August 4, 2008

Avioero: Kohta olen terve

IHMISSUHDEPALSTALLA KERROTAAN NAISEN SISÄMAAILMASTA.

(Jälleen kerran - hyvä lukijani - tämä ei ole minun tekstiäni, vaikka niin saattaisi helposti luullakin.)
*
Rapsutan aamulla sängyssä lapaani. Sinne on noussut luomi. Entisessä elämässä mies olisi voinut saman tien vilkaista sitä ja kertoa, näyttääkö se epäilyttävältä. Nyt pohdin toden teolla kenelle näyttäisin sitä. Äidille viikonloppuna, kun menen kylään? Ystävättärelle kahvilassa? Terveyskeskuslääkärille kahden viikon päästä, jos satun saamaan ajan? Päädyn tiirailemaan luomea eteisen peilin edessä käsipeilin kanssa.

Kun ryhtyy asumaan yksin, ymmärtää, kuinka riippuvainen on muista ihmisistä. Moni apu, joka lankesi automaattisesti osakseni kun asuin miehen kanssa, on nyt hankittava kodin ulkopuolelta. Useimmiten siitä on myös maksettava.

Asumuseron myötä olen tarvinnut kiinteistövälittäjän, lakimiehen ja psykologin apua. Olen tarvinnut naapuria poraamaan seinään reiät hyllyille sekä autoliikkeen nuorta miestä vaihtamaan autoon kesärenkaat.

Kuuntelevat korvat ovat olleet ainakin osin ilmaisia. Niitä ovat tarjonneet omat vanhempani, appivanhempani, mummo, sisarukset, ystävät, terveyskeskuslääkäri, työnantaja, kollegat, lasten päiväkodin hoitajat, perheterapeutti sekä Kelan ystävällinen Sirkka-Liisa.
Viime vuonna 26 000 suomalaisen avioliitto päättyi eroon. Se yhtä paljon kuin jos otetaan yksi Hartwall Areenallinen miehiä ja toinen samanlainen naisia.

Jos minä olen osatyöllistänyt jalkapallojoukkueen verran ihmisiä oman eroni takia, kuinka suuria ihmismassoja eroon päätyvät kokonaisuudessaan liikuttelevat? Kuinka suuri lasku lankeaa yhteiskunnalle yhden avioliiton päättymisestä, jos vaikka vain toinen osapuolista joutuu ravaamaan terapiassa?
***
Eroavan pariskunnan lapset työllistävät myös ammattilaisia, etenkin, jos ero on riitaisa. Tarvitaan perhesovittelua, lasten eroryhmiä, koulun terveydenhoitajaa, perheneuvolaa, lastenvalvojaa. Kaikkein likaisimmissa tapauksessa nämä eivät vielä riitä, vaan tarvitaan lastensuojelua, sijaisperheitä, sosiaalityötekijää, lääkäriä, poliisia, psykologia ja lastenpsykiatria.

Ja vaikka kaikki nämä tahot yhdistäisivät voimansa, lapsen paras ei siltikään toteudu, jos kaksi hänelle kaikkein rakkainta ihmistä riitelee siitä, kumman pussista otetaan raha lapsen uuteen takkiin ja kumpi maksaa päivähoitomaksun. Kumman kasvatusmetodit ovat hanurista, niin kuin ovat aina olleetkin, ja kyllä minä tiedän, mikä sika sinä olet, ja pysy kaukana näiltä nurkilta tai hankin lähestymiskiellon, ja anna olla viimeinen kerta, kun haukut minua tuon lapsen kuullen.
Kalliiksi tulee, perin kalliiksi.
***
Tänään ajattelin näin: voi olla, että en ollut paras mahdollinen vaimo miehelleni. Siksi yritän olla paras mahdollinen ex-vaimo.
Minulle se merkitsee sitä, että en halua tehdä miehen elämää vaikeaksi, en liioin omaani. Haluan, että välimme pysyvät niin hyvinä kuin se eron jälkeen on mahdollista. Neutraalitkin välit tulevat palvelemaan meitä molempia ja loppukädessä myös lapsia, kun heidän ei tarvitse valita puolia äidin ja isän välillä.

Toivon, että voin sanoa lapsille niin kauan kuin elän: teillä on hieno isä, ja me olimme hyvin onnellisia, että saimme teidät. Vaikka meidän välimme ovat saaneet uuden muodon, teidän ja meidän välit saavat tästä eteenpäinkin kasvaa ja syventyä. Kun saatte rakastaa kumpaakin meistä ilman pelkoa, että toinen aikuinen tuntee siitä närää, se ei ole keneltäkään pois vaan kaikille lisää.
***
Olen kulkenut pitkän henkisen matkan siitä, kun tein päätöksen muuttaa miehestä erilleen.
Kun asumusero oli vielä tuore asia, paha olo saattoi syöksyä päälle koska tahansa. Yhdessä vaiheessa jokainen hyvä sanakin sai minut itkemään: kun ystävä lausui nimeni ääneen ja silitti minua käsivarresta, tai kun äiti toi mustikkapuuroa ja sanoi, että kyllä sinun olisi hyvä syödä välillä.

Itkin, koska surin mennyttä ja pelkäsin tulevaa, koska ikävöin lapsia ja kärsin yksinäisyydestä ja epäonnistumisen tunteesta.

Kun itku tunki päälle kaupassa tai kesken ajomatkan, vaihtoehtoja oli käytännössä kaksi: palata kotiin itkemään, tai sadatella puoliääneen: nyt et kyllä itke perhana soikoon, tunge ne kyyneleet takaisin sinne silmäkuoppiin, pysykää siellä, nyt minä ajattelen vaikka pesäpalloa, mutta en kyllä ala itkeä.

Välillä onnistuin paremmin ja välillä huonommin.

Ero pisti myös fysiikan koville. Vajaan vuoden mittaisen kriisin aikana olen kokenut kaikkea tätä: lievää masennusta. Jatkuva palan tunne kurkussa. Kipeä vatsa. Laihtumista. Nukahtamisvaikeuksia. Kroonista heräilyä keskellä yötä. Oksettavaa oloa. Huuliherpestä. Finnejä. Harmaita hiuksia.

Välillä tunsin olevani kuin lingossa, joka pyöritti minut sekaisin ja sitten pysähtyi hetkeksi aloittaakseen taas uudelleen juuri kun aloin tajuta koordinaattini.

Alan olla vahvempi jo. Pääni alkaa olla selvä.
***
Luen lehdestä amerikkalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan naisilla, jotka keräävät sisäänsä paljon patoutunutta vihaa, on suuri riski sairastua sydänsairauksiin.

En vihaa ketään. Siksi uskon, että elämä voittaa.
*
http://plaza.fi/ellit/ihmissuhteet/parisuhteessa/avioero-kohta-olen-terve

4 comments:

Homo Garrulus said...

Terveeksi en tule milloinkaan mutta ehkä onnelliseksi.

"Ur templets helgade skymning
springa barnen ut och tumla i sanden
Gud ser hur de leka
och glömmer prästen därinne"

Tagore 17

..

"Minnet är en prästinna
som dödar nuet
och offrar dess hjärta på det
förgågnas altare"

..

Muisti on pahaksi rakkaudelle RR:
Myös Einstein sanoi, ettei maailma voi uudistua samalla ajattelulla kun millä paha on saatu aikaan.
Tämä ei tarkoita ainoastaan strategisesti (ja samalla luen aamun HS:n Vieraskynän Jari Langin ja Marikki Stocchetin näkemystä mm Afrikan tilanteesta ja vapaakaupasta) vaan myös älyllisesti tai mentaalisesti:
romanttiset mielikuvat siitä, miten asiat "täytyy olla" tai "tulisi olla" ovat siinä mielessä hyvät, että ylläpitävät kulttuuria tietyissä pelisäännöissä mutta kun pelisäännöt rupeavat olemaan kuin koiran häntä eli heiluttamaan itse elämää tai siis koiraa niin ollaan menty ojasta allikkoon. Elämä ensin
RR - sitten vasta mielikuva elämästä (sosiaalidemokraattinen ns. vilosohvia, jossa murhataan ensin pari miljoonaa Afrikkalaista, ollaan tekemättä duunia tai ainakin kateellisia niille, joiden elämä rullaa; koska puolestaan ovat vaivautuneet haluamaan jotain myös suitsimalla itseytensä biologiset halut (tai tensiot) ja lopulta päädytty suostumaan sellaiseen aristokratian systeemiin, missä köyhät huijaa itseään lainaamalla pankista rahaa, jonka korot vaativat sen, että murhataan omia salakavalan tien kautta. Se, että tämä pankki jo on Wall Streetillä tai maailman kalleimmalla tontilla olisi jo pitänyt ring-a-bell. Mutta infantiiliset eivät tajua, ettei raha tule seinästä kuten minun 5-vuotias uskoi kun näki minun nostavan rahaa pankkiautomaatista).

Raha ei tule seinästä ja arvo ei nouse lisäämällä kartanoita rikkaille. Onpa vaikeaa RR ja ota huomioon, että tässä ovat skrapanneet aivojaan maailman rikkaimmat ja arvovaltaisemmat heput.

..

Elämä ensin RR; elämä ilman sokerikuorrutusta, ilman syyllisyydentunnetta, ilman etukäteispelkoja (kuolemanpelkoa), ilman tyranneja.

"Tyrannen kräver rätt att döda friheten,
ändå behåller han den för sig själv"

Tagore 39.

Homo Garrulus said...

"Kärlekslös hjälp
lämnar besk smak i munnen
och ökar känslan av hunger"

-> sitä se on ollut koko matkan
maailmassamme ja yksin kukaan ei
voi sellaista perinnettä muuttaa
mutta yhdessä voi ja siksi on
pakko generoida kunnes päätauti
on tullut näkyväksi eikä vaan
sivuoireet. Sivuoireiden "lääkintä"
ei muuta itse tautia (joka on usko
tai sen vinoutuma kielessä).

Töttöröö; kivaa RR että oot messissä kun toi Stubbki hiffas.

Lets go beibi.

dudivie said...

luomiin auttaa kun vaihtaa lakanat

Homo Garrulus said...

Luoma-kunta.