January 6, 2008

Ei teismille, ei ateismille, ei agnostismille

Kirjoitettu kommentiksi Kemppisen päreeseen "Logaritminen usko".
*
Täyttä asiaa oli tämä kirjoituksesi (taas) minunkin kannaltani - jopa Niiniluodon suhteen.

Myös Petri Järveläinen on esittänyt ihan järkevän kuvauksen Niiniluodosta aidosti ei-uskonnollisena filosofina/ihmisenä, joka ei ole kiinnostunut uskonnosta lainkaan.

Oma kritiikkini Niiniluotoa kohtaan kohdistuu truthlikeness-teoriaan (joka on tiedetotuus-uskoa ilman teismiä), mutta sen verran on kyllä tunnustettava, että kritisoimalla Niiniluotoa olen varmasti oppinut tieteenfilosofiasta enemmän kuin keneltäkään muulta ;)!

Vielä 10-15 vuotta sitten postmoderniin relativismiin päin kallellaan ollut Nietzscheen pohjautuva (Nietzsche tosin ei sovellu ilman 'väkivaltaa' ranskalaisen postmodernismin 'isäksi') ajatteluni on kokenut muutoksen osittain (mutta vain osittain) juuri Niiniluodon ja etenkin Alister McGrathin vaikutuksesta ainakin, mitä tieteenfilosofiaan tulee.

Erittäin kriittinen ja erittäin maltillinen realismi, jossa todellisuus ymmärretään eri ontologisten tasojen kautta, joihin soveltuvat tutkimuksen kohteen huomioivat ja niitä silmälläpitäen laaditut metodit, on se malli, jossa tieteen tutkimuksellinen skaala ja tehtävä voi toteutua käytännössä järkevimmin.

Tämä kanta torjuu myös reduktionismin kaikkeen tutkimukseen soveltuvana metodina ja tieteellisenä totuutena (metodinen ja ontologinen monismi), sekä antaa emergenssille suuremman (joskin suhteellisen) merkityksen ontologisten tasojen autonomiassa (joka sekin on suhteellista mutta väistämätöntä tutkimuksen kannalta).
*
Jos ateistit Tuomiojan tavoin vaativat kiihkomielisesti valtion ja kirkon eroa, joka vaikuttaisi myös kouluopetukseen ja merkitsisi jopa H:gin teologisen tiedekunnan huippuyksikön lakkauttamista (täysin kaistapäinen ehdotus), on selvää, että siinä on kyse poliittis-ideologisesta projektista, jossa ei lainkaan huomioida uskon pragmaattisia ulottuvuuksia, tehtäviä ja sen mitä ilmeisintä (meta)terapeuttista hyötyä - jos hyöty-sanaa uskaltaa tässä yhteydessä käyttää.

Kognitiivisen/tietoteoreettisen teismin, ateismin ja agnostismin virhe piilee siinä, että ne pitäytyvät yksinomaan uskon tiedollisessa tarkastelussa, vaikka pelkkä tieto on lopultakin vain yksi eikä edes mitenkään olennainen aspekti uskon kokemuksessa.
*
Tuomas Nevanlinna piti jossain seminaarissa luennon, joka oli otsikoitu 'Ei teismille, ei ateismille, ei agnostismille' juuri edellä mainituista syistä.

Uskontohan on jotain, jonka pitäisi ennenkaikkea puhutella ja koskettaa ihmistä sisäisesti.

Ei kai kukaan koko persoonallaan uskova ihminen usko pelkästään sen (itse asiassa uskon loogisesti kumoavan väitteen) vuoksi, että hän olettaa Jumalan olemassaolon olevan todistettavissa (kuten loogikko, evidentialisti ja realisti Swinburne - Niiniluodon teistinen vastinpari - ajattelee) tai että ihmisellä on Jumalan kokemista varten erityinen kognitiivinen kyky (kuten kalvinisti-foundationalisti Plantinga väittää).

Usko Jumalaan on Plantingalle peruskokemus, jota ei tarvitse todistaa kuten ei G. E. Moorekaan todistanut kätensä olemassaoloa, mutta väitti silti tietävänsä että se on olemassa.

Wittgensteinille Moore (eikä varmaankaan Plantinga) ei nimenomaan tietämällä tiennyt, että käsi (ulkomaailman objekti) on olemassa, vaan hän nojautui aiempiin loogisiin ja kokemuksellisiin sitoumuksiinsa, tottumuksiinsa ja uskomuksiinsa, joita ei kuitenkaan eksplikoinut.
Silti vaikuttaisi ainakin Varmuudesta-teoksen muutaman kommentin mukaan, että Wittgenstein hyväksyy tällaisen mahdollisuuden perustella varmuutta jostain vakaumuksellisesta asiasta.

Joka tapauksessa uskonto ja usko pikemminkin puhuttelevat (tai sitten eivät puhuttele: Niiniluoto) meitä monella eri tasolla: tunteen eli lohdutuksen ja toivon, kielikuvallisiin metaforiin liittyvien ulottuvuuksien sekä kognitiivisten ajatusmallien tasolla + paljon muuta.

Mainittakoon tuosta Nevanlinnan luennosta vielä sen verran, että yllätyksekseen hän sai kaikkein voimakkaimman kritiikin väitteitään kohtaan vakaumuksellisilta ateisteilta, joita hän oli nimittänyt kristinuskon erääksi lahkoksi - ikäänkuin kristinuskon dekonstruktioksi, joka yhä pitää kiinni äärimmäisen, kognitiivisen teismin tiedollisista lähtökohdista - tosin kieltäen ne.

Agnostikoiden ongelma on samaa tyyppiä. Emme tiedä vielä, mutta sitten kun evidenssiä Jumalan olemassaolon puolesta tai sitä vastaan saadaan lisää, pystymme valitsemaan.
Agnostismi on siten aivan yhtä yksisilmäinen, tiedollisen todistuksen varaan rakentuva näkökanta kuin teisteillä ja ateisteilla.
*
Kemppinen lopettaa:
'Entä iankaikkinen elämä? Kenellekään ei ole luvattu taivasreissua nykyisessä tilassaan, vaan puhdistettuna. Minulle tuo kielikuva sisältää myös sen, että se mitä me ehkä virhellisesti nimitämme persoonallisuudeksi tai sieluksi, katoaa kertakaikkisesti, mutta konfiguraatiot säilyvät.'

Tämä meni kyllä kirkkaasti yli hilseeni. Konfiguraatiot säilyvät - kuten matematiikassa (logaritmilaskennassa). Meistäkö jää samaan tapaan jäljelle eräänlainen 'uusi kokoonpano'?

Ja että tämä kielikuva voidaan ymmärtää matematiikasta johdettuna metaforana. Mutta onko kyseessä yksinomaan (matemaattis-looginen) metafora, vai sisältyyko siihen yhä vielä uskovan projisoimia psykologisia odotusarvoja?

Mehän emme pysty kuvittelemaan itseämme ikuisuudessa muussa muodossa ja 'kokoonpansossa' kuin olemme elävinä...paitsi ehkä hyper-fyysikko Kari Enqvist, joka onkin ihmemies MacGyverin 'serkku' kosmologisen teoriapäättelyn ja -kuvittelun alueella...

1 comment:

peeÄR - mies said...

Rauno, lähetätkö nimmarin;)