January 25, 2008

John Fogerty kotistadionillaan - In Concert Against AIDS - 1989

Lisäyksiä 27.1. Tämä on parasta näkemääni live-Fogertya.

John Fogerty esiintyy näillä videoilla Oakland Stadiumilla (San Fransiscon Bay Area-aluetta) eräänä päätähdistä In Concert Against AIDS-tapahtumassa 27. 5. 1989.

San Fransicolaiset kolleegat Jerry Garcia ja Bob Weir Grateful Dead-yhtyeestä pyysivät häntä esiintymään. John sanoi, että OK, mutta hänellä ei ollut juuri sillä hetkellä omaa bändiä, johon Garcia oli todennut että me hoidamme sen asian.

Yllättävän hyvin bändi väliaikaiseksi kokoonpanoksi toimiikin, mutta on pakko sanoa, että ennenkaikkea musta rytmiryhmä hoitaa homman kotiin aivan mahtavasti. Garcia ja Weir ovat hekin mukana yllättävän tiukasti, vaikka en Deadin porukkaa minään ihmeellisinä muusikkoina ole pitänytkään.
Toki Garcia oli legenda jo eläessään - samoin yhtyeensä Grateful Dead - tämän konsertin primus motor.

Joka tapauksessa kyseessä on yksi niistä todella harvoista - yhden käden sormilla laskettavissa olevista - keikoista vuosien 1972-1997 välillä, joilla John Fogerty soittaa myös omia CCR-aikaisia hittejään.

Sen verran täytyy myös sanoa, että John vaikuttaa olevan suorastaan erinomaisella tuulella, mutta kyllä on 30000 paikallaolijankin tunnelma korkealla, kun näkevät San Fransiscon legendan pitkästä pitkästä aikaa kotiareenallaan.

***
http://www.youtube.com/watch?v=yQEGDm79E-c
Paras live-versio, jonka olen nähnyt Centerfieldistä! Tätä soitetaan kaikkien baseball-sarjamatsien aloitusbiisinä Ameriikassa. LP:ltä John Fogerty: Centerfield 1985.

http://www.youtube.com/watch?v=B1uN2nkuw-8
(Bad Moon Rising)
(Duurissa soiva, positiivisen letkeä ja yksinkertainen kantrihumppa, jossa on kuitenkin tosi synkeitä aikoja ennustavat sanat - myrskyjä, tulvia, maanjäristyksiä - siis varsinainen New Orleans-'sääennuste' vuodelta 1969 albumilta Green River).
Kyseessä CCR-Fogertyn kuuluisimpia biisejä, johon tämä itse suhtautui jälkeenpäin lievällä itseironialla ja laulaa nykyään konserteissaan yhden kertosäkeen 'there's a Bad Moon on a Rise foneettisesti melkein samalla tavoin joskin sisällötään: there's a Bathroom on the Right' ;)

http://www.youtube.com/watch?v=dbsyj9Q_-Ho
(The Midnight Special)
Vau mikä tunnelma! Tämä on Fogertyn uudelleen sovittama Huddie Ledbetterin vankilalaulu CCR-albumilta Willy and the Poor Boys - 1969)

http://www.youtube.com/watch?v=kI9ADAURdoU
(Rock'n Roll Girls)
(Kuunnelkaa laulajan ääntä. Se soi ja elää, se on yhtä aikaa vahva ja herkkä! Jerry Garcialta tyylikäs ja biisiin hyvin istuva kitarasoolo. Alkuperäisellä studioalbumilla Centerfield 1985 Fogerty multi-instrumentalistina soittaa soolon saksofonilla.
John esittelee bändin ennen kappaleen alkua - Garciakin löytyy viimein ;).

http://www.youtube.com/watch?v=ZSzqMXWX6lA
(Proud Mary)
(Klassikkojen klassikko. CCR:n ensimmäinen superhitti LP:ltä Bayou Country 1969.)

http://www.youtube.com/watch?v=pnFStz1rrtE
(Fortunate Son)
(Paras 'Onnenpoika', jonka minä olen nähnyt ja kuullut. Hillitön esitys! Yleisö on 'päreinä' tässä niinkuin kaikissa muissakin biiseissä...LP on em. Willy and the Poorboys.)

http://www.dead.net/show/may-27-1989

7 comments:

Soli said...

Kiitos Rauno-kulta Fogertyistä, kyllä se on kaunis jätkä tuossa taltioinnissa!

Rauno Rasanen said...

soli

Niin...jos en nyt ottais mitään suoraa kantaa tuohon kommenttiisi ;)

Mahtava fiilis Fogertyllä ja yleisöllä joka tapauksessa on päällä. Oikein tulee hyvälle tuulelle, kun näitä katsoo.

Kerron sulle, että John oli eronnut kolme vuotta aiemmin about 20 vuotta kestäneestä ensimmäisestä avioliitostaan, tavannut seuraavana vuonna 15 vuotta nuoremman (s. 1960) tulevan, toisen vaimonsa Julien ja mennyt vasta molemminpuolisesti harkitun ja päätetyn vuoden erillään asumisen jälkeen naimisiin tämän kanssa 1988 eli noin vuosi ennen Oaklandin konserttia.

('Päätimme Julien kanssa, että nyt ei kyllä mokata tätä juttua'...Juliekin oli nimittäin eronnut - tosin vain muutaman vuoden kestäneestä avioliitostaan.)

Paitsi että John on tässä konsertissa todella innostunut 'paluustaan' kotistadionille, niin onhan hän olemukseltaan samalla kuin nuori, vastarakastunut pojankossi.
Vaimo Julie on varmasti jossain päin katsomoa - tai luultavasti backstagella.

Heille syntyi kaksi poikaa -90-luvun alkupuolella ja 'iltatähti': tyttö lokakuussa 2001. Julie oli silloin jo 41 vuotias John 56 eli isoisän ikäinen ;)

Mutta helvetin nuorekkaana on ukko säilynyt. Terveet elämäntavat. Ei koskaan huumeita, ei koskaan muutamaa olutta tai paria lasia viiniä enempää alkoholia, säännöllinen lenkkeily jne.)

Johnilla on muuten ensimmäisestä avioliitostaan myös 2 poikaa ja tytär.
Juliella puolestaan yksi tytär, jonka John ymmärtääkseni adoptoi.

*
Kyllähän tästä kundista olis voinut kehittyä vaikka vaikuttava oopperatenori. Sen verran potkua ja ytyä äänestä löytyy.
Aivan saletisti yksi rockin kaikkein persoonallisimmista ja komeimmista äänistä.

Mutta onnex ei tullut oopperalaulajaa ;) Olisimme silloin menettäneet yhden rock'n rollin historian kaikkein parhaimmista singer/songwritereista ja yhden persoonallisimman kitarasoundin ja ja kitaransoittotyylin kehittäjistä.

Tässä Johnille väliaikaisessa bändissä (Greatful Dead, josta en tällä kertaa moitteen sanaa sano) ja yksittäisessä konsertissa Fogertyn soolokitarapuoli ei pääse kunnolla oikeuksiinsa, mutta varsinaisilla konserttikiertueilla, joissa on pitkät biisilistat ja paljon harjoittelu- sekä soittorutiinia takana, se kyllä pääsee.

Toisaalta kun laulaa samanaikaisesti kun soittaa eräänlaista soolo-ja komppikitaran välimuotoa, niin täytyy tehdä biisit ja biisien kitaralikit, -riffit ja -soolot näiden ehtojen vallitessa.

Anonymous said...

http://www.youtube.com/watch?v=LWQV7agBFtE&feature=related

Soli said...

Nyt puhutaan Fogertystä kahdessa huoneessa:-)
Tein konserttiklipistä saman huomion: hauskasti Fogerty "soutelee" skitalla, vähän kuin komppia ja vähän kuin sooloa hakeakseen. Mutta juuri tuo sekä-että ominaisuus yhdistettynä singer-songwriter-imagoon tekee musiikista niin hienon eleetöntä. Biisit vaan rullaa eteenpäin kuin juna (vanhan ajan juna, ei pendolino), ei tarvitse rock-kukko elkeitä ensimmäistäkään.

Ja tuo rakastuneisuushan se oli mikä siinä miehessä loisti niin ihanasti! Kas vaan, miten se näkyykin daideilijan olemuksessa.

Rauno Rasanen said...

Jussi

Brucella on aitoa street credilityä.

Rauno Rasanen said...

Piti olla 'credibilityä'...

Anonymous said...

Jep, siellä on vielä kaks muuta biisiä samasta esityksestä, tää vaan jos et sattunut huomaamaan.