Bullshittia, Trivial Pursuittia ja kriisin katkua

Kirjoitettu kommentiksi kafkaesquen kommentiin A-K.H:n päreessä "Hei, me lennetään!"
(Tarkennus klo: 18:40)
*
kafkaesque sanoi...

rauno vaistoan ilmassa kriisin katkua.

RR dialogisi näyttää degeneroituvan trivial pursuit -tasolle. tai sitten dialogi tarkoittaa jotakin aivan muuta kuin olen kaikki nämä vuodet kuvitellut. ja mitä tulee viimeiseen ehdotukseesi, vastaukseni siihen on siunatun lyhyt: ei koskaan. ei ikinä. ei milloinkaan.

RR

Edellinen kommenttini oli kai sitä meikäläisen bullshittiä. En jaksa enää harrastaa tyhjää verbaaliakrobatiaa sun kanssa.
Otan eron. Goodbye! Tämä jätkä lähti nyt. Tuskin tapaat(te) minua enää - näissä merkeissä.

Aion ryhtyä puhumaan entistä käsittämättömämpiä kuten paskanpuhujan kuuluukin.

Vai Trivial Pursuittia - suksi suolle!
*
Ja heti perään katumus.

Älä loukkaannu. Ei tämä ole sillä tavoin henkilökohtaista, että halveksisin sinua.
Olethan sen niin monesti huomannut. Ihan vilpittömästi arvostan joitain aivan hillitömän hienoja 'sanamuunnoksiasiasi'.

Olet parhaimmillasi eräänlainen taiteilija - todellinen verbaalivirtuoosi - sanojen, käsitteiden, konnotaatioitten, metaforien, metonymioiden, oxymoronien ja mitä niitä nyt onkaan 'varieteemestari'.

Mutta filosofi sinä et ole, sillä postmodernistinen 'kikkailu' ei ole filosofiaa vaan estetiikkaa ja runoutta - sellaisenaan kyllä joskus todella kiinnostavaa, mutta jos tuo diskurssi naamioituu filosofian kaapuun (esim. Derrida ja Deleuze), se tekee karhunpalveluksen prenniaaliselle (ikuiselle) käsitykselle filosofiasta.

Huomannet ehkä taas, että olen opiskellut filosofiaa Helsingin yliopiston vaatimuksilla, joskin olen omiin nimiin ottanut selvää myös Tampereen ja Jyväskylän fenomenologis- hermeneuttis-eksistentialistisesta perinteestä, joka vasta viimeisten 15 vuoden aikana on saanut pikku hiljaa laajenevaa jalansijaa Hesassa.

Wrightin, Hintikan, Ketosen, Niiniluodon, Airaksisen jne. 'varjo' on kuitenkin pitkä.

Heidän perinteensä kritisoiminen on ollut liki päänsä seinään lyömistä, ja ne jotka sitä ovat tehneet - 1900-luvun lopun ranskalaisia filosofeja arvostavat sosiaalisen konstruktivismin ja dekonstruktion ihailijat, jotka ovat taipuvaisia sanoilla leikittelyyn - ihan kuten sinä - on helppo leimata analyyttisen perinteen lähtökohdista humpuukimaakareiksi - siis ihan aidoiksi paskanpuhujiksi.
*
Järveläisen edustama skolastisen logiikan tutkimusperinne ei periaatteessa juurikaan eroa analyyttisesta filosofiasta, koska sen perusta luotiin juuri via modernassa - kritisoimalla Tuomas Akvinolaisen edustamaa aristotelismia nominalistisesta 'koherenssiverbalismista'/terminismistä lähtien.

Luin Kari Kopperin kirjan humanismin ja skolastiikan (mm. Erasmuksen, Aristoteleen ja nominalismin) sekä Augustinuksen (sekä saksalaisten mystikkojen) vaikutuksesta Lutheriin ja nyökyttelin päätäni: siinä oli mies, joka näki asioitten ytimeen.

Skolastisilla saivarteluilla (jotka edustivat nominalismissa (semi)pelagiolaista soteriologiaa) ei uskon mysteeriä voi kuin reifikoida: kivettää ja etäännyttää - eli tehdä uskosta pelkkä henkilökohtaisesti päätelty valinta vailla Jumalan vaikutusta.

Olen tismalleen samaa mieltä ja hylkäämässä filosofian uskon 'pönkittäjänä' - kuitenkin Augustinuksen filosofisia kommentaareja arvostaen.
Odotan Petriltä jonkinlaista laajaa mutta yleisluontoista synopisista hänen Augustinus-tutkimuksestaan.

Voit kyllä heittää minulle tiukasti relevantin kysmyksen: Entä Nietzsche? Juuri hänhän on toiminut postmodernin perspektivismin ja 'sanoilla tyylittelyn' esikuvana.

Niin varmasti, mutta parhaiten vain Foucault - ja hänkin ymmärtämättä loppuun asti N:n hyve-etiikan luonnetta, jossa kaikuvat deontologisemmat taustakaiut kuin F. ikinä haluaisi painottaa.
Nietzschelle etiikka ei ole pelkkää estetiikkaa kuten F. haluaa ajatella.

Muut ranskalaiset filosofit ajautuvat myös ajoittain karkeisiin argumentatiivisiin ristiriitoihin Nietzscheä myötäillessään (joskaan N. itse ei ole täysin syytön näihin tulkinnallisiin 'tempoiluihin)

Esim. Deleuze ei tunnu osaavan päättää, onko tahdon vapaus spinozalainen mahdottomuus (eli determinoitu) vai nomadimaista itsensä luomista (edellyttää ainakin jonkinlaista vapaan tahdon tunnustamista).
Toki tämä ongelma siis nousee esiin jo Nietzschellä. Jonkinlainen kompatibilismi tahdon vapauden kiellon ja hyväksymisen suhteen lienee näin ollen pakko muotoilla.

Derrida väittää jo Nietzschen olleen kielen/kieliopillisten merkkien (kuten minä, ego, tietoisuus - muista samalla Wittgenstein) arbitraarisuuden (sattumanvaraisuuden) kannalla, mutta ei näytä lainkaan lukeneen 'Hyvän ja pahan tuolla puolen' kuuluisaa toteamusta, jonka mukaan jokainen suuri filosofia on tähän asti ollut tekijänsä itsetunnustus ja eräs laji tahtomatta ja huomaamatta syntyneitä mêmoires (muistelmia).

Nietzsche sanoo tämän myös toisin: englantilainen filosofia ei ole kiinnostavaa mutta englantilaiset filosofit (joilla hän tarkoittaa utilitaristeja) sitä kyllä ovat.
Eli tekstin taustalta löytyy aina tekijä, jonka tuntemisen kautta hänen filosofisen - etenkin moraalifilosofisen laadun - voimme ymmärtää paremmin kuin itse hänen filosofisia perustelujaan lukemalla.

Derridan kuuluisa julistus: 'tekstin ulkopuolella ei ole mitään', sotii tätä biografiaa painottavaa käsitystä vastaan mitä räikeimmin.

Toki Nietzsche edusti myös tuota Derridan edustamaa linjaa esim. Descartes'n cogito-kritiikissään, mutta Derrida tekee siitä reductio ad absurdum-johtopäätelmän ja vääristää N:n omia - laajempia intentioita.

Tästä lähtien luen ainoastaan elämäkertoja Derridasta!
***
Tämä tästä tällä erää. Bullshittia tai ei mutta mitä todennäköisemmin ainakin Trivial Pursuittia.

Odotan 'piikkilankamaista koruommelvastaustasi' - hieman haukotellen...
*
Kriisi? - totta kai keskustelijat ajoittain päätyvät keskenään kriisiin...mitä ihmeellistä siinä nyt olisi?