Sormi, joka osoittaa kohti tietoisuutta, on itse tietoisuus työssään

Hotei [eli Budai]opettaa, että sormi, joka osoittaa kuuta, ei ole kuu. Minä opetan, että sormi. joka osoittaa tietoisuutta, on nimenomaan tietoisuuus - muttei niinkään sormena kuin omassa osoittamisen aktissaan.

1
Kommentti Tomille ja eräälle masuuni-pyykkärille heidän edellisessä päreessäni esittämiinsä kommentteihin.
*
Psykologia on lopultakin aina pseudotiedettä missä viitekehyksessä tahansa [neuropsykologia on hieman eri juttu], mutta psykoanalyysiin sisältyvä metapsykologinen kysymyksenasettelu kiinnostaa minua filosofisesti.

Ennen psykoanalyysi-pärettä [joka tulee sitten aikanaan] pitää kuitenkin 'päivittää' tietoisuuden ongelma [jälleen kerran (;], koska sen määritteleminen toimii ikäänkuin johdantona myös freudilaista minä-struktuuria [yliminä, minä, alitajunta] ja lacanilaisen tajunnan rekisterien/järjestysten kolmijakoa [toisiinsa limittyneet: symbolinen, imaginaarinen, reaalinen] koskeviin pohdintoihin.

2
Tietoisuuteen liittyvät kysymykset voidaan tietysti muotoilla deskriptiivis-semanttisen verifikaation periaatteilla, mutta niihin vastaaminen ei tule onnistumaan tätä periaatetta noudattaen ilman, että vaihdetaan puheenaihetta, mikä tarkoittaa, että kun puhutaan juuri tietoisuudesta, niin itse asiassa juuri sormi [tai sen intentio], joka osoittaa tietoisuudesta tehtyä/saatua havaintoa [esim. tietokoneen näytölle ilmestynyt muistijälki neuroverkossa], onkin se, mitä kysyttiin, eikä suinkaan tuo muistijälki, jota tässä kutsutaan tietoisuuden neurologiseksi ilmentymä-objektiksi.

Näyttöpäätteen esittämä kuva on materiaalinen merkki tietoisuuden toiminnan vaikutuksesta [kyseessä on tietysti äärimmäisen monimutkainen vuorovaikutus] - ei itse tietoisuus aktuaalisuudessaan.

On pidettävä tiukasti mielessä Wittgensteinin Tractatus, sillä siinä on ehkä selkeimmin esitetty ne ehdot, joita luonnontieteellisen ajattelun pitäisi [vaikka se tässä oletuksessaan/vaatimuksesaan epäonnistuukin] loogisesti täyttää ollakseen 'puhdasta' luonnontiedettä [en taaskaan puhu matematiikasta - esim. tilastollisesta kausaliteetista].

Me emme kuitenkaan pysty nousemaan tai irtautumaan käsitteistä niiden kanssa isomorfiseen [rakenneyhtäläiseen] tosiasioiden 'taivaaseen', koska tietoisuus, jolla ja jonka ehdoilla välttämättä kysymme, ei voi kysyä ilman, että kysytty [tietoisuutena] pakenee meiltä ja 'reifikoituu' ontologisesti toiselle tasolle, kuin mikä sen mieli kysymisen aktissa [siis tietoisuutena] alunperin oli, ja jollaisena [rakenneyhtäläisyyden säilyttäen] myös vastauksen pitäisi tosiasiana 'ilmestyä' - eikä siis materiaalistua tietoisuuden aktin ulkopuolle sen objektiksi [ontologis-kategorinen siirtymä/katkos].

Sormi osoittaa kuuta, mutta se ei ole kuu. Tämä on hieman outoa saivartelua. Sillä tietoisuus kuuta osoittavan sormen aktina voi tietää ja ymmärtää jotain vain tuossa osoittavassa aktissa. Muutenhan sille jäisi kaksi vaihtoehtoa: a) joko pelkkä subjektiivinen kokemus kuusta, jolloin esim. puhtaasti fantisoitu tai uneksittu kuu on yhtä todellinen kuin havaittu tai b) havaitsijan tietoisuuden pitäisi kadota häiritsemästä itse havainnon välittömyyttä ja muuttua näkemäkseen kohteeksi - tässä siis kuuksi.

Jälkimmäinen vaihtoehto on ehkä vielä mielettömämpi kuin ensimmäinen, mutta eikö Hotei nimenomaan väitä, että juuri näin pitää tapahtua, jotta tietäisimme kuun olemassaolon varmasti ja oikein?

Kolmas vaihtoehto olisi ajatella kuun ilmenevän sormen sitä osoittavassa aktissa eli tietoisuudessa, joka ei ole pelkkä sormi - siis solipsistinen fantasia tai sulautumista itse kohteeseen.

Kolmannessa vaihtoehdossa havainto prosessoituu kohteen uusintavaksi ideaksi tietoisuuden mahdollisuuden ehdoilla, jolloin havainto, joka kuusta muodostuu, on tajunnan kohteesta saaman ärsykkeen transsendentaalisten kausaalisuusehtojen alainen representaatio - eikä siis kohdetta kysyvä solipsistinen sormi [illuusio/fantasia] eikä myöskään siihen jollain tietoisuuden haihduttaneella meditaatiolla samaistuva [empiirisen eli kontingentin kausaliteetin alainen] välitön ja suora kokemus.

Hotein sormi ja kuu ovat molemmat tavallaan psykoottisia ratkaisuja. Kolmas vaihtoehto sen sijaan noudattelee Kantin Puhtaan järjen kritiikin toiseen painokseen lisättyä täydennystä ja selvennystä [skeptisismi- ja subjektivismi-kritiikkiä vastaan] ulkomaailman ja tajunnan välisestä suhteesta [ks. PS.]

Kutsun tällaisia kysymyksiä/ongelmia filosofisiksi, mutta nimityksestä voidaan tietysti kiistellä, vaikkei se muutakaan itse asiasisältöä yhtään miksikään.

3
Kuvailisin sormi-kuu-ongelmaa myös seuraavalla tavalla.

Tietoisuus on materiaalisten osiensa vaikutus, seuraus ja/tai summa - mutta ei viime kädessä niiden kausaalinen summa.

Sillä jossain vaiheessa ihmisen havaintopäättelyn kehitystä hänen reflektiivisessä itseymmärryksessään tapahtui prosessuaalinen mutta samalla radikaali repeämä, katkos tai irtiotto [joka huipentui Kantin tietoisuuden filosofiaan], joka 'pakottaa' meidät kysymään tietoisuutta itseään [sen mahdollisuuden ehtoja] ja juuri tämä 'taaksepäin ei-mihinkään kääntyvä' kysymys, joka annetun positiivisen [empiirisen] vastausyrityksen muodossa kadottaa sen, mitä kysytään, on tíetoisuus itse.

Zeniläiset koanit tavoittavat joskus erinomaisesti kyseisen paradoksin, joskin kuten edellä kävi ilmi, minun kontekstissani ja tulkinnassani tietoisuudella on sekä teoreettisesti että praktisesti hyvin toisentyyppinen rooli kuin subjektittomalla zen-buddhalaisuudella [myös 'sormi-kuu' eli solipsismi on subjektittomuutta, koska se on unta/hallusinaatio siinä missä 'yhtyminen' oikeaan kuuhunkin].

Evoluutio ei kuitenkaan tarvitse tällaisia kysymyksiä toimiakseen [kopioidakseen informaatiota] optimaalisesti. Eihän jäniskään kysy, miksi sillä on niin erinomaisen soveltuvat etuhampaat porkkanan jyrsimiseen.

Tai sitten vain on niin, että evoluutio, joka on itseään tuhoava voima [lajeja syntyy ja kuolee], saavuttaa rationaalisessa ihmisessä itsensä [ja muut biosfäärin oliot] ehkä kaikkein nopeimmin ja tehokkaimmin tappavan elollisen muodon.

Tällainen asiaintila ei tosin ole ihmisen tietoisuuden ehtojen saneleman mielekkyyden alainen kehitysprosessi vaan pikemminkin kaikki perspektiivit tuhoava Apokalypsi.

Tietoisuudella ei ole siinä 'muuta virkaa' kuin toimia sekä oman tuhoutumisensa aiheuttajana että sen etukäteen tiedostavana todistajana.

Ihmisen olemassaolo hänen tietoisuutenaan, joka tuon olemassaolon transsendoi [tajuisuuden esteettis-käsitteellinen [itse-]reflektio ylittää annetut kausaaliset ehdot], on ytimeltään perverssi projekti - ja sitä perverssimmäksi se muuttuu, mitä enemmän sitä luonnontieteen ja teknologian välinein esineellistetään.

4
Ehkä Timothy Leary sittenkin oli oikeassa kehottaessaan: Turn on, tune in, drop out.

Jokaisen täytyy kuitenkin itse tulkita, miten hän haluaa häivyttää itsensä tästä kirotusta kulutusnautinnon pakon kaikkialle tunkevasta oravanpyörästä, jollaiseksi elämä kapitalismissa on peruuttamattomasti kieroutunut.

PS.
Idealismin kumoaminen

Kant lisäsi Puhtaan järjen kritiikin toiseen painokseen osan nimeltään "Idealismin kumoaminen", jonka tarkoituksena oli vastata teoksen saamaan kritiikkiin, jonka mukaan transsendentaalinen idealismi kieltää ulkoisten olioiden todellisuuden. Se kääntää idealismin "pelin" itseään vastaan väittämällä, että itsetietoisuus otaksuu ennalta ulkoisten avaruudellisten olioiden olemassaolon.
Kant määrittelee itsetietoisuuden itsen määritelmäksi ajassa ja väittää, että kaikki ajan määrittelyt otaksuvat ennalta jotain pysyvää aistittua ja että tämä pysyvä ei voi olla itsessä, koska itsen olemassaolo ajassa voidaan määrittää vain pysyvyyden kautta. Tämä argumentti käänsi mielen ja tiedon filosofiaa Descartesin päivistä hallinneen asetelman, jossa sisäistä arvostettiin ulkoista kokemusta enemmän, toisin päin [wiki].

http://fi.wikipedia.org/wiki/Puhtaan_j%C3%A4rjen_kritiikki
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Budai
http://en.wikipedia.org/wiki/Turn_on,_tune_in,_drop_out
http://www.awakeblogger.com/2008/11/the-meaning-of-the-finger-pointing-to-the-moon/
http://steadydietofbooks.blogspot.com/2007/12/alan-w-watts-way-of-zen.html