Yläkuvassa nuori ja melkein viaton Ioseb Besarionis dze Jughashvili. Alakuvassa NL:n suurin rockabilly-tähti.(Lisäyksiä ja korjauksia ym. klo: 19.50.)
Entä jos Slavoj Zizekin ironinen, itseironinen joskin samalla filosofisesti perusteltu ja joskus jopa tosikkomainen Stalin-fanitus ilmentää hänen tapaansa elää ajattelussaan läpi (työstää psyykkisesti) erittäin vaikeaa isäsuhdettaan: - ankaran yliminän/isän kanssa toimeen tulemista (ärsyttämistä ja syyllisyydentuntoista lepyttelemistä), - 'mahdottoman fallokraatin' (Big Other, joka ei tiedä, että hänen valtansa on vain symbolista) osittain mielivaltaisessa komennossa olemista (Zizekin habitushan on pakkoneuroottisen hysteerinen kuin paniikkihäriöisellä lapsella).
Tämä yksipuolinen mutta intuitiivisesti järkeenkäypä hypoteesi selittäisi ainakin jossain määrin, miksi Zizek asettaa itselleen (transferenssiobjektina toimivan) poliittisen auktoriteetin, jota voi pitää yhtenä kaikkein julmimmista mutta myös kaikkein arvoituksellisimmista - Isä Aurinkoisen.
[(Huom! Eisensteinin Iivana Julma on yksi Zizekin suurimmista elokuvasuosikeista kautta aikojen (sic)].
Se, mitä edellä (toistan: yksipuolisesti) sanoin, ei Zizekille psykoanalyytikkona ole tietysti mitään uutta tai hätkähdyttävää, mutta en silti malta olla tässä kohtaa siteeraamatta tekstiä, jossa jokaisen suuren filosofian/filosofin omintakeisuus on - vakavassa mielessä - ehkä ensimmäisen kerran ajateltu syntyneeksi huomioiden ko. filosofin henkilöhistoria ja vain hänelle ominaiset, persoonanalliset affektit.
(Poikkeuksina mainittakoon esim. omaa persoonaansa ajoittain hyvin avoimesti 'hyödyntävät' Augustinus ja Rousseau, jotka eivät tosin välty tekopyhyydeltä ja tahallisilta/tahattomilta vääristelyiltä itsensä suhteen hekään - kukapa välttyisi.)
*
Beyond Good and Evil — Ch 1 - PREJUDICES OF PHILOSOPHERS
6. It has gradually become clear to me what every great philosophy up till now has consisted of--namely, the confession of its originator, and a species of involuntary and unconscious auto-biography; and moreover that the moral (or immoral) purpose in every philosophy has constituted the true vital germ out of which the entire plant has always grown. Indeed, to understand how the abstrusest metaphysical assertions of a philosopher have been arrived at, it is always well (and wise) to first ask oneself: "What morality do they (or does he) aim at?" Accordingly, I do not believe that an "impulse to knowledge" is the father of philosophy; but that another impulse, here as elsewhere, has only made use of knowledge (and mistaken knowledge!) as an instrument. But whoever considers the fundamental impulses of man with a view to determining how far they may have here acted as INSPIRING GENII (or as demons and cobolds), will find that they have all practiced philosophy at one time or another, and that each one of them would have been only too glad to look upon itself as the ultimate end of existence and the legitimate LORD over all the other impulses. For every impulse is imperious, and as SUCH, attempts to philosophize.
To be sure, in the case of scholars, in the case of really scientific men, it may be otherwise--"better," if you will; there may really be such a thing as an "impulse to knowledge," some kind of small, independent clock-work, which, when well wound up, works away industriously to that end, WITHOUT the rest of the scholarly impulses taking any material part therein. The actual "interests" of the scholar, therefore, are generally in quite another direction--in the family, perhaps, or in money-making, or in politics; it is, in fact, almost indifferent at what point of research his little machine is placed, and whether the hopeful young worker becomes a good philologist, a mushroom specialist, or a chemist; he is not CHARACTERISED by becoming this or that. In the philosopher, on the contrary, there is absolutely nothing impersonal; and above all, his morality furnishes a decided and decisive testimony as to WHO HE IS,--that is to say, in what order the deepest impulses of his nature stand to each other.
*
[(Huom! Eisensteinin Iivana Julma on yksi Zizekin suurimmista elokuvasuosikeista kautta aikojen (sic)].
Se, mitä edellä (toistan: yksipuolisesti) sanoin, ei Zizekille psykoanalyytikkona ole tietysti mitään uutta tai hätkähdyttävää, mutta en silti malta olla tässä kohtaa siteeraamatta tekstiä, jossa jokaisen suuren filosofian/filosofin omintakeisuus on - vakavassa mielessä - ehkä ensimmäisen kerran ajateltu syntyneeksi huomioiden ko. filosofin henkilöhistoria ja vain hänelle ominaiset, persoonanalliset affektit.
(Poikkeuksina mainittakoon esim. omaa persoonaansa ajoittain hyvin avoimesti 'hyödyntävät' Augustinus ja Rousseau, jotka eivät tosin välty tekopyhyydeltä ja tahallisilta/tahattomilta vääristelyiltä itsensä suhteen hekään - kukapa välttyisi.)
*
Beyond Good and Evil — Ch 1 - PREJUDICES OF PHILOSOPHERS
6. It has gradually become clear to me what every great philosophy up till now has consisted of--namely, the confession of its originator, and a species of involuntary and unconscious auto-biography; and moreover that the moral (or immoral) purpose in every philosophy has constituted the true vital germ out of which the entire plant has always grown. Indeed, to understand how the abstrusest metaphysical assertions of a philosopher have been arrived at, it is always well (and wise) to first ask oneself: "What morality do they (or does he) aim at?" Accordingly, I do not believe that an "impulse to knowledge" is the father of philosophy; but that another impulse, here as elsewhere, has only made use of knowledge (and mistaken knowledge!) as an instrument. But whoever considers the fundamental impulses of man with a view to determining how far they may have here acted as INSPIRING GENII (or as demons and cobolds), will find that they have all practiced philosophy at one time or another, and that each one of them would have been only too glad to look upon itself as the ultimate end of existence and the legitimate LORD over all the other impulses. For every impulse is imperious, and as SUCH, attempts to philosophize.
To be sure, in the case of scholars, in the case of really scientific men, it may be otherwise--"better," if you will; there may really be such a thing as an "impulse to knowledge," some kind of small, independent clock-work, which, when well wound up, works away industriously to that end, WITHOUT the rest of the scholarly impulses taking any material part therein. The actual "interests" of the scholar, therefore, are generally in quite another direction--in the family, perhaps, or in money-making, or in politics; it is, in fact, almost indifferent at what point of research his little machine is placed, and whether the hopeful young worker becomes a good philologist, a mushroom specialist, or a chemist; he is not CHARACTERISED by becoming this or that. In the philosopher, on the contrary, there is absolutely nothing impersonal; and above all, his morality furnishes a decided and decisive testimony as to WHO HE IS,--that is to say, in what order the deepest impulses of his nature stand to each other.
*
6 comments:
näin on. henkilokohtainen historia kulkee filosofin rinnalla ja mitein uskomatonta, maailmanfilosofian koko kudelma on kuitenkin jollain lailla kokonaisuus vai onko? miten sattuu, etta kokemukset ja toisiaan tuntemattomatkin ihmiset rakentavat kuitenkin samaa kokonaisuutta.
joku ajatus syntyy eri puolilla maailmaa yhtaikaa .
http://billtotten.blogspot.com/2010/01/irrationality-of-homo-economicus.html
onks Zizek ja hegel jotenkin erottamattomasti liittyy toisiinsa?
- - mmä tiiä.
kerropa perustellen jos osaat mikset olis yhtä täpinöissäs filosofista joka fanittaa hitlerii tai polpotii?
Hyvä kysymys. Sitä käsitellään perusteellisesti muun muassa täällä:
https://www10.uta.fi/opas/opetusohjelma/marjapuuro.htm?id=6720
http://rightstepwrongdirection.wordpress.com/about/
http://zizekstudies.org/index.php/ijzs/article/viewFile/64/129
Post a Comment