Miksi äänestät, multa kysytään, vastausta en tiedä siihen itsekään

Demokratian kiusaannuttava paradoksi: 'itäkeskuslainen' islamilaisnainen äänestämässä ensimmäisissä demokraattisissa vaaleissaan - perussuomalaisia - vapaaehtoisesti, sillä onhan kyse demokratiasta.

(K-mafian lisäys loppuun klo: 15.10)
*
Kirjoitettu jatkokommentiksi Iineksen päreeseen Pahaa puhetta? ja Sediksen päreeseen Gigantit kohtaavat.
*
Iines kirjoitti:

':Relanderin kolumniteksti ei ole mielestäni niin surumielinen ja lempeä kuin sinä sen näet, vaan siellä on samat kuvat kuin Hazardilla, joskin verhotusti, ja siinä mielessä hienotunteisemmin kuin Hazardilla, joka kirjoittaa kaiken "auki".'

Olet varmaan oikeassa, mitä Relanderiin tulee. Asenteeni hänen muistokirjoitukseensa vaikuttaa omasta mielestänikin nyt liian 'ohjelmalliselta'.

Olisin nimittäin odottanut Relanderilta rankempaa attakkia Halmeen suhteen, vaikka tiedän toki, ettei hän keskustelijana tai kolumnistina olekaan ehkä ihan niin kova niuhottaja kuin Tuomas Nevanlinna (Nevanlinna on Suomen 'positiivisin negativisti').

Sitäpaitsi Relanderin on oltava sanomisissaan kieli keskellä suuta etenkin perussuomalaisten suhteen, mikäli mielii saada heidän ääniään (vasemmistoliitto, vihreät ja perussuomalaiset ovat Relanderin potentiaalisia äänestäjiä) ja tulla valituksi eduskuntaan ensi eduskuntavaaleissa (edellisellä kerralla paikka jäi vain parinsadan äänen päähän).

Mutta jotenkin vain ensilukemalta tuntui (viittaan myös sitaattiin), että kirjoittaja ikäänkuin pudistelee tässä vaivaantunutta sympatiaa kokien päätään, koska näkee Halmeessa potentiaalia, suuren lupauksen, joka toisaalta oli jo alunperin menetetty mahdollisuus (tai siis minä näen tuon jo alunperin menetetyn mahdollisuuden: projisoin tällä tavoin omaa asennettani Relanderin tekstiin - sorry JR).

Yksi juttu täytyy kuitenkin ehdottomasti huomata. Kun me nyt täällä Blogistanissa vouhkaamme Halmeen puolesta tai häntä vastaan näin kovalla tohinalla, niin onhan toki jo tämä polemiikki itsessään osoitus siitä ohittamattomasta tosiasiasta, että Halmeella oli ihan aitoa karismaa, jopa poliittista 'aistia' ja vaikutusvaltaa - ainakin mitä Itäkeskuksen hieman ehkä syrjäytyneeseen (edesmenneen) hyvinvointivaltiomme 'slummiväkeen' tulee, ja jonka äänistä nimenomaan sekä vasemmisto että populistinen oikeisto kilpailevat.

Vasemmistointellektuellejakin syytetään usein arroganssista - myös Zizekiä, joka toisaalta kyllä myöntää häikäilemättömyytensä, vaikkei hänessä ole vähäisintäkään halua korottaa itseään keinotekoisesti ihalun kohteeksi ja siten massan yläpuolelle esim. pukeutumisen kautta (toisin kuin joku konservatiivista rahaeliittiä hännystelevä pseudofilosofi: esim. Henri-Bernard Levy tai Esa Saarinen).

Mutta mitä muuta sitten oli Tony Halme kuin naiviuteen ja tahattoman kiusaannuttavaan koomisuuteen asti arrogantti narsisti, jolta kuitenkin puuttui (ainakin) yksi olennainen kulttuuri-ihmisen tunnusmerkki - itseironia.

Halmeelta puuttui myös merkittävässä määrin taviksien mielestä epäillyttävää tiedollis-symbolista pääomaa, josta vasemmistointellektuellit (osittain oikeutetusti) ovat ylpeitä.

Tonia oli opettanut elämän koulu, ja niinpä hänestä tulikin populistinen rasisti arvosanalla eximia.

Paradoksaalista tai ei - osittain myös tämän tiedollisen analyysikyvyn rajoittuneisuus tai suoranainen puute samalla takasi Halmeen aitouden ja katu-uskottavuuden. - 'Itäkeskus-luokan' kansalaisten oli helppo samaistua hänen tarzanmaiseen pelastajahahmoonsa. Hänessä haluttiin nähdä köyhien Messias - uusi Spartacus.

On todella ongelmallista tarjota ihmisille tietoa ja argumentteja, jos he eivät viitsisi panna tikkua ristiin pohtimalla omaa tilannettaan perusteellisemmin kuin baarin kuppilassa tai netin kaoottisilla keskustelupalstoilla.

Asioista saa (jos saa) jonkunlaisen tolkun vain lukemisen ja asiaan tiedollisesti paneutuvan keskustelun yhteisvaikutuksella - ei pelkän musta-tuntuu-pöpinän tuloksena, jota määrää perimmältään imaginaarinen/fantasmaattinen samaistuminen ehdokkaaseen ja hänen muka juuri meille osoitettamiinsa ja meitä varten räätälöityihin ehdotuksiinsa.

Näin ideologia toimii: me omaksumme institutionaaliset käytänteet, koska ne lupaavat/antavat ('viettelevät') meille illusorisen identiteetin (narsistinen identifikaatio), jonka kuvittelemme aidosti omaksemme (ks. jälleen Lacanin peilivaihe ja Althusserin Lacanin imaginaarista soveltava interpellaatio).

Ideologis-illusorisen samaistumisen takaa lopulta symbolisen järjestyksen (kielen, lain) fiktiivinen (erotuksena imaginaariseen/fantasmaattiseen/illusoriseen) Iso Toinen, joka toimii (symbolisesti) ideologian perimmäisenä legitimoijana (ks. PS.).

Tämänkin vuoksi (rehellinen) politiikka on mahdoton laji, jossa pärjäävän on oltava väistämättä ulospäin, potentiaalien kannattajiensa suuntaan, hyväntahtoinen indoktrinaattori, joka salaa aina jotain (sitäpaitsi ihmiset kai mieluummin haluavatkin tulla hyvällä tavalla huijatuiksi kuin kuulla totuuden; - tämä on toisaalta ymmärrettävää, toisaalta katastrofaalista demokratian kannalta).

Näin ollen hyvin monet äänestävät kansalaiset jo alunperin, haluttomuudessaan vakuuttaa itseään 'filosofisesti' valintansa perusteista, ovat otollinen kohde mille tahansa hyväksikäyttäjälle, joka haluaa tyydyttää politiikassa pikemminkin omaa narsistista kunnianhimoaan kuin äänestäjiensä todellisia tarpeita, oikeuksia ja toiveita.

Äänestäjäthän sitäpaitsi, siirtäessään vastuun edustajalleen, luovuttavat/menettävät siitä hetkestä väistämättä pois oman todellisen valtansa - olipa poliittinen järjestelmä muodollisesti mikä tahansa (ja juuri tämän vuoksi itse järjestelmän poliittinen sisältö on tärkeä; sitä ei pitäisi jättää markkinavoimien heiteltäväksi).

Kannattaa siis tutustua paremmin politiikan perustoihin. Jäisivät kaiken maailman kansankiihottajat valitsematta parlamenttiin - tai ainakaan heitä ei valittaisi niin heppoisin perustein kuin kautta historian on tehty.

Valittiinhan sitäpaitsi Hitlerkin kansanäänestyksellä valtaan, joskin hän muuttui diktaattoriksi vasta sitten, kun tekosyyllä lakkautti lailla ('pakotettu' enemmistöpäätös) kansalaisten vapausoikeudet Berliinin valtiopäivätalon palamisen jälkeen (vailla kunnon todisteita kommunisteja syytettiin tämän saksalaisille merkittävän itsenäisyys-symbolin polttamisesta).

Poikkeustila Saksassa kesti yhtämittaisesti vuodesta 1933 vuoteen 1945. - Seuraukset tunnetaan hyvin - jopa historioitsijoiden piirissä...

Toni Halme ehti onneksi lakkauttaa vain omat kansanedustajan oikeutensa ajautumalla itse henkilökohtaiseen poikkeustilaan, joka päättyi viime viikonloppuna. - Seurauksia ei tunneta - edes perussuomalaisten leirissä.

Juuri nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että Kaarina Hazard tullaan tuomitsemaan Tony Halmeen ruumiin herjaamisesta, mistä on ollut traagisena seurauksena Halmeen kannattajien psyykkisen tasapainon horjuminen. - - Hazardin tekoa pidetään raskauttavana eikä siitä voi kafkalais-kemppisläistä oikeuskäsittelyä noudattaen saada kuin Linnaa.

PS.
Lacanilais-zizekiläinen subjekti- ja ideologiateoria rakentuu ontologisesti imaginaarisen ja symbolisen erotteluun. - - Pitää kuitenkin aina muistaa olennaisin: kumpikin kategoria on formaalinen/konstruktiivinen (kyseessä on ei-empiirinen joskin minimaalinen ontologia) ja toimii ainoastaan suhteessa siihen vastustukseen (resistance), minkä reaalinen eli perimmäinen/alkuperäinen murtuma tai katkos subjektin/tietoisuuden/identiteetin kehityksessä/konstituutiossa aiheuttaa.

Reaalinen toimii siten imaginaarisen ja symbolisen aiheuttajana/lähtökohtana vastustaen kuitenkin samanaikaisesti ilmenemistään fantasiassa/-na ja kielessä/-nä. - Siten reaalinen on aina alimäärää tai ylimäärää, joka joko puuttuu (jouissance imaginaarisessa) tai jää yli (indivisible remainder symbolisessa).

The big Other designates radical alterity, an otherness which transcends the illusory otherness of the imaginary because it cannot be assimilated through identification. Lacan equates the big Other with language and the law, and hence the big Other is inscribed in the symbolic order. Indeed, the big Other is the symbolic insofar as it is particularized for each subject. Thus, the Other is both another subject in its radical alterity and unassimilable uniqueness and also the symbolic order which mediates the relationship with that subject.

Other - No Subject

Journal of Public Deliberation