January 17, 2008

Itämeren tila huolestuttaa asiantuntijaa kirjoittaa Viimeistä päivää-lehti

Toiminnoiltaan yhdistetyn Ympäristö- ja Sensuuriministeriön johtaja, merenpohjatutkimuksen ja setalogian (poikkitieteellinen projekti) varadekadentti Loot Saasta-Moinen antoi eilen lausunnon, jossa hän ilmoitti olevansa syvästi huolissaan Itämeren eli tuon Atlantin valtamereen kuuluvan puolisuljetun murtovesialtaan nykyisestä tilasta.

Virallisessa raportissaan, joka perustuu hänen juuri julkaistuun väitöskirjaansa Päästöt, Itämeri ja aikuisviihde varadekadentti toteaa muun muassa: "Itämereen on viimeisten 25 vuoden aikana laskettu enemmän päästöjä kuin USA:n naispuolisiin aikuisviihdetaiteilijoihin yhteensä."

Raportin johdosta USA:n Aikuisviihdetaiteilijoiden liitto Hot Rod Holes ilmoitti haastavansa Saasta-Moisen oikeuteen kunnianloukkauksesta, koska sen mukaan kehitys on ollut tasan päinvastainen.
Hot Rod Holes Instituten laskelmien mukaan USA:ssa päästöt ovat lisääntyneet eksponentiaalisesti, kun taas Itämeren päästöt vain lineaarisesti, joten tällä hetkellä aikuisviihteen päästöt ovat jo moninkertaiset Itämereen verrattuna.

Loot Saasta-Moinen totesi kuitenkin vastineessaan pystyvänsä todistamaan väitteensä todenperäisyyden empiirisen näyttöön vedoten. Varadekadentti lisää, että Hot Rod Holes-tiedote perustuu lähinnä vain haastattelu-analyysiin, mutta hänen oma tutkimuksensa on tilastollisesti paljon luotettavampi.

Viimeistä päivää-lehti seuraa tilanteen kehittymistä 'Tiede-palstallaan'.

hulluudentyyssija.blogspot.com/2007/07/jame-h....

3 comments:

Androgyynihullumies said...

Muistaaksenii et juuri osallistu meemeihin, mutta anyway, sait "You make my day award"in.

Rauno Rasanen said...

AHM

Minä kiitän. Mietin tässä vielä, josko etsis nasevan kuvan tuohon juttuun.

Rauno Rasanen said...

No jes! Päästöihin pitää varautua.