August 15, 2008

Osasin alkaa, osaanko lopettaa?

Itsemurhakandidaatti Räsänen muistelee tässä vuotta 1988 - erästä elämänsä syvintä pohjalukemaa, jota kyseinen Eppujen laulu siivitti äärimmäisen itseinhon ja kärsimyksen makaaberin yleviin korkeuksiin. Kärsimys jalostaa? No - ainakin se tekee ihmisestä zombien.

http://www.youtube.com/watch?v=PtiD4FnDNv4
Eppu Normaali - Kultaista Sadetta

Istutimme omenapuut
valvoimme tuhannet täysikuut
enää en hengitä reikää jäiseen
ikkunaan
koputa oveen yksinäiseen
jälkeen pakkasten

Hänen hymynsä pehmeä kaari tuo
kuin sumussa saari
uin sen luo
valokuvassa nainen pyörineen
muodista poistuneine hattuineen
kihlattuineen

Näen kaiken, kaiken

Kaunis kuolema
lehdet on silattu jäällä
kultaista sadetta pääni päällä
joko ymmärrän mitä se opettaa
osasin alkaa
osaanko lopettaa

En silloin tajunnut kaiken nääntyvän
en tajunnut kaiken loppuun kääntyvän
enää en koputa oveen yksinäiseen
jälkeen pakkasten

Lehtien seassa kulkien
kellarin ovia sulkien
ajatuksin linnut saatellen
kaikkea kaunista ajatellen
pitkälle matkalleen

Ja näen kaiken, kaiken

Kaunis kuolema
lehdet on silattu jäällä
kultaista sadetta pääni päällä
joko ymmärrän mitä se opettaa
osasin alkaa
osaanko lopettaa

4 comments:

Anonymous said...

hei kerro nyt jotain tästä kandidaatista viimeinkin http://www.iconsofeurope.com/beckett.jpg

Mummo said...

Rauno,
kärsivä ei ole zombie. Tuska on kuitenkin merkki elämästä. Niin helvetin tyhmältä teiniaforismilta kuin tämä kuulostaakin.

Sinussa on selvästi tuskaa, enkä oikein tiedä, mitä siitä sanoisin. Se välittyy. Sinä kommunikoit.

Homo Garrulus said...

Rauno on minun fani. Loppuun asti, mutta et saa jättää.

Rauno Rasanen said...

mummo

Oikein sanoit. Minä kommunikoin. Jatkuvasti. Jokaisessa päreessäni.