Mitä älykkyys todella on? Ovatko sopeutuvimmat ihmiset älykkäitä? Entä ovatko he onnellisia?

Kirjoitettu kommentiksi Mika Sipuran 25.10 julkaistuun mielenkiintoiseen päreeseen 'Se on joka toista sanoo'.

*
Tämän tekstin pääpointti on, että Evoluution kannalta älykäs ihminen voi olla syvästi onneton ja jopa itsetuhoinen - pääasia, että hän pärjää näennäisen hyvin - niin kauan kuin Evoluutio ryhtyy olosuhteitten muuttuessa vaatimaan toisenlaisia ominaisuuksia, jolloin aiemmilla ominaisuuksilla varustettu ihminen kuolee sukupuuttoon, ja joku toinen tyyppi tulee tilalle.

(En aio todistaa väitettäni tieteellisesti havainnoimalla vaan käyttämällä 'kognitiivista intuitiota', jonka yksityiskohtia en paljasta 'tekijänoikeuteen' vetoamalla - sanoipa Kemppinen tai Sipura mitä tahansa ;)

*
Miten tulee ymmärtää, että evoluutio toimii 'survival f the fittest'-periaatteella?

Mitä on olla 'fit' tietyssä evoluution 'paineessa'? Puhumattakaan siitä, mikä/mitä on 'the fittest'?

Nerokkaimmat ihmiset kun eivät välttämättä ole evoluution kannalta 'sopeutumiseen soveliaimpia' vaan usein kaikkein 'haavoittuvimpia' ja usein myös yksipuolisimpia ihmisiä lahjakkuudessaan.

Kohtalokkain paradoksi sopeutuvimman eloonjäämisestä keskusteltaessa lienee, ettei sopeutuvin yksilö - ainakaan lajien (lopulta myös ihmisen) säilymisen kannalta - näyttäisikään olevan 'kvantitatiivis-kuvallisesti' älykäs, teknologian luonut ja omaksunut länsimainen tai idän samaan teknologiseen kulutus/tuotanto-myllyyn sortunut innovaattori.

Minusta puhe älykkyysosamäärien merkityksestä evoluution kannalta on jälkiviisastelua, joka ajaa väkisin rasismin eli sosiaalidawinismin asiaa, ja että lopputulos on tätä menoa älykkään ihmisen - asuipa hän missä tahansa - kannalta tuhoisa.
Ennen tuhoaan hän tosin tulee alistaneeksi ja tappaneeksi tyhmempänsä - jos pystyy. Ja miksei pystyisi mikäli on älykkäämpi.

Entä onko hän sitten onnellinen?

Mutta mitäpä evoluutio ihmisen onnellisuudesta välittää. Sille on olennaista vain lisääntyminen. Meidän itsemme on siis välitettävä ja tiedostettava.
En pistäisi tällaista valintaa kovin herkästi evoluution piikkiin, koska sellaisella ei selitetä enää yhtään mitään tilanteessa, joka on suurimmalta osaltaan ihmisen kognitiivis-kielellis-kulttuurisen valinnan tulosta.

*
Reduktionistit vetävät kaniineja hatusta tässäkin asiassa väittäen silti samalla, ettei mitään taikatemppua tapahtunut. Kaikki on muka selitettävissä palauttamalla se tarpeeksi 'tieteelliselle havainto-abstraktiotasolle' - geeneihin ja evoluution 'lainalaisuuksiin'.

Epäileville Tuomaille osoitetaan lukemattomien tilastojen kautta, että näin on. Jos he eivät usko, heidät leimataan tietämättömiksi, ennakkoluuloisiksi ja tyhmiksi.

Viimein eli aina päädytään kuitenkin kausaliteettikäsitysten ja kehäpäättelyn määrittämisen loputtomaan epämääräisyyteen.
Tai sanokaamme, että rationaalinen ja metodinen määrittely sekä tutkimuksen ehtojen asettaminen kyllä onnistuvat. On sitten toinen asia, otimmeko huomioon kaikki ne muuttujat, jotka meidän olisi pitänyt huomioida, jottemme tekisi pahoja virheitä havaintojemme analyysissa.

Kirjoitan nyt periaatteellisessa mielessä - en esim. siitä, että kun ollaan lyöty lukkoon se, mitä kriittiseltä havaintometodilta vaaditaan, jotta se voitaisiin 'kanonisoida' tieteeksi, niin tuloksista voidaan silloin puhua myös tieteellisellä auktoriteetilla - totuutena.

*
Jos kerran älykkäiksi testatut kiinalaiset jäivät jälkeen eurooppalaisista aatteellis-kognitiivisen maailmankatsomuksensa vuoksi 1500-luvulta lähtien, niin pelkkä ÄO:han ei näin ollen selitä juuri mitään tästä arvoituksellisena pidetystä kulttuurikehityksen 'jälkeenjääneisyydestä' (jos se sitä todella oli?).

Kiinalaiset vain ovat vasta nyt omaksuneet ne arvot, joiden vallitessa länsimainen maailma on kehitellyt Valistuksesta lähtien 'Uljasta uutta maailmaa'.
Kyse on siis arvoista käsitteen laajimmassa merkityksessä. Miksi kiinalaisten arvot sitten 'jäivät jälkeen' - siihen en odota vastausta evoluutiobiologilta.

*
Oletetaan, että se vanha sanonta, jonka mukaan se, joka tietoa lisää, lisää myös tuskaa, pitää paikkansa, niin 'kannattaa' ilmeisesti olla hieman tyhmä, joka ei pysty omaksumaan tietoa tai oppimaan ja käsittelemään informaatiota niin paljon kuin esimerkiksi supermatemaatikko Gödel, jota von Wright nimitti nerokkaaksi mutta arkiasioiden suhteen täysin naiviksi - miltei lapseksi.

Gödel kuten kolleegansa ja tietokoneen isäksi mainittu Turing olivat arkielämässään todellakin ongelmallisia tapauksia psyykkisesti. Ei - sellaisista evoluutio ei pidä!

Julistankin Mika sinulta oppia saaneena uuden 'survival-kombinaation' Evoluution tulevaksi maksiimiksi: Survival of the most mediocre because they are the happiest people!

Näin hylkään myös Nietzschen sosiaalidarwinismilla 'flirttailevan' yksilöfanatismin (jonka mukaan ihminen voi kehittää luonnettaan 'suuremmaksi' - ikäänkuin lamarckistisesti), vaikka Nietzsche ei nimenomaan Darwinin survival of the fittest-oppia sellaisenaan hyväksynytkään enää myöhemmissä teksteissään, vaan kuten sulkulause osoittaa, edusti pikemminkin lamarckismia, joka on nykyään julistettu täysin epätieteelliseksi näkemykseksi biologien piirissä.

*
Älykkäät teknologian kehittäjät ja kasvatit eivät ole tajunneet onnellisuudesta kuin määrällisen puolen.
Sao Paulon slummien kasvatti tai se Mikan mainitsema hymyilevä ugandalainen pikku poika oivaltavat vaistomaisesti, että onnellisuudessa on kysymys paljon muustakin kuin rahasta ja teknologisesta romusta - joskin he haluavat ymmärrettävistä syistä päästä pois slummeista ja omaksuvat samalla helposti länsimaisen tekno-utopismin sekä jatkuvan kasvun ideologian - ja kadottavat siten käsityksensä onnesta.

Evoluutio (myös kulttuurievoluutio) on tähän asti suosinut älykkäitten ja röyhkeitten kristittyjen länsimaalaisten menestymistä, mutta 'times - they are a-changing' eli älykäs teknologiainnovaattori huomaa, etteivät hänen erityisominaisuutensa enää riitä edes maapallon lajien säilyttämiseen puhumattakaan, että hän kokisi itsensä onnelliseksi.

Jotain on mennyt pahasti pieleen. Mutta ehkäpä evoluutiobiologit todistavat senkin joskus juuri evoluution paineeksi. En vain hitto soikoon ymmärrä, mitä he silloin oikeastaan tulevat todistaneeksi.

Silti pyydän hartaasti:

Herra - älä ota minulta pois tätä tyhmyyttä, sillä ainakin saan sen kautta aavistuksen onnesta, jonka olemassaoloa ei tarvitse todistaa tilastoilla tai tieteellisillä tutkimuksilla, joiden jälkeen onni on enää pelkkä määritelmä tai lainalaisuus - ei enää ainutlaatuinen kokemus eli yksilöllisen tahdon ja universaalin nöyryyden välillä solmittu 'avioliitto'.