Rauhattoman rukous

Minä tääl' olen vieras, vieras vaan
olen ollut alusta saakka
ovat minulle outoja laaksot maan
ja outo on elämän taakka
minä kuljin ja katsoin ja kummastuin
joka puuta ja joka kukkaa
minä kuljin kumpuja itkusuin
ja itkin ihmisrukkaa

Me soudamme haahta haurasta,
jonk ympärillä aallot ne pauhaa
me kuljemme suurta korpea
ja emme löydä rauhaa
tiet riidellen ristivät toisiaan
ja ystävä toista jo pettää
mikä riemu se koskaan päällä maan,
on päättynyt kyynelettä

Mikä laps se on matkalle lähtenyt,
joka kulkenut täällä ei harhaan
mikä hyvä se on koskaan hyötynyt,
joka kuollut ei liian varhaan
kun ystävän sa parhaan kohtasit,
jo aika on hyvästi heittää
ketä hellimmin tänään sa rakastit,
sen huomenna hauta jo peittää

Kilvan kulkisin kumartamaan,
sua turhan tietoni aatteet
kuka kullat tois, mikä mirhamit,
mikä päärlyt ja purppuravaatteet
mun henkeni tietäjät harmaapäät,
erämaita ne etsien käypi
mut taivas on tumma ja tähdetön
ja yö yhä hämärtäypi

Minä lapsena vanhaksi vanhenin,
en nuor ole koskaan ollut
toki kerran keväästä haaveilin,
mut haavehet nuo oli hullut
Olen väsynyt lauluni valheeseen,
Herra tee minut lapseksi jälleen!
Minä tahdon soittoni särkyneen
viedä suurelle virittäjälleen.

Eino Leino