajan muuttumaan yhä hämärämmäksi rikollisuutta ja terrorismia vastaan kehiteltyjen kontrollikoneistojemme ja ylipäätään identiteettiimme kohdistuvien [laillisten] tarkastusten myötä [jopa wikiLeaksin voi sanoa olevan tämän kehityksen eräänlainen peilikuva - ainakin se kiihdyttää sitä].

Mutta kuinka paljon kontrollia tarvitaan, ennenkuin joku älyää huutaa: 'Hei - meitähän pidetään vankeina, ellemme alistu kiltisti kapitalismin kulutusoravanpyörään ja sen yhä laajeneviin valtuuksiin/mahdollisuuksiin olla sen valvonnassa.'

Ja mikä kummallisinta - sitten kun alistumme mahdollisimman 'antaumuksellisesti' kysynnän ja tarjonnan perkeleelliseen myllyyn - sitten me vasta vankeja olemmekin.

Mikä/kuka onkaan tuo 'vieras valta', joka ovelasti sotien [ikäänkuin meidän sitä huomaamattamme] valloitti meidän tahtomme ja teki meistä pelkkiä nautinnoksi redusoitua onnea tavoittelevia kuluttajia - muuttaen meidät talous-subjekteiksi ja arvomme pelkiksi talous-arvoiksi?

Suurin synti tällaisessa järjestelmässä ei siis olekaan se, että terroristi tulee, räjäyttää itsensä ja muutamia muita siinä ohella vaan se, että hän tällä tavoin asettuu kaikkialle lonkeronsa työntävää ja kaikesta kauppatavaraa tekevää kapitalismia vastaan.
Esimerkiksi liikenteessä kuolee ties kuinka monta kertaa enemmän ihmisiä kuin terroriteoissa, mutta se 'kuuluu asiaan' - teknologisesta kapitalismista kun on pakko maksaa tietty hinta [eräänlainen kuluttajariskimaksu - vai mitä ;\].

Mutta heti, kun joku [varsinkin arabi ja muslimi] räjäyttää pommin jossain Euroopan tai USA:n alueella [kerran vuodessa], niin siitä tehdään helvetillinen spektaakkeli uhkakuvineen. Turvallisuutemme on uhattuna! Tuhotkaa islam!

Toistan - kyse ei sittenkään ole ensisijaisesti turvallisuudesta. Turvallisuus vain toimii erittäin tehokkaana manipulaation välineenä mielikuvituksellemme, koska sen vähäinenkin puute kumuloituu mielikuvituksessamme massiivisiin mittoihin.

Ikävintä tässä kuitenkin on [yksilö-systeemin tasolla; kapitalismissa ei ole yksilöitä vaan kuluttajia], että jotkut 'rättipäät' tulevat tänne häiritsemään meitä ja keskeyttämään meidän typerän pinnallis-onnellisen kulutusarkemme päivittäisen kulun rikollisuudellaan.

Se, mikä siis älähtää terrorismia, on itse kapitalismi. Tämä älähdys kuitenkin naamioidaan turvallisuuteemme kohdistuvien kammottavien uhkakuvien ideologiseen kaapuun.

Lyhyesti: kyse on läntisen sivilisaation sisällä tapahtuvasta makro-huijauksesta eli koko demokraattis-liberalistiseen markkinatalouteen itseensä sisältyvästä Pääoman salaliitosta, jota giga-firmojen ja finanssi-pankkiirien harvalukuinen joukko johtaa.

Tämän vuoksi yksi terroristi toimii tehokkaana - fantasiohimme vetoavana turvallisuusuhkana kääntäen katseemme olennaisesta epäolennaiseen - kapitalismin talous- ja kulttuuri-kritiikistä jonkin yksittäisen uskonnon muka totaaliseen pahuuteen sen äärifanaatikkojen yksittäisten terroritoimien takia.

Voin tietysti esittää vakavan kysymyksen Nietzschen aktiiviseen nihilismiin viitaten: jos kapitalismi niin perusteellisen tehokkaasti on kyennyt ulottamaan sekä toiminnalliset että fantasia-lonkeronsa ihmisten yksityiseenkin elämään - perimmältään systeemiä palveleva media apunaan [joku Pressi-klubi asiallisuudestaan huolimatta on yes-miesten pseudo-pohdintaa, ei radikaalia ja siten aitoa [itse-]kritiikkiä], niin eikö silloin myös kaikki intellektuaalis-argumentatiivis-provosoiva vastarinta ole melko hyödytöntä.

Elämme kapitalismin miehittämässä maassa/maailmassa, jossa kaikki periaatteellinen vastarinta on tehty mahdottomaksi konsensus-kompromissi-demokratialla, joka toimii markkitalous-kapitalismin ehdoilla.

Eikö siis silloin juuri terroritoiminta olekin ainoa mahdollisuus ilmaista järjestelmään itseensä kohdistuva kritiikki, jolta on demokraattisesti[?] ja laillisesti viety kaikki oikeutus, mahdollisuus ja siten jopa olemassaolon arvo?

Tai sanokaamme asia näin: kritiikki toki sallitaan tiettyyn rajaan asti, mutta sillä ei ole mitään tehoa eikä vaikutusta, koska ihmiset, jotka elävät tässä näennäisen sallivassa [fragmentaariset netti-pöpinä-keskustelut] systeemissä, eivät ymmärrä olevansa sen vankeja [viittaan alun Zizek-mottooni].

Mutta mikä pahinta ja oireellisinta - eikö itse wikiLeaks - tuo superpaljastava politiikan anarkistinen super-kontrolli käännykin itseään vastaan mahdollistaessaan kaiken olemassaolevan tiedon käytön ketä tahansa vastaan - riippuen siitä, kenen intressejä se lopultakin palvelee.

Itse asiasa juuri wikiLeaks on tulevaisuuden suuri uhkakuva: se pakottaa valtiot salailemaan yhä enemmän ja on lähes kontrolloimaton [siis demokratian ulkopuolinen] paljastuskoneisto, jonka toimintatavat muistuttavat jo nyt avointa anarko-terrorismia.

Näin siis konkreettinen terrorismi [myös wikiLeaksin muodossa] kääntyy lopulta niitä vastaan, jotka se haluaa pommeillaan ja paljastuksillaan vapauttaa [mistä?]. - Julian Assange ei näemmä [kuten ei Finnsanitykaan] ole ajatellut vapauden käsitteellis-dialektis-käytännöllisiä dilemmoja loppuun asti tai sitten hän on pelkkä omaa etuaan ajava paskiainen.

Vapaus voi ja sen pitää olla yksilöllisen ajattelun suuri ideaali, mutta poliittisesti pelkkä [negatiivinen] vapaus kaikista rajoituksista on jo huomattavasti ongelmallisempi asia. Tosin Kantin moraalifilosofia opettaa meille jotain aivan toisenlaista vapautta kuin, mitä [pyhä] vapaus rajoituksista liberalismille merkitsee. Kantilainen autonomia [moraalisena integriteettinä] kun ei ole samaa kuin utilitaris-liberalistien valinnan vapaus itsekkyytenä.

Kun painostuskeino sinänsä muuttuu itsetarkoitukseksi [jopa 'omien' kyyniseksi uhraamiseksi], se tuhoaa paitsi oman poliittisen agendansa uskottavuuden myös käytännön saavutustensa positiivisen hyödynnettävyyden.

IRA:lle kävi lopulta näin, joskaan en missään nimessä kiellä, etteikö sen väkivallalla olisi saavutettu myös positiivisia tuloksia - tosin lopulta sillä ehdolla, että se lopettaa toimintansa totaalisti [eli jättää samalla tietyt perusepäkohdat ennalleen - diplomaattisen tien loputtomaan kiertokulkuun].

4
Vapaus on jotain, joka täytyy joka hetki voittaa. Sitä ei osteta vaan se taistellaan älyllisen ponnistelun myötä.

Juuri Friedrich Nietzscheä voidaan pitää intellektuaaliseen vapauteen tähtäävän älyllisen taistelun ja ponnistelun suurena profeettana [mutta itse asiassa hän siis jatkoi kritisoimansa Kantin perinnettä], ja tätä ponnistelua minä yhä arvostan Nietzschessä kuten kaikessa ajattelussa.

Kutsun Nietzschen asennetta filosofiseksi terrorismiksi erotuksena anarkismista, jota Nietzsche ei kannattanut. Itse asiassa Nietzsche kritisoi aikansa kaikkia yleisimpiä ajattelujärjestelmiä sitoutumatta niistä itse yhteenkään [tässä Foucault on oikeassa, mutta unohtaa valta-analytiikassaan Nietzschen hyve-etiikan täysin].

Nietzsche oli yhtä aikaa sekä radikaali että konservatiivi [mikä dikotomia on tyypillistä myös Zizekille].

On sitten perusteellisen idea- ja aatehistoriallisen sekä filosofis-antropologisen pohdinnan aihe, mitä me vapaudella käytännön elämässä ymmärrämme. Varmaa kuitenkin on, että anti-kapitalistinen ajattelija kulkee tässä pohdinassa intuitiivisesti mutta myös käsitteellisesti eri polkua kuin markkinatalous-liberalisti [PS.].

5
Sanottakoon lopuksi, että vaikkei Nietzsche kiinnittänytkään kovin paljon huomiota kapitalismin ongelmiin, ja ettei hän Thomas Mannin mukaan välttämättä edes kunnolla ymmärtänyt aikansa imperialismin kapitalistisia kytkentöjä, niin Nietzschen luonteenlaatu ei kiinnity koskaan nimenomaan kaupalliseen ajatteluun.

Ayn Rand tekee pseudo-nietzscheläisiä yleistyksiä, jotka eivät minun tulkinnoissani ole tökeryydessään koskaan rinnastettavissa Nietzschen parhaimpiin aforismeihin. Sitäpaitsi Rand ylipäätään on melkoinen typerys filosofina - poleeminen, populistinen ja kyyninen egoisti, jonka tekstit joutaisivat Gehennaan - siis niille kulmille, mistä hänen sukunsa on alunperin lähtenytkin.

Jakke Holvaksen väitöskirjassa on kuitenkin esitelty myös Nietzschen talous-metafyysisiä huomioita [joita on kyllä tutkittu viime aikoina enemmänkin]. Siinä tarkastellaan Nietzschen etymologis-filologista pohdintaa ja kritiikkiä kristillisyyden juutalaista alkuperää olevaa käsitystä ihmisen ikuisesta velkasuhteesta Jumalalleen kohtaan.

Tämä velka/syyllisyys-suhde on Nietzschen mukaan toiminut myös maallisten velkasuhteitten traditionaalisena legitimaatio-paradigmana [josta se on muuttunut anonyymiksi metafysiikaksi modernissa kapitalismissa], jolloin lahjan antamista voidaan käyttää vallan ja velkaannuttamisen välineenä [ja miten perusteellisesti etenkin juutalaiset ovatkaan juurruttaneet tuon taidon/käsityksen länsimaisen kapitalismin ideologiseen itsestään selvyyteen kuuluvaksi, vaikka se onkin irrotettu tyystin alkupäisestä velka/syyllisyys-etymologiastaan!].

Nietzschen kolme paradigmaattista saamamiestä ovat Jumala, yhteisö ja suku [jotka ovat viitteenomaisia rakenteita/tahoja; tärkeintä tässä on usko niihin], jotka saattavat yksilön lahjoillaan [pelastus, identiteetti ja yhteisyyden/kuuluvuuden tunne traditiossa] huonon omantunnon noidankehään tekemällä lahjasta velkataakan, joka vaatii ja edellyttää saajaltaan vähintäinkin sitoutumista lahjan antajaan.

[Holvaksen] [t]utkimuksessa kritiikin kohteina ovat kapitalismi ja kristillisyys, koska kristillinen moraali nojaa taloudellisiin arvoihin. Taloudellisuus voidaan haastaa pakanallisilla vastavuoroisuuden säännöillä, sidoksilla ja luottamuksella. Vastalääkkeenä taloudellisille arvoille tarjotaan myös länsimaisen etiikan arkaaista ydinmehua. Sen ainesosia ovat arvokkuus, suurisieluisuus, häveliäisyys ja kohteliaisuus.

Hyvin yleisesti ottaen voidaan sanoa, että Nietzsche edustaa osaltaan juuri tuota arkaaista vaihdon eetosta, jota tosin pidän tällä tavoin tiivistettynä enemmän kuin ihanteellis-idolisoivana maksiimina. Eikö tuossa astuta pikemminkin hyväntekeväisyyden ja täydellisen moraali-relativismin kentälle, jossa säännöt/sopimukset ovat viime kädessä vain rikkomista varten - kilpailustahan voiton hankkimisessa perimmältään aina on kyse.

Hyväntekeväisyys kapitalistisen sosiaaliturvan perustana puolestaan kuvottaa minua tekopyhyydellään [annoin 20 euroa PR:lle, sain hyvän mielen] ja tarkoitushakuisuudellaan eli kuka asettaa kriteerit sekä painopisteet avustusten kohteille ja miksi.

Tällainen apu ei puutu rakenteellisista epäkohdista aiheutuneisiin alueiden ja kansojen köyhtymisiin [esim. maa-alueiden myynti luonnonvarojen hyödyntämistä varten; tästä on lukuisia esimerkkejä mm. Afrikassa ja Etelä-Amerikassa, ja niiden määrä lisääntyy jatkuvasti kapitalismin edetessä kuin syöpäkasvain jokaiseen maailman kolkkaan].

PS.
Miten on mahdollista, että käsitys [yksilön] vapaudesta [negatiivinen, positiivinen ja esim. Quentin Skinnerin edelliset yhdistävä kolmas vapauden käsite, joka vertautuu osittain neo-roomalaiseen oikeuskäsitykseen] voi olla niin kertakaikkisen erilainen anglosaksisessa ja mannermaisessa perinteessä?

Tuija Pulkkisen: 'Postmoderni politiikan filosofia' saattaa auttaa tämän problematiikan idea- ja aatehistoriallisessa hahmottamisessa - ainakin minua se osaltaan auttoi - [(Alkuteos: The postmodern and the political agency, 1996.) Väitöskirja, Helsingin yliopisto. Tekijän suomentama. 2. painos 2003. Helsinki: Gaudeamus, 1998].
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Friedrich_Nietzsche
http://en.wikipedia.org/wiki/Friedrich_Nietzsche
http://cbae.nmsu.edu/~dboje/teaching/503/neitzsche_links.html
http://www.braungardt.com/Philosophy/Nietzsche/friedrich_nietzsche.htm
http://www.corbisimages.com/Enlargement/PG3595.html
http://filthy-lucre.net/Nigel%20Dodd/page2_files/archive-22-august-2010.html
http://www.filosofia.fi/node/4783
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jakke_Holvas
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Nykyaika+selitt%C3%A4%C3%A4+kaiken+talouden+termein/1135251805728
http://www.facebook.com/pages/Slavoj-Zizek/32860909154

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tuija_Pulkkinen

Mitäs me paskanjauhajat [hirviöt]

He olivat kuin eri planeetalta eivätkä siis mitään enkeleitä toisilleen
*
Kommentti Ironmistressin kommenttiin päreessäni Totuus nro. 2.
*
Ironmistress kysyi: Onko "filosofi" synonyymi sanalle "paskanjauhaja" vai "alkoholisti?

1
Älä viitsi Ironmistress. Pyysin sinulta jo anteeksi blogissasi. Enempää en voi enkä aio tehdä. En ole suinkaan ollut häpeämättä kännipäisiä möläytyksiäni, joskin niissä oli kyse pelkästään sortumisesta alatyyliin - ei niinkään asiamokista [en kadu, mitä sanoin vaan sitä, miten sen sanoin].

En pidä sinusta enkä tule koskaan pitämään. Olet poliittinen ja filosofinen vastustajani niin pitkään kuin elän. Kirjoituksesi herättävät minussa säännöllisesti eli lähes jatkuvasti inhoreaktioita, joita minun on ajoittain hyvin vaikea kontrolloida.

Siten juuri sinä olet puolestasi minulle pahimpia paskanjauhajia, mitä Blogistanista löytyy. Olet rasisti, joka rakentaa sisällöttömän ja mekaanisen ajattelu-systeeminsä evoluutiobiologian varaan yrittäen pelastaa siitä seuraavan moraalisen nihilismin jollain fucking horoskooppi-uskonnolla, joka perustuu sisäisesti oman minän pelagiolais-individualistiseen korotukseen [siis sosiaalidarwinismin ideologisesti naamioituun versioon; - vrt jälleen kalvinismi].

Tämä on se sisäinen ristiriita, jota en voi sinussa sietää. Ensin tuhoat moraaalin evoluutio-teorialla ja sitten yrität sovitella, että pitäähän tässä nyt kohteliaasti saada käyttää toisia hyväkseen. Ettei saa lyödä ja tappaa, mutta riistää voi taloudellisesti, koska 'sellaista elämä on' [kapitalismi=biologia].

Uskonnot [tai suoremmin sanottuna: uskonto muka epätieteellisen humanismin korvikkeena] siis voivat taata evoluutio-biologisen egoismi-nihilísmin ylittävän moraalin, jonka vallitessa ei tapeta vaan pelkästään riistetään kohteliaasti [haha - PS.].

Uskonnon takaama rauha [ikäänkuin uskonnot todella takaisivat rauhan?!] mahdollistaa j.s.mill'mäisten puusilmien [henkilö, joka katsoo tarkasti, mutta ei näe/ymmärrä] saarnaaman tasa-arvo-liberalismin, joka nostaa ihmiset muodollisesti tasa-arvoisiksi, mutta myöntää heidän samalla olevan vapaita ajamaan omaa etuaan [muodollisesti lakia vaan ei sen alunperin oikeudenmukaista[?] henkeä noudattaen] niin paljon kuin sielu sietää.

Liberaali-demokraattisen tasa-arvo-ajattelun lähtökohdaksi on näin ollen tarvittu uskonto, joka pitää liiallisen egoismimme ja väkivaltaisuutemme aisoissa - jotta taloudellinen riisto mahdollistuisi ja legitimoituisi [PPS.].

Tällaiseen käsitykseen uskonnosta Marxin uskontokritiikki kyllä puree [uskonto on rikkaitten juoni köyhiä vastaan], vaikkei se feuerbachilaisuudessaan minua niin erityisesti miellytäkään.

Feuerbachin naturalismi ymmärtää uskonnot materiaalisen minän illusorisiksi toiveiksi ja projektioiksi [perimmältään oikea joskin aivan liian yksinkertainen kanta]. - Myös Nietzsche ajatteli näin, mutta hänen tajunsa kristinuskosta (yksipuolisuudessaankin) on psykologis-historiallisesti syvempi kuin Marxilla.

Juuri tätä [tekopyhyyteen ajautuneen] kristinuskon romahtamisesta seuraavaa [nihlististä] ristiriitaa Nietzschen arvo-kritiikki yritti ratkaista [turhaan]. Nietzschellehän uskonto on heikkojen juoni vapaita, jaloja sekä vahvoja ihmisiä vastaan.

Mutta yli-ihminen ei voi olla kuin eksistentiaalinen metafora [kuten Nietzschen nerokkaasti yli-ihmiselleen asettama lopullinen koe: ikuinen paluukin] - ellei sen sitten haluta olevan messiaaninen hahmo tai poliittinen tyranni. - Ne, jotka [esim. natsit tai Ironmistress] löytävät Nietzschen yli-ihmisestä kaksi jälkimmäistä hahmoa, ovat väärinkäsittäneet hänet [tämä Nietzschen puolustukseksi esitettynä kritiikille alttiina kannanottona].

Totuus kulkee jossain Nietzschen, Marxin ja Jeesuksen innoittaman alkukristillisyyden välissä - niin mahdottomalta kuin pelkkä yritys synteesiin näiden poliittisesti hyvin erilaisen mutta naturalistisessa perspektivismissään toisiaan muistuttavan ajattelijan välillä kuulostaakin [sitä yritti aikoínaan mm. Georg Lukacs, mutta päätyi lopulta Stalinin nukeksi] - Jeesuksen/kristinuskon lähimmäisenrakkauden moraalista nyt puhumattakaan [jonka kytken mieluusti joskin tuon kytköksen psykologis-rationaalisista ongelmista tietoisena Kantin moraalifilosofiaan].

2
Sinä Ironmistress voit kuitenkin rauhassa hokea turruttavia mantrojasi, leikkiä teennäisiä roolipelejäsi, spekuloida sisällyksettömillä meemeillä. - Itse luen mieluummin itselleni joululahjaksi hankkimaa David Bentley Hart'in vastaiskua Dennetille, Dawkinsille, Hitchensille ja Harrisille - 'Ateismin harhat'.

David Bentley Hart - kas siinä mies, joka uskaltaa sivaltaa myös sanoilla - ei pelkästään tietomäärällään ja argumentaatiokyvyillään. - Olen[ko] löytämässä uudentyyppisen uskonnollis-filosofisen ajattelijan, joka arvostaa Nietzschen historian tajua ja hänen kristinuskon kritiikkinsä osuvuutta [ja sitä, mitä N.:n mukaan seuraa, jos/kun kristinusko menettää merkityksensä] verrattuna tämän päivän em. ateisti-älykköjen latteaan fundamentalismiin [palaan Hartiin syvemmän katsauksen puitteissa myöhemmin].

3
Sain joululahjaksi buddhalais-ystävältäni jo yli 6 vuotta sitten lukemani kirjan Munkki ja filosofi [ko. ystävä sen itse minulle aikoinaan lainasi, mutta halusi nyt antaa kirjan lahjaksi], jossa buddhalais-munkiksi ryhtynyt poika keskustelee filosofi-isänsä kanssa. Se on hyvä kirja. Kannattaa lukea uudestaan ja pohtia samalla mm. sitä, miten ajatteluni on muuttunut viime vuosien aikana.

4
Paatunut ja ajoittain epäkohtelias luonteeni ei suinkaan ole niin paatunut, ettenkö pystyisi häpeämään, joten pyydän vielä kerran anteeksi vittuilujani. Ne olivat typeriä ja tarpeettomia purkauksia. Osaan kyllä kirjoittaa niissä esitetyn kritiikin fiksummallakin tyylillä.

Toivotankin sinulle Ironmistress sekä Hyvää että Pahaa Joulua sekä Onnellista ja Onnetonta Uutta Vuotta - Tuomari Nurmion hengessä [ks. edellinen päre].

PS.
Darwinismi ei olekaan ollut kovin suosittu ihmiskäsityksen perusta, koska se on johtanut yhtä helposti nihilismiin kuin ihmisystävällisyyteen. Sen osoittaa koko joukko ajattelijoita Nietzschestä Linkolaan. Darwinisti ei kykene muodostamaan myönteistä, petomaisuuden välttämättä poissulkevaa ihmiskäsitystä. Hän pystyy ainoastaan kehittelemään hieman irrationaalisen ja petomaisuuden kanssa kilpailevan, humanistisen käsityksen ihmisen merkityksestä. Darwinistin peikkona vaanii jatkuvasti yli-ihmisyyden ihanne, jolla kyllä riittää sosiaalidarwinistisia kannattajia joka sukupolvessa - ikävä kyllä.

PPS.
Mutta miten onkaan mahdollista [porvarien oman ideologian mukaan], että muodostuu lisä-arvo-ylijäämää [kasautuva pääoma], jos vapaat ihmiset ihmiset ovat vapaudessaan samalla ehdottoman tasa-arvoisia vaihdon agentteja [mm. tätä pohtii Sammalkieli ja myös minä yhdessä monista aloittamissani ja lähes valmiissa päreluonnoksissani].
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2010/12/totuus-nro-2.html#comments
http://en.wikipedia.org/wiki/David_Bentley_Hart
http://sammalkieli.blogspot.com/2010/12/vulgaarimarxismia.html
http://www.ctns.org/infinity/participants.html
http://www.teolinst.fi/j/index.php?option=com_content&view=article&id=205:vapaa-ajattelun-sietaemaetoen-keveys&catid=1:latest-news
http://www.basambooks.com/kirja.php?detail_id=71
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Munsters
http://www.gettyimages.fi/detail/51511463/CBS

'Pahaa joulua ja onnetonta uutta vuotta! - tekstiviesti mulle toivottaa. Onko rakkauden toinen puoli sama määrä vihaa, vai onko siinä rakkautta koskaan ollutkaan?'

Seksuaalinen himo ja nautinto - tuo kaikista väkevin voima maailmassa, muutti nämä viattomat ja teki heistä ihania perkeleitä toisilleen.

1
http://www.youtube.com/watch?v=2LLoDCkgmPI&feature=youtube_gdata
Tuomari Nurmio toivottaa minulle Pahaa joulua [täysin ansaitusti - rääväsuu kun olen]. - Mutta kuunnelkaapa tämän biisin sanoja oikein kunnolla - aivan mestarillista lyriikkaa! Nurmiota itseään  - parhaimmillaan.
*
Vihje. Ääneen lukeminen [tai mukana laulaminen] antaa tekstiin uutta ulottuvuutta.

Yksinkertaista, rehellistä, 'siistii' [kuten Hande itse videon lopussa esityksestä toteaa] - ja niin totta! - Tämän rinnalla kalpenee vähintäin 3/4 kaikista Suomessa 2000-luvulla tehdyistä ihmissuhde-iskelmä-sanoituksista. - Itse asiassa olisi häpeä verrata Nurmiota noihin iskelmä-rock-genren surkeimpiin tekeleisiin [joita siis on paljon], sillä niin omissa korkeuksissaan hän suomalaisen populaarimusiikin maailmassa liikkuu.

2
Pahaa joulua ja onnetonta uutta vuotta!
- tekstiviesti mulle toivottaa.
Onko rakkauden toinen puoli sama määrä vihaa,
vai onko siinä rakkautta koskaan ollutkaan?

Pakastettu sydämeni on kuin pala pihvilihaa
lyttyyn hakattu ja täysin tunnoton.
Kosto on kai suloinen arvaan kyllä sen,
mutta sen hintana on varmaan murhe loputon

Nyt tuuli puhaltaa ja lunta sataa vaakasuoraan
ja sammunut on silmä auringon
leijailee, leijailee, asvaltille lunta leijailee

Voit työntää neulojasi nukkeen ja nuolet myrkyttää,
mutta tuskinpa se ketään hyödyttää.
Ei katkerutta kannattaisi muille tyrkyttää,
sen liemen kanssa lopulta aina yksin jää

Mutta jos kevät koittaa ja väistyy hämäryys,
uskon niin tai toivon ainakin,
että joskus voittaa se vanha ystävyys,
joka kesti monet kolhut silloin ennenkin

Nyt tuuli puhaltaa ja lunta sataa vaakasuoraan
ja sammunut on silmä auringon
leijailee, leijailee, asvaltille lunta leijailee

3
"Pahaa joulua ja onnetonta uutta vuotta! tekstiviesti mulle toivottaa. Onko rakkauden toinen puoli sama määrä vihaa, vai onko siinä rakkautta koskaan ollutkaan?.” Näin alkaa Pahaa joulua, joka ankeasta nimestään huolimatta virittää heti ensitahdeista toiveikkaan tunnelman kuulaalla jousistollaan ja lempeällä rytmillään. Aivan erityisen biisistä tekee Nurmion laulu, josta on riisuttu kaikki ylimääräinen pois.
*
Tuomari Nurmio julkaisi erinomaiset arvostelut saaneen uuden albumin "Paratiisin puutarha" 20.10.2010. Hande juhli levynsä myötä myös 60-vuotissynttäreitään Tavastia-klubilla 21.11.2010.

Tuona iltana lavalle nousi ensimmäistä kertaa myös "Paratiisin puutarha" -albumin kokoonpano, jossa soitti Nurmion itsensä lisäksi Janne Haavisto, Abdissa "Mamba" Assefa, Miikka Paatelainen, Pekka Gröhn, Okke Komulainen, Juho Viljanen, Antti Hynninen ja Janne Toivonen.

Tuo harvinaislaatuinen keikka taltioitiin ja tulemme julkaisemaan Ratas Music:n toimesta parhaita paloja tuosta setistä. Ensimmäinen live-video on uuden levyn viimeisin singlelohkaisu "Pahaa joulua".
*
http://dome.fi/musiikki/uutiset/katso-video-tuomari-nurmio-toivottaa-sinulle-pahaa-joulua
http://www.tuomarinurmio.fi/levy
http://www.saunalahti.fi/~leinoju/tuomarinurmio/uutiset.shtml
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tuomari_Nurmio
http://www.esaimaa.fi/Kulttuuri---Konsertit/2010/11/15/Pahaa+joulua+ja+onnetonta+uutta+vuotta/201019970512/63

Terve Maria!

Sinun silmiesi tähden

Huomatkaa äidin 'persoonaton' ilme ja lapsen täydellinen riippuvuus tuosta 'persoonattomasta' Mater Noster-istaan, joka huolehtii [vähän liikaakin] meistä kaikista, jos vain ehtii - - .
*
Nauttiessani youtuben runsauden sarven ylenpalttisuudesta jo kolmannen kerran reilun vuorokauden kuluessa [Eppu Normaalin konsertti Tampereen Ratinalla 2004], olen samalla herkistynyt myös joulusta.

 Joku Ismo Alanko [tai se osa, josta minä hänessä pidän] sopisi minulle tässä yhteydessä oikein hyvin, ja häneen vielä palaamme, mutta nyt kuunnellaan todella isoa asiaa eli Aaron Nevillen tulkintaa iki-ihanasta Terve Maria-toivotuksesta.

Iso mies laulaa äänellä, joka murtaa kovimmankin sielun. Tämä on se Ave Maria, jonka haluan antaa joululahjaksi etenkin Ironmistressille, Homo Garrulukselle, Meri Unkurille, Mummolle ja Iinekselle - naisista nyt nimenomaan puhuessamme [tai puhumattakaan].

Love you - and hate you - that's the same.
*
http://www.youtube.com/watch?v=0ron1ycrX6k
Aaron Neville - Ave Maria - Louisiana Christmas Concert
*
http://www.youtube.com/watch?v=OqObPtltpvA&feature=related
Aaron Neville - Ave Maria [studioversio] - - Videon maalaus on ehkä vielä parempi äidin 'persoonattomuuden' tulkki kuin  päreessäni käyttämä. - Ja mikä ääni miehellä. Enkeli painonnostajan ruumiissa/kehossa.

Satunnainen kommentaattori lohkaisee osuvasti ;\: 'sheesh Mr. Neville...got enough vibrato?'
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ave_Maria
http://fi.wikipedia.org/wiki/Aaron_Neville
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Neville_Brothers
http://en.wikipedia.org/wiki/Aaron_Neville
http://www.youtube.com/results?search_query=eppu+normaali+tampere+2004+ratina+live&aq=f
http://arcusepito.com/

Totuus nro. 2

Those who do not rebel in our age of totalitarian capitalism and who convince themselves that there is no alternative to collaboration are complicit in their own enslavement. They commit spiritual and moral suicide.
*
Hedges on aivan oikeassa, mutta onko meidän enää edes mahdollista vastustaa kapitalismin vampyyria? Pitääkö se meitä jo vallassaan kuin jokin uudenaikainen taikausko kuolemanpelon riivaamia - kulutus-nautintoon addiktoituneita, hysteerisiä kuvienpalvoja-pakanoita?

2
Kapitalismi hoitaa terveitä sairaiksi [otsikko RR]

[Tässä vain yksi esimerkki siitä, miten kapitalismi orjuuttaa ihmisiä mitä halpamaisimmin keinoin imeäkseen heistä lisää rahaa kuin vampyyri verta. Teksti löytyy ao. linkistä, jossa mainittuun David Bentley Hart'iin tulen aivan varmasti palaamaan myöhemmin]
*
[Sitaatti hepanterin blogista - 8. lokakuuta 2010 ]

Vaikka lääketiede on kiistattomasti parantanut ihmisten elämän laatua, sen asemalla yhteiskunnassamme on myös selvästi negatiivisia vaikutuksia. Yhä useampiin ongelmiimme tarjotaan vastaukseksi lääketieteellistä selitystä, hoitoa ja varsinkin lääkkeitä.

Yhä useampaa elämän ilmiötä, jota aikaisemmin on pidetty normaalina, kuten ujoutta, vanhenemista, väsymystä tai kaljuutta, on alettu tarkastella lääketieteen mittatikulla ja miettiä niille sopivaa lääketieteellistä hoitoa. Tätä normaalin elämän lääketieteellistymistä kutsutaan medikalisaatioksi.

Terve, mene lääkäriin!

Sanotaan, että terve on vain sellainen ihminen, jota ei ole tarpeeksi tutkittu. Medikalisaation etenemisen myötä lääkärissä käynnit, diagnostiset testit ja tutkimukset lisääntyvät.

Hallitsemattomana medikalisaatio tekee meistä kaikista sairaita.- Tämä menee tätä menoa yhä huonompaan suuntaan. Mehän ei olla koskaan väestönä oltu niin terveitä kuin me tällä hetkellä olemme, mutta koskaan me ei olla oltu niin tyytymättömiä omaan terveydentilaamme eikä koskaan niin huolestuneita omasta terveydentilastamme kuin tällä hetkellä. Eli yhä raskaammalla kalustolla me hoidamme koko ajan terveempiä ja terveempiä ihmisiä, sanoo terveyssosiologian dosentti Markku Myllykangas Kuopion yliopistosta.

Olemme terveempiä kuin koskaan aikaisemmin, mutta sekä nykyisiä että tulevia sairauksiamme etsitään yhä innokkaammin. Ja mitä enemmän testataan, sitä todennäköisemmin jotakin poikkeavaakin löytyy. Jokainen kuuluu johonkin riskiryhmään.

Medikalisaatio merkitsee lääketieteen laajentumista alueille, joita ei aikaisemmin ole pidetty lääketieteellisinä.

Medikalisaatio näkyy kahtena kehityskulkuna. Toisaalta jo tiedostettuihin ongelmiin tarjotaan yhä useammin lääketieteellisiä ratkaisuja. Toisaalta jatkuvasti keksitään myös uusia ongelmia, joiden määritellään hoituvan lääketieteen keinoin.

Valtaosassa sairauksista normaalin ja epänormaalin, terveen ja sairaan raja on täysin sopimuksenvarainen asia. Eikä minulle kyllä tule mieleen kovin montaa esimerkkiä siitä, että tätä rajaa pyrittäisiin nostamaan, vaan koko ajan terveemmistä ja terveemmistä ihmisistä ollaan tekemässä sairaita, Myllykangas sanoo.

Arkkiatri Risto Pelkonen on todennut, että 'medikalisoituneessa maailmassa ihminen ei ole ainutlaatuinen persoona, jolla on sosiaalinen todellisuutensa, tarinansa ja tunteensa, vaan hän on pilkkoutunut geeneiksi ja molekyyleiksi ja joukoksi vaaratekijöitä. Jokainen kuuluu koko elämänsä ajan vauvasta vaariin johonkin riskiryhmään. Lapsuusvuodet lyhentävät jäljellä olevaa elinikää, nuoruus on vanhuutta ennakoiva oire ja vanhuus osa tautioppia'.

Sairaat eivät tarvitse mainontaa, vaan terveet. Terveydestä on tullut kauppatavaraa ja potilaista on tullut terveyshyödykkeitä kuluttavia asiakkaita. Mainonta luo tautitietoisuutta ja ihmisen tyytymättömyyttä itseensä ja saa unelmoimaan superterveydestä.

Pelkästään sairaiden hoitaminen ei riitä pyörittämään tätä terveysbisnestä ja silloin on pakko tukeutua terveisiin ihmisiin. Heistä pyritään tekemään sairaita tai ainakin huolestuneita omasta terveydestään tai sen menettämisestä. Tällainen terveysmainonta lisääntyy koko ajan ja minä pidän sitä erittäin epäeettisenä. Sairaat eivät tarvitse mainoksia, vaan terveet, Myllykangas toteaa.

Nyky-Suomessa yhä terveemmät syövät lääkkeitä yhä vähäisempiin vaivoihin ja sairauksiin tai niiden ennaltaehkäisyyn. Yhä useampiin ongelmiin tarjotaan vastaukseksi lääketieteellistä selitystä, hoitoa ja varsinkin lääkkeitä.

Medikalisaatiokriitikoiden mukaan tässä kääntyy jopa syy-seuraus-suhde väärinpäin: oireisiin tarjotaan lääkettä ja jos lääke tehoaa, ajatellaan, että kyseessä on sairaus, joka vaatii hoitoa.
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Chris_Hedges
http://en.wikipedia.org/wiki/David_Bentley_Hart
http://fi.netlog.com/hepanteri/blog/blogid=301893

Totuus nro. 1

The point is thus to acknowledge the presence, within the I itself, of a realm of irreducible otherness, of absolute contingency and incomprehensibility.
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Slavoj_%C5%BDi%C5%BEek
http://www.facebook.com/pages/Slavoj-Zizek/32860909154

Synteettinen totuus on 'musikaalista'

Mallintamalla alakuva-näkymän matemaattisesti  kadotamme takuuvarmasti sen synteettisen totuuden. - Tämä väite ei kuitenkaan päde musiikkiin, sillä vaikka kuva ei voikaan isomorfisesti kuvata [symboloida] toista kuvaa, niin symboli [nuotti, partituuri] voi kuitenkin olla rakenneyhtäläinen äänen kanssa [yläkuva]. - Metaforan käytöllä ja soveltuvuudella on siis rakenteelliset ehtonsa ja puitteensa kognitiivisen kokemuksen ilmaisijana.
*
Kommentti Kemppisen kommenttiin hänen päreessään Seitsemän jumalaa.
*
Kemppinen kirjoitti: Pitää kirjoittaa lyhyesti. Analyyttiset propositiot ovat tosia eri mielessä kuin synteettiset.

1
Analyyttinen ja synteettinen ovat filosofisia käsitteitä, jotka viittaavat lauseen totuuden perustaan. Lause on analyyttisesti tosi jos ja vain jos se on tosi ainoastaan lauseen itsensä sisältämien elementtien perusteella. Lause on vastaavasti analyyttisesti epätosi jos ja vain jos se on epätosi pelkästään sisältämiensä elementtien nojalla. Muiden lauseiden totuus perustuu niiden vastaavuuteen todellisuuden kanssa. Ne ovat synteettisesti tosia tai synteettisesti epätosia riippuen siitä, vallitseeko niiden kuvaama asiantila todellisuudessa vai ei. Looginen totuus ja looginen päättely ovat aina analyyttisiä.
....
1900-luvulle tultaessa analyyttinen-synteettinen-erottelusta oli tullut melko itsestään selvä. Esimerkiksi loogiset empiristit ajattelivat eron olevan hyvin jyrkkä. Analyyttiset lauseet määriteltiin tautologioiksi eli sisällöllisesti tyhjiksi lauseiksi, jotka ovat tosia loogisen muotonsa perusteella eivätkä sano maailmasta mitään. Jyrkkä erottelu joutui kuitenkin kritiikin kohteeksi. Erityisen merkittävä oli W. V. O. Quinen artikkelissaan Two Dogmas of Empiricism esittämä kritiikki. Quinen mukaan analyyttinen-synteettinen-erottelua ei voida viime kädessä tehdä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Analyyttinen_ja_synteettinen

2
Jos analyyttinen-synteettinen erottelua ei voi viime kädessä tehdä, niin todellisuudessa vallitseva asiaintila täytyy silti pystyä hamottamaan mahdollisimman tarkasti. Matematiikka antaa välineet tähän tehtävään, mutta sekään ei symbolisessa instrumentaalisuudessaan voi muuta kuin siirtää perimmäistä analyyttisen ja synteettisen välistä ristiriitaa/katkosta ikäänkuin pois silmistä.

Synteettisten lauseitten totuus matemaattisesti ilmaistuna on numeraalis-symbolinen operaatio eikä matemaattinen kuvaus ole isomorfista [mikä rakenneyhtäläisyys on enemmän kuin looginen tautologia] jonkin asiaitilan 'vallitsemisen' kanssa. Jos olisi, niin miksi me ylipäätään näemme paikallisesti ja ajallisesti rajattuja objekteja emmekä pelkkiä numeroita sekä kaavoja?

Ylipäätään 'vallitseminen' ei ole instrumentaalisuutta/operaatio vaan 'läsnäolevan tai olemisen 'performaatio'. Heti kun läsnäolo operoidaan, se menettää autenttisen olemisensa ja muuttuu olevaksi [kohteeksi] - analyyttiseksi matemaattiseksi tautologiaksi ja tyyppiluokitukseksi, jonka tulkitsemme 'parhain päin' todellisuuden malliksi.

Tällainen silmänkääntötemppu sisältää kuitenkin ytimessään metafyysisen peilauksen. Entä kuka meille antoi tai mistä ylipäätään saimme valtuudet kutsua matematiikkaa todellisuuden peiliksi? Peililtä [causa sui 'generis'] itseltäänkö? [tämä jos mikä on kuitenkin lukumystiikkaa].

Pikemminkin meidän pitäisi nähdä peilin läpi [PS.] päästäksemme siihen synteettiseen läsnäoloon, jota todellisuus olemisena on. Näin ollen matematiikan voi ymmärtää jopa esteenä todellisuuden paljastumiselle itsessään eikä pelkkänä representaationa - siis jonkin välineen - miten tarkan tahansa - kautta.

3
Syvemmälle tähän problematiikkaan ja etenkin sen femonenologiseen pohdintaan pääsemme musiikin filosofian kautta. Musiikki on kokemusta, joka koodautuu isomorfisesti partituurissa/-na. Silti partituuri ei ole musiikkia, vaikka säveltäjä, kapellimestari ja soittaja pystyvätkin lukemaan nuottimerkintöjä ikäänkuin korvillaan.

Mutta tuo korvillaan lukeminenkaan ei vielä tee partituurista musiikkia vaan vasta itse musiikillinen kokemus: ääniaaltojen mieltäminen äänen ja melun sijasta musiikiksi musiikillis-esteettisen ymmärryksen ja maun konstituutiossa/-na.

PS.
"Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee." - 1. Kor. 13:12 [kr92] [kr38]
*
http://kemppinen.blogspot.com/2010/12/seitseman-jumalaa.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Partituuri
http://www.kotisatama.net/fi/raamattujasana/viikonsana/sana.php?paivays=2008-06-26
http://www.finbible.fi/jakeittain/UT/1Korintto_13.htm
http://www.michael-culture.org/fi/home

http://www.nettisanomat.com/2008/09/23/etusivu.html