August 28, 2008

Rakkaudesta totuuteen eli tiedollinen varmuus 'ylijäämänä tai lisäarvona'.

Kirjoitettu kommentiksi merille Kalevi Hotasen päreessä kahleitten laki.
(Kielimafiosolaiset käyvät kahvittelun lomassa epäilemässä lauserakenteitteni arveluttavaa johdonmukaisuutta - viimeksi klo: 21.10)
*
meri kirjoitti
'ihan totta. nyt tiedät jotain varmaa tulevaisuudesta.' (Esko Valtaoja)
*
Siteeraamasi Valtaojan tekstipätkä on tyypillinen esimerkki matemaattisesta havaintoinformaatiosta, jonka tiedemies ymmärtää varmaksi tiedoksi.

Väljästi ottaen eli edellisen Wittgenstein-vaikutteisen, tietoteoreettisen Moore-kritiikin hetkeksi unohtaen näin onkin, mutta tällä kertaa kysyn, mitä merkitystä on sellaisella tiedolla, joka on loogisesti ja kausaalisesti johdettavissa suoraan osistaan ja vice versa redusoitavissa suoraan takaisin matemaattis-havainnollisiin tekijöihinsä - informaatioksi, ja joka ei siten ilmaise tai ilmennä mitään muuta selitystasoa kuin kuvaavan, deskriptiivis-instrumentaalisen ulottuvuuden?

Toisin sanoen (hieman ontuvaa analogiaa käyttääkseni) - jos esimerkiksi kielen kaikki ulottuvuudet ja tasot voitaisiin ilmaista pelkästään kieli- ja lauseopin - siis kaavamaisen syntaksin puitteissa/sapluunassa, niin miksi maailmasta löytyy perin niin vähän kirjailijoiksi kutsuttavia ihmisiä koko populaatioon verrattuna, koska periaatteessahan kaikkien niiden, jotka ovat saaneet tuon opin kielen fundamentaalista' rakenteesta ja 'oikeasta' käytöstä, pitäisi olla kirjailijoita?

Tämä kysymys haluaa epäsuorasti väittää, että jos pelkkä informaatio riittää tekemään jostain deskriptiivisestä määritelmästä tietoa, niin tuolla tiedolla vaikuttaisi olevan 'sisäistä' arvoa vain esimerkiksi Esko Valtaojan kaltaisille, omaan tutkimusalaansa syvästi sitoutuneille ihmisille, jotka ovat intohimoisen kiinnostuneita maailmankaikkeuteen sisältyvistä kosmologisista ongelmista - jopa siinä määrin, että niistä on tullut heille eräänlainen pseudouskonto ja tieteellisestä informaatiosta heidän 'uskontotuuksiensa' kriteereitä?

Miksi suurin osa ihmisistä ei sitten koe kosmologiaa noin syvästi, jos kerran Valtaojan esimerkin 'varmalla tiedolla' on sellaisen itseisarvon status, jonka hän itse kokee siinä tiedollisesti olevan - siis varmuus jostain totuudesta tai ainakin sen eräästä osatekijästä?

Toki on selvää, ettei tällaista, tietyn informaation korottamista tiedolliseen asemaan, jossa sen antamalla varmuudella totuuden kriteerinä on liki uskonnolliseen ilmoitukseen rinnastettava psykologis-eksistentiaalinen merkitys, voi johtaa itse tiedosta vaan sen 'palvojan' psyykkisestä rakenteesta, joka tuossa tiedossa on nähnyt ulottuvuuden - ikäänkuin tunnelin tai pelastusväylän - kohti maailmankaikkeuden ja elämän arvoitusta - selkokielisesti sanottuna kohti elämän eksistentiaalisen tarkoituksen ratkaisua.

Yhtä lailla se, joka on saanut hyvän perusopin kielestä ja sen käytöstä tekee kielestä merkityksellistä ryhtymällä käyttämään sitä oman psyykkisen kykyrakenteensa ilmaisukanavana, jolloin se saa ulottuvuuksia, joita siinä ei syntaksina - eikä edes analyyttisena semantiikkana - alunperin ollut.

Kielestä tulee tällä tavoin deskriptiivisen perustansa transgressoiva ja ylittävä psyykkis-symbolinen metamorfoosi, parallaksinen katse - ikäänkuin ylijäämä, joka ei sisälly enää annettuun faktapohjaansa eli ('doksastiseksi välineeksi' korotetettavaan) analyyttis-deskriptiiviseen informaatioon, vaan joka juuri perustaansa alunperin kuulumattomana mutta sen perenniaalisen 'varmuuden' takaavana merkityslisänä antaa tälle informaatiolle ja 'sapluunatiedolle' (vrt. Heideggerin Gestell, 'Puite') sen ylimääräisen merkityksen, joka niin fundamentaalilla tavalla saa jotkut rakastumaan kosmologisiin kysymyksiin ja tekee joistain kirjailijoita tai intohimoisia kirjallisuuden ystäviä.

Perimmältään kyse on siis informaatioon subjektiivisesti sisällytetystä mutta sitä eksplikoimattomasta esteettis-eettis-uskonnollisesta aspektista ja/tai 'lisäarvosta', jota ei koskaan oleteta ja lausuta ääneen, tai jota ei mitenkään eksplikoida ainakaan luonnontieteissä. Kuitenkin vasta tällainen 'arvonlisä' tekee informaatiosta tietoa totuudesta.
*
Kertausta

Kuten edellä totesin, rinnastukseni syntaksin ja informaation välillä tietysti hieman ontuu muodollisesti, joskin tarkoitukseni on alunperin ollut myös sitä analogiana käyttäen väittää, että se, mitä Valtaoja kutsuu tiedoksi siinä mielessä, että tuo tieto eksaktiudessaan ja varmuudessaan vakuuttaisi meidät omasta itseisarvostaan, on itsessään jotain täysin asiaan ja asiayhteyteen kuulumatonta puhtaan (abstraktin) havainnon, matemaattisen kaavan tai kieliopillisen syntaksin kannalta.

Toisin sanoen - Valtaoja lopultakin tuo itse tähän matemaattiseen informaatioon lisän, joka antaa sille sellaista tiedollista vakuuttavuuta ja varmuutta, joka siltä puuttuu ilman 'skemaattista katsetta ja psykologista perspektiiviä'.

Vielä kerran: jos laskettu fakta ''seuraavaa kertaa saadaan odottaa maaliskuun 27. tai 28. päivään vuonna 224508'', on tietoa siinä merkityksessä, kuin edellä olen kuvannut, niin se ei ole sitä itsensä takia vaan siihen projisoitujen psyykkis-metafyysisten ja eksistentiaalisten odotusten takia, joita sen tutkija sekä tuottaja tai ylipäätään harrastaja kaikkiin äärimmäisen inspiroiviksi kokemiinsa ja maailmankatsomuksellisesti luovuttamattoman tärkeisiin fakta-puitteisiin tiedostamattaan liittää.
*
Edellinen on kirjoitettu ilman, että olisin millään muotoa kyseenalaistanut kosmologisia faktoja tai asettanut Humen lain universaalin pätevyyden kyseenalaiseksi vaan pikemminkin nietzscheläisessä totuuden- ja tieteenkriittisessä hengessä, jonka mukaan jo Platonia sykähdyttänyt rakkaus totuuteen toimii paitsi kaiken metafysiikan myös objektiivisena pidetyn havaintotieteellisen asenteen inspiroijana.

Rakkaudessa totuuteen on kyse uskonnollistyyppisestä, metafyysisestä suhteesta siihen faktaperustaan, joka Valtaojallakin saa tässä varman tiedon likipitäen pyhän statuksen. Ellemme sitten kutsu tuota asennetta vielä modernissa tieteellisessä muodossaankin mystis-maagiseksi.
*
http://users.jyu.fi/~lkakkori/peltsi.html

4 comments:

i haili said...

MITA MERKITYSTA ON LEIKILLA ups, soitin asunnonvalittajalle, kylla osastenkin kokoaminen on hauskaa
puhuin puhelimessa puoli tuntia etsien henkiloa joka itse asiassa puhui kanssani puhelimessa

miksi kaikkien pitaisi olla kirjailjoita. ajattelin tulevaisuudessa etta niin on

sisainen arvosi ei ole keha?

lapsi joka leikkii ei ajattele ongelmallisesti vaan loyttaa vastauksia sekunneissa ja se se vasta hauskaa onkin. mita eroa on eskolla ja lapsella
oppii leikin varjolla
jossain piileskeleeOpppi. sinun asia pitaisi ainakin esittaa (hauskasti) mielenkiintoisesti
mutta kaikki olekaan totta mot
jos syytat minua
esko on hauska nimi ja valtaoja tuo mieleen valtavaylan, ojan pohjalla

paasimme lisa arvoon..anteeksi en paneutunut

Homo Garrulus said...

Hick

Homo Garrulus said...

Georgia ja propaganda
Blogger Homo Garrulus said...

Minä olen kielivammainen kenties mutta en ajatusvammainen. Tämä tarkoittaa, että on vaikeuksia kirjoittaa mutta ei vaikeuksia ymmärtää myöskään globaaleja asioita.
On vain vaikeuksia selittää mitä näkee, sillä formaatit ja fenomeenit pitää jossain määrin olla tuttuja myös lukijalle.

Italia ei vedä mielestäni samaa politiikkaa kuin Saksa/Ranska. Näillä kahdella on intressi omissa teollisuuksissa ja energian hinnassa. Ovat Lipposen putkelle positiivisia. Helpottaa EU:n kannalta sitä mitä EU aikoinaan halusi olla: independent and strong.

Italia (ja Berlusconi) ovat mediamestareita ja mediaosaaminen medioi raaka-aineteollisuuden ja teollisuuden sekä logistiikan välillä. Tässä sektorissa ovat myös Israelilaiset ja heidän seuranaan USA ja teknokraattinen osaaminen. Ovat siis piilaakson, Hollywoodin ja Murdoch-mediaimperiumin ystäviä.
Näin miellän, ja tämä on siis mitä minä miellän.

Näin olemme siis käsitelleet
a) energiantuottaja (Venäjä)
b) teollisuus (EU)
c) media (Italia, USA)
d) ylikansallinen ns. human good
toiminta joka on osittain myös pelkkää mediointia mutta poliittista ja laskennallista (YK)

ja näillä on kaikilla intressit ja jos minä olen laskenut oikein niin näillä on samassa suhteessa rahaa tai desimaaleja, mistä tehdä omat voittonsa (suurista summista tulee saman prosentin osuudesta suuria summia; suurten lukujen lait). Voidaan siis sanoa, että (Tofflerin kolmas aalto -logiikan mukaan) Venäjä tekee pienimmät voitot ja YK tai Italia suurimmat. Tuo YK:n osuus menee osittain oikeaan avustustoimintaan mutta kyllä sieltä tipahtaa asebisnekseen myös osansa. Näinollen tullaan Natoon ja asebisneksiin:

- kellä on Naton sympatia tässä leikissä? Onko se kenties EU:lla teollisuusryhmittymänä vai onko se YK:lla (ja sitä avustavilla pankeilla) sillä tuskin se on media/teknologiateollisuudella, jotka ovat tietyssä mielessä vain avustavia funktioita tässä kokonaisuudessa vaikka elämme ns. huomiotaloutta. Onkohan se niin, että huomiotalous on juuri tästä syystä keksitty, ettei olisi liian suuret "näkymät" mistä raha tulee ja minne se menee? Niinkuin minä lasken ja siksi he eivät siedä minua niissä piireissä, missä haluavat pitää strategiat ominaan.

Mutta Natolla on siis kytkökset hyvin korkeille posteille ja jotenkin minusta tuntuu, että se ei ole sitä kautta kun neuvottelut pitäisi tehdä vaan ensin pitäisi katsoa EU:n ja myös Suomen tarve ja toive liittyä joko aseiden kanssa pulaamaan (ja jos meidän omat pankit ovat avittamassa YK:ta voimme sanoa, että nämä samat pankit omaavat veto-oikeuden siinä, miten sitten maata rustataan; voivat aina vetoa YK:n säännöksiin.)

ninni said...

syyytti
mie meen jos kaikki haluais itsenaisyytta ei ois valtioita
okns toi vastaus, vai
mutta rakkaani hikka :) mitein sen teit

huomen on kaheskymmenes yheksas