November 9, 2007

Media uskonnon ja yhteisöllisyyden perversiona

Kirjoitettu kommentiksi Petri Järveläisen päreeseen "Hirveä ja julma".
(Muutoksia ja lisäyksiä alkuperäiseen kommenttiin on tehty + PS. klo: 20.30)

a-k.h kommentoi mm.

Oudoksuttavaa minulle on myös prinsessa Dianan kuoleman jälkeen tännekin levinnyt viihteenomainen karnevalistinen suremistapa, jolle pyritään saman mahdollisimman laaja kollektiivinen ulottuvuus.

*
Olen A-K.H kanssasi aivan samaa mieltä.

Ajatellaanpa asiaa kuitenkin seuraavasti. Kehittyneissä länsimaisissa kulttuureissa yhteisöllisyyden kokemus on pirstoutunut ja laimentunut huimaa vauhtia viimeisten 150-vuoden aikana, jolloin modernisaatio - etenkin teollistuminen ja sekularisaatio - on edennyt.

Edes nationalismi ei enää yhdistä ihmisiä kirkosta ja kadonneesta kristillisestä yhtenäiskulttuurista ja sen moraalista nyt puhumattakaan.

Tämä makrotason ilmiö vaikuttaa ilman muuta myös perheinstituutioon, joka näyttää viime vuosikymmenien aika muuttuneen entistä 'suorituskeskeisemmäksi' laatuaikamääritelmineen ja elintaso-oravanpyörässä juoksemisineen.
Lasten ja aikuisten väliset suhteet ovat samalla muutuneet entistä irrallisemmiksi.

Silti ihminen kaipaa yhteisöllisyyttä yhä; - väittäisin että jopa erittäin voimallisesti, ja että hän sisimmässään kärsii yhteisyyden tunteen puuttumisesta.

*
Lisäys

Jokelan surmaajan 'yli-ihmismäinen' fanaattisuus (ei pidä samaistaa Nietzschen yli-ihmispoetiikkaan kuten teki Uuden Suomen nettikolumnisti Iivi Anna Masso: kts. PS.) ja sosiaalidarwinistiset ääriutopiat ilmentävät mieleltään 'yksiulotteisen', kommunikaatiokyvyltään 'vajaan' sekä ajatuksellisen yksinäisyytensä 'kalvaman' ihmisen kyvyttömyyttä jakaa mitään emootioita kenenkään kanssa.

Silloin johdonmukainen päätepiste elämälle on tuhota muut ja siten lopulta myös itsensä. Mahdollisimman nopeasti.

Jokelan surmaaja oli suoraan hobbesilaisen ihmiskäsityksen kauhukabinetista, jonka mukaan yhteisöllisyys on 'synnytettävä pakon sanelemana' koska se ei muka kuulu ihmislajin perusominaisuuksiin. Muussa tapauksessa vallitsee kaaoottinen saalistusmentaliteetti, jossa kaikki ovat toistensa kilpailijoita ja vihollisia.

On väitetty, että surmaajan perheessä tällaiset - Pentti Linkolankin - edustamat arvot olisivat olleet korkeassa arvossa, joten nuori mies olisi vain tehnyt niistä sairaassa mielessään äärimmäiset johtopäätökset.
Mutta tällainen 'sosialisaatio' ei totisesti ole yhteisöllisyyttä!

Jos minulta sitä kysytään, niin vastaan: me kyllä tarvitsemme Nietzschen ja Linkolan tapaisia 'järkyttäjiä', jotta ymmärtäisimme maailmaa ja itseämme entistä rehellisemmin, mutta meidän ei tarvitse missään tapauksessa ryhtyä toteuttamaan näiden kahden - persoonallisuudeltaan hyvin lempeän miehen - pahimpia kauhukuvia, vaikka ne kertoisivatkin jotain aivan olennaista todellisuudesta.

Tämän ymmärtämiseksi tarvitaan yhteisöllisyyttä, keskustelua, nuotiolauluja, yhdessäoloa. Mutta ennenkaikkea yhteisiä yhteisöllisiä arvoja.

Tekisi mieleni siteerata aikansa ehkä kuuluisinta ja lahjakkainta antipsykiatria - Ronald Laingia: Ihmiskunta on kuin myrskyävällä merellä pelastusveneeseen sulloutuneina - toisilleen velkaa äärettömän määrän solidaarisuutta.

Aika karmea tilanne - mutta niin kovin tosi.

*
Perusväitteeni tässä päreessä on, että media edustaa nykyajan yhteisöllisyyttä.

Tietenkin hyvin kieroutuneella ja sosiaalipornoisella - ellei sitten jossain määrin jopa avoimen pornoisella tavalla, eikä ole mitään syytä korvata sanaa porno ainakaan tässä asiayhteydessä aikuisviihteellä.

Mutta eikö ole todellakin makaaberia ja jotenkin perverssiä, että nykyään ihmiset kokevat suurinta yhteisyydentunnetta suremalla prinsessa esim. prinsessa Dianaa tai ylipäätään joitain onnettomuuden tai sitten kaikkein kauheimpien tragdioitten - kuten näitä Jokelan koulun - uhreja.

Eikö yhteisöllisyydentunteestamme ole tosiaankaan jäljellä enää muuta kuin yhteinen suru traagisesti kuolleitten ihmisten johdosta?

Ja media ottaa tästä surusta kaiken irti - palaten 'haaskalle' aina, kun 'raadosta' näyttäisi olevan rahallista hyötyä.

Sairasta.
*
Kun nyt tutkijateologin blogissa ollaan, niin pitää toki muistaa, että kristillisen maailman yhteisöllisyydentunne perustuu nimenomaan siihen 'iloiseen suruun', jonka Jeesuksen teloitus aiheutti.
Iloiseksi tuon surun tekee se, että Kristus voitti kuoleman ylösnousemuksessa.

Mutta Jokelan koulun uhrit eivät ole Kristuksia. He pysyvät lopullisesti kuolleina ja poissa, ja silti media perustaa koko olemassaolonsa oikeutuksen näiden kuolleiden muistelemiseen - tai jos sen suoraan sanoo: muiston mainostamiseen ja myymiseen - sen suoranaiseen pakkosyöttöön ja kuolemalla mässäilyyn.

Toisin sanoen: mediasta on tullut tämän globalisoituneen, pirstoutuneen, jatkuvan kasvun ja kaoottisen maaiman uusi, pervertoitunut uskonto - yhteisöllisyyttä käsitteen raadollisimmassa ja anomisimmassa (normittomimmassa) merkityksessä.

*
PS. Kommentti Iivi Anna Masson kolumniin uusisuomi.fi — Humanismia kaivataan.

Joopa joo. Nietzsche oli
16:26 raunorasanen

Joopa joo. Nietzsche oli siis fasisti ja natsi. Ei luulisi Massolla valtiotieteen tohtorina olevan varaa näin karkeaan virheeseen.


Ehkä Nietzschen kirjat pitäisi sitten hävittää, jos kerran - kuten N. itse kirjoitti Ecce Homossa - jokainen, joka luulee hänet ymmärtävänsä, tekee lukemastaan oman kuvansa.

Silti eräs natsi-Saksan 'virallinen filosofi' totesi kerran varsin sarkastisesti ja itseironisesti, että Nietzsche ei ollut nationalisti, ei myöskään sosialisti eikä hän edustanut mitään rotuoppia vaan vastusti antisemitismiä. Muuten hänestä olisi saattanut tulla kelpo natsi, ironisoi po. filosofi.

Eiköhän edellinen kommentti jo kerro aika paljon siitä, mikä natsien motiivi Nietzschen suhteen lopulta oli. Pelkkä vääristely ja manipulointi. Hitler ei ollut lukenut ainuttakaan Nietzschen kirjaa.

*
Annan mielestäni hyvän lukumetodisen ohjeen. Kun luette Nietzscheä, yrittäkää ensin olla uskomatta sanaakaan siitä, mitä hän kirjoittaa - mutta yhdellä ehdolla: yrittäkää samalla perustella vastustava kantanne muutenkin kuin vetoamalla johonkin 'hienopersehumanistiseen', akateemiseen 'pumpulimössöön', jossa taivastelusta on tullut tiedettä.

*
Mitä Masson loppupäätelmiin tulee, en kuitenkaan ole eri mieltä. Postmodernia relativismia voi ja pitää kritisoida. Moniarvoisuudesta ja suvaitsevaisuudesta tulee liian usein piittaamattomuutta ja välinpitämätöntä kyynisyyttä.

Mutta eikö juuri humanismi ole myös suvaitsevaisuutta? Missä siis menee raja, jonka toisella puolella humanisti elää kuin postmodernin maailman nietzscheläinen 'nomadi', ja jonka ylitettyään hänestä tulee ääriholhoava yksiarvoisuuden apostoli (mikä eetos ei ollut vieras myöskään Nietzschen omalle itseymmärrykselle - olihan hän pappissukujen kasvatti)?

Pahinta ja ongelmallisinta tässä asiassa on kuitenkin se, että kummankin puolen 'humanistit' ovat kyllä hekin osanneet tappaa lähimmäisiään - aina ja joka paikassa.


7 comments:

A-K.H said...

Rauno

Erittäin hienoa, että sinulla oli viitseliäisyyttä laventaa ja syventää lyhykäisiä huomautuksiani. Kirjoituksesi, sanottakoon sitä nyt paremman puutteessa vaikka kommentiksi, on erittäin hyvä, samoin kommenttisi Uudessa Suomessa olevaan Anna Masson kolumniin.

A-K.H said...
This comment has been removed by the author.
A-K.H said...

Niin, piti olla Massonin

Rauno Rasanen said...

a-k.h

Mutta hei

Kun sukunimi on Masso, niin eix genetiivi silloin ole juuri Masson.

tuusulan lammella said...

totaalisesti kylllä

(muuten, olen huolissani järveläisestä..mahtaakohan se enää kirjoittaa?

psykologi soi said...

pekka auvinen kaipasi karismaattista johtajaa, vaikka tämä olisi väärässäkin
hän etsi tunteita

HeidiR said...

Hyvä kirjoitus!

Kirjoitit:

"Mutta eikö ole todellakin makaaberia ja jotenkin perverssiä, että nykyään ihmiset kokevat suurinta yhteisyydentunnetta suremalla prinsessa esim. prinsessa Dianaa tai ylipäätään joitain onnettomuuden tai sitten kaikkein kauheimpien tragdioitten - kuten näitä Jokelan koulun - uhreja.

Eikö yhteisöllisyydentunteestamme ole tosiaankaan jäljellä enää muuta kuin yhteinen suru traagisesti kuolleitten ihmisten johdosta?"

Kirjoitin oikeastaan tuosta asiasta pohdinnan omaan blogiini:

Muiden (median?) mukana mennään

Suurta yhteisöllisyyttä tunnetaan muuten silloinkin, kun Suomi voittaa euroviisut tai jotain muuta, joka saa paljon tilaa mediassa. Mutta jos naapurinpoika voittaa kunnan hiihtokisat... Kuka sitä edes noteeraa? Sääli.