Meille on langetettu elinkautinen tuomio

Kirjoitettu kommentiksi Petri Järveläisen päreeseen "Lifelong learning".
(Julkaistaan journalistisen etiikan periaatteisiin vedoten vain tässä blogissa. - Lisäys - PS. klo: 00:45)
*
A-K.H sanoi...

Slogan elinikäinen oppiminen, kun sillä tarkoitetaan työmarkkinoita, joissa ihmisiä heitellään kuin jätesäkkejä, on paskapuhetta.

A-K. H on oikeassa: ylhäältä päin saneltu, yrityksiä palveleva elinikäinen oppiminen merkitsee 'elinkautista' velvoitetta toimia kvartaalitalouden pelinappulana.

Tästä perusvakaumuksesta lähtien voinen 'luontevasti' jatkaa eteenpäin Homo Garruluksen pohdintojen käsiteviidakkoon.

Kirjoitat Homo Garrulus niinkuin osaisit ratkaista tuosta vain innovoinnin ja markkinoinnin ongelmat myös käytännössä.
No - meillä jokaisella on vapaus omaan 'suuruudenhulluuteemme' - minullakin...

Mutta miten sinä muutat HG ne ihmisen psyykeen geneettisesti 'taotut' ehdot, joiden mukaan yrityksen on pyrittävä mahdollisimman suureen voittoon mahdollisimman pienillä kustannuksilla?

Sama kysymys ilmaistuna selkokielellä ilman skitsofreenisia ja sisällöltään tyhjiä käsitevoltteja: miten sinä poistat ihmisestä taipumuksen ahneuteen johtavaan kateuteen, kaunaisuuden, kostonhimon sekä laillisen' kusettamisen' (siis keinottelun) halun ja kyvyn?

Nämä yllykkeet toimivat joka tapauksessa pörssiyrittämisenkin perimmäisinä motiiveina.

Tähän voidaan tietenkin vastata, että jokainen on oman onnensa seppä eli saahan kuka tahansa aikuinen pelata uhkapelejäkin ja lotota.

Markkinatalouden vertaaminen uhkapeliin ja lottoamiseen (jossa voittaminen on pelkkää tuuria) ontuu kuitenkin pahasti, sillä vaikka joissain uhkapeleissä (esim. pokeri) taito saattaa hyvinkin auttaa hallitsemaan pelin psykologisen riskinottostrategian (kortithan eli pelkkä säkä ratkaisevat vain about 50% uhkapelin lopputuloksesta - jos sitäkään), niin kaupankäynti puolestaan perustuu koko ajan ihmisten välisiin neuvotteluihin ja kommunikaatioon, joista syntyy sopimuksia (Ks. PS.)

Sopimuksien mielekkyys taas perustuu luottamukseen eli lupauksiin ja niiden pitämiseen. Mutta koko homma ryssii, kun luottamus petetään tavalla tai toisella.
Ironista ja paradoksaalista kyllä - sinänsä ymmärrettävän liikesalaisuusperiaatteen nimissä ja suojissa tapahtuvat pahimmat luottamukseen kohdistuvat rikokset maailmassa.

Syy löytyy yksinkertaisesti siitä, että voitontavoittelun onnistuminen (ja siten koko kaupankäynti) perustuu juuri luottamuksen pettämiseen tavalla, jota tappion kärsineet osapuolet eivät joko tajua tai, joka niiden on pakko hyväksyä, koska mitään nimenomaan lainvastaista ei voida osoittaa tapahtuneen.

Kaiken voitontavoittelun idea on ihmisten laillinen kusettaminen, mikä niin laittamattoman osuvasti pelkistyy tinkimisen käytännöissä.
(Tämän logiikan mukaan omaisuus todellakin on rikos.)

Ajatellaanpa taas kerran käytettyjen autojen myyjää. Hän ei taatusti saisi autojaan kaupaksi kovinkaan hyvin ja hyvällä hinnalla, ellei suoranaisesti valehtelisi tai ainakin harkiten jättäisi kertomatta, mitä vikoja niissä piilee - mikä jo sinällään on ostajan harhauttamista.

Voiko tällaista ihmistä kutsua hyveelliseksi pelkästään sen vuoksi, että hän on saanut myytyä paljon lähestulkoon romuttamoon kelpaavia tappokoneita? Eikö hän itse asiassa käytä paheksuttavia keinoja 'hyvään' lopputulokseen päästäkseen, ja ole siten paheellinen ihminen?

Emmekö voisi näin ollen täysin oikeutetusti - tai eikö meidän itse asiassa ehdottomasti pitäisikin kysyä häneltä: Eikö sinun omatuntosi kolkuta yhtään?
Vastauksen tiedämme tietysti jo etukäteen: Ei koska en ole rikkonut lakia. Ja se siitä sitten. Kusetus on siis valtiovallan erityisessä suojeluksessa.
*
Myös kaupanteon eli voitontavoittelun ja politiikan välinen ero on etenkin viime vuosikymmeninä kaventunut.
Siinä missä yritykset myyvät pikemminkin uusinta teknologista 'pakkopullaa' ja mielikuvia (brändejä) kuin järkevän käytännöllisiä ja kestäviä tuotteita, siinä poliitikot 'myyvät' pikemminkin lupauksia ja mainospsykologin suunnittelemaa imagoaan kuin aitoja, pohdittuja ja realistisia politiikan teon vaihtoehtoja.

Poliitikoista on tällä tavoin tullut samanlaisia trendi-innovaattoreita kuin kauppiaista - itse asiassa vielä enemmän ja vielä pahempaa: poliitikoista on tullut pelkkiä markkinatalouden marionetteja, joiden itsenäisyys päätöksien teossa on kaventunut teknisten muodollisuuksien ja protokollan tasolle.
*
Markkinatalouden vapauden nimissä annettuja lupauksia on mahdollista pettää mielin määrin tai kuten sanoin: se nimenomaan kuuluu voitontavoittelun luonteeseen!

Kaikesta huolimatta vaikuttaa valitettavasti siltä, että vaikka voitontavoittelun taustalta löytyvätkin ahneuden motiivit, niin itse markkinatalous ei yksinkertaisesti voi toimia toisin kuin se nytkin toimii.
Suunnitelmatalous vääristää kilpailua ja heikentää yrityssijoittamista, mikä puolestaan ajaa taloutta taantumaan.

Jotkut sanovat kuitenkin, että näin ei välttämättä tapahdu, jos luovutaan jatkuvan kasvun ideologiasta (myytistä), sillä vääjäämättömästi keskittymään pyrkivä pääoma (aina vain laajemman markkinajohtajuuden tavoittelu) luo itse oman taantumansa edellytykset samalla, kun se myös aiheuttaa työttömyyttä siellä, missä yritykset eivät koe saavansa tarpeeksi voittoja ja siirtyvät halvempien tuotantokustannusten alueille (esim. Kemijärven sellutehtaan lakkauttaminen, Nokian Saksan tehtaan lopetus jne.)

Mutta koska tiedämme, että yrittäminen tarvitsee kannusteita - ei rajoitteita, eivätkä ihmiset yleisesti ottaen halua laskea elintasoaan, ja koska julkisia palveluja on vaikea järjestää, mikäli kansakunnasta ei löydy riittävän paljon veronmaksajia, tuntuu koko ajatus valtion suunnitelmallisesta taloudenpidosta mahdottomalta.

Pörssin pitää saada elää omaa elämäänsä, kansalaisyhteiskunta eläköön omaansa. Tämä on vapaassa markkinataloudessa Jumalan sanaan verrattava Negatiivisen Vapauden Laki ja Maksiimi, jota ei saa kieltää, mikäli haluaa välttyä 'Fundamentalisti-Kapitalistin langettamalta Kiroukselta', joka tuomitsee protestoijan aktivistiksi (terroristin 'alkumuoto'), ja projisoi hänet 'Pahan Akseliin', joka haluaa tuhota länsimaisen demokratian ja vapauden (eli vapauden riistää muita 'demokraattisesti' - toisin sanoen laillisesti).

*
Sinulla HG saattaa olla varsin hienoja ja omaperäisiäkin ajatuksia näistä asioista, mutta toivoisin, että palaat joskus maan pinnalle kertomaan niistä ihan 'vain' selkokielellä.

Tämän saman muistutuksen olen tosin monesti joutunut esittämään myös itselleni - ja ovathan sen muutkin esittäneet - jo melkein heti siitä lähtien, kun opin ensimmäiset sivistyssanani ;) - olkoonkin, että pelkästään yksi hyvä ja käyttökelpoinen käsite vastaa mielestäni ainakin määrätyissä tapauksissa edelleen kymmenien ellei satojen ompeluseuratätien jaarituksia - sanokoon Blogistanian 'omaperäisen, omakohtaisen ja ah niin empaattisen' (tosin miltei kaikki miehet ovat hänelle sovinisteja) Ikkunaiines sitten mitä tahansa...

PS.
Sen verran täytyy tarkentaa ja samalla väljentää eroa uhkapelien ja kaupallisen voitontavoittelun välillä, että toki juuri pokerin riskinotossa tiivistyy osuvasti se, mistä voitontavoittelussa perimmältään on kysymys: toisten kilpailijoitten huijaamisesta.

Voit yrittää nokittaa pelin tietyissä vaiheissa kaiken, mitä omistat, vaikka kädessäsi ei olisi edes kakkosparia, sillä mikäli toinen ei uskalla lähteä mukaan, voitat.

Peliteorian kannalta 'oikealla' psykologisella asenteella ja oikea-aikaisella uhkailulla eli riskinotolla on usein jopa ratkaisevampi merkitys pelikierrosten lopputulosten kannalta kuin pelkkään laskelmointiin luottamisella.

Silti on aivan selvää, että laskelmointia tarvitaan, koska riskinoton 'performaatio' perustuu sekä todennäköisyyslaskelmointiin/-logiikkaan että eräänlaiseen 'teatraaliseen lahjakkuuteen' ('pokerinaama').
Pokerinpelaajissa on usein matemaattisesti lahjakkaita henkilöitä, mutta huipulle pääseminen ja siellä pysyminen vaatii aivan erityistä psykologista manipulaatiokykyä.