Havainto, rationaalinen päättely, tieteenteoria

Kirjoitettu kommentiksi Mika Sipuran kommenttiin hänen päreessään Jumalaharha I (Ks. edellinen päreeni).
*
1) Teismi pystyy takaamaan tiedollisten kykyjemme luotettavuuden, mihin naturalismi ei pysty (Plantingan esittämä argumentaatioketju)

2) Ihmisellä on luontainen, reflektiivinen=tiedollinen kyky Jumalan
olemassaolon kokemiseen (Plantingan oma kokemus ja vakaumus)

3) Siis: Jumala on olemassa
*
Kakkospremissin ongelma on juuri tuo, minkä esitit. Plantinga ei pysty selittämään sitä, miksi kaikki ihmiset eivät usko Jumalaan, eikä lopulta edes sitä, miksi hän itse uskoo!
Ykköspremissistä joudutaan kuitenkin tästä huolimatta kiistelemään pitempään.
Johtopäätös on joka tapauksessa vähintänkin 'ennenaikainen'.

Minun mielestäni tässä 'kisassa' ei kuitenkaan ole voittajia - pelkästään todennäköisyysriskien ottajia tai argumentin ilmeiseen(?) pakottavuuteen vetoavia (vaikka argumentti itsessään perustuukin Plantingalla viime kädessä henkilökohtaiseen uskoon).

En ole sen paremmin vakuuttunut Dawkinsin lähtökohdista kuin Plantingan argumentaatiostakaan. Olen asiassa pikemminkin skeptikko kuin agnostikko.

Agnostikko odottaa uuden evidenssin ratkaisevan lopulta ehkä kaikki ongelmamme; skeptikon mielestä kaikki makroteoriat ratifioidaan tiedeyhteisön auktoriteetilla (pragmaattinen uskottavuus- ja kilpailuperiaate), joka valitsee vaikutusvaltaisimpien jäseniensä esittämät todistukset.
Tämä on tiedettä - niin muuttuvaista kuin se skeptikon perspektiivistä samalla väistämättä onkin.

Tieteenteorioista on esitetty useita malleja loogisen empirismin (luonnontieteen 'omaksi' filosofiaksi pyrkineen ajajttelujärjestelmän) perustan kaaduttua (sanoipa Hintikka tai Niiniluoto mitä tahansa).

1) Havaintokäsitteiden verifikaatioteoria, 2) todellisuus valmiiksiannettuna havaintotutkimuskohteena (annetun myytti) sekä 3) jako analyyttisiin ja synteettisiin lauseisiin osoitettiin Quine-Duhem-kritiikissä lopullisesti kestämättömiksi 1950-luvun alussa. Havaintojen teoriapitoisuus ja teorian alideterminaatio ymmärrettiin väistämättömiksi tieteen kehityksen kannalta.

Popperin falsifikaatioteoria ei oikeastaan tuonut juurikaan etua verifikaatioteoriaan verrattuna, koska Popperin itsensäkin mukaan todistetut hypoteesimme ovat pelkkiä arvauksia niin kauan kuin niihin ei voida kohdistaa kumoavaa kritiikkiä.
Tosin ne ovat samalla tieteen ainoita totuuksia niin kauan kuin ne kumotaan.

Popperin näkemys oli väistämätön mutta tavallaan kohtalokas: kieltäessään oikeuteusti tieteellisen dogmatismin (idealismin), se johti lopulta skeptisismiin ja pluralismiin eli Feyerabendin anything goes-metodiin tieteellisten ideoitten kehittelyssä.

Feyerabend korosti kuitenkin, että tieteen metodeja tulee aina soveltaa tiukasti ja perusteellisesti, mutta uudet tieteelliset ideat ja innovaatiot voivat syntyä aivan mistä ja miten vain.
Ei ole vain yhtä tapaa päätyä uusiin hypoteeseihin. Feyerabend EI siis ollut mikään irrationalisti!

Myös Thomas Kuhn teki omat - joskus jopa 'harhaoppisiksi' leimatut mutta erittäin vaikutusvaltaiset - johtopäätelmänsä Popperista.

Kuhn eroaa Popperista sen vuoksi, että hän näkee tieteellisen kehityksen historiallisena eli tietynhetkisiin perusparadigmoihin sitoutuneina ajattelu- ja tutkimusjärjestelminä, jotka muuttuvat tieteellisten vallankumousten myötä, kun vanha paradigma ei pysty enää selittämään uusia havaintoja.
Tällaisten anomalioitten määrän lisääntyessä, paradigman on pakko muuttua, jotta tieteen selityskyky pysyisi uskottavana.

Tällaisesta näkemyksestä ei ole pitkä matka tieteen ymmärtämiseen osana sosiaaliseen kontekstiin kuuluvaa tutkijoitten välistä kilpailua ja valtapeliä kuten Foucault ajattelee (ks. PS.).

Popperin mukaan tiede ei kuitenkaan missään tapauksessa voinut ajatua näin epäitsenäiseen rooliin kulttuurissa, vaikka tutkimustuloksemme ovatkin aina epävarmoja.

*
Mitä tulee kysymykseen kumpaa pitää preferoida: havaintoa vai rationaalista pohdiskelua, niin juuri siihen voinee löytää vastauksen edellä esitetyistä hyvin tunnetuista modernin tieteenfilosofian kehitystä ilmaisevista esityksistä.

Minulle ehdoton havainto-rationaalisuus-vastakkainasettelu on kuitenkin väärinkäsitys.
*
PS.
Foucault'n 'episteme' on saanut vaikutteita Kuhnin paradigmasta mutta kattaa 'tiedollisen ymmärryksen ja tulkinnan eetoksena' koko kulttuurisen alueen, ei ainoastaan tiedettä.

Episteme on siis eräänlainen ekstrapolaatio kuhnilaisesta paradigmasta, Kantin ymmärryksen muodoista ja kulttuurin vallitsevasta ihmiskäsityksestä.
Muistutettakoon, että Foucault oli aikoinaan kääntänyt Kantin Antropologian ranskaksi toisen lopputyönsä lisäosana.