Oma kuolema kannattavana sijoituksena

Kirjoitettu kommentiksi A-K.H:n päreeseen "Matkalla".
*
a-k.h, meri

Kuolema on ollut minulle pysyvästi läsnä kuin ruoska 14:sta ikävuodesta eli enon itsemurhasta ja isän varhaisesta kuolemasta lähtien, enkä tarvitse enää 'lisämainosta'.

Äidilleni ei näytetty isäni kuolleita kasvoja, jotka hän oli nähnyt elävinä (joskin yhtäkkiä vanhentuneina, riutuneina ja äärimmäisen rasittuneina) viikkoa aiemmin Kotkan keskussairaalassa joten hän oli palannut hakemaan lapsensa äitinsä luota Luhangalta siinä olettamuksessa, että mies ainakin selviää hengissä.
(Luhangan vanhassa kirkossa muuten äänitettiin Samuli Edelmanin Virsiä vuonna 2007) .

'On parempi, että ette katso arkkuun, sillä te ette ehkä kestä nähdä vainajan ilmettä' äidille sanottiin. Kuolinkamppailu oli kai ollut melko hirveä.
Samoin lääkäri totesi, että näin oli sittenkin ehkä parempi, koska jos isäni olisi jäänyt henkiin, hän ei olisi koskaan toipunut likimainkaan ennalleen, eikä sydän olisi kestänyt pitkään.
Vuoden 1968 sydänkirurgian menetelmiä ei tietenkään voi verrata nykyisiin.

*
Luulenpa, että Platonilla olisi Valtio-dialogissaan jotain sanottavaa 'kuolema-television' perään haikailijoille.

Uteliaisuutta on toki monenlaista - myös hyödyllistä laatua, mutta kun se saa - kuten mielestäni nyt - sosiaalipornahtavan luonteen, jossa näköjään tyydytetään halua kokea elämys jostain kammottavalla tavalla tuntemattomasta (unheimlich), niin siinä kyllä tunkevat läpi ihmisen periatavistiset taipumukset.

Annan kuolemaan liittyvän esimerkin, joka hieman vulgaaristi valaisee, mitä tarkoitan.

On raportoitu - tämä ei liene mikään uutinen, että teloituksia ja gladiaattoritaisteluja aikoinaan seuranneet miehet kiihottuivat tappamisesta lähes seksuaalisella tavalla ja hysteerisimmät paikalla olleet naiset saattoivat jopa saada orgasmin uhrin/häviäjän kuollessa - aivan kuten teloitettavakin kuoleman hetkellä.

Puhun nyt kuoleman väkivaltaisesta ja irvokkaasta puolesta, jolloin uteliaan perverssi halu nähdä taistelukentällä kuolleitten silpoutuneet ruumiit (vrt. liikenneonnettomuuksien uhreja tuijottavat sivulliset) täytyy Platonin mukaan saada itsekurin (järjen ohjaaman tahdon) avulla voitettua.

Tällainen itseään ohjaava kuri, jonka Platon ei tosin uskonut toteutuvan vapaaehtoisesti kuin hyvin harvojen kohdalla: siksi hänen valtionsa on totalitaristinen 'demokratia', on osoitus ihmisen kyvystä hallita halujaan ilman pakkoa ja siten hänen moraalisesta eheydestään sekä kunniallisuudestaan.

On kuitenkin olennaisesti eri asia nähdä vainaja arkussaan tai olla hänen läheisyydessään kuoleman lähestyessä.
Mutta ei kai tämä tarkoita sitä, että sadattuhannet ja miljoonat ihmiset saavat/voivat seurata television välityksellä tapahtumaa, joka on vielä yksityisempi asia kuin ihmisen syntymä, koska kyseessä on yleensä aikuinen ja itsestään tietoinen olento eikä käytännöllisesti katsoen eläimen pentu, joksi vastasyntynyttä voi tosiasiallisesti ja perustellusti vielä kutsua.

Entä ne, jotka suostuvat vapaaehtoisiksi kohteiksi tällaiseen kuolemaseurantaan? Jospa se tuokin heille heidän kaipaamaansa huomiota ja turvallisuudentunnetta, jota ilman he muuten saattaisivat kokea jäävänsä kuoleman aina niin peruuttamattoman lopullisessa yksinäisyydessä.

Tähän minun on aika vaikea ottaa kantaa, mutta koska nykyään kaikki on kaupan, eli jopa omalla kuolemallaan voi tehdä laillisesti rahaa - joskin moraalin kannalta hiukan samaan tapaan kuin omaa ruumistaan voi myydä harjoittamalla prostituutiota - niin mikäpä siinä.

Minun - mahdollisesti vastustava - mielipiteeni ei hetkauta pörssikursseja, joissa oikeaa ja väärää nimitetään valheellisesti järkeväksi (tuottavaksi) tai ei-järkeväksi (tappiolliseksi) sijoittamiseksi, joten miksipä närkästelisin.

Olkoon siis niinkuin pörssikurssit määrittelevät. Jokainen myyköön kuolevan(kin) ruumiinsa niin 'kalliisti' kuin se vain on mahdollista.
Kauppahan kuitenkin lopulta aina on sellaista toimintaa, joka kannattaa - varsinkin, jos katteet ovat takuuvarmat - kuten tässä tapauksessa voidaan olettaa.