Kehä I:stä Kehä III:elle - teismin ja naturalismin tuloksetonta kädenvääntöä

Kirjoitettu kommentiksi Mika Sipuran päreeseen Taru Herrasta I: Jumalharha (6.1). (Tarkennus ja lisäys klo: 03:00)
*
Kirjoitin, etten ota kantaa Plantingaan. En ole tietoteoreetikko (enkä pätevä arvioimaan häntä yksityiskohtaisemmin), mutta tietoteoria sen sijaan on juuri Plantingan argumentatiivinen perusviitekehys.

Sitäpaitsi olen käsitellyt ainakin ylimalkaisesti hänen perusväittämäänsä blogissani: naturalismi ei pysty perustelemaan ihmisen tiedollisten kykyjen ja siten myös havainnon ja tiedon perimmäistä luotettavuutta.

Vaihtoehdot ovat silloin joko avoin skeptisismi tai silkka kehäpäättely. Tilastolliset 'totuudet' menevät mielestäni kuitenkin induktiivisten yleistysten piikkiin. Ovatko ne luotettavaa tietoa vai hypoteettista idealismia (tai kumpaakin!), riippuu tutkijan tieteenteoreettisesta vakaumuksesta...

Plantingan mukaan teismi pystyy paremmin toimimaan havaintotietomme luotettavana perustana, mutta tämä edellyttää sitä, että meillä todellakin on aito, synnynnäinen, reflektiivinen peruskokemus Jumalasta, joka vertautuu Mooren väitteeseen, että tiedämme kätemme (perimmältään siis ulkomaailman) olevan varmasti olemassa.

Jotta ulkomaailman ja havaintojen voisi ajatella olevan mahdollisia hahmottaa tutkimuksellisen teorian puitteissa, pitää havaintojen määrälle olettaa/asettaa jonkinlainen 'loppupiste', mikä on havainnoista itsestään käsin mahdotonta muuten kuin hetkellisesti - tutkimuksen struktuurin puitteissa.

Ymmärtääkseni Plantingan mukaan lopullisen loppupisteen havaintojen äärettömyydelle voi antaa ja taata vain Jumala, joka on luonut maailman - mikä ajatus vertautuu Big Bangiin, jolla on alkuperäinen, ei-ajallinen aiheuttaja. Silti Plantinga ei ole deisti.

Plantinga näkee vaivaa ja osoittaa tiukkaa argumentatiivista pätevyyttä todistaessaan tämän väitteensä epistemologisen paikkansapitävyyden, mutta yhtä kaikki - ei se minuakaan saati sitten monia muita vakuuta edes haastavana tietoteoreettisena saavutuksena, vaikken kielläkään P:n päättelyn tiettyä älyllistä vetoavuutta.

Sitten kun siirrytään perustelemaan Jumalaa ja naturalistista metodia pelkästään empiirisinä pidettyjen faktojen puitteissa, väittely saa luonteen, jossa Plantingan pitäisi osoittaa joitain tieteellisiä tosiasioita paitsi Jumala-kokemuksen ehdoista ja mahdollisuudesta myös ja etenkin aiheesta: Jumala versus naturalistinen oletus todellisuuden luonteesta ja sen tutkimisesta.

Tällöin hänen pitäisi yrittää vakuuttaa luonnontieteilijä empiirisillä faktoilla, jotta samanaikaisesti kykenisi soveltamaan tuota varsin pätevän oloista tietoteoreettista argumentaatiotaan näihin tosiasiaväitteisiin - ja siihen hän ei välttämättä kykene.

Toisaalta luonnontieteilijä ei ymmärrä, miksi hänen itsensä pitäisi suostua pelaamaan samaa argumentaatiopeliä kuin Plantinga, koska hän on yleensä jo vakuuttunut tosiasiaineistonsa perimmäisestä luotettavuudesta.

Tällä tavoin keskustelu/väittely kohdistuvat lopulta toistensa ohi, eikä mitään positiivisia kompromissituloksiakaan ole edes mahdollista saavuttaa. Rintamalinja junnaa paikallaan, koska molemmat osapuolet ovat jo joko Jumala-oletuksen puolesta tai sitä vastaan.

Tällainen jämähtäminen omiin perusteluihin merkitsee, että perustellaan oma vakaumus lopulta omalla vakaumuksella, joka piti todistaa riippumatta omasta vakaumuksesta.

Vielä kerran: molemmissa diskursseissa on siten kyse kehäpäättelystä: omiin tieteellisiin ja filosofisiin tai uskonnollisiin auktoriteetteihin vetoamisesta, vaikka juuri ne piti todistaa oikeiksi - niistä itsestään riippumatta.

Plantinga perustelee uskollaan Jumalakokemukseensa, joka siis on riippuvaista hänen psykologisesta kokemiskyvystään! tai -alttiudestaan, Jumalan riippumattomaksi tekijäksi, josta käsin havainto ja tieto ovat perusteltavissa luotettavasti.

Mutta jos ja kun näin on, niin kuka voi vakuuttua siitä, että Plantingan päättely sittenkään on muuta kuin hyvin 'naamioitu'=rationalisoitu yritys todistaa oma Jumalausko yleiseksi välttämättömyydeksi, koska hän ei mielestäni pysty täyttämään loogisesti pätevän argumentin perustavinta ehtoa eli pitämään erossa toista premissiä (P:n oma kokemus Jumalasta) ja johtopäätöstä (Jumala premisseistä välttämättä seuraavana MUTTA niihin sisältymättömänä).

Ensimmäinen premissi koskee edellä esitettyä havainnon ja tiedon luotettavuudelta vaadittavaa varmuutta, joka siis ei Plantingan mukaan täyty naturalismin metodologisen monismin periaatteella (ääretön ja loppumaton reduktionismi) vaan oletuksella teistisestä Luojasta.
*
1) Teismi pystyy takaamaan tiedollisten kykyjemme luotettavuuden, mihin naturalismi ei pysty (Plantingan esittämä argumentaatioketju)

2) Ihmisellä on luontainen, reflektiivinen=tiedollinen kyky Jumalan olemassaolon kokemiseen (Plantingan oma kokemus ja vakaumus)

3) Siis: Jumala on olemassa

*
Kiitti - nyt mulle riitti... Tarjoilija - saisinko tuplanihilismin jäillä!