January 14, 2010

Kaipaamaan jäivät: - - -



Jumala antaa anteeksi - Tony ja Kaarina eivät.

Kirjoitettu kommentiksi sekä Iineksen päreeseen Pahaa puhetta? että Sediksen päreeseen Gigantit kohtaavat.
*
Kaarina Hazard kirjoitti Tony Halme-vainaasta aika hävyttömän joskin retorisesti loistavan tekstin, mutta puhui täyttä asiaa - suorastaan totta.

Tämän vuoksi kaikki taivastelu siitä, onko Hazardin kolumni sopimaton vai ei, paljastaa jollain tavalla tekopyhyytemme - lähinnä a) halumme unohtaa ja hyvittää menneet tai b) jopa glorifioida Halmeen vähintäinkin kyseenalainen muisto.

Emme ehkä pysty avoimesti myöntämään, että naureskelimme sääliä ja halveksuntaa äänessämme silloin, kun Halme mokasi (toiseksi) viimeisen kerran ja päätyi eläkkeelle.
Ne, jotka pitivät Halmetta aidosti sankarinaan, sen sijaan häpesivät sisimmässään (useimmiten muilta salaa) tämän aina vain pahempia mokauksia, koska ne murensivat häneen uskovien uskoa heidän seuratessaan ahdistuneina idolinsa itse aiheutettamaa via dolorosaa.

Hazard siis ikäänkuin säälimättömästi kirjoittaa auki sen, minkälainen oli todellinen Halme ja raapii siten verille jo osittain arpeutuneet muistojen ja tuntemusten haavat: - kun Halme putosi lopullisesti roolistaan, josta suoriutumiseen hänellä ei alunperinkään ollut uskottavaa kompetenssia.
Haluamme jotenkin sovittaa ja hyvittää vahingoniloisen ivailumme (jotkut saattavat kokea jopa syyllisyyttä) nyt yhtäkkiä uudestaan 'räväkkänä' pidetylle vainajalle. Siksi Halmeen pitää saada täydellinen hautarauha, joka kieltää rankan julkisen kritiikin häntä kohtaan heti kuoleman jälkeen.
Halmeen vankkumattomat kannattajat puolestaan haluavat muistaa hänet nimenomaan sankarina unohtaen aktiivisesti aiemmin tapahtuneen katastrofin. Maineen rehabilitoinnin ja reidolisoinnin vuoksi Hazardin kirjoitus koetaan ilman muuta pyhäinhäväistykseksi.

Halmeen uskottavuus perustui kuitenkin johonkin muuhun kuin hänen kyvykkyyteensä ymmärtää ja ennenkaikkea hoitaa poliittista mandaattiaan. Eli pelkkään narsistis-uhoavaan, traumaattisia ennakkoluuloja heijastavaan, pinnallisen populistiseen, kaikille vähän kaikkea lupailevaan hard-pop-retoriikkaan, joka oli poliittis-sisällöllisesti vailla loppuun asti pohdittua sisältöä.

Osan näistä syytöksistä voi kohdistaa Timo Soinille, joka hyväksyi ja lanseerasi Halmeen perussuomalaisten leiriin.

No - nykyään politiikkaan pääsee tietysti jokainen, jolla on tarpeeksi puhekykyä ja rohkeutta jopa röyhkeyteen asti (kuten Halmeella), paljon vaalirahaa ja puolue, joka tukee. Ei väliä, vaikka olisi minkälainen pintaliitäjä.

Tämä syytös menee puolestaan läpeensä viihteellis-kaupallistuneelle kulttuurillemme (siis meille kaikille - minullekin), jossa arvostetaan julkisesti nopeaa nautintoa ja koko ajan väkivaltaistuvaa sosiaali- ym. pornoviihdettä - toisin sanoen ei-ajattelua, koska ajatteleminen on työlästä ja aikaa vievää, eikä siitä saa kicksejä tai rahaa.

Jukka Relander sen sijaan kirjoitti häveliäästi ja surumielisen kauniisti kuin pikkupoika, jolle Halme saattoi alunperin edustaa jopa sankaruutta, ennenkuin mies sitten osoittautui pelkäksi retorikoksi ja kaiken lisäksi kaksinaismoralistiksi.

Pitäisikö nyt näiden kahden 'muistokirjoituksen' väliltä muka valita? - - Jos pitää, valitsen Hazardin. Epäröimättä sekuntiakaan - olkoonkin, että Relander kirjoitti sympaattisen tekstin.

Petri Sarvamaa vastaa Hazardille leimaamalla hänet demokratianvastaiseksi antihumanistiksi ja fasistiksi, keskitysleirin kaasuhanan vääntäjäksi, jota on syytä pelätä pimeällä Hesan katuja yksin kulkiessaan enemmän kuin itse moukarinyrkki-Tonya, jos tämä vielä eläisi.
Onpa setämäisen pateettista puhetta, ja silti jotenkin teennäisen ja väkinäisen tuntuista. Hazardin demonisoiminen ei nyt vain yksinkertaisesti toimi vaan siinä kirjoittaja itse asiassa paljastaa olevansa sellaisen mielenkuohun vallassa, jonka takia hän on kadottanut - päinvastoin kuin Hazard - intuition ja varmuuden siitä, mitä polemiikillaan lopulta haluaa sanoa ja tarkoittaa.
Sarvamaa mielii edustaa eettisen journalismin puhdasta pulmusta puhtaimmillaan. Voi hellanlettas sentään! Ettei nyt vain tulisi liian rumaa sanaa sanottua, jottei viaton pehmohumanisti saisi traumaa ylevän eettiseen ja ennenkaikkea demokraattiseen henkiruumiiseensa (selvästikin hän kammoaa vasemmistolaisia).
Mutta tiedottajat/toimittajat eivät ole hekään mitään puhtaita pulmusia. Tämä on vähintä, mitä voin pyhimys-Sarvamaalle tässä sanoa. - - Menköön siis media itseensä, mitä Halmeenkin poliittisen uran 'sponsoroimiseen' tulee. Mediassahan tärkeintä on viestin psykologinen teho ja vasta tämän jälkeen viestin informatiivinen totuus. Joka toista puhuu, valehtelee joko tietoisesti tai kyvyttömyyttään tajuta median parasiittinen luonne talouspoliittisen vallan suhteen.

Hazardin tekstissä tyyli, teho ja totuus sen sijaan menevät yksiin.- Jo pelkästään tämän vuoksi leimaan ne, jotka ovat siitä valittaneet Julkisen sanan neuvostoon hyvän esseistiikan ja purevan tyylikkään kolumnistiikan vihollisiksi.
*
Voisimme sanoa, että Tony Halme on ollut elävä (kuollut) totuus suomalaisen politiikan tekemisen rappiosta. Mutta vielä suuremmassa määrin sitä on Silvio Berlusconi.

Toivonkin, että Kaarina Hazard pääsee mahdollisimman pian kirjoittamaan 'muistovärssyn' myös tälle kasvokirurgialla ja ihmiselimistön varaosilla koossapidetylle kumiukolle, cyborgille (hän on kuin se vanha höppänä ruhtinas Dostojevskin romaanissa), joka on Halmetta paljon suurempi totuus koko länsimaisen, liberaalidemokraattisen politiikan teon saäädyttömästä tilasta - senkin vuoksi, ettei aivokirurgien ole toistaiseksi tarvinnut milloinkaan 'elvyttää' hänen kommunkatiivista uskottavuuttaan.
Berlusconista kun ei huomaa, milloin hänen poliittiset puheensa muuttuvat dementtiseksi fabulismiksi? Vai onko vika meissä äänestäjissä, jotka emme huomaa tuota eroa?

Entä Tony Halmeen tapaus? Eikö meidän olisi pitänyt ymmärtää ajoissa, että mies on hieman naivi ja vakavammasta narsistisesta häiriöstä (joka tosin lievemmässä muodossa on yleinen poliitikoiksi pyrkivillä) kärsivä fabulisti? - Ja miksi emme nyt uskalla tai edes saisi sanoa ääneen tätä totuutta? Niinkö tiukkaa tekee myöntää olleensa väärässä ja/tai sikamaisen vahingoniloinen Halmeen invalidisoitumisesta?

Menkää siis itseenne tekopyhät valittajat. Kuten edellä kirjoitin, Halmeen kohtalo muistuttaa teitä jostain itseenne liittyvästä häpeästä, jota te ette koskaan enää haluaisi muistaa. Tämän häpeänkö vuoksi Hazard, joka kirjoittaa totuuden rumasti mutta lähes sietämättömän ja musertavan tyylikkäästi, pitää eliminoida? - - - No - sillä tavoinhan Halmeen poliittinen perintö tietenkin pysyy elävänä - ainakin, mitä rasismiin tulee.
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaarina_Hazard
Härön posti tavoittaa katsojan
http://www.boxing.fi/sivu.php?lid=321&lan=2

3 comments:

ninni said...

glorifioida Halmeen vähintäinkin kyseenalainen muisto..onko ihminen vain sita mita han ajattelee vai osa suurempaa koknaisuutta..eiko jokaisen kamppailu maailmassa aina ole mielekas?

.. said...

Epäröimättä sekuntiakaan

Anonymous said...

Voisimme sanoa, että Tony Halme on ollut elävä (kuollut) totuus suomalaisen politiikan tekemisen rappiosta. Mutta vielä suuremmassa määrin sitä on Silvio Berlusconi." poliitikko on kai jonkun kuva

rakastan suomalaista miesta,