Friedrich Wilhelm Joseph Schelling, G. W. Friedrich Hegelin ja Friedrich Hölderlinin opiskelutoveri sekä nuoruuden ystävä - yksi saksalaisen idealismin suurimmista. I
Koska tämä sekava piikkilanka-aita on liian pitkä edellisen päreen Zizek, subjekti, tietoisuuus, identiteetti kommenttilaatikkoon, siirrän sen erilliseksi päreeksi. - - Muita puolusteluja höpinöitteni julkistamiselle en keksi (eikä niitä ole).
*
PeeÄR-mies, HG
Luin päreen Zizek-koosteen etsiessäni kantilaisen inkorporaatioteesin määritelmää (nimityksen on antanut huomattava Kant-spesialisti Henry E. Allison) ja päädyinkin (taas kerran) lukemaan koko artikkelin.
Olen kirjoittanut kommenttiluonnosta, jossa sivuan myös ko. teesiä. Siitä kuitenkin myöhemmin.
Linkkaan kohdan, jossa Zizek incorporation-teesin mainitsee ja kursivoin tekstialueen/kontekstin, jossa sitä käytetään.
Ei mikään helppo nakki tämä incorporation, mutta aivan varmasti yksi Kantin ajattelun kaikkein perustavimpia lähtökohtia (motivaation ja maksiimin välillä on vapauden mentävä, perustava ero/'aukko').
*
Zizek-artikkeli ei tosiaan ole kovin helppotajuinen, mutta siitä löytyy monia kiinnostavia kohtia.
Annan hyvän vinkin: Schellingiltä on suomennettu vain yksi kirja: - 'Filosofisia tutkimuksia ihmisen vapaudesta, 2004': - F.W.J. Schelling: Ihmisen vapaudesta. Kannattaa lukea.
Kyseisen kirjan loppuun on lisätty Pauli Pylkön sen tekstistä ja Schellingin problematiikasta ylipäätään kirjoittama 60-sivuinen, loistava essee 'Schelling ja panteismikiista'.
Siinä on hankalasti tajuttava asia esitetty tyylikkäästi, luettavasti mutta silti teoreettisen tarkkuuden ja pätevyyden säilyttäen.
Itselleni ko. essee selvensi merkittävästi Schellingin käsitystä tietoisuuden kehittymisestä Absoluutin 'kontekstissa', ja kuten Zizek sanoo, Schellingiltä löytyy ehkä kaikkein elegantein tapa ratkaista Jumalan ja Pahan suhde ajautumatta, toisin kuin kaikki (muut) teodikeat, Jumalan ja Saatanan (pahan) väliseen dualismiin.
Toisin sanoen: jos Jumala on kaikkivaltias ja hyvä, hän poistaa pahuuden. Ja jos ei poista, niin hän ei joko ole kaikkivaltias tai sitten hän ei ole hyvä.
Jos Jumala sen sijaan tarvitsee pahaa ikäänkuin kasvattaakseen ihmistä jotain korkeampaa hyvää varten, hänen hyvyytensä kyseenalaistuu, ja pahalle jää edelleen jotakuinkin itsenäinen asema ontologisesti. - - Kasvatusperiaatteen mukaan Jumala siis tarvitsee pahaa saavuttaakseen haluamansa hyvän.
Muistakaa heti tässä kohtaa Ivan Karamazovin murskaava monologi, jonka hän esitti Aljosalle ravintolassa, koskien etenkin viattomien pienten lasten kärsimyksiä, jotka Jumala sallii. Ivanin mielestä tämä on täysin mieletön hinta siitä hyvästä, johon Jumala pyrkii.
Tällainen - kärsimykselle välinpitämätön indoktrinaattori-Jumala on maailman eli kosmisen keskitysleirin sadisti-kiduttaja - siinä missä gnostikkojen ei-kaikkivaltias luoja-jumala/demiurgi puolestaan on - ei paha vaan 'töpeksijä'. Mokasi luomisenkin.
En ala nyt selventää Schellingin ratkaisua Jumalan ja pahan - ylipäätään Absoluutin, luomisen (itse asiassa 'self-creation'in, joka on samalla lankeemus eli paha), vapauden ja (itse-)tietoisuuden - ongelmaan, mutta voin varmuudella sanoa, että hänen vaikutuksena Zizekin käsityksiin luomisesta, pahuudesta ja subjektista (vapaudesta, tietoisuudesta) ontologisena ongelmana, on aivan ohittamaton.
Zizekin ateistista kristinuskoa ei kuitenkaan voi pitää perinteisesti gnostilaistyyppisenä filosofiana (Zizek sitäpaitsi halveksii 'newage'läisyyttä), mitä schellingiläinen Jumalan itsestään tietoiseksi tuleminen ihmisenä/-ssä edustaa. - - Kyseessä on kaksi eri perspektiiviä maailmaan ja olemiseen.
[(Itse-)luominen=ero Absoluutista/Jumalasta (Absoluutti ja Jumala eivät ole Schellingillä kuitenkaan täysin identtisiä)=lankeemus/paha (kosminen järjestys rikkoutuu)=(itse-)tietoisuus)].
Zizekin kristinuskossa Jumala kuoli Jeesuksessa lopullisesti [(Jumala tuli ihmiseksi (inkarnaatio, kenosis) ja myös jäi ihmiseksi)]. - Pyhä Henki antoi opetuslapsille Ideologian ja Puolueen. - Paavali on maailmahistorian suurin ideologinen agitaattori - ehkä suurempi kuin Lenin.
Lisää Zizekin materialistisesta kristinuskosta, josta puuttuu Ylösnousemus ja Pääsiäinen tykkänään, kirjoitan joskus myöhemmin. En myöskään ymmärrä, mikä voisi olla zizekiläistä pelastusoppia (soteriologiaa), vaikka tietty käsitys siitä alkaakin vähitellen hahmottua mielessäni (onko paroni von Münchausen Zizekin pelastusopin paradigmaattinen hahmo - haha!)
Apokalyptikkona 'vallankumouksellista' Zizekiä voi ilman muuta pitää, ja hän hahmotteleekin seuraavaksi eskatologisia näköaloja [(unohtamatta taaskaan ilmestyksellis-utooppista toivoa, mitä vallankumous (Alain Badioun Suuri Tapahtuma/Event) on hänelle aina merkinnyt)], koskapa uuden, tulevan kirjan nimi on 'Living in the End Times' - (ks. PS.).
PS. Living in the End Times
Hardcover: 352 pages
Publisher: Verso (May 11, 2010)
Slavoj Zizek:The most dangerous philosopher in the West. (Adam Kirsch - The New Republic )
Product Description:
Zizek analyzes the end of the world at the hands of the “four riders of the apocalypse.” There should no longer be any doubt: global capitalism is fast approaching its terminal crisis. Slavoj Zizek has identified the four horsemen of this coming apocalypse: the worldwide ecological crisis; imbalances within the economic system; the biogenetic revolution; and exploding social divisions and ruptures. But, he asks, if the end of capitalism seems to many like the end of the world, how is it possible for Western society to face up to the end times? In a major new analysis of our global situation, Slavok Zizek argues that our collective responses to economic Armageddon correspond to the stages of grief: ideological denial, explosions of anger and attempts at bargaining, followed by depression and withdrawal.
After passing through this zero-point, we can begin to perceive the crisis as a chance for a new beginning. Or, as Mao Zedong put it, “There is great disorder under heaven, the situation is excellent.” Slavoj Zizek shows the cultural and political forms of these stages of ideological avoidance and political protest, from New Age obscurantism to violent religious fundamentalism. Concluding with a compelling argument for the return of a Marxian critique of political economy, Zizek also divines the wellsprings of a potentially communist culture—from literary utopias like Kafka’s community of mice to the collective of freak outcasts in the TV series Heroes.
II
Allen Wood
The “Incorporation Thesis”. In the Religion, Kant says that the will “cannot be determined to action through any incentive except insofar as the human being has taken it up into his maxim (has made it into a universal rule for himself, according to which he will conduct himself)” (Ak 6:24). The doctrine asserted in this passage is sometimes called the “Incorporation Thesis.” This name was given it by Henry Allison, Kant’s theory of freedom (New York: Cambridge University Press, 1990), pp. 5-6. I take the quoted passage to mean that an inclination to sympathy, for example, can motivate us only by serving as an incentive for us to adopt a maxim (such as the maxim of helping others when we find them in need) and follow it on a particular occasion. But Allison reads the passage in such a way that it requires us to deny that one and the same maxim could be adopted from either of two incentives. For instance, according to Allison’s reading the same maxim of helping those in need could not be adopted either from sympathetic feelings or because helping accords with laws of duty. Understood in Allison’s more extreme way, the Incorporation Thesis appears to commit us to the stringent interpretation. For it seems to say that whenever we act on any incentive other than that of duty, we make it part of our maxim always to act on that incentive – and thus to act on it in preference to the incentive of duty wherever the two conflict. So our maxim would have to be evil and contrary to the moral law. (This is how Allison, pp. 146-152, connects the Incorporation Thesis to Kant’s doctrine of the radical evil in human nature.) All grounds for rejecting the stringent interpretation, therefore, are also grounds for rejecting Allison’s extreme reading of the Incorporation Thesis.
The most natural way to understand Kant’s various examples of acting in conformity to duty but not from duty is as follows: Here is a dutiful action, performed on a maxim that conforms to duty (e.g. the maxim of serving customers honestly, preserving my life, helping others). In this case, the action is not done from duty, but the same dutiful action, on the same dutiful maxim, might under other circumstances be done from duty. But the stringent interpretation, and the extreme reading of the Incorporation Thesis, would forbid us to understand the examples in this natural way. For they say that an action not done from duty cannot follow the same maxim as an action done from duty. Further, they entail that the only sense in which actions not done from duty could be “in conformity with duty” is that externally their performance conforms to duty. Outwardly they are like dutiful actions, but their maxims necessarily differ from the maxims of actions done from duty, and hence the maxims do not conform to duty either. Kant of course never says or implies any such thing about these examples. Surely Kant does not mean (what the extreme reading of the Incorporation Thesis requires) that beneficent actions done from sympathy (which he says deserve “praise and encouragement”), can be performed only on maxims that are contrary to duty (which would make them deserving rather of blame and reproach). This is a further reason for rejecting the extreme reading of the Incorporation Thesis.
[DOC] The Good Will - Tiedostomuoto: Microsoft Word - HTML-versio (Allen Woodin artikkeli)
*
Idealism and Freedom: Essays on Kant's Theoretical and Practical Philosophy (Henry E. Allison nimesi inkorporaatioteesin tässä kirjassaan ja tulkitsi sitä hyvin radikaalilla tavalla).
http://100megsfree4.com/dictionary/theology/tdics.htm
Koska tämä sekava piikkilanka-aita on liian pitkä edellisen päreen Zizek, subjekti, tietoisuuus, identiteetti kommenttilaatikkoon, siirrän sen erilliseksi päreeksi. - - Muita puolusteluja höpinöitteni julkistamiselle en keksi (eikä niitä ole).
*
PeeÄR-mies, HG
Luin päreen Zizek-koosteen etsiessäni kantilaisen inkorporaatioteesin määritelmää (nimityksen on antanut huomattava Kant-spesialisti Henry E. Allison) ja päädyinkin (taas kerran) lukemaan koko artikkelin.
Olen kirjoittanut kommenttiluonnosta, jossa sivuan myös ko. teesiä. Siitä kuitenkin myöhemmin.
Linkkaan kohdan, jossa Zizek incorporation-teesin mainitsee ja kursivoin tekstialueen/kontekstin, jossa sitä käytetään.
Ei mikään helppo nakki tämä incorporation, mutta aivan varmasti yksi Kantin ajattelun kaikkein perustavimpia lähtökohtia (motivaation ja maksiimin välillä on vapauden mentävä, perustava ero/'aukko').
*
Zizek-artikkeli ei tosiaan ole kovin helppotajuinen, mutta siitä löytyy monia kiinnostavia kohtia.
Annan hyvän vinkin: Schellingiltä on suomennettu vain yksi kirja: - 'Filosofisia tutkimuksia ihmisen vapaudesta, 2004': - F.W.J. Schelling: Ihmisen vapaudesta. Kannattaa lukea.
Kyseisen kirjan loppuun on lisätty Pauli Pylkön sen tekstistä ja Schellingin problematiikasta ylipäätään kirjoittama 60-sivuinen, loistava essee 'Schelling ja panteismikiista'.
Siinä on hankalasti tajuttava asia esitetty tyylikkäästi, luettavasti mutta silti teoreettisen tarkkuuden ja pätevyyden säilyttäen.
Itselleni ko. essee selvensi merkittävästi Schellingin käsitystä tietoisuuden kehittymisestä Absoluutin 'kontekstissa', ja kuten Zizek sanoo, Schellingiltä löytyy ehkä kaikkein elegantein tapa ratkaista Jumalan ja Pahan suhde ajautumatta, toisin kuin kaikki (muut) teodikeat, Jumalan ja Saatanan (pahan) väliseen dualismiin.
Toisin sanoen: jos Jumala on kaikkivaltias ja hyvä, hän poistaa pahuuden. Ja jos ei poista, niin hän ei joko ole kaikkivaltias tai sitten hän ei ole hyvä.
Jos Jumala sen sijaan tarvitsee pahaa ikäänkuin kasvattaakseen ihmistä jotain korkeampaa hyvää varten, hänen hyvyytensä kyseenalaistuu, ja pahalle jää edelleen jotakuinkin itsenäinen asema ontologisesti. - - Kasvatusperiaatteen mukaan Jumala siis tarvitsee pahaa saavuttaakseen haluamansa hyvän.
Muistakaa heti tässä kohtaa Ivan Karamazovin murskaava monologi, jonka hän esitti Aljosalle ravintolassa, koskien etenkin viattomien pienten lasten kärsimyksiä, jotka Jumala sallii. Ivanin mielestä tämä on täysin mieletön hinta siitä hyvästä, johon Jumala pyrkii.
Tällainen - kärsimykselle välinpitämätön indoktrinaattori-Jumala on maailman eli kosmisen keskitysleirin sadisti-kiduttaja - siinä missä gnostikkojen ei-kaikkivaltias luoja-jumala/demiurgi puolestaan on - ei paha vaan 'töpeksijä'. Mokasi luomisenkin.
En ala nyt selventää Schellingin ratkaisua Jumalan ja pahan - ylipäätään Absoluutin, luomisen (itse asiassa 'self-creation'in, joka on samalla lankeemus eli paha), vapauden ja (itse-)tietoisuuden - ongelmaan, mutta voin varmuudella sanoa, että hänen vaikutuksena Zizekin käsityksiin luomisesta, pahuudesta ja subjektista (vapaudesta, tietoisuudesta) ontologisena ongelmana, on aivan ohittamaton.
Zizekin ateistista kristinuskoa ei kuitenkaan voi pitää perinteisesti gnostilaistyyppisenä filosofiana (Zizek sitäpaitsi halveksii 'newage'läisyyttä), mitä schellingiläinen Jumalan itsestään tietoiseksi tuleminen ihmisenä/-ssä edustaa. - - Kyseessä on kaksi eri perspektiiviä maailmaan ja olemiseen.
[(Itse-)luominen=ero Absoluutista/Jumalasta (Absoluutti ja Jumala eivät ole Schellingillä kuitenkaan täysin identtisiä)=lankeemus/paha (kosminen järjestys rikkoutuu)=(itse-)tietoisuus)].
Zizekin kristinuskossa Jumala kuoli Jeesuksessa lopullisesti [(Jumala tuli ihmiseksi (inkarnaatio, kenosis) ja myös jäi ihmiseksi)]. - Pyhä Henki antoi opetuslapsille Ideologian ja Puolueen. - Paavali on maailmahistorian suurin ideologinen agitaattori - ehkä suurempi kuin Lenin.
Lisää Zizekin materialistisesta kristinuskosta, josta puuttuu Ylösnousemus ja Pääsiäinen tykkänään, kirjoitan joskus myöhemmin. En myöskään ymmärrä, mikä voisi olla zizekiläistä pelastusoppia (soteriologiaa), vaikka tietty käsitys siitä alkaakin vähitellen hahmottua mielessäni (onko paroni von Münchausen Zizekin pelastusopin paradigmaattinen hahmo - haha!)
Apokalyptikkona 'vallankumouksellista' Zizekiä voi ilman muuta pitää, ja hän hahmotteleekin seuraavaksi eskatologisia näköaloja [(unohtamatta taaskaan ilmestyksellis-utooppista toivoa, mitä vallankumous (Alain Badioun Suuri Tapahtuma/Event) on hänelle aina merkinnyt)], koskapa uuden, tulevan kirjan nimi on 'Living in the End Times' - (ks. PS.).
PS. Living in the End Times
Hardcover: 352 pages
Publisher: Verso (May 11, 2010)
Slavoj Zizek:The most dangerous philosopher in the West. (Adam Kirsch - The New Republic )
Product Description:
Zizek analyzes the end of the world at the hands of the “four riders of the apocalypse.” There should no longer be any doubt: global capitalism is fast approaching its terminal crisis. Slavoj Zizek has identified the four horsemen of this coming apocalypse: the worldwide ecological crisis; imbalances within the economic system; the biogenetic revolution; and exploding social divisions and ruptures. But, he asks, if the end of capitalism seems to many like the end of the world, how is it possible for Western society to face up to the end times? In a major new analysis of our global situation, Slavok Zizek argues that our collective responses to economic Armageddon correspond to the stages of grief: ideological denial, explosions of anger and attempts at bargaining, followed by depression and withdrawal.
After passing through this zero-point, we can begin to perceive the crisis as a chance for a new beginning. Or, as Mao Zedong put it, “There is great disorder under heaven, the situation is excellent.” Slavoj Zizek shows the cultural and political forms of these stages of ideological avoidance and political protest, from New Age obscurantism to violent religious fundamentalism. Concluding with a compelling argument for the return of a Marxian critique of political economy, Zizek also divines the wellsprings of a potentially communist culture—from literary utopias like Kafka’s community of mice to the collective of freak outcasts in the TV series Heroes.
II
Allen Wood
The “Incorporation Thesis”. In the Religion, Kant says that the will “cannot be determined to action through any incentive except insofar as the human being has taken it up into his maxim (has made it into a universal rule for himself, according to which he will conduct himself)” (Ak 6:24). The doctrine asserted in this passage is sometimes called the “Incorporation Thesis.” This name was given it by Henry Allison, Kant’s theory of freedom (New York: Cambridge University Press, 1990), pp. 5-6. I take the quoted passage to mean that an inclination to sympathy, for example, can motivate us only by serving as an incentive for us to adopt a maxim (such as the maxim of helping others when we find them in need) and follow it on a particular occasion. But Allison reads the passage in such a way that it requires us to deny that one and the same maxim could be adopted from either of two incentives. For instance, according to Allison’s reading the same maxim of helping those in need could not be adopted either from sympathetic feelings or because helping accords with laws of duty. Understood in Allison’s more extreme way, the Incorporation Thesis appears to commit us to the stringent interpretation. For it seems to say that whenever we act on any incentive other than that of duty, we make it part of our maxim always to act on that incentive – and thus to act on it in preference to the incentive of duty wherever the two conflict. So our maxim would have to be evil and contrary to the moral law. (This is how Allison, pp. 146-152, connects the Incorporation Thesis to Kant’s doctrine of the radical evil in human nature.) All grounds for rejecting the stringent interpretation, therefore, are also grounds for rejecting Allison’s extreme reading of the Incorporation Thesis.
The most natural way to understand Kant’s various examples of acting in conformity to duty but not from duty is as follows: Here is a dutiful action, performed on a maxim that conforms to duty (e.g. the maxim of serving customers honestly, preserving my life, helping others). In this case, the action is not done from duty, but the same dutiful action, on the same dutiful maxim, might under other circumstances be done from duty. But the stringent interpretation, and the extreme reading of the Incorporation Thesis, would forbid us to understand the examples in this natural way. For they say that an action not done from duty cannot follow the same maxim as an action done from duty. Further, they entail that the only sense in which actions not done from duty could be “in conformity with duty” is that externally their performance conforms to duty. Outwardly they are like dutiful actions, but their maxims necessarily differ from the maxims of actions done from duty, and hence the maxims do not conform to duty either. Kant of course never says or implies any such thing about these examples. Surely Kant does not mean (what the extreme reading of the Incorporation Thesis requires) that beneficent actions done from sympathy (which he says deserve “praise and encouragement”), can be performed only on maxims that are contrary to duty (which would make them deserving rather of blame and reproach). This is a further reason for rejecting the extreme reading of the Incorporation Thesis.
[DOC] The Good Will - Tiedostomuoto: Microsoft Word - HTML-versio (Allen Woodin artikkeli)
*
Idealism and Freedom: Essays on Kant's Theoretical and Practical Philosophy (Henry E. Allison nimesi inkorporaatioteesin tässä kirjassaan ja tulkitsi sitä hyvin radikaalilla tavalla).
http://100megsfree4.com/dictionary/theology/tdics.htm
2 comments:
Hei hyvä Rauno,
Kiitos. Tuossa Schelling-Zizek-
virityksessä näyttää olevan järkeä.
Schelling puhuu todella kiintoisasti radikaalista pahasta
(radikal Böse on muuten Kantin kehittämä käsite), josta myös
Hegel oli kiinnostunut omalla jännällä tavallaan. Schelling
on jäänyt minusta liian vähälle
huomiolle, ainakin meillä.
Tuota Allisonin kirjaa pidetään
jo nyt klassikkona. Wood on myös
siinä mielessä tärkeä, että hän
käänsi Kritik der reinen Vernunft-
teoksen englanniksi, muistaakseni.
Suomeksikin se on jo käännetty,
mutta ei olla kai vielä julkaistu.
Ystävällisesti Matti
mattitaneli,
kirjoitin päreen absoluuttisesta pahasta myös eräänlaisena kommenttina sinulle.
Korjaa minua, jos olen mielestäsi yleistänyt liikaa tai ajatellut aivan pieleen. En ole mikään transsendentaalifilosofian asiantuntija.
Tunnen enintäin Nietzscheä lähes jonkinlaisella asiantuntevuudella - jos häntäkään. Olen sitäpaitsi ollut tekemässä pesäeroa Nietzscheen jo vuosien ajan.
Viimeaikainen zizek-innostukseni on tuon irtioton ehkä tärkein ilmentymä.
Post a Comment