November 16, 2007

Hajanaisia muistoja mielisairaala-ajoiltani

Kirjoitettu kommentiksi Hotasen päreessä ""Tarpeellinen loma"" merin esittämään kommenttiin mm. sosiaalipsykiatriasta ja psykiatri Toivo Pihkasesta.
(Lisäyksiä klo: 16:40)
*
meri

Psykiatrinen työhistoriani ja käsitykseni psykiatriasta ylipäätään on mulle 'psyykkisesti ja aatteellisesti vaikea' aihe - sekä teoreettisella että henkilökohtaisella tasolla, mutta vastaan kyllä jossain vaiheessa perusteellisemmin. Pääsin jo alkuun, mutta huomasin, että aloin kirjoittaa omaa elämäkertaani :/

Sama 'juoruilulinja' jatkuu osittain seuraavassakin.
*
Olin Hesperiassa msh-opiskelijana 1978/1979. Palasin Hesperiaan yli vuodeksi 1985/86 ja samoin yli vuodeksi lopulta 2002/2003.

Pihkasesta kuulin paljon ja aika hyvää ainakin hoitopuolelta ja potilailta, mutten koskaan ehtinyt olla missään tekemisissä hänen kanssaan.
Toisaalta hänen hallinnollinen ja 'putkiaivoisimpien' eli konservatiivisten - ns. 'halki, poikki ja pinoon-asennetta' edustaneitten 'puoli-rasististen' mieshoitajien mielestä Pihkasen sosiaalipsykiatrinen hoitolinja ei ilmeisesti ollut välttämättä aina suosiossa.

Mutta nämä puoli-rasistiset putkiaivot alkavat kai olla jo menneisyyttä? Vaikka terapiakäytännöt tuskin ovat suuresti muuttuneet lääkityksenkään osalta.
*
2003 eräs jo Nikkilän ajoiltani (1976-79) tuttu pitkäaikaispotilas huomautti kerran, että muistutan aika paljon (ainakin ulkoisesti) hänen aikoinaan kovasti arvostamaansa Toivo Pihkasta. No joo...kiitti vaan.

Muistan, kun msh-ystäväni ystävä ja myös minun silloinen esimieheni ja tuttavani Nikkilässä - ensin Lapinlahden apulaisylihoitaja, sitten Nikkilän johtava ylihoitaja sekä viimein Auroran sairaalan johtava ylihoitaja - S. kertoi meille PV:n kanssa, että on se Pihkanen varsinainen syöppö.
Yhdestäkin tilaisuudesta se lähti kuulemma pois taskut täynnä muovikelmuihin pakattuja 'pito-voileipiä' syötyään sitä ennen laskemattoman määrän niitä...
Mutta kyllä' S:kin Pihkasta psykiatrina arvosti.

S. oli rautainen ammattilainen, jota johtavissa asemissa olevat miehet - talousjohtajat ja lääkärit - jopa pelkäsivät hänen suorasanaisuutensa ja älykkyytensä vuoksi.
Olipa hän myös aika hyvän näköinen vielä yli nelikymppisenä.

Kuulemani mukaan (2002) hän kuitenkin alkoholisoitui lopulta pahasti, mitä vaihetta en ehtinyt enää nähdä, vaikka usein kapakoissa liikuttiinkin ja myös S:n kotona porukalla kuppia kallisteltiin.
Mutta jo silloin (keväällä 1984, jolloin S:n viimeisen kerran tapasin) hänellä alkoi ilmaantua ajoittaisia krapulakaljaongelmia työpäivinä.

Kymmenen vuotta myöhemmin hänelle kuulemma 'räätälöitiin' suojatyöpaikka siivoustöiden pomona, jossa ei vastuita ollut lainkaan samassa määrin kuin johtavana ylihoitajana.Tällä siirrolla hänelle varmistettiin edes jonkinlainen kunnon eläke.

Tämänkaltaisia addiktio-kohtaloita löytyy mielenterveysalalta monia - valitettavasti. En kuulu heihin itse, vaikka joskus tulikin 'koukattua' aika läheltä rajaa.
*
Puutun noihin psykiatrian koulukunta- ja ihmiskäsityslinjauksiin myöhemmin.

Se vaatii aivan oman keskittymisensä, mutta on selvää, että en ole koskaan ollut mikään ylimitoitetun lääkehoidon fanittaja, vaikka en sen merkitystä missään nimessä kielläkään.
Aggressiiviset potilaat voidaan hillitä joko suurella henkilökuntamäärällä, suurilla, lamauttavilla lääkeannostuksilla (myös pakkolääkitys) tai molemmilla.

On turha mennä puhumaan 'enkelten kielin' psykoottiselle ja aggressiivisen sekavalla potilaalle, mikäli hän ei kuuntele, ei ymmärrä kuulemaansa vaan on paniikissa ja hajottaa paikkoja ja/tai yrittää vahingoittaa itseään tai muita.

Niin sanottu leposide-eristys suljetussa huoneessa olevaan sänkyyn ja rauhoittava piikki (mikäli henkilö ei suostu muuten lääkettä ottamaan), on ainut vaihtoehto.
Kaikki muu on tietämättömien ja täysin alaa kokemattomien romantikko-idealististi-maallikkojen höpinää.

Sosiaalipsykiatrian tarjoamat sinänsä erittäin tärkeät mahdollisuudet ja vaihtoehdot ovat käytettävissä vasta sitten, kun akuutti psykoosi on saatu hoidettua.
*
Palaan luultavasti blogissani tarkemmin näihin asioihin.

Ne tunnustukset sekä asenteiden muutokset suhteessa psykiatriseen hoitoon, joita esitän ja joita olen läpikäynyt, saattavat kyllä ainakin mietityttää ellei peräti ihmetyttää.

Olen nähnyt alan käytännöt 'lattiatasolta' ja pohtinut niitä teoreettisesti sekä hieman myös yliopisto-opiskelunkin puitteissa, mutta ennenkaikkea itseopiskelun kautta.

Entisestä antipsykiatrian kannattajasta kehkeytyi pikku hiljaa sosiaalipsykiatrian kautta sosiaalilääketieteellisen koulukunnan (Ilkka Taipale) kannattaja, joka on kiinnostunut psykoanalyysista enää vain metapsykologisella (filosofisella) tasolla mutta myös analyysille vastakkaisista - kommunikaatioteorioihin pohjautuvista näkemyksistä: esim. niin sanottu lyhytterapia: strateginen perheterapia, paradoksiterapia jne.

On aivan pakko muistuttaa, että Lauri Rauhalan edustama eksistentialistis-hermeneuttiseen viitekehykseen perustuva humanistinen ihmiskäsitys ja psykoterapia on tehnyt minuun ainakin filosofisella tasolla erittäin suuren vaikutuksen.

Sen kliinistä merkitystä ja toimivuutta minun on hanlaka arvioida, mutta joka tapauksessa kyseessä on holistinen ihmiskäsitys, jos vertaa sitä aineenvaihdunta- ja geeni-keskeiseen reduktionismiin, jossa psyykeä mainipuloidaan pelkästään biokemiallisin ja tulevaisuudessa geenimanipulatiivisin keinoin.

Ja kuten edeltä havaittiin - en silti ole aliarvioimassa tarkoin kohdennetun kovankaan lääkityksen ja 'eristyshoidon' (jos sitä nyt hoidoksi voi ylipäätään nimittää) tärkeää merkitystä aggressiivisten psykoositilojen hallinnassa.
*
Minulla on jo pitkään ollut myös kertomatta vuodelta -86 Hesperian ajoitani tositapaus erään potilaan itsemurhasta.
Tämä muistelo liittyy toisena osana sarjaan Tositarinoita mielisairaanhoitaja-ajoiltani.
Ja muistuuhan niitä tarinoita mieleen paljon muitakin, kun ryhtyy muistelemaan...

3 comments:

Ripsa said...

Vaikuttais siltä että olen samaa mieltä kanssasi.

Minun mieleeni on jäänyt jossain 60-luvun radikaalilehdessä ollut sanoma siitä että M3-pakkohoitojutut ovat ihmisten sortamista, koska suurin osa näitä ovat köyhiä ihmisiä, joilla ei ole varaa yksityiseen hoitoon.

Tämän aspektin muistan parhaiten noista keskusteluista.

Minä puhuin tuolla Kalevin blogissa siitä, että aivojen mekanismeja tunnetaan yhä paremmin ja paremmin ja että skitsofrenia on - ainakin osin - sekä geneettinen että esim. synnytysvaurioiden tuottama tila. Jonka ehkä sitten ympäristön signaalit laukaisevat psykoosiksi.

Olisi toivottavaa että ihan oikeita lääkkeitä löytyisi juuri tähän. Että mikä osa etulohkoista on vaurioitunut ja miksi. Käsittääkseni asian kanssa edelleen painitaan ja kovasti.

En tietenkään ole sitä mieltä että on erikseen somaattiset ja psyykkiset sairaudet, vaan että ne ovat yhtä ja samaa. Siis se tämä holistisuus.

Tämänhetkisen hoidon tasosta minulla ei ole muuta tietoa kuin mitä lehdistä näkee, eli että avohoito näyttää olevan sairaiden ihmisten heitteillejättöä.

Mikäs se oli se nätti leffa joskus oisko ollut 90-luvun alusta tai 80-luvun lopusta, "Enkeli tulessa" tai "liekeissä", jossa kuvattiin nuoren mielisairaaanhoitajan sairauteen johtavaa samaistumista potilaisiinsa?

Muistan että leffa herätti jonkinmoista kiinnostusta. Se on siis suomalainen leffa.

Rauno Rasanen said...

ripsa

Se leffa oli 'Palava enkeli'.

Sanon tässäkin (olen sen sanonut kyllä aiemminkin), että Ronald Laingin 'Kokemisen politiikka ja paratiisin lintu' kohoaa minun listauksessani Dostojevskin ja Nietzschen tasolle, mitä tulee esteettiseen vaikutukseen suhteessa meikäläiseen.

Myös Laingin - taisi olla väitöskirja - 'The Divided Self: An Existential Study in Sanity and Madness', joka on käännetty suomeksi 'Pirstoutunut minuus', on kovan tason juttu, joskin skolaarimpi ja vaikeahko.

Otetaan kuitenkin sitaatti.

Skotlantilainen psykiatri Ronald Laing kertoo kirjassaan Pirstoutunut minuus jonkun skitsofreenikon sanoneen: ”Rakkaus oli vaaroista pahin.”

Ihminen ei janoa mitään enempää kuin rakkautta. Kukaan ei voi elää ilman rakkautta, ja kuitenkin ihminen voi vastustaa rakkautta eniten ja rajuimmin.
Hän voi kokea, että rakkaus ahmaisee hänet kitaansa. Siksi se on hänelle uhka.

http://www.sro.fi/loytoretki/luennot/tekstit/rm_kunahdistunsaatanasta.htm

A-K.H said...

Palavaa enkeliä on käytetty hoitajakoulutuksessa ainakin täällä Kuopiossa.