August 2, 2008

Skeptikkoa turpaan Iris Murdochilla

(Kielimafian Arnold Sw. tuli ja teki linkki- ja virkelisäyksen klo:17.10. Sanoi: lue toi ja yritä kirjoittaa niinkuin filosofi. Haistatin pitkät, enkä tarjonnut edes teetä. Mutta hyvä (ja tuttu) linkki, ei siinä mitään...)
I
Ihminen, joka pyrkii tunnistamaan omaa tunnetilansa, on hankalassa asemassa. Varmaa on, että tunne on. Tunne tuntuu, ja se, mikä tuntuu, on. Kirjaimellisesti. Mutta siihen varmuutemme sitten loppuukin.

Höyrypäisimmät skeptikot jopa väittävät, että kaikki onkin pelkkää unta - ja kaiken lisäksi jonkun toisen unta.

Mutta itse asiassa skeptikko ei kiellä tunteen olemassaoloa. Hän vain sijoittaa sen fiktiiviseen kategoriaan ja käsittelee sitä siellä eräänlaisena pseudotodellisuutena. Olennaista tässä kuitenkin on, että pyrrhonilainen, käytännön skeptikkokaan ei pysty elämään maailmassa, jota voisi epäillä loppuun asti, koska silloin hän ei kykenisi arvioimaan todellisuutta lainkaan ja epäillessään loputtomiin esimerkiksi maantiellä liikkuvan auton olemassaoloa, jäisi viimein sen yliajamaksi, koska ei kokenut tarvetta olemattoman väistämiseen.

Äärimmäinen skeptikko on kuin psykoottinen paranoidi, joka joutuu lopulta psykiatriseen hoitoon, koska epäilee kaikkea. Samalla hän on solipsistinen, 'omituinen höpöttäjä', koska puhuu vain itsensä: oman 'harhamaailmansa' kanssa eikä kuitenkaan ymmärrä itseään, koska puhuminen voi olla vain joko jaettua kommunikaatioita (myös sisäinen dialogi) tai säännötöntä nonsensea, josta voi löytää järkeä vain soveltamalla siihen jonkin legitimoidun diskurssin tulkintasääntöjä - (ks. PS.).

II
Perimmäinen tarkoitukseni tässä tekstissä on vastustaa skeptisismiä tunteitten kognitiivisen reaalisuuden pohjalta, ja siihen yritykseen käytän eräänä esimerkkinä Iris Murdochin 'sisäistä realismia'. Murdoch painottaa tunteitten kognitiivisen mielekkyyden ohella moraalisen muuttumisen mahdollisuutta Hyvän ollessa tuon muutoksen olemus ja päämäärä.

Hypoteesina minulla on aluperin se, että tunne toimii linkkinä affektien ja kielen välillä tunteen ollessa siten esimerkki ontologisten dualismien erot ja Humen lain loogisen katkoksen silloittavasta psyykkisestä elementistä, joka ei vielä ole kieltä muttei enää myöskään affektien kaaosta.

Kysymys kuuluu:

Miten ihmisen on mahdollista vakuuttua tunteen aitoudesta, luotettavuudesta ja reaalisuudesta, sen muuttuvuudesta ja sen mahdollisesta hyvyydestä sisäisesti - ilman kokemista jo valmiiksi (ikäänkuin deterministisesti) ulkoapäin selittävää kieltä/kontekstia, joka on aina jotain muuta kuin affektien ontologisesti eri tavoin olemassaoleva todellisuus?

Toisin sanoen: miten tunne voi olla 'sisäisesti' kognitiivinen? Miten tunteen muutos on tiedollisesti ymmärrettävissä? Onko sisäinen, moraalinen muutos aina Hyvän palveluksessa?

Murdoch antaa 'käytännön' esimerkin po. mahdollisuudesta sisäisen todellisuuden tasolla, jossa tunnetilan ja asenteen muuttumisen dialektiikka jatkuvan tarkkaavaisuuden myötä on kokijalleen konkreettista todellisuutta, vaikkei ilmenisi millään tavoin hänen lähellään eläville ihmisille.

Väite kuulostaa merkilliseltä ja vaikuttaisi vajoavan jonnekin intuitiivisen mystiikan suohon heti alkuunsa, mutta sitä sopii kuitenkin tarkastella hieman lähemmin (improvisoin ulkomuistista, joten sitaatti ei ole tarkka).

Perheen poika tuo uuden tyttöystävänsä näytille kotiinsa (sorry naiset kielenkäyttöni). Äiti on hämmentynyt. Hän kokee tytön vieraaksi. Tämän puhe, käyttäytyminen, asenteet ja maneerit eivät miellytä, joten äidin ensivaikutelma tytöstä on negatiivinen kuten kaikki hänen tutustumisen alkuvaiheessa kokemansa mielialat tätä kohtaan. Äiti ei pidä tytöstä.

Mutta äti ei myöskään kritisoi tyttöä avoimesti - ei tämän itsensä kuullen eikä edes pojalleen tai muille läheisilleen. Sen sijaan hän miettii intensiivisesti momia tunteitaan ja keskittää tarkkaavaisuutensa siihen, mitä hän oikein tuntee ja miksi kokiessaan tytön epämiellyttäväksi.
Pohtiessaan omia tunnereaktioitaan tyttöä tarkatessaan äiti kuitenkin vähitellen löytää tytöstä jonkin häntä miellyttävän piirteen. Vähitellen noita miellyttäviä asioita/ominaisuuksia löytyy lisää ja äiti pystyy myös paremmin perustelemaan niitä itselleen uusia aiempiin vertaillessaan.

Niinpä tytöstä muotoutuu hänen ajattelussaan ja tunteissaan lopulta ikäänkuin uusi ihminen - uusi persoonallisuus (ehkä jopa se, mitä tyttö itse kokee olevansa), jonka hän lähes täysin hyväksyy ja josta hän voi mielessään iloita: olla onnellinen siitä, että pojalla on tällainen rakastettu.

Silti äiti ei edelleenkään ilmaise tunteitaan eri tavoin kuin tutustumisen alkuvaiheessa. Hän on kohtelias ja asiallinen tyttöä kohtaa kuten aina. Mutta jotain on silti radikaalisti ja positiivisesti muuttunut hänen tietoisessa tunne-elämässään suhteessa tyttöön: äiti on sisäisesti muuttunut, hänen asenteensa ja etenkin moraalinen tuomitsevuutensa suhteessa tähän on kääntynyt hyväksynnäksi, koska hän näkee tytössä nyt persoonan, jota voi ymmärtää ja jopa rakastaa.

Murdoch halunnee sanoa, että sisäinen muutos, emotionaalinen prosessi, emootioiden kognitiivinen realisoituminen - niiden realisoituminen jopa muutoksessaan, on sisäisesti mahdollista ja ymmärrettävää ilman, että ihmisen mielessä tapahtuisi jotain täysin ei-tajuttavissa olevaa, intuition mystiikkaan sijoitettua 'hämärämeininkiä' vaan, että sisäinen muutos on hahmotettavissa ja artikuloitavissa järkevästi ja siten tavallaan kommunikatiivisesti, kunhan vain henkilö pyrkii empatian, samastumisen ja tiedollisen asenteen kautta tarkkaamaan ja pohtimaan itsessään niitä ihmisiä, joiden kanssa hän on tekemisissä.

Kyseessä siis on kuin onkin versio Wittgensteinin (jonka luennoilla Murdoch kävi) kielipeli-ideasta eli kommunikaation käytännöistä merkityksiä määrittävinä diskursseina.

Kyse on kuitenkin samalla myös esimerkistä, jossa sisäinen, moraalinen muutos tunteitten tasolla on paitsi mahdollista myös tiedollisen kykymme artikuloitavissa ilman, että sitä pitäisi etukäteen sitoa johonkin annettuun diskurssiin tai että se redusoitaisiin jonnekin 'puhtaan intuition' mystiseen hämärään.

Lisäys
Iris Murdoch on moraalirealisti par excellence ja esittää vakavan haasteen kaiken maailman postmoderneille mä-olen-mikä-mä-olen-ja-ajattelen-mitä-mä-ajattelen-jos-mun-imagoni-sitä-vain-vaatii-hippiäisille.

III
Entä miten aion käyttää Murdochin esimerkkiä skeptikkoa - tuota itsessäni asuvaa kirotun älykästä joskin hieman paranoiaan päin vinksahtanutta Perkelettä - vastaan?

Teesini lienee varsin kartesiolainen, mutta se saa uusia ulottuvuuksia ennenkaikkea siksi, että kyse on tunteen (myös tahdon) ja kognitiivisen tarkkaavaisuuden välisestä dialogista, jonka pyrkimyksenä on selventää itselle toisen ihmisen minussa herättämien tuntemusten alkuperää, oikeutusta ja etenkin niiden muutoksen mahdollisuutta moraalisen päätöksenteon prosessissa.

Näin ollen kyseessä ei ole pelkästään tiedollisen oikeutuksen perustan etsiminen ja osoittaminen siinä mielessä kuin cogito 'ilmestyi' Descartes'lle vaan moraalisen muutoksen (hyvän) mahdollisuuden konstituutio tunteen tiedollisen merkitsevyyden reaalisuudesta käsin.
*
Proseduuriajatteluun taipuvainen, Wittgensteininsa lukenut skeptikko, voi tietysti aina epäillä Murdochia vaatimalla, että tämän pitää osoittaa muutoksensa julkisesti, sillä muuten meillä ei voi olla siitä mitään tietoa, eli se jäisi kaiken tiedollisen oikeuttamisen ulkopuolelle.

Toisaalta - ajattelee jo perinteinen skeptikko - jos Murdoch ilmaisisi itsessään tapahtuneen muutoksen kommunikaation ja toiminnan tasolla, häntä voisi periaatteessa syyttää heti kaikella sillä arsenaalilla, jota skeptikolta löytyy turhautumiseen asti loputtomiin.

Murdoch halunnee sanoa skeptikolle, ettei tämän kritiikki ulotu hänen sisäiseen elämäänsä, ja että optimaalisen kognitiivisesti artikuloituneitten tunteitten tasolla tapahtuneen moraalisen muutoksen mahdollisuus on hänelle itselleen totinen tosi, johon skeptikko voi vain joko uskoa tai olla uskomatta.

Murdoch ajaa tällä tavoin skeptikon takaisin omalle, tuhottujen uskomusten, oikeutusten ja argumenttien kaatopaikalleen nuolemaan näppejään toki tiedostaen samalla, että skeptikko suhtautuu hänenkaltaisiinsa 'puolimystikoihin' joko halveksien tai säälien. Ne tunteet Murdoch jättänee kuitenkin mieluusti skeptikon ikiomaksi päänsäryksi.

Joka tapauksessa skeptikkoperkele näyttäisi nyt saaneen tällä tavoin Murdochilta vakavasti otettavan ja lujan näpäytyksen turpaansa - mutta se nyt on sille tosikkomaista huumoria viljelevälle ilonpilaajalle ihan oikein...

PS.
Psykoanalyysi ei ole nyt paras esimerkki legitimoidusta tulkintadiskurssista, koska siinä tulkintasäännöt eivät ole etukäteen lopullisesti lukkoonlyötyjä, vaikka tulkintasapluuna sitä olisikin.

http://www.netn.fi/196/netn_196_kaali.html

22 comments:

Ripsa said...

Petrin Cambridge-esseessä näkyy olevan myös selkänoja Murdochin suuntaan.

Petrin essee on vielä minulta kesken, mutta siinä puhutaan uskonnollisista tunteista. Niistä puhuminen on hankalaa, koska ne ovat sisäisiä eivätkä ilmene kovin helposti.

Sen sijaan muita tunteita on helpompi tulkita, koska ne ilmenevät ilmeissä, eleissä, puheissa.

Rauno Rasanen said...

ripsa

'Sen sijaan muita tunteita on helpompi tulkita, koska ne ilmenevät ilmeissä, eleissä, puheissa.'

*
Osuit aika olennaiseen kohtaan. Uskonnollisten tunteitten 'tunnistaminen' on hankalaa.Entä moraaliset tunteet?

Murdoch halunnee ajatuskokeenomaisesti pitää kiinni siitä, että esimerkin äidin kommunikointi po. tytön kanssa ei muutu tunnereaktion häneen silti muuttuessa, mutta sisäisesti hän on täysin varma muutoksestaan ja kaiken lisäksi vieläpä kognitiivisella tasolla.

Ongelma piilee siinä, onko tämä muutos kuitenkaan uskottava edes ajatuskokeena, koska tunteet yleensä heijastuvat nopeasti juuri eleisiin, ilmeisiin ja puheisiin.

Murdochin platonistyyppinen 'sisäinen realismi' (ks. PS.) ei siis vaadi oikeutuksekseen ja verfioituakseen julkista 'näyttöä', ja silti Murdoch antaa meidän ymmärtää, että kyse on kognitiivisesta tunteen ymmärtämisestä - eikä ei-kognitiivisesta intuitiosta.

PS.
'Sisäistä realismia' murdochilaisessa merkityksessä ei pidä sekoittaa putnamilaiseen sisäiseen realismiin vastakohtana metafyysisen realismin kanssa, joka itse asiassa lienee lähempänä Murdochia kuin ensin mainittu.

dudivie said...

Hoitoon menee myos se joka ei epaile, mutta han on Edistyksellisempi..
hyva saattaa olla paamaara muttei herra jumala laheskaan aina
anteeksi nyt maailma.
Sina palvelet paamaaria joita et tieda ja sikset kenties koskaan voi niita vastustaa
Edistys samoin kuin Konservatiivi tekee juuri tuota tyota kaskettya ja kysyy artikuloiden itseltaan, muta voisi yhta hyvin olla sita tekematta..mina en tieda onko meilla valinnan mahdollisuutta! Olet valinnut kohteen jolle haluat olla mieliksi..se kohde ei ole hallinnassasi

IDA said...

Itseäni, näin täysin oppineena psykoanalyytikkona, kiinnostaa edelleen miksi ihmeessä olet kiinnostunut vain muiden ihmisten motiiveista? Mitä jauhaminen tuottaa?

Todellisuuttahan ( ja tietenkin myös unta ) ovat asiat ja tapahtumat. Niihin sinulla ei vaikuta olevan mitään sanomista.

Rauno Rasanen said...

ida

Voi pyhä perse!

Noin typerää kysymystä eivät ole esittäneet edes sekopäisimmät avohoitolaiset tässä blogissa.

Vastaa itse omaan ihmettelyysi. En aio nähdä vaivaa palvella minkään- tai kenkäänlaisia piilorasismin edustajia, joilla mitä ilmeisimmin vaikuttaa huumorintajukin olevan kortilla.

Sinun, takkiraudan ja vasarahammerin sekä esimerkiksi Zizekin väliin mahtuu kolme ikuisuutta. Ellei peräri 4½.

PS.

Annan vinkin. Kyllä kai jonkun 'täytyy' olla kiinnostunut yksilöistä- ja heidän motiiveistaankin, koska te luupää-nationalistiset konservatiivi-liberaalit olette jähmettäneet yksilön pelkäksi reaalipolitiikan marionetiksi.

IDA said...

Oho!

Minähän sanoin, että en ymmärrä.

Sinä kuitenkin olet, noiden "syvällisten" yksilöanalyysiesi perusteella, valmis niputtamaan yhteen ihmisiä, joilla ei ole juuri mitään tekemistä toistensa kanssa ja sitten lyömään heihin jonkun leiman.

Tekstisi eivät vakuuta minua viisaudestasi tehdä sitä. Zizekin viisauden toki tunnustan.

IDA said...

Tarkennetaan vielä. Nämä ovat siis sinun omia sanojasi:

"Vastaa itse omaan ihmettelyysi. En aio nähdä vaivaa palvella minkään- tai kenkäänlaisia piilorasismin edustajia, joilla mitä ilmeisimmin vaikuttaa huumorintajukin olevan kortilla.

Sinun, takkiraudan ja vasarahammerin sekä esimerkiksi Zizekin väliin mahtuu kolme ikuisuutta. Ellei peräri 4½."

Itse olen takkiraudan, jota en lainkaan tunne, lähes kaikista asioista eri mieltä, minkä myös olen tuonut julki. Hammerin kanssa olen lähes kaikesta kyllä samaa mieltä, mutta mitään yhteyttä meillä ei ole.

Sinä kuitenkin niputat meidät kaikki kolme piilorasisteiksi. Mikä sekin on ihme, koska jos rasismin määrittely noudattaa sinun tunkkaista ajatusmaailmaasi, niin olen mielelläni rasisti. Minkä myös julkisesti totesin. Ei siinä mitään piiloilemista ole.

IDA said...

Ja vielä: Eikö sinun, sen sijaan, että meuhkaat syyllistämässä ihmisiä rasisteiksi tai muiksi paholaisiksi, kannattaisi kokeilla ihan orgonienergiaa tai vatsahierontaa?

Rock and Roll?

Rauno Rasanen said...

ida kirjoitti

Ja vielä: Eikö sinun, sen sijaan, että meuhkaat syyllistämässä ihmisiä rasisteiksi tai muiksi paholaisiksi, kannattaisi kokeilla ihan orgonienergiaa tai vatsahierontaa?

*
Minä saan tällaista terapiaa paraikaa, mutta koska psykosomaattinen 'panssarini' on niin lukkiutunut, terapian vaikutukset ilmenevät - jos ilmenevät - joskus mahdollisesti hyvinkin kaukaisessa tulevaisuudessa, jolloin saattaa jo olla 'liian myöhäistä'.

*
Kommenttini oli tarkoitettu juuri siksi, mitä se olikin: aikaansaada selitystulva siellä päässä.

Ja hyvä niin.

Olen scrollannut blogilinkkejäsi ja se riittää. Kiinnostuksen kohteesi kyllä kertovat paljon sinusta itsestäsikin.

Joten..? Minulla ei ole tarvetta jatkaa keskustelua sinun kanssasi tämän enempää, mutta on täysin oma asiasi, minkä valinnan itse teet.

Monologi ei kuitenkaan liene kovin innostava vaihtoehto...

IDA said...

"Olen scrollannut blogilinkkejäsi ja se riittää. Kiinnostuksen kohteesi kyllä kertovat paljon sinusta itsestäsikin."

Tämä on mielenkiintoista. Analysoit ihmisiä sen mukaan mihin ( omassa päässäsi luotuun ) ryhmään he liittyvät.

"Joten..? Minulla ei ole tarvetta jatkaa keskustelua sinun kanssasi tämän enempää, mutta on täysin oma asiasi, minkä valinnan itse teet.""

Ei minullakaan ole mitään tarvetta jatkaa keskustelua. Pidän jotenkin onton pömpöösinä tuollaista "minkä valinnan itse teet" - vääntöä. Keskustelu, jos sellaista syntyy on tietenkin tasaveroista, miesten välistä puhetta, eikä mitään muuta.

"Monologi ei kuitenkaan liene kovin innostava vaihtoehto..."

Mikä ettei? Joka tapauksessa kirjoittaminen on homojen hommaa.

Rauno Rasanen said...

ida

'Joka tapauksessa kirjoittaminen on homojen hommaa.'

Hehheh. Tulihan se sieltä. Helpottiko yhtään?

Anonymous said...

pääseeko kommentoimalla homojen suureen seuraan?
mun motiivi on ajann kulutus
asiat ja tapahtumat ovat vain sokerina kakussa..ihmista ei voi niputtaa koska he eivat ole vastuussa. toinen voi hiukan olla viisaampi toista niin kun nyt sina
voit ottaa vastuun pienessa elaman piirissa rajoitetussa maarin
suuret linjat ovat saavuttamattomissa (?)
pitaapa lukea murdokkiiki
rakas;)

deee? said...

mika sina haluaisit sen motiivin olevan?

sir? said...

'Minä saan tällaista terapiaa paraikaa, koska psykosomaattinen 'panssarini' on lukkiutunut'?..?

Rauno Rasanen said...

sir?

'Minä saan tällaista terapiaa paraikaa, koska psykosomaattinen 'panssarini' on lukkiutunut'?..?

Sir - olet jo aika lähellä. Kysy lisää...

IDA said...

"Hehheh. Tulihan se sieltä. Helpottiko yhtään?"

Ei se nyt tullut sieltä. Totesin tuon jo, kun ensimmäisen kerran kirjoitin FF:lle. Sehän on totuus.

Tuollainen "helpottiko yhtään?" on muuten täysin tyypillinen reaktio kaltaiseltasi nysvääjältä. Olet ihan hyvässä seurassa.

sir? said...

??/

IDA said...

"??/"

;)

Ei mitään. Minua vain ärsyttää se, että Räsänen niputtelee ihmisiä ihan miten sattuu vaikka se on analysoivinaan yksittäisten ihmisten mielipiteitä ja löytävinään niistä jotain "tuomittavaa" asiaa.

Sellaiset ihmiset ovat vaarallisia fasisteja.

IDA said...

On myös mielenkiintoista tietää mitä fasistisen mielenlaadun takana on. Räsänen on siitä hyvä, että hän antaa paahtaa erittäin avoimesti.

Näinä aikoina, kun ihmisiä kutsutaan poliisikuulusteluihin ja käräjäoikeudessa jaellaan tuomioita vain sen takia, että joku kirjoittaa verkkoon, on syytä ottaa selville miksi?

Räsänen kertoo sen aika hyvin. Siksi, koska ihmisten massa on kuten Räsänen aina valmis niputtamaan ja tuomitsemaan. Varsinkin, jos valta on puolella.

IDA said...

Tuo siis vain nopeana kommenttina. Voin vääntää aiheesta esseen Wilhelm Reichia pitkältikin siteeraten, jos se on tarpeen.

Toisaalta voidaan sopia niinkin "että pidä jätkä turpasi kiinni ennen kuin alat ihmisiä niputtamaan tai perustele edes väitteesi, jollain yleisellä tasolla."

Anonymous said...

rasanen pyysi kysymaan lisaa ja minä kysyn mutta hitto miten tanne eksyin

Rauno Rasanen said...

ida

Luin Reichin Fasismin massapsykologian jo vuonna 1974.

Silloin se vaikutti erinomaiselta kirjalta, mutta olen sittemmin oppinut kritisoimaan Reichia, joskin lähinnä tieteenfilosofisista syistä - en ehkä niinkään po. kirjan sisältämän psykologisen teoriamallin vuoksi.