August 19, 2008

Kulkuri ja desperado

Kirjoitettu kommentiksi merille Kalevi Hotasen päreessä Ilmaliivi (ks. linkki).
*
Vastauksesi on jälleen tyylikkäästi kirjoitettu, ymmärrettävä ja perusteltu. Mutta. Ehkä se kuitenkin on minun makuuni yhä vielä turhan eufemistinen.

Päihdehuollossa itse seitsemän vuotta työskennelleenä en jaa ‘idealismiasi’ kovin helposti, koska ‘aitojen’ hobojen, kulkureitten, erakkoasujien tai miksi heitä nyt kutsuisikaan, osuus alkoholisteista on käsittääkseni melko vähäinen.

Nämä ihmiset ovat vajonneet, koska se on heidän ‘kohtalonsa’, eikä heillä itsellään ole siihen kovin paljon sananvaltaa, ja jos onkin, he näyttäytyvät minulle voimattomassa itsenäisyydesään pikemminkin säälittävinä kuin sankarillisina.

Mitä slummiasumiseen tulee, niin olet toki oikeassa. Slummien ihmiset ovat sitoutuneet samaan elintasokilpailuun kuin ylemmät luokatkin. Itse asun hyvin rakennetussa slummissa, mutta sattuneesta syystä en kuitenkaan jaa tyypillistä slummiasujan mantraa suuremmasta onnesta paremman elintason taivaassa.

Olen siis periaatteessa eräänlainen kulkuri minäkin. Mutta kuinka paljon tässä asenteessa on juuri omaa tietoista valintaani ja kuinka paljon ihan vain oman, ristiriitaisen luonteeni ja kokemushistoriani ennalta määräämää ‘karmaa’ (inhoan tuota termiä!), siihen en tiedä selkeää vastausta, etkä tiedä sinäkään.

Aiemmin kirjoittamaani viitaten väitän kuitenkin, että punnukset ovat vähintäinkin fifty-fifty ja mitä luultavimmin enemmän kallellaan tahdosta riippumattomaan suuntaan kuin omaan valintaan.

Tämän vuoksi hobojen elämänasenteen glorifioinnissa piilee mielestäni enemmän romanttista haaveilua kuin realistista irtiottoa modernin, kapitalistisen media- ja valtakulttuurin kaikkialle tunkevaa idiotiaa kohtaan.

Hmm. Miettii hän…

Kuulostin pessimistiseltä, mutta en suinkaan halua kieltää, etteikö erakkoasuminen olisi luovalta ja itsenäiseltä ihmiseltä aivan relevantti ele sivilisaation suuntaan. Kohtelias keskisormi keskiluokalle niin sanoakseni.

Silti en malta olla hiomatta pilkkakirvestäni, koska tapaus on niin herkullinen:

Majojen suunnitteleminen pultsareille ihan esteettis-funktionaalisessa hengessä korkeakulttuurisen arkkitehtiystävän kanssa - - - - sellainen on söpöä radikalismia - etten sanoisi (hymiö x n).
*
meri

Mitä eroa on kulkurilla ja desperadolla?

Ensin mainittu on muka vapaa ja onnellinen, jälkimmäinen ikuisesti vainoavaa tahoa pakeneva, vääristä syistä tuomittu piruparka?

Mutta onko mahdollista vetää rajaa kulkuri-hobon ja desperadon välille? Eikö kulkurissa piile aina desperadoa ja desperadossa viehtymys kulkuriuteen?

Kyse on siis perimmältään jälleen vapaan valinnan mahdollisuudesta tai mahdottomuudesta.
*
hotanen.wordpress.com/2008/08/13/ilmaliivi/#comment-834

10 comments:

Ironmistress said...

Mitä eroa on kulkurilla ja desperadolla?

Riippuu siitä, onko kulkuri hobo, tramp vaiko bum. Mutta pääsääntöisesti ero on sama kuin olla vapaa kuin taivaan lintu - tai vapaa kuin metsän eläin.

Ruukinmatruunan isänisä oli USA:han muutettuaan jonkin aikaa hobo kunnes pääsi metsätyösavottaan Minnesotaan ja asettui aloilleen. Ensin Duluthiin ja myöhemmin Minneapolisiin, jossa ruukinmatruunan isä ja täti syntyivät.

Ironmistress said...

Todettakoon vielä kulkuriterminologiasta hiukan:

Hobo = lentojätkä: vailla vakinaista asuntoa oleva ihminen, joka matkustaa työn perässä paikasta toiseen ja aktiivisesti etsii töitä. Matkustaa aktiivisesti paikasta toiseen.

Drifter = ajelehtija; ajelehtii paikasta toiseen, voi tehdä töitä tai elää kerjäläisenä.

Tramp = kulkuri: kuljeksii paikasta töiseen, mutta vieroksuu työntekoa; elää joko rikoksilla, pummina tai kerjäläisenä.

Bum = pummi; yleensä pysyy yhdessä paikassa, vieroksuu työntekoa ja elää joko rikoksilla, kerjäläisenä tai pummina.

Vagrant = hiippari; yleensä päihderiippuvainen tai mielenterveysongelmainen kulkuri. Välttää sosiaalista kontaktia muihin.

Schnorrer = kerjäläinen; kiertää paikasta toiseen elättäen itsensä kerjäämällä.

Rogue, highwayman tai desperado = maantierosvo, kiertävä rikollinen joka elättää itsensä ryöstöillä, ryöstömurhilla ja muilla rikoksilla.

Homo Garrulus said...

Jaahas, mikäs sopisi minuun? Tuo viimeinen varmasti: vaarallinen ja desperaatti. (Olen desperaatti mutta se johtunee muista syistä: ei meinannut olla enää ihmisiä ympärillä jostain syystä: tilanne meni pahemmaksi kun selitti: mikäs se sitten on?)

-> vaino, mutta minkälainen ja miten helvetissä se voi päästä eskaloitumaan ellei itse ole heittänyt bensiiniä liekille (=minä olen tehnyt sillä en nähnyt signaaleja eikä minun kieliryhmä harrasta niiden antamista ja kaikki pikkupelleily oli minulle silti ns. turvallista sillä minä koin olevani hyväksytty).

Muut ovat vielä vähemmän sopivia.

Rauno Rasanen said...

matruuna

Näet turhaa vaivaa. Ei tee vaikutusta. Olet pelkkä sanakirjaidiootti, jolla ei ole hajuakaan siitä, mitä kysymykselläni kulkurin ja desperadon välisestä erosta ajoin takaa.

Säälin sinua sinä poloinen robottitietokone. Luova psykologinen vaistosi, intuitiosi ja improvisointikykysi on melkein täysi nolla.

Blogistanista löytyy paljon inspiroivampia naisia kuin sinä, mitä kielellisyyden ja kulttuuristen nyanssien tajuun tulee.

Homo Garrulus said...

minä ? - sitä toivon optimistisesti egotrippini lailla sillä kohta olen unton mailla

Anonymous said...

hmm..Aie, aihe on on ''rettömän mielenkiintoinen etten ajankohtainen
.
mista erosta ironmistress puhuu
minun puluni kuoli, kun se ei voinut elaa kissojen valtakunnassa
vapaus on mielenkiintoinen..hm aihe

kaikkein vapain on kai tunteissaan onnellinen elain tai ihminen
se ettei voi asettua yhteen paikkaan, on luonnollista sikali etta ihmisten tapana on rajata toistensa vapautta
minusta onnea on oikein etsia.
kerjalaisella on oikea filosofia, vaiken kyolla hameelle hanelle mitaan ana

tyonteon vieroksuminen on myos henkilokohtaisesti oikea filosofia
kuinkahan moni sita kannattaa?
uskossaan vakeva

sulta puuttuu listalta naispuoliset hiipparit ja sponsoroidut vagabondit

Ironmistress said...

Rauno, let's just be friends, okay?

Rauno Rasanen said...

Nothing more?

Homo Garrulus said...

Olenko jätetty?

Homo Garrulus said...

Ai niin, eihän minua ole otettukaan. Hmmm joten ei voi olla jätetty koska ei ole otettu. Mutta minä olen Otettu kaikesta tästä mistä R kirjoittaa ja jos hän ei ole Hän niin sitten olkoon jätetty ja otettu jättämistä ja ottamista. Menetetty R silloin. Just friends.