Hegel, mielialahäiriö ja tahto

Kirjoitettu kommentiksi Mummon kommenttiin päreessäni Ensi silmäyksellä - vastoin tahtoaan.
*
I
Hegelin ajattelun ytimestä löytyy (maailman-) hengen inkarnaatio.

Siten voidaan sanoa, että Hegelin selitysmalli yhteiskuntien ja kulttuurien synnystä perustuu metafyysisen, abstraktis-energeettisen idean aktualisoitumiseen/prosessoitumiseen (vrt. uusplatonismin emanaatio) yhteiskunnallis-materiaalisena ilmiönä - kuitenkin niin, että immanenssi itsessään sisältää yhä myös transsendentin potentiaalinsa, vaikka näyttäytyykin pelkästään tämänpuoleisena (panenteismi).

Maailmanhenki on absoluuttista ja siten ikuisen Tahdon lihaksituloa. Yksilöllinen tahto on alisteinen ikuiselle, ja se todellistuu Hegelillä ihmisen ajattelussa, jonka logiikkaa hän pohtii muutoksen paradoksaalisuutena (negaatioina) oivaltaen sen seikan, että ajattelu ei koskaan voi olla pelkästään positiivista (havainnon kasautumista) vaan toimii pikemminkin vastakohtaisuuksien, kieltämisten ja nurinkääntämisten kautta.

On syytä toistaa ja muistuttaa etenkin empiristi-luupäille, että Hegelin malli on puhtaasti metafyysis-metodologinen - siis ajattelua koskeva. Se ei pyri todistamaan suoraan empirian kautta mitään vaan spekuloi järjen mahdollistamilla käsitteillä ja järjen sisäisellä logiikalla.

Siten Hegelin dialektiikka ja logiikka edustaa ns. psykologismia, vaikkei olekaan täyttä panlogismia (ks. kuitenkin linkki) kuten vastustajat väittävät.
*
Spinozan panteismi on malliesimerkki siitä, miten yksinomaan rationaalinen, metafyysis-looginen päättely voi selittää maailman olemassaolon ja sen muutoshakuisuuden (emanaatio-periaate) implikoiden kuitenkin empiirisen todellisuuden lähtökohdakseen.

Englantilainen empirismi sen sijaan pitää logiikkaa vain välineenä, jolla empiriaa hahmotetaan.

Tähän sisältyy oletus, että empiria olisi logiikalle/järjelle jotain sellaisenaan annettua ja itsessään ongelmatonta, mutta jo 'konfirmaatioholistinen empiristi' W. v. O Quine osoitti 1950-luvulla vakuuttavasti, että tällainen ajattelutapa on itsessään metafyysisen.

Havainnot ovat kantilaisittain (Quine oli siis kuitenkin empiristi, ks. linkki) aina teoriapitoisia, jos on lupa käyttää kulunutta modernin filosofian klisheetä.

II
Mielialahäiriöt ovat todellisia ilmiöitä, mutta niiden selittäminen ei ole 'todellista' vaan sosiaalinen konstruktio: vallitsevien uskomus- ja ajattelujärjelmien - foucaltilaisittain: epistemen, sisällä tehtyjä arviointeja psyykkisen epävakauden tiloista.

III
Tahdosta riippumaton hoito on medikaalis-juridinen ilmaus, jolla viitataan hoitoonottopäätökseen, joka perustuu siihen, että henkilö on toiminut ja toimii vastoin omaa ja muitten etua, itseään ja muita vahingoittaen, tiedostamatta ehkä lainkaan tekojensa motiiveja ja/tai seurauksia.

Tahdosta riippumaton hoito on pakkohoitoa, jonka perusteita - siis viime kädessä omia tekojaan/motiiveitaan - henkilö ei itse ymmärrä. Näin ollen hän ei ole vastuussa teoistaan.

Kyseinen henkilö eroaa siten oleellisesti 'normaalista' rikollisesta, jonka katsotaan tietävän, mitä hän tekee ja miksi, jolloin myös rangaistuspäätös koskee pelkästään henkilön vapausoikeuksia eikä hänen persoonallista arviointikykyään kuten psykiatrista pakkohoitopäätöstä tehtäessä tai vankimielisairaalaan tuomittaessa on laita.

Kyse ei siis ole siitä, puuttuuko henkilöltä tahtoa vai ei vaan siitä, mikä on hänen tahtonsa 'rationaalinen laatu' - toisin sanoen psykkinen tilansa.
*
http://runeberg.org/pieni/3/0354.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Willard_Van_Orman_Quine