January 14, 2008

Mikä on kaunista ja missä se luuraa?

Kirjoitettu kommenteiksi iineksen päreeseen "Lacrimosa ja Voimala".
*
iines

Selkeästi pohdiskelit. Mutta jos kukaan muu ei tiedä, että sinä 'tiedät', että jokin on taidetta, niin mitä sen on väliä, mitä kukaan ajattelee taiteesta. Jokainen vain 'pitää omaa kivaansa' ja elää ikäänkuin yksityisen kielen maailmassa.

Perustellusti tämä on Wittgensteinin mukaan mahdotonta. Taide syntyy ihmisten välisestä kommunikaatiosta, vaikka esteettinen elämys onkin subjektiivinen.
Esteettinen elämys ei kuitenkaan vielä itsessään 'takaa tai anna' muuta kuin 'affektiivis-intellektuaalisen taipumuksen ja kyvyn' arvioida kohdetta/tapahtumaa mahdollisena taiteena. (Myönnän: taipumus ja kyky ovat ongelmallisia käsitteitä tässäkin yhteydessä.)

Onko koettu asia sitten taidetta, määräytyy silti mielestäni pikemminkin diskurssista kuin yksittäisen subjektin tunteesta käsin.

*
peeär-mies

Osa vastauksestani sisältyy edelliseen iinekselle kirjoittamaani kommenttiin.

Ja mitä tulee siihen, että heittäisit Camus'n tai Dostojevskin roskikseen huonona kirjallisuutena/taiteena, niin voi sinua poloista! Oletko vallan menettänyt järkesi ja/tai esteettisen 'kykysi' ;)?

Toisin sanoen: On täysi vapaus valita, mitä lukee ja mistä pitää, mutta kukaan ei ole vapaa taidehistoriallisesta perinnöstä eli siitä, mitä pidetään arvostettuna taiteena.
Eli jos sanot, että tuo ei ole taidetta, koska minä en pidä siitä, se ei ole vielä pätevä perustelu arvioida jotain taiteeksi tai ei-taiteeksi.

Siitähän 'kaikki' toki lähtee - yksittäisestä makuarvostelmasta, jossa jollain merkillisellä tavalla yhdistyvät (jos yhdistyvät) samanaikaisesti subjektiivinen että objektiivinen näkemys (Kantin III:n kritiikin pääteema).

Mutta ollakseen objektiivinen ja universaali tai vähintäinkin edes kommunikoitavissa yksilöllisen makuarvostelman täytyy kiinnittyä diskursiivisesti tunnustettuun traditioon tai kaanoniin (vrt. Harold Bloom; myös Gadamer).

Tosin Kant itse etsi ratkaisua lähinnä subjektin ymmärryksestä, ei 'ulkopuolisesta' taidediskurssista.

Taide ja makuarvostelma olivat Kantilla autonomisia, joskaan ei yhtä subjektiivisesti ja vapaasti kuten I:ssä Kritiikissä tiedon luonteesta tai merkillisellä tavalla deterministisesti: autonomia ehdottoman käskyn=moraalilain 'välttämättömänä vastinparina' kuten II:ssa Kritiikissä.

Kantin mielestä ihmiselle on yksilönä mahdollista kokea ja tunnistaa suuri taide suureksi (tai pikemminkin kauneus kauneudeksi eikä rumuudeksi) eräänlaisen 'pyyteettömän' tarkastelun puitteissa.
Mitä tuo pyyteettömyys lopulta merkitsee ja on, siitä kai väitellään taidefilosofien piirissä edelleenkin.

Schopenhauer ja etenkin Nietzsche pitävät pyyteetöntä asennetta Kantin saaman pietistis-puritaanisen kasvatuksen seurauksena.
Miten nyt 'normaali' mies voisi katsella esim. alastoman naisen kuvaa 'pyyteettömästi' ;)?
(Kant ei kai ollut ihan normaali, koskapa vetkutteli kosintaakin niin pitkään, ettei pitänyt enää tarpeellisena mennä naimisiin lainkaan; - taisi siinä odotellessa toinen osapuolikin jo turhautua...;)

Mainitut herrat nimittäin ymmärsivät Kantin pyyteettömyyden asenteeksi, johon ei sisälly mitään praktisia tai psykologisia intressejä, ja päättelivät heti perään, että kyseessä on aivan mahdoton ja epätosi oletus.

Mutta Heideggerin mukaan Nietzsche oli lukenut Kantinsa jälleen Schopenhauerin 'yksipuolisten' tulkintojen valossa, sillä Heideggerin mielestä pyyteettömyys ei ole praktisen intressin poissaoloa vaan liittyy jollain tavalla totuuden paljastumiseen (aletheia) taideteoksessa.

Please - älkää kysykö minulta, mitä Heidegger tarkoittaa 'totuuden paljastumisella'! Minulla on kyllä 'meine Ahnung' asiasta, mutten osaa sitä tässä kirjalliseen muotoon saattaa.

Siäpaitsi se veisi hitosti aikaa ja tilaa.

2 comments:

meri said...

rauno: [...] taide syntyy ihmisten välisestä kommunikaatiosta, vaikka esteettinen elämys onkin subjektiivinen [...] onko koettu asia sitten taidetta, määräytyy silti mielestäni pikemminkin diskurssista kuin yksittäisen subjektin tunteesta käsin [...]

luin kerran markus lammenrannan määrittelyn tieteellisen tiedon luonteesta: tieto on hyvin perusteltu uskomus.

objektiivisuuden hän määritteli intersubjektiivisuudeksi, eli yksilöiden väliseksi jaetuksi uskomusmaailmaksi, jonka paikkansapitävyyttä testataan jatkuvasti ihmisten argumentein ja kokemuksin. muuta todellisuutta meillä ei kaiketi ole.

olen samaa mieltä sinun ja lammenrannan kanssa siitä, että todellisuuden representaatio syntyy vuorovaikutuksesta ja siitä palautteesta, jota ihminen saa tulkintoihinsa.

kun ihminen ylittää yksinäisyytensä rajat, joko taiteen tai muun vuorovaikutuksen avulla, syntyy mahdollisuus representaatioon.

Rauno Rasanen said...

meri

Noinhan tuo on kuten sanot. Itse asiassa kyse on jo Platonin esittämästä mallista.

Ei pätevässä ja luotettavassa tiedossa muuta ongelmaa ole kuin kehäpäättely, perusteiden regressio, auktoriteettiin vetoaminen jne. sekä viime kädessä epäily tiedollisten kykyjen luotettavuudesta.

Eli varsin helppo nakki tämä tieto - vai? ;)

Toisin sanoen representaatioista/uskomuksista on vielä ainakin 'pari askelta' Tietoon.
Eikä tiedoksi riitä sekään, että assentoimme (hyväksymme) jonkun uskomuksen yhteisesti.

Voimme esim. enintään toivoa, että Jumala on olemassa, mutta ei tällainen 'toivotaan toivotaan-tieto' ole muuta kuin väistöliike, jolla vältetään dogmaattinen usko tai skeptinen nihilismi.

Sinänsä se kyllä on ihan ymmärettävä ja oivallinen vaihtoehto sekä nimellisesti kristitylle että kaikki argumentaation suot rämpineelle mielen ja kielen filosofille.

Kumpikin voi tällä tavoin jättää 'hyvällä omallatunnolla' asian liian ongelmallisena sikseen.