January 14, 2008

Sikalasta Torniin - muistumia Hesasta ja sen ravintoloista

Kirjoitettu kommentiksi A-K.H:n päreeseen "Valtakunnan salaisuus II".
*
meri, a-k.h

Menkää Ravintola Torniin, pankaa Visa vinkumaan ja halveksikaa roskaväkeä ;)
*
Retrospektiivinen katsaus.

Lähes 4 vuotta sitten sitten hyvä ystäväni (ennenkuin kunnostautui ja ryhtyi treenaamaan maratonia ja pelasti siten avioliittonsa) halusi silloisten tapojensa mukaan sopivan nousuhumalan siivittämänä näyttää minulle, että ravintola Torni se vasta hieno paikka on - ja että hänen pankkikortillaan - vai oliko se juuri Visa - kyllä rahaa ja luottoa riittää.

En ole koskaan ollut mikään intohimoinen ravintoloissa maleksija, joten suhtauduin tähänkin ehdotukseen alunperin torjuvasti, mutta myönnyin lopulta, koska kaveri olisi loukkaantunut kieltäytymisestäni - siitäkin huolimatta, että kävelyni on jo muutaman vuoden ajan näyttänyt horjuvan ja ontuvan Eriksonin hitaalta nilkuttamiselta.

Mutta onhan toki mieltä piristävää käydä joskus 'ulkomaailmassakin'.

Olin käynyt Tornissa ehkä 25 vuotta aiemmin, joten ravintola oli jo ehditty restauroida 1995. En tosin paljoa siitä entisestä muista.

Ruoka ja juomat olivat ensiluokkaisia - ja ilmeisen kalliita, mutta minunhan ei siitä tarvinnut sillä kertaa välittää.
Miespuolinen tarjoilijakin vaikutti ammatillisessa erikoisuudessaan olevan kotoisin ihan toisesta maailmasta kuin minä - lähinnä kai Ludwig XIV hovista.

Käytöksensä ja puheensa muistutti minusta, joka en etikettejä juuri tunne, enkä niistä kyynikkona koskaan ole piitannut pätkän vertaa - kuninkaallisen tai narrin elkeitä.

Vaikka kieltämättä - tyyppihän oli kuin suoraan kansallisteatterin näyttämöltä (näytelmää ja roolia en kuitenkaan tunnistanut;), kuten jopa varsin ihaillen häntä ystävälleni kommentoin.

No - kaikki 'tarpeellinen' saatiin kuitenkin tilattua, vaikkei ehkä kaikkea pitkästä traditiostaan ylpeän huippuravintolan slangia ymmärrettykään - en ainakaan minä.

Mutta kieltämättä Torni on kerrassaan perinteisesti hienostunut ja tosi tyylikäs paikka, joskin kyllä Salve ja Sea Horse mukavampia ja rennonpia ovat - myös halvempia.
Niissä(kin) on tullut koluttua jonkun kerran joskin jo 25-30 vuotta sitten, jolloin asuin lähellä Hesan ydinkeskustaa.

Silloin 'konserttimestarina' toimi usein eräs hyvin fiksu mutta samalla 'hullu' tuurijuoppo - valt.yo. (sosiaalipolitiikka/sosiologia) ja päihdehuoltolaitoksen huoltotarkastaja!
Minä toimin saman kombinaatin katkaisuhoidon puolella hoitajana. Mukana oli monesti myös eräs kyseisen laitoksen ensisuojapuolen valvoja. Kyseinen trio antoi todella esimerkillisen ja kattavan näytön miltei koko päihdehuoltohenkilöstön juomatapakulttuurista ;)

Siihen aikaan mainituilla ravintoloilla oli ehkä jossain määrin räkälän maine (äkkiä krapularyypy(i)lle Sikalaan tai Salveen!), mitä tuo Sea Horsen lempinimi Sikalakin osaltaan viestii, mutta ajat lienevät muuttuneen.

Nykyään Helsinki on tupaten täynnä erilaisia (etenkin etnisiä mutta myös 'gayistisiä' jne.) pubeja, klubeja, discoja, kapakoita, ravintoloita, luxus-paikkoja jne.

30 vuotta sitten tilanne oli täysin toinen. Hesa oli silloin tähän päivään verrattuna hiljainen pikkukaupunki, jossa turistin kohtaaminen saattoi herättää 'tatilaisessa' pintaan ihan aidosti antropologiset 'vaistot' - siis hämmästyneen ja tyhmänuteliaan tuijotuksen mutta myös primitiivisen karttamisreaktion ;)

Helsingin keskusta on jo yli 20:n vuoden ajan muuttunut yhä nopeammin yhä kuhisevammaksi muurahaispesäksi uusine rakennus- ja käytäväprojekteineen, joten se kyllä täyttää useimmat kansainvälisen 'minimetropolin' kriteerit nykyään.

No comments: