Kosmologia ja narratiivinen perinne

Kirjoitettu kommentiksi Petri Järveläisen päreeseen Varmaa tietoa?
Kielimafiosot kävivät tekemässä lisäyksiä klo: 21.10.
*
We operate with nothing but things which do not exist, with lines, planes, bodies, atoms, divisible time, divisible space -- how should explanation even be possible when we first make everything into an image, into our own image!
(Nietzsche)

Mathematics would certainly have not come into existence if one had known from the beginning that there was in nature no exactly straight line, no actual circle, no absolute magnitude. (Nietzsche)
*
Petri kirjoitti
Katselin illalla Esko Valtaojan vetämää sympaattista tiedeohjelmaa avaruuden ihmeistä.
*
Olen lukenut joskus liikaa Kari Enqvistiä, joka on kyllä hyvä kirjoittamaan ja oppinut mies. Esko Valtaojaa pidän naivin sympaattisena scifi-peikkona ja narratiivisen perinteen jatkajana par excellence. Hänen pitäisi mennä opettamaan ala-asteelle maailmankaikkeuden ihmeitä. Lapset kun tykkäävät tarinankertojista.

Kävi kuitenkin niin, että painoin 'off-nappia', kun sattumalta näin tämän ohjelman. Tiedettä - ei kiitos enää! Parempia olemassaolon narreja löytyy jo heti kulman takaa. Ei niitä tarvitse etsiä fysiikan laitokselta.
*
Päreesi kahteen viimeiseen kappaleeseen viitaten olen melko lailla samaa mieltä metaforan ja formaalin/formalisoinnin suhteesta. Mutta millä tavoin formaalinen on lopulta, suhteessa siihen, mitä ei tiedetä eikä voi tietää (koska mitään ei ole - paitsi Oleminen), eksaktimpaa kuin metafora? Kysyy tyhmä.

Entä missä mielessä nämä ongelmat ovat aidosti kiinnostavia? Sillä mitä sen on väliä, miten kaikki syntyi, ja miten se joskus tulee loppumaan?

Kosmologiset kysymykset ja niiden ratkaisut ovat täydellisen epävarmuutensa ohella epäoleellisia ennenkaikkea myös siksi, että niihin ei sisälly moraalista aspektia (toisin kuin esim. stoalaiseen ja nietzscheläiseen ikuisen paluun oppiin).

Tiedemiehet spekuloimassa jotain scifi-tarinaa, josta ihmisen kannalta oleellisin (ja samalla väistämättömin) on muka redusoitu pois Ihminen itse. (Mikä itsepetos!).

Nämä tyypit eivät siis tajua ontologisesta erosta mitään. He ovat yhä kuin lapsia ihmettelemässä tähtitaivasta. Sydämeni kieltämättä heltyy ajatellessani heitä tällä tavoin.

Täysin ääriempiristiset energia-mystikot ovat tietysti sui generis - omaa lajiaan höyrypäitä, mutta heitä yritän sietää, varsinkin jos ovat hyväntahtoisia eivätkä rupea tiedefundamentalisteiksi - kuten valitettavan usein käy.

Mutta eivätpä välty mystiikalta Esko Valtaoja tai vara-einsteinimme Kari Enqvistkään, sillä se, joka väittää tietävänsä jotain maailmakaikkeuden synnystä on langennut huuhaan valtaan jo tässä tunnustuksessaan.

Itse valitsen mieluummin vaikka teatterin kuin tieteen tai todistekielipelin. Olen narri, koska olen äärimmäinen tosikko, enkä suostu höynäytettäväksi, olipa höynättäjänä esteetikko tai tiedemies.

Ja jos on pakko valita, niin mieluummin sitten se esteetikko. Sillekin tosin pitää ensin opettaa moraalia (mitä sinun pitää jne.), ennenkuin kommunikaatio luonnistuu.
*
Lisäyksiä

Petri kirjoitti:

Rauno kirjoitti: "Mutta millä tavoin formaalinen on lopulta, suhteessa siihen, mitä ei tiedetä eikä voi tietää"

Vastaus on, että emme tiedä. Kuvauksemme todellisuudesta on matemaattinen, mutta matematiikkaan sisältyy niin sanottuja epätäydellisyysominaisuuksia ja matematiikan todistusteoria on hukassa.
Matematiikka todellisuuden kalliopohjana ja tosiolevaisen vastaavuutena perustuu oletukseen, että se on sitä, ei todistukseen eikä havaintoon.
Tällä ei ole suurta merkitystä, muuta kuin niille, jotka kannattavat tieteellistä maailmankuvaa ja väittävät kaikenlaista siitä, mistä heidän mielestään voidaan varmasti tietää asioita
*
RR kirjoittaa:

Petri

Niinpä. Ne, jotka tällaisiin ontologisiin vastaavuuksiin uskovat, ovat kirjaimellisesti uskossa.

Tästä seurannee, että ne, jotka eivät ko. vastaavuuksiin usko, vaan 'preferoivat' ontologista eroa, eivät ole uskossa.

Vai olivatko esim. Barth, Bonhoeffer (tai jopa Altizer) todella ainoita 'aidosti' Jumalaan uskovia teologeja 1900-luvulla?

Mistä seuraa, että Tillichiä voisi korrelaatioineen pitää pelkkänä retorikkona (epäjumalan palvojana) verrattuna siihen uskoon (jos se siis on uskoa), joka syntyy ihmisen ja Jumalan täydellisen eron korostamisen jännitteestä.

Toisin sanoen - mahdollistaako juuri ontologisen eron hyväksyminen 'todellisimman' uskon, koska sen kieltäminen sisältää jo itsessään uskon johonkin symboliseen 'epäjumalaan' - tässä siis matemaattisiin merkkeihin ihmisen ja maailmankaikkeuden välisen vastaavuuden idolina, joka ei ole Jumala an sich vaan Jumalan kuva (?)
*
Juhana Harju kirjoittaa:

Raunolle:

Voiko Jumala luoda jotain mikä on täysin erilaista Hänestä itsestään? Mikä on se ei-Jumala substanssi, josta hän on meidät muovannut?
*
RR kirjoittaa:

Juhana Harju kysyi:

'Mikä on se ei-Jumala substanssi, josta hän on meidät muovannut?'
*
Tuo "muovaamiseksemme käytetty 'aines'" ilmenee ontologisen eron kautta, joka on ainoa tiedon metasisältö. Toiseus erossa. Muuta emme tiedä. Emme edes sitä, mikä on tuon eron perimmäinen merkitys. Merkityksen saamme vasta uskon kautta.

***

Fysikaalisia käsitteitä väärinkäyttäen ontologisen eron voisi sanoa olevan eräänlainen vakio, joka implikoi sen fataalin tosiasian, että tieto ei koskaan edes lähesty totuutta. Joka näin väittää, on vajonnut syvään fundamentalistiseen horrokseen.

Ontologisen eron tosiasia vaikuttaisi kuitenkin olevan melko jyrkässä ristiriidassa ortodoksisen synergia-periaatteen kanssa.

Miten on mahdollista preferoida yhtä aikaa sekä ontologista eroa (teologiassa monergismia) että Jumalan ja ihmisen välistä 'yhteistyötä' (teologiassa synergismiä)?

En tiedä. Help me if you can.