*
Kommentti Tomin [osittain myös Takkiraudan] kommenteihin päreessäni Fossiilien rakastajat ja planeetta-hullut.
1
Olen Tomi kirjoittanut mainitsemistasi teemoista kymmeniä päreitä blogihistoriani aikana.
Et mainitse niistä ainuttakaan, etkä myöskään kommentoi niistä ainuttakaan. - Et siis osoita myöskään ymmärtäneesi niissä esitettyä problematiikkaa.
Paina nyt tämä kalloosi! Tiede on väline, joka antaa ja luo tekniset mahdollisuudet tehdä ja kokeilla sitä, mitä sen eettisesti sallitaan tehdä. Ja jos näin ei käy, eli tiede tekee jotain, mihin se ei ole saanut lupaa [niinkuin monesti käy], niin silloinkin se toimii tietyn eettisen valinnan mukaan. Ja eettiset valinnat ovat aina luonteeltaan filosofisia.
Esimerkiksi kaikki lääketieteelliset priorisoinnit ovat paitsi tieteellisiä myös eettis-poliittisia valintoja. Tiede itsessään ja yksistään ei valitse tai päätä, se vain antaa vaihtoehdot, joista valita.
Minun mielestäni on ainakin väliaikaisesti ihan ok, että mannermainen filosofia ottaa etäisyyttä luonnontieteeseen ja päinvastoin, jos avoin kommunikaatio luonnontieteen ja eettis-polittisen filosofian välillä ei näytä millään toimivan, mikäli osapuolet eivät puhu samoista asioista vaan väistämättä toistensa ohi.
Kaiken lisäksi näyttää siltä, että toisen maailmansodan jälkeinen lähentyminen luonnontieteitä perinteisesti lähempänä olevan analyyttisen filosofian [jota ainakaan fysiikka toimiakseen ei tarvitse lainkaan, joskin teorianmuodostuksen [ei siis teorian sisällön] ongelmia ei ilman tiettyjä loogisia ehtoja/oletuksia ratkota; muistakaamme vaikka EPR-paradoksi] ja mannermaisten [jälki]strukturalismin, hermeneutiikan, fenomenologian ja poliittisen filosofian välillä loppui [sanokaamme] 1966 [strukturalismin lopullinen läpimurtovuosi Ranskassa mutta myös USA:ssa] niin sanotun kielellisen käänteen myötä, joka alkoi oikeastaan jo Wittgensteinin kuoleman jälkeen -50-luvun alussa hänen postuumisti julkaistustaan 'Filosofisista tutkimuksista', jota 'Tractatuksen' ohella - Heideggerin 'Oleminen ja aika' [sekä hänen eräät lyhyemmät tekstinsä/kirjansa] mukaan lukien - pidetään 1900-luvun merkittävimpänä filosofisena teoksena.
Ranskalaiset postmodernistit ovat kyllä perehtyneet analyyttiseen filosofiaan ja luonnontieteesen enemmän kuin moni luulee. Toisaalta valtavan laajasti oppineen Habermasin yhteiskuntafilosofia ei olisi redusoitavissa metatason systematiikkansa tasolta pelkästään sosiologiaan tieteenä. Se on nimenomaan tiedonsosiologisen ja - historiallisen diskurssin filosofiaa kuten myös Foucault'n tekstit.
Ja kappas vain - Slavoj Zizekin intresseihin kuuluvat myös mm. mielen- ja tieteenfilosofi Daniel Dennet, loogikkonero Saul Kripke sekä kognitiotiede.
Eivät nämä ainakaan kaikkein fakki-idioottimaisimmalle luonnontieteilijälle hämärältä vaikuttavat mannermaisen filosofian tyypit siis ihan pelkkää runoutta kirjoita [vaikkei runoudessa sinänsä mitään vikaa olekaan].
2
Eräs perusväite [toistaakseni alun teemaa] on se, että Dawkinsin tapaisten biologien hybrikseen implikoituu filosofisia pyrkimyksiä, joita he eivät sellaisiksi tunnista eivätkä halua tunnustaa.
Zizek, joka on melko systemaattisesti perehtynyt kognitiotieteeseen, on sitä mieltä, että kognitiivis-neurologinen tutkimus ei tule löytämään varsinkaan [sic] kaikkein tarkimmilla tutkimuksilla lopulta yhtään mitään sellaista, joka määrittelisi tietoisuuden korrelaatit tai koordinaatit primaaristi - ilman jotain teoreettis-filosofista postulointia [hän sanoo että reduktionistien tapa ymmärtää subjekti on huonosti peiteltyä idealismia ja/eli kategorinen virhe].
Jäljelle jää, kuten fysikaalisestakin tukimuksesta saatamme päätellä 'tyhjä'! Mitään perimmäistä alkuperää empiirisellä tutkimuksella tai ihmistieteiden historiallis-genealogisella tutkimuksella ei löydetä. Alkuperää ei ole - ei edes geenitasolla. Tietoisuus ei ole mikään positiivinen empiirinen ominaisuus, jonka voi havaita.
On pakko tehdä konstruktiivis-strukturalistisia hahmotuksia, joilla konstituoidaan esimerkiksi tietoisuuden mahdollisuuden ehtoja sekä sen sisäistä rakenneta.
Lacan kiteyttää asian hienosti kirjoittaessaan, että 'tiedostamaton on käsite, joka taotaan subjektin konstituoimiseksi operatiivisen [käytännöllisen] järjen perusteella'.
Tietoisuuden ongelma on periaatteessa mutatis mutandis aivan sama kuin jo Platonilla ja Aristoteleella: loogis-empiirisesti ratkaisematon, mikä juuri on aidon filosofisen ongelman ehkä vastaansanomattomin tunnusmerkki.
Ratkaisu filosofisiin ongelmiin kun ei löydy samalla tavalla kuin esimerkiksi löydetään antibiootti johonkin tulehdustautiin. - - Mutta tätä väitettä ja sen implikaatioitahan te ette ymmärrä ettekä sen puoleen edes halua ymmärtää tai tunnustaa, minkä vuoksi päreeni kuva saattaa hyvinkin sopia kuvaamaan asennettanne ihmisen tutkimiseen.
3
Kuka siis tarvitsee filosofiaa? Hehheh. Jos te ette tarvitse, niin pysykää siis ihan sovinnolla pois tästä blogista, sillä minä olen muutaman viime vuoden aikana peruslinjani löytänyt tai vahvasti löytämässä - etenkin Slavoj Zizekin kautta.
Zizek ei kilpaile tieteen kanssa [se olisi täysin järjetön ajatus], mutta hän on ehdottomasti sitä mieltä, että filosofialla on oma vaatimaton joskin välttämätön tehtävänsä omalta osaltaan osoittaa, mitä meidän ylipäätään on teoreettisesti mahdollista tietää siinä tieteellis-käsitteellisessä horisontissa, jonka tunnustamme ja tunnistamme olevan mahdollisimman laajasti hyväksytyn ihmiskäsityksemme kannalta mielekästä.
Jos joku nyt sanoo, että ei mitään rajoituksia tutkimuksille ja tieteenteolle, ei mitään eettisiä sopimuksia - kaikkea tullaan kuitenkin kokeilemaan rajoituksista huolimatta [esim. kloonaukset], niin hän tekee silloin oman filosofisen valintansa tällä - tosin ehkä kyseenalaistettavissa olevalla tavalla.
Mutta filosofialta me emme kuitenkaan välty edes kieltäessämme filosofian. Pikemminkin päinvastoin.
4
Haluan kuitenkin vielä jossain vaiheessa palata Wittgensteinin myöhäisfilofiaan taas kerran, sillä Wittgenstein jos kuka halusi Nietzschen tapaan tehdä lopun vanhasta metafysiikasta ja kääntää filosofian ongelmat arkikielen puitteisiin.
Vanha substanssi-metafysiikka onkin vihon viimein 1900-luvulla likimain kuollut ja kuopattu, mutta kumma kyllä - muun muassa identiteetin ja tietoisuuden ongelmia [jotka ovat analogisia substanssi-oletuksille] puhumattakaan moraalifilosofian kiistoista ei ole vieläkään selvitetty - niin kovin kuin jotkut niihin väittävätkin esim. ÄO:n vedoten ratkaisun löytäneensä ;\]
No - kallonkutistajiin verrattavia tiedemiehiä on toki aina ollut ja tulee aina olemaan. Mutta heitäkin on innostanut ja yhä innostaa tietty ihanne, hyve ja eettinen asenne. Valitettavasti se vain on osoittautunut liian usein joko huijaukseksi tai silkaksi tietämättömyydeksi ja välinpitämättömyydeksi kokeilujen seurauksista.
Tämän vuoksi onkin oma filosofinen ongelmansa, pitäisikö tuollaista asennetta [jota päreen kuva kai ilmentää] nimittää pahuudeksi vai typeryydeksi. - Ehkä kyseinen jako on jälleen ratkaisematon [ovatko pahuus ja typeryys ehkä 'parantumattomia' luonteenpiirteitä], mutta juuri siksi sen suhteen pitää asettua filosofisen ironian päähän ;\].
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2010/11/fossiilien-rakastajat-ja-planeetta.html#comments
http://fi.wikipedia.org/wiki/Daniel_Dennett
http://fi.wikipedia.org/wiki/Saul_Kripke
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kognitiotiede
http://en.wikipedia.org/wiki/Slavoj_%C5%BDi%C5%BEek
http://www.giantbomb.com/mad-scientist/92-2438/
15 comments:
Kiitos pitkästä ja varsin seikkaperäisestä (joskin välillä vaikeaselkoisesta) vastauksesta.
Olen kyllä samaa mieltä siitä, että filosofiaa tarvitaan tieteen eettisenä vahtikoirana.
Postmodernismista je sen tekijöistä olen eri mieltä.
Iso osa postmodernista tekstistä ei yritä edes sanoa mitään, ja toisekseen niissä usein käytettä matemaattisia ja luonnontieteellisiä termejä täysin väärin, vain sotkemassa tekstiä.
Tekstin sekavuutta kuvaa se, että fyysikko Sokalin mitään tarkoittamaton parodia (jonka kuka tahansa matemaatikko tai fyysikko olisi tajunnut heti moskaksi) meni lävitse arvostetussa sosiologian lehdessä (Social text) lävitse.
Sokal puolestaan ei tuntenut juuri lainkaan parodioimiaan kohteita, minkä hän tietysti myönsikin.
Kuitenkin juuri siksi on kaksinverroin outoa, että parodia meni läpi alan julkaisussa. Lehden toimituksen karkea moka, mutta samalla osoitus siitä, että ranskalaisessa filosofiassa käytetään aivan liikaa käsiteretorisia dekoraatioita tekstiä elävöittämään - muka-syvällisyyttä korostaen.
Olen itse saanut filosofiassa analyyttis-painotteisen peruskoulutuksen Helsingin yliopiston vaatimuksilla, joskaan en ole erityisen innostunut siitä enää, koska analyyttinen filosofia on nykyään usein pelkkä tiedonhankinnan muoto, ja sen asian tiede kyllä tekee paremmin kuin filosofia [joskaan ei ilman tieteen teorian logiikkaa].
Analyyttinen filosofia painottuu ajattelun muodolliseen ja argumentatiiviseen tarkkuuteen, mikä on tietysti erittäin hyvä juttu, koska jos hallitset päättelyn proseduurit tarpeeksi hyvin, voit myös irrotella vapaammin tekstin suhteen, mikäli satut olemaan kirjallista tyyppiä [ja minä kai olen].
Ranskalaiseen filosofiaan [myös] minun on kuitenkin ollut [ja on edelleen joskin nyt alkaa jo hiukan helpottaa] tosi vaikea päästä sisälle juuri edellä mainituista syistä. Toisaalta ranskalaisten perinne tehdä filosofiaa on aivan omanlaisensa, ja sitä oppii ymmärtämään kunnolla ilmeisesti vasta sitten, kun tutustuu syvemmin ja laajemmin koko ranskalaiseen kulttuuriin ja historiaan - etenkin ranskan kieleen ja kirjallisuuteen.
Nietzschekin on kirjallinen filosofi, mutta hän on sitä varsin taitavasti, millä tarkoitan, että hänen tekstinsä voi useimmiten lukea joko pelkkänä proosana tai sitten pohtien tarkoin sitä, mitä problematiikkaa aforistinen tyyli ja pohdinta sisältää.
Ranskalaiset sen sijaan kuten sanottu kirjoittavat filosofiaa käsiteretorisesti [esim. parhaimmillaan huipputaitava käsiteloogikko Deleuze] ikäänkuin kieli itsessään olisi filosofia, mutta siitä syntyy pahimmillaan vain sekaannusta - itse ajatus ei irtaudu tekstistä lainkaan, joten se myös uhkaa jäädä lopullisesti sinne tekstiin ja pysyä hermeettisesti siellä.
Helppoa Nietzschen aivoitustenkaan itselleen selventäminen ei ole, mutta onhan hänen äidinkielensä saksa [tosin hän olisi kyennyt kirjoittamaan myös ranskaksi], joka on filosofian kieli jos mikä - liiankin jäykkä kieliopilliselta rakenteeltaan, mutta Nietzsche käyttää ja venyttää saksaa kuin purukumia eli on Heinrich Heinen ohella yksi saksalaisen asiaproosan neroja.
Mutta sen verran vielä ranskalaisesta filosofiasta [filosofien akateeminen vaatimustaso on ilman muuta huippuluokkaa], että kyllä niiltä tyypeiltä löytyy ytimeltään useimmiten erittäin vahvaa sanottavaa, vaikka sitä ydintä sitten saa joskus etsiä kissojen ja koirien kanssa, mutta jos filosofoidaan 'ei-mistään' [ei-käsitteestä, jäljestä/trace] kuten Derrida, niin eipä ole aina helppoa tajuta, missä mennään ;\].
Pitkälti kyse on metafyysisten 'pinttymien' dekonstruktiosta, mutta tällöin tarkoitetaan aika monenlaisia asioita, enkä minä ole niitä pätevä tai halukas referoimaan - en ainakaan näin satunnaisen kommentin puitteissa.
Luen tosin paraikaa Markku Koivusalon pitkää kaksiosaista tekstiä Michel Foucault'sta otsikolla 'Ihmisen kuolema', jonka tematiikka rakentuu Foucault'n vihon viimein äsken suomennetun kuuluisan teoksen 'Sanat ja asiat' [1966] ympärille, mutta käy samalla läpi laajalti ranskalaisen intellektuaalisen keskustelun [myös estetiikan] filosofisia ja poliittisia teemoja aina -30-luvulta jonnekin -60/-70-luvun vaihteeseen asti - Foucault'a taustoittaen.
Jos et ole lukenut Foucault'a, joka oli ajattelujärjestelmien historian professori [hän sai itse muotoilla aatehistoriaa sivuavan professuurinsa nimen] College de Francessa [1970-84], niin tartupa sellaiseen kuin 'Tarkkailla ja rangaista'. Et tule pettymään, jos etsit hiuksia nostattavaa vallan, kurinpidon ja tiedon historiaa. Kyseessä on luultavasti Foucault'n tunnetuin teos [1975].
Sokalin kritisoima Lacan käyttää algebrallisia merkkejä ja merkintäkaavioita, mutta niillä ei ole oikeastaan mitään sisällöllistä yhteyttä viralliseen matematiikkaan.
Matematiikkaa muistuttava symboliikka toimii Lacanilla pelkästään loogisen symbolijärjestelmän ominaisuudessa, eikä siihen näin ollen osu Sokalin syytös matematiikan väärinkäytöstä ja väärinymmärtämisestä.
Sokal tunsi Lacania todella kehnosti, ja koska koska hän ei ymmärtänyt tämän käyttämän 'algebran' funktiota sen lacanilais-psykoanalyyttisessa viitekehyksessä oman matemaattisen koulutuksensa kontekstiin suhteuttaen, reaktiona oli syytös huijauksesta.
Lacaniin tuo syytös ei siis päde, mutta Deleuze on hieman toinen juttu, koska hän käyttää esim. Guattarin kanssa julkaisemassaan 'Mitä filosofia on?' kirjassa avoimesti matematiikan filosofiaan ja jopa käytäntöihin liittyviä analogioita.
Sokal ja eräät muut matematiikkaa hyvin tuntevat ovat pitäneet noita analogioita ja niihin sisältyviä tulkintoja väärinkäsityksinä ja jopa matematiikan vääristelyinä.
En ota kantaa, koska en ole matemaatikko, mutta kyseinen kirja oli [15 vuotta sitten] ainakin minulle juuri matemaattisissa viittauksissaan melkein täyttä hepreaa [toisissa kohdissa taas ymmärrettävää ja mielenkiintoista ajattelua].
Mutta kaiken kaikkiaan - Deleuzen tyyli yhtä aikaa sekä raivostuttaa minua käsitekoukeroisella retoriikallaan, jota ei pahimmillaan voi 'ymmärtää' kuin runoutena - siis esteettisen elämyksen kautta [vaikka sen pitäisi olla argumentatiivis-käsitteellistä ajattelua] että parhaimmillaan haastaa todella syvään älylliseen pohdintaan.
Zizek sanoi, että Deleuze on parhaimmillaan erinomaisessa väitöskirjassaan 'Différence et répétition' (1968) ja sitä Spinoza-tukimuksen jälkeen heti seuranneessa Logique du sens (1969) teoksessaan.
Guattarin kanssa kirjoitetut Anti-Oidipus: Kapitalismi ja skitsofrenia 1 [1972] ja Capitalisme et Schizophrénie 2. Mille Plateaux. (1980) voisi sen sijaan kuulemma polttaa ;\]
[Zizek hyväksyy kirjaroviot, jos poltetaan oikeita, ei vääriä, kirjoja - myös samalta kirjailijalta - haha].
Ongelmana on myös postmodernin filosofian veljeily psykoanalyysin kanssa.
Psykoanalyysi on ajautunut psykoliassa sivuraiteille, toisin sanoen sitä ei pidetä tieteenä eikä sen tarjoamaa mielenteoriaa pidetä toimivana.
Mitään riittävän sofistikoitunutta filosofiaa on mahdotonta erottaa hölynpölystä.
Yhtä vähän kuin sinua, Ironmistress, on mahdoton erottaa rasistista.
Pitää myös muistuttaa, että vain typeryksille hölynpöly alkaa siitä, missä heidän ymmärryksensä loppuu.
Kalikka näemmä kalahti. Todettakoon, että jos filosofia on täysin käsittämätöntä, se todennäköisesti on bullshittia - sanan frankfurtilaisessa merkityksessä.
Jos se ei ole sitä ja silti käsittämätöntä, vika ei ole vastaanottajassa. Vika on tällöin kirjoittajassa.
Kalikka näemmä kolahti.
Mutta pakko on myöntää, että harvoille ihmisille käsittämätön on niin käsitettävää ja itsestään selvää kuin se on sinulle.
Olet kyllä tietäväinen [jaksat referoida asioita, mutta et läheskään niin kiinnostavasti kuin Kemppinen] ja jopa näppäräkin päättelyissäsi [vähän niinkuin rautakaupan kassa], mutta maailmankuvasi on kumma kyllä silti täysin autistinen, kyyninen ja mekanistinen.
Tällaista ihmistä on vaikea kuvailla muuten kuin sanoilla tylsä, robottimainen ja omahyväinen.
Luovuuden suhteen sinua voisi kai verrata siihen fucking masuuniisi, ja mitä huumorintajuusi tulee, niin se ontuu kuin paradokseja sekä riimejä tajuamattoman narsistin rääkkäämät sanapolvet.
Eiköhän tämä kuvaus riitä tällä erää [lisää löytyy, ja jos ei löydy niin keksitään].
Mutta pakko on myöntää, että harvoille ihmisille käsittämätön on niin käsitettävää ja itsestään selvää kuin se on sinulle.
Ruukinmatruunalla ei olekaan mitään intressiä reinkarnoitua tänne enää uudestaan. Se motivoi käsittämään käsittämätöntä sensijaan että takertuisi samsaraan.
maailmankuvasi on kumma kyllä silti täysin autistinen, kyyninen ja mekanistinen.
Argumentin totuusarvo ei riipu sen miellyttävyydestä.
Eikä sen puoleen muuten maailmankuvankaan totuusarvo.
Jos autistinen, kyyninen ja mekaanistinen maailmankuva kuvaa tätä maailmaa parhaimmin ja selittää sen ilmiöt parhaimmin - sellaisina kuin ne ovat, ei sellaisina kuin mitä me niiden haluaisimme olevan - silloin se maailmankuva on oikea.
Tällaista ihmistä on vaikea kuvailla muuten kuin sanoilla tylsä, robottimainen ja omahyväinen.
Argumentin totuusarvo ei myöskään riipu sen esittäjän habituksesta.
Sillä ei ole merkitystä, onko ruukinmatruuna tylsä, robottimainen vaiko omahyväinen. Ainoastaan sillä on merkitystä, onko hän oikeassa vaiko väärässä.
Luovuuden suhteen sinua voisi kai verrata siihen fucking masuuniisi,
Se tuottaakin puolivalmistetta. Ei valmiita tuotteita.
Eiköhän tämä kuvaus riitä tällä erää [lisää löytyy, ja jos ei löydy niin keksitään].
Joka toisia haukkuu, se itse sitä on.
Läpy läpy. Kaada itselles vaan. - Sinun totuusarvosi ovat pelkkiä latteuksia minun luovuuteni rinnalla.
Amicus Plato, sed magis amici veritas.
Kumpi on mielekkäämpää - nähdä maailma sellaisena kuin se on, vaiko sellaisena kuin sen haluaisi olevan?
Mieletön kysymys, jonka voi esittää vain aito ja vilpitön typerys, joka luulee tietävänsä ja jopa ymmärtävänsä, mitä ja mikä maailma on.
Jokainen, joka haluaa käsittää maailman totaliteettina, näkee siinä lopulta - ei suinkaan sitä, miten asiat ovat [koska asiat viime kädessä 'eivät-ole'] vaan vääristyneen heijastuksen omista kasvoistaan - ellei hän sitten kestä katsella loputtomiin edessään avautuvaa tyhjyyttä ja kuilua - ja muuttua itse tuon kuilun kaltaiseksi.
On tietenkin vielä se kolmas vaihtoehto [Kant], mutta siinä ei tiedetä mitään maailmasta totaliteettina [oliosta sinänsä].
Näin niinkuin luonnontieteet lähtevät siitä perusaksioomasta, että on olemassa objektiivinen, havainnoitsijasta itsestään erillinen maailma ja sen ilmiöiden luonne on riippumaton havainnoitsijasta. Tätä kutsutaan objektiivisuudeksi.
Luonnontieteet lähtevät siitä postulaatista, että luonnon ilmiöitä on mahdollista tutkia, ymmärtää ja havainnoida sellaisina kuin ne tosiasiallisesti ovat ja että on mahdollista havaita asioiden tosiasiallinen luonne.
Luonnontieteet myös lähtevät siitä, että on typeryyttä kiistää kyseisten ilmiöiden objektiivinen luonne.
Kun kissa näkee hiiren, se ei iske kynsiään omiin silmiinsä vaan hiireen. Se ei halua kuolla nälkään rakkaudesta idealisteihin. Hiiri ei ole kissalle "vaan vääristynyt heijastus omista kasvoistaan" vaan objektiivinen olio, joka kelpaa syötäväksi.
Ja mitä tuohon tyhjyyteen ja kuiluun tulee, niin ruukinmatruuna on nähnyt sen ja katsonut sen. Been there and seen that. Se ei ollut miellyttävää katsottavaa, mutta ainakin sinne on tullut katsottua. Se ei ole syy kiistää asiaa ja kuvitella sitä joksikin muuksi. Ruukinmatruuna valitsi buddhalaisuuden, koska se on kaikista älyttömyyksistä kaikkein vähimmin älyttömin - ja parhaimmin sopusoinnussa materialistis-matemaattis-luonnontieteellisen maailmankuvan kanssa.
Post a Comment