Ovatko kognitiiviset kykymme luotettavia?

Kommentti amartonille edellisessä päreessäni "Biologiaa ja retoriikkaa".
*
Julkaisen tämän päreenä sen vuoksi, että sain siihen/siinä tällä kertaa melko vaivattomasti kiteytettyä yhden olennaisimmista kritiikeistäni, joita olen 'naivia' naturalismia vastaan jatkuvasti esittänyt - hylkäämättä kuitenkaan naturalismia tiedon hankinnan metodina.
*
amarton sanoi...
mitä uskot rauno biologian antavan filosofiallesi?
*
Filosofiseen saivarteluun taipuvainen ei voi ohittaa biologiaa, koska filosofi(kin;) tarvitsee empiiristä tukea tai falsifioijaa ajatuksilleen ja argumenteilleen.

Filosofia ei siis ole pelkkää muodollista päättelyä vailla empiiristä sisältöä, vaikka historiallis-etymologis-genealoginen lähestymistapa kykeneekin avaamaan myös luonnontieteellisten käsitteiden merkitysrakenteita - paljon paremmin kuin itse luonnontieteilijöiden 'oma' tieto tai itseymmärrys.

Biologi ei voi ohittaa filosofiaa sen vuoksi, että biologit liikkuvat argumentatiivisesti ja käsitteellisesti niin spesifillä alueella, että heille tulee jatkuvasti muistuttaa niistä ajattelun ja argumentaation ehdoista, joiden vallitsessa heidänkin teorioitaan on ylipäätään mahdollista käyttää.

Tämän transsendentaaliargumentti-oletukseen viittaavan ehdon olemassaolon monet biologit kuitenkin kieltävät ja väittävät, että biologia (kuten fysiikka) tulevat toimeen 'omillaan' - oman kokeellisen menetelmänsä ja metodinsa puitteissa.

Eivät tule - ainakaan silloin, kun ryhdytään kysymään havaintokyvyn ja siten havainnon luotettavuuden perustelua ja tekemään induktiivisia yleistyksiä, jotta voitaisiin dedusoida esimerkiksi moraaliin liittyviä väittämiä.

Sitäpaitsi joku Stephen Gouldin 'sattuma-teorian' sekä dawkinsilais-darwnilaisen adaptionismin ja gradualismin ehkä näennäinen kiista ainakin biologian metodioletusten kannalta osoittaa kuitenkin, että myös biologian tieteenteoriaan voi sisältyä ja syntyä aksiomaattisiksi (itse darwinsilaisen teorian perustaan) muodostuvia 'halkeamia', jotka uhkaavat murtaa sen perimmäisiä oletuksia evoluutiosta.

Ja näin on siis perimmältään siksi, etteivät biologit kuten eivät ketkään muutkaan tieteenharjoittajat pysty todistamaan havainnon luotettavuutta havainnosta itsestään käsin.

Gould ja Dawkins tekivät erilaisen tulkinnan siitä, miten tulee suhtautua tosiasiaan, että meiltä puuttuu dokumentteja esimerkiksi dinosaurusten sukupuuttoon kuolemisen syistä, ajankohdasta ja nopeudesta.
Dawkins väitti osittain uskottavasti, että kyse on vain tietojemme puutteellisuudesta, mutta Gouldin sattumateoria - ilmeisesti vastoin Gouldin omia intentioita - implikoi myös mahdollisuuden (ja tästä Dawkins on harmissaan), jonka mukaan on perusteltua väittää, että havaintotietomme ei yksinkertaisesti riitä selittämään ja ymmärtämään tapahtunutta.

Evoluution kehitys jää arvoitukseksi tai mysteeriksi, jolle löytyy uskottavin selitys vain älykkään suunnitelijan suunnitelmassa.

Ottamatta kantaa älykkään suunnittelijan olemassaolon mahdollisuuteen väitän kuitenkin edelleen transsendentaaliargumentaation hengessä, että alkaessamme kysyä tietämisen mahdollisuuden ehtoja, emme kuitenkaan kerta kaikkiaan voi välttyä ottamasta kantaa siihen, miksi uskomme, että havaintomme ovat luotettavia.
Jos ja kun sen teemme, olemme väistämättä päätyneet maailmankatsomuksellisten ongelmien ääreen - vaikkemme transsendentaaliargumenttia noteeraisikaan. Ja tällaisia ongelmia ei ratkaista tieteen menetelmillä eikä tilastoilla.

(Kierkegaard tosin ehti jo aikanaan sarkastisesti ehdottamaan, että äänestäisimme totuudesta...ja niinhän me olemme länsimaissa ja niiden mallia soveltavissa demokratioissa tehneetkin. Menestyksekkäästi..(?)

Yksinkertaista mutta niin helvetin vaikeaa tajuta tai myöntää etenkin reduktionistien taholta!

PS. Eipä muuten Darwinkaan ollut aina kovin optimistinen oman havaintotietokykynsä luotettavuuden suhteen.
Tarkoitan siis luotettavuudella nyt sitä kykyä, mikä tekee havainnon sellaisenaan meille luotettavaksi, en itse kokeellisesti saavutettua tietoa ja sen soveltuvuutta aiempiin ja vallitseviin, tiedon analysoituihin (teoreettisiin) kasautumiin.

Tilastotkaan eivät pelasta meitä tältä kognitiivisiin kykyihimme liittyvältä funfamentaaliselta ongelmalta, koska ne joka tapauksessa perustuvat aina jo oletukseen havaintokyvyn luotettavuudesta.
Tilastolliseen kausaliteettiin luottaminen on siten enintään matemaattisesti sofistikoitua jälkiviisastelua; - ehkä itsessään varsin pätevää ja uskottavaakin, mutta ei koskaan perimmäisesti pätevää (validia).

PPS. Alvin Plantingan mukaan naturalismi ei voi taata tai todistaa kognitiivisten kykyjemme ja siten havaintotietomme luotettavuutta, mutta teismi pystyy, koska se ei ajaudu tämän kysymyksen suhteen täydelliseen skeptisismiin, noidankehään (circulus vitiosus) ja siten ateismiin tai nihilismiin (joka on luku sinänsä).

Mutta on sitten jo toinen juttu, mitä Plantinga tarkoittaa Jumalalla, jonka olemassaolon ja johon uskomisen kautta tietomme olisi erityisellä tavalla taattua (warranted), varmaa ja luotettavaa.
Joka tapauksessa plantingalaisen teismin korollaari on usko evoluution älylliseen suunnitelmaan, jonka takana on Suunnittelija: Jumala.

Uskon, jotta ymmärtäisin. Toisin sanoen kyseessä on ymmärrykseen pyrkivä usko. Siinä sitä haastetta naturalisteille ja (meille ;) nihilisteille.